keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Märät Säpikkäät - Leivänmuruseni

Hei, ihana virkistys jälleen tähän työn raskaaseen raadantaan. Tekee niin hyvää katsoa asioita uudelta kantilta.

Katsokaatte mielenvirkistystä päiväänne tuosta seuraavasta linkistä:


http://www.youtube.com/watch?v=k3Xfih67nGI


PS. Sanovat joulun olevan tulossa, pitäiskös jotain tehdä sen eteen?

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Juhlapäivä


Suomi vietti eilen juhlapäiväänsä. Minulle tärkeä asia.

Eräänä yönä viime viikolla näin unta, unessa lauloin. Aamulla herätessäni laulu soi edelleen päässäni, lähes kokonaisena, nuorena olen istunut nuotiolla ja laulanut tätä. Sanojen vajavaisuus vaivasi sen verran, että piti mennä nettiin katsomaan sanoitus kokonaansa. Ja mikä sopiikaan paremmin itsenäisyyspäivään kuin tuon laulun sanat, kas tässä:

Kuule veljeni,
tule luokseni,
mulla tiedossa salaisuus on.
Sulle kerron sen suuren ihmehen,
mulle paljon mi merkinnyt on.

Eilen illalla,
leirin nukkuissa,
hiivin hiljaa mä nuotion luo.
Hiillos hehkuva,
pian sammuva,
mua kutsuvi äärelleen tuo.

Silloin hiljaista,
kuulin kuisketta,
hiillos hehkuva äänteli näin:
Mua kuuntele, pienen katsehen,
luon mä aikoihin menneisihin.

Tässä ammoin jo,
roihus nuotio,
vietti erämies iltaansa näin.
Paistoi riistansa,
nukkui havuilla.
Kulki synkkihin metsihin päin.

Vuodet kuluivat,
polvet vaihtuivat,
sorti kansaasi vihollinen.
Nälkä ahdisti, tänne rakensi,
piilopirttinsä suomalainen.

Poistui sorron ies,
nousi suomen mies.
Vainolainen sai karkota pois.
Leirivalkeat silloin paloivat,
laulu soturien huulilla soi.
 
Sinä lapsonen nykyaikojen,
joka lahjaks sait vapahan maan.
Muista sorron yö, muinaiskansan työ.
Älä unhoita taistelujaan.
 
Hiillos himmeni, hehku tummeni.
Vielä istumaan äärelleen jäin.
Kiitos sanaton luota nuotion
nousi rinnastain taivohon päin.
 
 
Kuva Wikipediasta

Valmistaudutaan jouluun :)
 
 
 
 
 
 

torstai 1. joulukuuta 2011

Otan hetkeni

Istun työpöydän äärellä
keskellä työpäivää
ja otan oman hetkeni
kaiken kiireen ja hälinän keskellä.
lähestyi sähköpostilla
ja klikkailtuani löysin
kaksi kiintoisaa kirjaa.
Onko kellään mitään kokemusta ko. kirjoista,
kannattaisiko hankkia?
Molemmat kestävät hintavertailussa
ja niissä olisi ilmainen toimitus.

Tässä kirjat:



Tilatako vai ei,
kas siinäpä kysymys,
johon toivoisin apua teiltä,
arvon lukijat :)

PS. Pian lähestyy blogin yksivuotispäivä
ja ajattelin juhlistaa sitä
kivalla arvonnalla,
sitä siis odotellen :)

perjantai 25. marraskuuta 2011

Tonttuja liikkeelllä

Oli päivä,
jolloin ajattelin tehdä rästityöt.
Luin aamulla kotona lehden,
pääsin puoleen väliin,
kun minut soitettiin töihin.
Se niistä rästitöistä siis.

Mutta sitten taas,
päivän piristys tuli vastaan töihin ajaessa:

Varmaankin kaksi tusinaa pikkutonttua tuli vastaan,
kuka punaisissa,
kuka sinisissä toppavaatteissaan,
kaikilla oli kuitenkin yllään kirkkaankeltaiset huomioliivit.
Tontut pomppivat iloisina,
niin, että se ilo tarttui varmasti muihinkin kuin minuun :)

Kiitos pikkutontut!!


torstai 24. marraskuuta 2011

Jouluvalot

Istun koneen äärellä ja poden tyhjän ruudun syndroomaa. Tuntuu, että sanottava on, mutta se on hukassa. Jos ajattelee aikaa taakse päin, huomaa valittaneensa, jos miettii tätä hetkeä, pelkää valittavansa, jos miettii tulevaisuutta, toivoo jotain muuta kuin valitusta. Ja silti vali vali. Väsyttää.

Ja kuitenkin aina on olemassa ihaniakin asioita. Kurvasin eilen töihin autolla. Matkaa yksi kilometri... Ei huvittanut lähteä sateessa fillarilla. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, työpäivä oli poikkeuksellisen rankka. Kotiin ajaessani löysin itseni keskeltä kaatosadetta, onnekseni autossa istumassa. Ajattelin kurjuuden kurjuutta, pimeää ja märkää. Kylmää. Ällöä.

Siinä sitten odottellessani liikenteen sujumista, katselin tuulilasista ulos. Mikä upea näky: edessäni ainakin kymmenen auton takavalot, jarruvalot ja muut. Katuvaloista loisti oma valkoinen valonsa ja se sai tuulilasin vesipisarat kimaltelemaan kaikkien punaisten valojen seassa. Valoja siellä ja valoja täällä, timantteja kimalteli joka suunnalla. Tuli ihan jouluinen olo. Kurjuus ja kylmyys unohtuivat, oli kevyttä ajella kotipihaan.

Kaikesta voi siis löytää hyvääkin :)

Sitä hyvää saimme kokea myös viime sunnuntaina, koko viikonlopun ajan sain nauttia siitä parhaasta, mitä minulla on, perheestäni. Kaikki lapset olivat kotona. Sunnuntaina ajelimme peninkulmakaupalla jäätelölle, Maatilajäätelöä maistelemaan. Nam :) Samalla retkellä pysähdyimme valokuvaamaan kaunista huurremaisemaa, itse otin lähikuvia ja vanhan talon vanha mies maisemakuvia. Oi tätä kauneutta :) 




Nyt en valita enempää,







Ja PS. Olen jotain saanut aikaankin, kauluria, hihatinta, sukkia, on nääs tuo kiva kutomustuoli ja aivojen tyhjennysharjoitukset :)

torstai 17. marraskuuta 2011

Roosa nauha?

Kun nyt paljon istun kutomustuolissani
kuunnellen hiljaisuutta
ja omia ajatuksiani,
mietin paljon läheisiäni.

Joskus tuntuu,
että elämäni jollain lailla
kietoutuu aina vain syövän ympärille,
välillä enemmän, välillä vähemmän.
Lähimmäs syöpä on tullut
isäni aivokasvaimen kanssa,
lähistöllä se kiertelee koko ajan.
Rintasyöpä itsessään on
onnekseni ollut tavallaan kaukainen asia,
nyt se rymisti jo lähelle,
pari postausta aiemminhan juuri 
kirjoitin luottokampaajani rintasyövästä.  

Ollessani kilpparinpoistossa
tutustuin kahteen upeaan naiseen,
olimme huonetovereita.
Heiltä kummaltakin poistettiin
toinen rinta syövän vuoksi.
Kokonaan.
Vain tikein varustettu haava jäi.
Uskon ja toivon
heidän molempien selättävän
tämän vakavan sairauden,
sikäli päättäväisiä
kumpainenkin olivat selviämään.
Eihän se pelkästään
heidän päätännässään ole,
muttei siitä ainakaan haittaa ole.
Tässä kohtaa jäin pitkiksi ajoiksi
taas pohtimaan syövän olemusta.
Surullisena.

Oletko tutustunut jo 
siellä on upea kuvasarja
upeista naisista
arpineen, voittoineen,
ja toivoineen.
Sivuja ehkei kuitenkaan kannata
klikkailla herkässä seurassa,
kuvat ovat vahvoja.

Itse koen
käyttämisen kuvastavan myöskin
myötätuntoa ja jonkinlaista osallisuutta
rintasyövän kanssa elämään joutuvia kohtaan.
Lisäksi tiedän jotain
syöpätutkimuksesta ja sen rahoituksesta,
luotan siis rahojen menevän
oikeaan kohteeseensa.

Se puoli,jota vastaan näissä
marketeissa myytävissä tuotteissa kapinoin,
on se kaupan yliahne osuus,
yksi euro kahdenkympin tuotteesta
menee tutkimukselle,
kiitos vaan osuuskauppa ja kesko teille. 
Kohdistankin valintani useimmiten tuotteeseen,
jossa prosentuaalisesti on
suurin tuotto syöpäsäätiölle.


Kuva lainattu Syöpäsäätiön sivulta
ja sitä klikkaamalla heidän sivuilleen

Eilisestä selvinneenä,
tätä päivää eläen
ja
huomista odottaen,


maanantai 14. marraskuuta 2011

Kukkia on, missä mehiläiset?

Eilen ollessani haravaterapiassa katselin surullisen näköisiä mansikankukkia, ne odottivat, aivan selvästi toivonsa menettäneinä, mehiläisiä luokseen. Turhaan. Virittelin muutaman kynttilälyhdyn niitä lämmittämään, jos ne vaikka vähän auttaisivat kukkien suruun.

Muuten, lyhtyjä ja kynttilöitä lukuun ottamatta, olen päättänyt siirtää joulunaloitusta lähemmäs joulukuuta. Nuo tulet kuuluvat syksyyn.

Töistä palatessani minua odotti postilaatikossa paketti, posti oli ylittänyt itsensä kantaessaan "paksun" paketin laatikkoomme, voin olla iloinen :) Mitä paketti kätki sisälleen?


Olin voittanut Bean emännältä hänen blogistaan Bea's jotain aivan ihanaa, vanhaan taloon täydellisesti istuvan kynttilänjalan. Suorastaan näen itseni hiipimässä (vai hiippailemassa) pimeässä yössä valkeassa brodyyriyöpaidassani ympäriinsä vanhassa talossamme... lieneekö päässäni vielä unimyssy... kiharat eivät pursua runsaina myssykän alta, kiharoita ei yksinkertaisesti ole. Mutta varpaat taitavat palella... tuo kynttilänjalka on tuo tuollainen laatikolla varustettu, sinne mahtuu muutama varakynttilä ja tulitikut. Ihana, kiitos, Bea :)

Viitaten perjantaiseen valitukseeni voin sanoa sen verran, että uni on maistunut ja voin sanoa kaiken sen tulleen tarpeeseen. Herään virkeänä, mutta sitten illalla väsyttää, nytkin kellon ollessa vasta puoli kahdeksan, silmiä painaa ja haaveilen vain nukkumaan pääsystä... tee tässä sitten töitä, skarppina. Minun työni on hetkessä mukana oloa, näillä aivoilla se on vähän tahmeaa.

Paketin lisäksi iloa päivääni on tuonut perhe, kukin tavallaan. Kiva että me ollaan me :) Ja kiva, että te kaikki olette olemassa :)



perjantai 11. marraskuuta 2011

Kirjoitan, olen siis olemassa

Tämä ihana syksy on vaihtunut jo ajat sitten marraskuuksi. Aamulla lähtiessäni töihin on pilkkopimeää. Yhdeksän aikaan näen usein punertavan auringonnousun talojen takaa. Kotiin palatessani on taas pilkkopimeää. Useimpina aamuina ilma on ollut kuin linnunmaitoa, yli kymmenessä asteessa. Nyt on kaksi yötä ollut pakkasen puolella, se tietää lupaa leikata alas viimeisetkin perennat turvallisesti ilman suurta tautiriskiä niille. Huomenna leikkaan, sataa tai paistaa. Krassit näyttävät murheellisilta pakkasöiden jäljiltä.
Voin tunnustaa kadehtivani teitä muita, jotka ehditte tavalla tai toisella päiväsaikaan ulos, edes vähäksi aikaa. Minä oikeasti kaipaan syyssadetta kasvoillani, tuulen vihmontaa pipossani, syysmetsän tuoksua ja läheisteni seuraa, vaikkapa makkaratulilla, mikä vihjeeksi luettakoon.

Saikkarin jälkeen kilpirauhasestani ollaan otettu kaikki irti. Kirjaimellisesti. Kolme viikkoa olen taivaltanut ehtimättä mitään muuta kuin työtäni.

Heti eka aamuna töihin palattuani alkoi uusi projekti, joka on uutena vastuualueenani. Uudet kuviot ja uusi vastuu. Aamusta iltaan. Ja enemmänkin. Lisäksi kaikki vanhat työt. Kotiin tultuani lyyhistyn nojatuoliin, vedän hetken henkeä ja yritän ymmärtää lauseita, joita minulle puhutaan. Puhujia kutsutaan perheeksi. Tuolitellessani olen kyllä totta puhuen jotain tehnyt, villasukat kummitytölle ja keskilapselle. Elämäni kolmannet ja neljännet sellaiset.

Jonain päivänä kesken työpäivän riensin koululle, pikkulapsen lukiopettaja ja oma opettaja ovat sitä mieltä, että maailma on kaatumassa, koskei lapseni osaa kirjoittaa kaksoiskonsonanttia, diftongitkin tökkivät. Ai jaa. Minun maailmani ei ole kaatumassa, pikkulapsi kirjoittaa kirjeitä isosiskonsa kanssa ja sen lisäksi hän kirjoittaa omaa blogiaan. Maailmamme ei edes värähtele.

Tässä työssäkäynnissä on yksi pieni erityinen lisämauste. Minun kilpparini leikattiin jokunen viikko sitten. Töissä kuvitellaan, että kun se kerran leikattiin, se sitten siitä, kaikki hyvin ja mulle voi törkätä töitä vaikka kuinka. Mutta ei se niin mene. En ole kunnossa, toipumassa tosin olen. Ennen töiden alkamista lisäsin itsenäisesti lääkitystäni jaksaakseni mennä töihin. Sain siunauksen tälle lisäykselle tuossa jokin aika sitten omalta lääkäriltä, tosin pitkän hitaan katseen saattelemana. Tiistaina töissä kerroin lähiesimiehelleni siitä, miten menen täysin äärirajoillani tässä työssä nyt, ajatuksenani oli vähän keskustella toipumiseni tilanteesta. Ja arvatkaas, arvon lukijat, mikä oli vastaus. "No kuule niin määkin." Näin vastasi pomo. Ja sitten se meni. Sanon tässä ja nyt, että jos raja napsahtaa, en hetkeäkään murehdi muiden jaksamista jos vastaus on tuollainen. Aamen ja plottis.

Minulle oli merkitty myös huominen työpäiväksi. Tänään perjantaina oli merkkaamaton päivä, jolloin ajattelin tehdä tämän vastuujutun paperityöt ajan tasalle. Huhheijaa työkaverini oli sairaana, joten paikkasin häntä. Päivän paras uutinen oli huomisen päivän peruuntuminen, ei riittävästi osallistujia. Huhhuh.

Ja mikä tässä päivässä on toiseksi parasta, on se, että olen yksin kotona. Y-k-s-i-n. Vielä huomisiltaan saakka. Epätodellinen olo. Mitä minä sitten teen/olen tehnyt yksin ollessani? Kävin kirpulla ja tulin kotiin katsomaan hauskat kotivideot. Ja sitten taidankin istua tässä. Menen nukkumaan pimennysverhojen taakse ja nukun ja nukun.

Ihanat ystävämme kutsuivat meidät viime viikonloppuna pyhäinpäivän viettoon luokseen, se oli ihanaa. Oli herkullista ruokaa, hyvää viiniä ja loistavaa seuraa. Tosin työviikon se sekoitti niin, että tuntui kuin viikonvaihdetta ei olisi ollutkaan, viikonpäivät olivat aivan sekaisin, tiistaina olin jo torstaissa. Arvaatte varmaan, että loppuviikko oli pitkä. Samalla viikonloppumatkalla kävimme hautausmaalla isäni ja mummuni haudalla, Satakunnassa. Mikä ihana valoisa harmaus tuona viikonloppuna vallitsikaan, ihan herkuttelin sillä.

Lapsuuden oksennuspaikka tässä kuvassa, tie mummulaan oli kovin mutkainen, seuraili joen uomaa.




Ja tähän koskeen mummu putosi mattopyykillä ollessaan, ollessani itse pieni tyttö.



Näinä viikkoina lähelle on tullut roppakaupalla ikäviä uutisia ja surullisia tapahtumia. Yksi vaikuttavimmista ja mielenrauhaa häiritsevimmistä on se, että luottokampaajani kertoi sairastuneensa rintasyöpään. Ja mikä kamalinta, hän oli löytänyt kyhmyn jo helmikuussa. Lääkäri oli tutkinut sen ja vakuuttanut sen olevan "ei mikään". Kunnes nyt syksyllä patti tuntui edelleen ja se tutkittiin toisen lääkärin toimesta uudelleen. Kahdeksan kuukautta muhinut patti, kuva aivan saman näköinen kuin helmikuinenkin, mutta diagnoosina pahanlaatuinen kasvain. Hoitovirhe ekalta lääkäriltä. Lohduttaako jotakuta?

Ja lohdusta puheen ollen, itsekin tarvitsisin lohtua, Vee omassa blogissaan pohti aikaa vuoden takaa ja äitinsä menetystä. Itselläni ajatukset vaeltavat kahden vuoden taakse, syksyyn. Isäni oli juuri saanut kuulla aivokasvaimestaan, hoitona palliatiivinen hoito. Isän tyttönä minusta tuli hänen saattohoitajansa. Hoidin hänet hänen kotonaan niin kauan, kuin jaksoin ja uskalsin. Tammikuussa kun en enää jaksanut, sain hänelle hyvän hoitopaikan läheltä kotiani, paikan, jossa hän sai olla loppuun saakka ja hänestä huolehdittiin hyvin. Itse istuin joka päivä hänen seuranaan virkkaamassa isoäidin neliöitä, kuuntelimme paikallisradiota hiljalleen. Opettelin neliöiden virkkuun heti kasvaimesta kuultuamme. Vietin ekan viikon hänen seuranaan sairaalassa ja kuljetin hänet joka päivä tuolilla saamaan sädehoitoa. Neliöitä on jokunen sata kaapissani odottamassa edelleen. Kaipaan isääni joka päivä,levollisena kuitenkin.

Yritän jonain päivänä palata järjestäytynein ajatuksin tänne,
tämä nyt on kummallinen sepustus, ajatuksen virtaa, pakko kirjoittaa.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Ei taideta saada mansikoita jouluna


Mansikat nimittäin kukkivat,
mutta marjantuotto on vähän heikkoa.
Kukkia on paljon,
raakileet mätänevät vähän kasvettuaan.
Sentinkokoiset ovat jo ruskeita,
tässä kuitenkin uutta pukkaa.






Ja jotta oikeasti saataisiin aikaan
kuvitelma puutarhablogista,
tässä muutama kuva päiväkirjanomaisesti.
Syksy on niin lämmin,
että pakko koota kuvia muistiin
tulevia vuosia varten.
Ja toisaalta viime syksynä
meillä oli jo lunta tähän aikaan.
Suonette anteeksi huonon valaistuksen,
aurinko oli jo laskemassa ja
automaattisalama nousi esiin...

Tuoksupielus huumaa tuoksullaan edelleen.


Mikälie kesäkukka puskee nuppua,
krassi jaksaa,
samettiruusu on
syöttänyt lehtensä
jollekin ötökälle,
mutta jaksaa silti kukkia.
Orvokki nostaa päätääni siellä täällä.




Malva on kymmenen sentin korkuisena,
pienin valkoisin kukin,
äitinsä on kuitenkin vaalean punainen.
Ja vielä rikkaruoho,
pillike ilahduttaa puutarhassa myöskin.

Mutta sitten vakavampaan asiaan.
Jos olen asiasta jo kirjoittanut,
ei haittaa, pakko kirjata muistiin
tämä ikimuistoinen kesä.

Koko kesän olemme käyneet rottasotaa.
Meidän seinien välissä on asustellut rottaperhe.
Tai suku.
Tai klaani.


Meillä on avoin kellari, suhteellisen matala.
Keväällä vessassa istuessa
tuli sellainen olo,
ettei ole yksin.
Seinän takaa kuului rapinaa.
Sitten toisenkin seinän takaa kuului rapinaa.
Sitten isolapsen lattian alta kuului rapinaa.
Tai ei ihan rapinaa.
Rottahumppaa.


Rottamies kutsuttiin paikalle.
Hän osoitti meille pienet pyöreät reiät,
joista perheet kulkivat,
seinän sisään.


Pohdimme pitkään
rottien ravintoa.
Kävi ilmi naapurin ruokakompostorissa¨
olevat reiät.
Samanlaiset kuin meidän kellarissamme.


Tällaisia baareja rottamies
asensi ympäri kellaria ja pihaa.
Syömäjälkiä lasketaan.
Edelleen.






Vessan puolella oli seinässä patteri.
Lämpöä riitti seinän toisellekin puolelle,
koko klaanille.


Rottamies näytti monia reikiä.
Tursutti niihin jotain myrkkyä,
rotat kun ovat siistejä eläimiä
ja nuolevat turkkinsa,
siinä samalla myrkyn.


Myrkky tehosi,
rotat vähenivät.
Uskoimme niiden kuolleen sukupuuttoon.
Olimme niiin väärässä.


Koitti syksy, tämä ihanan lämmin,
ja lehtikompostien täyttö.
Kompostit täynnään rottien onkaloja,
polku naapurin kompostoriin.
Edelleen ruokaa riittää.
Rottasota jatkuu.


Hitto.
Jos kiroilisin, sanoisin jopa jotain muuta,
mutta eiväthän äidit kiroile, eiväthän?
Hhmmpfhh...




Mutta vakavasta asiasta vielä johonkin aivan muuhun:


Jotain käsittämätöntä on tapahtunut!!


Minä olen voittanut taas arpajaisissa :)


Ihan mietin, josko tämä voi olla todellistakaan.
Pikainen kelaus pikku pikku päässäni
toi tulokseksi
Rintelän Ruusan,
Unilaulun,
Vee niinkuin villalangan ja
nyt taas,
tällä kertaa Wanhat päivät.

Minä, joka en milloinkaan voita mitään.
Jiiihhaaa!

Päivä on ollut hyvä,
olen saanut olooni parannusta,
työt palkitsevat,
aurinko paistoi,
ehdin hetken haravoida ennen pimeää,
vanhan miehen tekemä ruoka oli hyvää
ja sitten vielä arpajaisvoittokin.

Ja huomenna
työmatka Tampereelle,
samalla tapaan isolapsen.

Jos olisin nuorempi,
sanoisin:

PARHAUTTA!

Mutta kosken ole nuori, sanon:

Tykkään :)









sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tulihan se sadepäivä

Eipä tarvitse haravoida :)


Kelloa siirrettiin "kohti kesää", minäkin pääsin ihmisten aikoihin jaloilleni. Kun sen lisäksi jätin aamuisen sanomalehtisessioni viettämättä, olimme jo aamutuimaan kirpulla.


Vanhan talon vanha mies oli meistä se järkevä, hän kantoi kassikaupalla tavaraa myyntiin. Minä sen sijaan keskityin siihen toiseen puoleen, hamstraukseen...


Vähän Arabiaa, vähän lasia, vähän vanhaa metallia ja yksi lehti. Kas näin:




Arabian pieni pilkkumi vitosella ja kaksi lautasta kahdella eurolla. Lasikipot mitä lie sarjaa, euron kappale. Pipari- ja leivosmuotteja en vaan voi vastustaa, nuo leivosmuotit menevät askarteluun ja piparimuotit kaveriensa kanssa Riihimäen lasipurkkiin. Lisäksi kesäinen Kotiliesi. Rahaa minulla meni noin saman verran kuin vanha mies oli vuorokaudessa tienannut, hmmm...

Ja sitten tattadaa, arvontavoitto saapui pieneen punaiseen postilaatikkoomme :) Kiitos Vee, blogista veeninkuinvillalanka!! Ihana täydennys hyllyyni :)





Tuossa töissä tuli puheeksi sellainen omituisuus, kuin olematon telkkarin katsomiseni. Minä en vain kerta kaikkiaan ehdi katsella sitä, minulla on mukamas kaikkea muuta tekemistä. Tähän liittyy mm. jossain edellisessä postauksessa mainitsemani kirjojen paljous. Voin viettää tuntikausia kirjojani selaillen (tätä nykyä vain siis selailua, muisti ei edelleenkään riitä lukemaan mutkikkaita juonia). Kyllä minä sitten selailenkin, kaikkea ihanaa, käsityökirjoja, ruokakirjoja (vaikken edes ruokaa laita), sisustuskirjoja, vanhoja kodinhoito-oppaita... kaikki käy. Ja sitten ne lehdet, käsityö-, koti-, sanoma-, työhön liittyvät ja mitä niitä nyt onkaan-lehdet. Kasoittain. Kaikkialla.


Ja kirjoista pyheen ollen, kannan vuosittain satoja kirjoja kotiin kirjastostamme. Näin tässä istuen ja ajatellen luulisin, syöväni silmilläni, nautin kaikesta ihanasta, se olkoon minun, ylipainoisen, ravintoni, hengenravinto.

Eilen illalla telkkuhuoneen sohvassa istuen selvittelin itsesotkemaani ontelokudesotkua kerien sitä kahdelle kerälle. Samanaikaisesti oli elokuva menossa telkussa. Ei siitä katsomisesta mitään tullut, pelastukseni oli se, että olin jo lukenut kirjan ja nähnyt leffan edellisen version, tiedän siis tapahtumat... no, sosiaalisuuspuoli tuli kyllä täytettyä, eipä se kudekaan loppuun saakka selvinnyt.

Käsitöistä ovat tällä hetkellä teon alla isolapsen hihatin, pikkulapsen villasukat, vauvan villasukat (Vee, ne maailman rumimmat)ja harmaa pipo.


Keskilapsen sukkalanka on vielä ostamatta, mutta jonossa sekin, tuubihuivi itselle odottaa samaten, tosin lanka on, muttei aloitettuna. Omat säärystimet odottavat samoin aloitustaan. Pitsimatto ontelokuteesta odottaa koukuttelijaansa. Bambupuikkoja omistan, hukassa kaikki, hitto, metallilla menemään.
Vanhalle miehelle ei tarvitse sukkia tehdä, hänen jo yli kymmenen vuotta sitten edesmennyt kummitätinsä huolehti siitä puolesta, edelleen siis niitä riittää ja ellei jostain syystä riittäisi, hänen anoppinsa hoitaisi kyllä asian.

Kunnon syyssäästä nauttien,




lauantai 29. lokakuuta 2011

Eihän se satanutkaan, vaikka eilen manasin...

Ja sateettomuudesta iloitaan täällä, kuinkas muuten kuin pihalla. Ollaan yksilapsinen perhe tämän viikonlopun ajan, voisi sanoa, että huoh!

Ei siinä yksilapsisuudessa muuten vikaa ole, mutta kun on tottunut enempään, menoon ja melskeeseen. Toisaalta taas meillä on tänään käyty useita normaaliäänisiä, kovempiäänisiä ja sitten viimeisenä huutoäänisiä (!!?)keskusteluja kynttilöillä leikkimisestä. Ne kun vetävät magneetin lailla pikkulasta puoleensa, pikkulasta, joka asuu perheineen puutalossa. Mikään muu kuin kynttilöiden sammutus ei tehonnut. Se siis siitä lauantai-illan tunnelmasta. Voi tietenkin myöskin rauhassa kyseenalaistaa äidin auktoriteetin...

Mutta tänään oltiin siis pihassa, haravoimassa noin sadannen kerran. Fiskarsin oranssista haravasta on kolme piikkiä poikki tältä syksyltä... äkäistä?

Ylimmän kuvan koivu se sinnittelee yksi oksa vihreänä, muut lehdet ovat joko keltaisia tai tippuneet.

Lumimarja teki vain muutaman marjan, olen joutunut leikkaamaan sitä niin paljon ajoväylän tieltä, kärsinyt, raukka, saksista.

Orapihlaja hehkuu, parhaat värit naismuistiin.

Ja alinna kuva kivipäärynöistä, jotka kesällä virkkasin oksien suuntaajiksi. Oksa on ainoa lehtipitoinen enää.

Mansikan unohdin taas kuvata, katsotaan auringonapaisteen riittävyys huomenna.

Mutta sitten herkkukuva talviomenoistamme. Lajikkeesta ei mitään tietoa. Mutta tunnustettava on, kuva on viime sunnuntailta, enää ei ole kuin muutama lehti puussa, nuo omenat ovat jo hillona.


Vähänkö sininen taivas?


Tässä käytiin vähän naapurin puolella,
milloin lienee viimeksi avattu kellarin ikkuna?



Halloween ei kuulu perheemme perinteisiin, toki päiväkodit ja koulut ovat sitä viritelleet. Mutta tässä ystäväni tekemästä kakusta kuva (kiitos N.), kakku itse meni parempiin suihin.



Näihin pimeisiin tunnelmiin, lauantai-iltaa jatkaen,

perjantai 28. lokakuuta 2011

Blogistanian ihmeet

Tämä blogistania on ihmeellinen paikka, täältä löytää mitä vain.


Täällä kiertää hauska "sanaleikki" vai miksi tätä nyt voisi sanoa...yhdenlaisia tunnustuksia tavallaan kai nämäkin.


Tässä tarvitsee pyytää sanat itselleen;
eli 5 sanaa joita sitten jotenkin postauksessaan kommentoi.

Jos siis joku haluaa mukaan, niin pyyntö kommentilootaan,
ja laitan ne samaiseen kommenttilootaan sieltä noukittavaksi ♥


Kotipuron Riitta tarjosi minulle nämä sanat:


Ihan ekana näistä kaikista sanoista tuli mieleeni positiivisuus, kaikki ovat minulle sopivia ja sellaisia hyviä sanoja, kiitos Riitta. Pitää vielä tarkistaa, josko sinulla on jonkinlaisia näkijän taitoja, niin herkut sanat tarjosit...


1.Äitiys


Tässä tahtoisin viitata aiempaan postaukseeni... lukijani varmaankin jo tietävät, äitiys on parasta mitä tiedän.


2. Haave

Susannan työhuoneen Susanna haastoi lukijansa tekemään elämänsä aarrekarttaa. Olen pitkään sellaisen jo ajatellut tehdä ja nyt tuli hyvä syy se toteuttaa. Haaveet. Kartta tulollaan.

3.Ikä

Asennekysymys.

4.Kirja
Yksi elämän perusasioista. Omia on satoja. Uusia ja vanhoja, paljon.

5.Tuli

Oma elementtini. Kaikin tavoin. Vanhassa talossa neljä kakluunia ja kymmenittäin kynttilöitä. Puutalo... Onneksi on
Susanna ja kauniit sammutuspeitteet...

Tänään ilman kuvia, teen tätä vieraalla koneella,







PS. Vietetään mukava viikonloppu, vaikka kuinka sateinen :)

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kellä muulla kukkii mansikka?



Oltiin tuossa
pikkulapsen kanssa haravanvarressa.
Suurimpia lehtiä siinä
istutusten joukosta haravoitiin
ja mitä löytyikään?


Kuva Wikipediasta

Mansikankukkia ja yksi raakilekin.
Ehtiiköhän se punastua jouluksi?


perjantai 21. lokakuuta 2011

Tampereella nääs

Ja Tampere on paikallaan. Kaunis kirkas syyssää, tuulta aavistuksen liikaa, lämpötila oli kuitenkin kymmenessä asteessa. Tampere näytti harvinaisen kauniilta näin, syyskaupunkina, paljon kauniimpana kuin kesäaikaan. Olimme pikkulomalla teekkarityttären luona, hän se käyskenteli tenteissä ja me senkun leikimme turistia.


Triteksin (avoinna muuten arkipäivisin "normaaliaikaan") kangasvalikoimien ääreltä Tallipihaan tutustumaan. Siellä halusin tutustua erityisesti Ahdin tilan putiikkiin.



Arvostan aivan erityisesti suomalaista työtä, jos sillä vielä elättää itsensä ja mahdollisesti muitakin. Tein pieniä ostoksia, pikkulapselle fillarikypärän alle pipo, avaimen kaulanauha samaiselle lapselle ja itselleni kaulakaverin (Planet Idan tekemä, vasta hetki sitten huomasin). Suklaapuodista pienoisia tuliaisia...


Sieltä uljas volkkari-ratsumme karautti meidät Pyynkin näkötornille maisemia tiirailemaan ja suussasulaville munkkimutusteluille. Tornista kirkkaat näkymät kauas näkötorneille, vesitorneille, Näsinneulaan, tehtaiden piippuihin, järville ja metsille, näkyipä yksi Prisman mainospylväskin, ei kuitenkaan sen takana olevaa Ikean tornia.
  
  

  





Ajelimme Kalevankankaan hautausmaan ohitse. Siellä ajaessani muistin Vapriikissa olevan näyttelyn, nimeltään Tampere 1918, lämpimästi suosittelen tutustumaan näyttelyyn, se kertoo kipeästä asiasta. Itse tutustuin näyttelyyn jo parisen vuotta sitten, kannattaa tutustua.

Ja vielä ihmeellinen asia, katsokaatte, kuinka voi lähiruokaakin myydä aivan erityisellä tavalla, Kalevan(?) Prisma on ratkaissut asian näin asiakasystävällisesti:




Sitten vielä hillitöntä ajeleskelua Tamperetta ympäriinsä, tarkoituksella ja ilman. Vielä vähän kudeostoksille, ontelokudetta kassillinen ja sitten kotiin, oikein teekkarin kuljettamana.


Oma koti kullan kallis, vaikkakin siivousta kaipaavana :)


Imuri laulamaan vain, ei sen enempää, pieni punainen syklaami ikkunalle kynttilän vierelle, perjantain vietto sai alkaa.


Ja paras on vasta edessä, saan kaikki lapset taas saman katon alle!!


Ihanaista viikonloppua kaikille, palaan taas aalloille :)




maanantai 17. lokakuuta 2011

Ulapassa oltiin

Kuten viime postauksessa jo kerroin, olin mukana Ulappa2011-harjoituksessa Kirkkonummella, tarkemmin sanottuna Upinniemen varuskunnassa.

Lupasin tarjota hihasta nykäisevälle sotkukahvit, kävi kuitenkin niin, että Perijätär tarjosi minulle kaffeet, kiitos, tuli tarpeeseen :) (luet kuitenkin...)

Bussilastillinen naisia, matkaa tunteja ja perillä hyvin toteutettu koulutus. Perjantaista sunnuntaihin täyttä tietoa, upeat maisemat, loistava sää ja hyvä seura. Majoitus varusmiesten tuvissa (heidät lieni häädetty lomille tai metsään nukkumaan). Ruoka putkahti eteen monta kertaa päivässä, vaatteet saatiin käyttöömme ja palautettiin pesulaan, koulutus rullasi ja kaffenkeitin porskutti takapenkissä... huippuviikonloppu!

Tämän kuvasarjan nimi voisi olla

"Sinun voimasi voimamme on"















Kuvaa saa klikkaamalla suuremmaksi.

Voisin muutamalla sanalla avata joitain noista otoksistani.

  • Keskellä upea suomalainen sinitaivas, koivu syysasussaan ja uljas lippu (repaleinen tosin tarkasti katsoen)
  • Vasemmalla ylhäällä näkyy alttarin kuva. Kuva on otettu Upinniemen Merikappelista, Sotilaspastori Henri Kivijärvi esitteli omalla upean persoonallisella tavallaan meille sen historiaa, kiitos loistavasta esityksestä. Kiintoisaa kuvassa on kaksi asiaa, tuo läppäri, jolla saatiin mm. sähköitse musiikki soimaan ja risti, joka on tehty en-nyt-muista-mistä ammuksen hylsystä (onko noin iso oikeasti hylsy, en tiedä...)
  • Alhaalla oikealla on Merikappelin kellotapuli, karu mutta kaunis
  • Pari sotilaspukua vuosien varrelta
  • Pieni kuva vasemmalta ylhäältä kolmas, pakko kuvata. Kuivien männynneulasten tuoksu toi mieleen ala-asteajan, koulumme oli myöskin mäntykankaalla ja välitunnit rakenneltiin neulasista vaikka mitä, niin tuttu ja muistoja tuova tuoksu
  • Merivoimissa kun oltiin, olihan tärkeää kuvata myös potkuri. Laivoja en ehtinyt katsomaankaan, sotasatama oli jonkinmoisen kävelymatkan takana ja sitä paitsi vartioitu...
  • Henkarikuva on varusmiehen omasta komerosta. Tuollaisia henkareita kun jostain saisi, olisi melko onnellinen

Harjoituksen päättäjäisissä meillä oli
arvovaltainen puhujajoukko,
heistä nostan esiin kuitenkin hänet,
jota arvostan eniten.
Saanko esitellä, Elisabeth Rehn.
Nainen, tosinainen.


Suonette anteeksi kuvan heikon laadun,
olin kohtuullisen kaukana hänestä.

Näihin tunelmiin