maanantai 31. lokakuuta 2011

Ei taideta saada mansikoita jouluna


Mansikat nimittäin kukkivat,
mutta marjantuotto on vähän heikkoa.
Kukkia on paljon,
raakileet mätänevät vähän kasvettuaan.
Sentinkokoiset ovat jo ruskeita,
tässä kuitenkin uutta pukkaa.






Ja jotta oikeasti saataisiin aikaan
kuvitelma puutarhablogista,
tässä muutama kuva päiväkirjanomaisesti.
Syksy on niin lämmin,
että pakko koota kuvia muistiin
tulevia vuosia varten.
Ja toisaalta viime syksynä
meillä oli jo lunta tähän aikaan.
Suonette anteeksi huonon valaistuksen,
aurinko oli jo laskemassa ja
automaattisalama nousi esiin...

Tuoksupielus huumaa tuoksullaan edelleen.


Mikälie kesäkukka puskee nuppua,
krassi jaksaa,
samettiruusu on
syöttänyt lehtensä
jollekin ötökälle,
mutta jaksaa silti kukkia.
Orvokki nostaa päätääni siellä täällä.




Malva on kymmenen sentin korkuisena,
pienin valkoisin kukin,
äitinsä on kuitenkin vaalean punainen.
Ja vielä rikkaruoho,
pillike ilahduttaa puutarhassa myöskin.

Mutta sitten vakavampaan asiaan.
Jos olen asiasta jo kirjoittanut,
ei haittaa, pakko kirjata muistiin
tämä ikimuistoinen kesä.

Koko kesän olemme käyneet rottasotaa.
Meidän seinien välissä on asustellut rottaperhe.
Tai suku.
Tai klaani.


Meillä on avoin kellari, suhteellisen matala.
Keväällä vessassa istuessa
tuli sellainen olo,
ettei ole yksin.
Seinän takaa kuului rapinaa.
Sitten toisenkin seinän takaa kuului rapinaa.
Sitten isolapsen lattian alta kuului rapinaa.
Tai ei ihan rapinaa.
Rottahumppaa.


Rottamies kutsuttiin paikalle.
Hän osoitti meille pienet pyöreät reiät,
joista perheet kulkivat,
seinän sisään.


Pohdimme pitkään
rottien ravintoa.
Kävi ilmi naapurin ruokakompostorissa¨
olevat reiät.
Samanlaiset kuin meidän kellarissamme.


Tällaisia baareja rottamies
asensi ympäri kellaria ja pihaa.
Syömäjälkiä lasketaan.
Edelleen.






Vessan puolella oli seinässä patteri.
Lämpöä riitti seinän toisellekin puolelle,
koko klaanille.


Rottamies näytti monia reikiä.
Tursutti niihin jotain myrkkyä,
rotat kun ovat siistejä eläimiä
ja nuolevat turkkinsa,
siinä samalla myrkyn.


Myrkky tehosi,
rotat vähenivät.
Uskoimme niiden kuolleen sukupuuttoon.
Olimme niiin väärässä.


Koitti syksy, tämä ihanan lämmin,
ja lehtikompostien täyttö.
Kompostit täynnään rottien onkaloja,
polku naapurin kompostoriin.
Edelleen ruokaa riittää.
Rottasota jatkuu.


Hitto.
Jos kiroilisin, sanoisin jopa jotain muuta,
mutta eiväthän äidit kiroile, eiväthän?
Hhmmpfhh...




Mutta vakavasta asiasta vielä johonkin aivan muuhun:


Jotain käsittämätöntä on tapahtunut!!


Minä olen voittanut taas arpajaisissa :)


Ihan mietin, josko tämä voi olla todellistakaan.
Pikainen kelaus pikku pikku päässäni
toi tulokseksi
Rintelän Ruusan,
Unilaulun,
Vee niinkuin villalangan ja
nyt taas,
tällä kertaa Wanhat päivät.

Minä, joka en milloinkaan voita mitään.
Jiiihhaaa!

Päivä on ollut hyvä,
olen saanut olooni parannusta,
työt palkitsevat,
aurinko paistoi,
ehdin hetken haravoida ennen pimeää,
vanhan miehen tekemä ruoka oli hyvää
ja sitten vielä arpajaisvoittokin.

Ja huomenna
työmatka Tampereelle,
samalla tapaan isolapsen.

Jos olisin nuorempi,
sanoisin:

PARHAUTTA!

Mutta kosken ole nuori, sanon:

Tykkään :)









sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tulihan se sadepäivä

Eipä tarvitse haravoida :)


Kelloa siirrettiin "kohti kesää", minäkin pääsin ihmisten aikoihin jaloilleni. Kun sen lisäksi jätin aamuisen sanomalehtisessioni viettämättä, olimme jo aamutuimaan kirpulla.


Vanhan talon vanha mies oli meistä se järkevä, hän kantoi kassikaupalla tavaraa myyntiin. Minä sen sijaan keskityin siihen toiseen puoleen, hamstraukseen...


Vähän Arabiaa, vähän lasia, vähän vanhaa metallia ja yksi lehti. Kas näin:




Arabian pieni pilkkumi vitosella ja kaksi lautasta kahdella eurolla. Lasikipot mitä lie sarjaa, euron kappale. Pipari- ja leivosmuotteja en vaan voi vastustaa, nuo leivosmuotit menevät askarteluun ja piparimuotit kaveriensa kanssa Riihimäen lasipurkkiin. Lisäksi kesäinen Kotiliesi. Rahaa minulla meni noin saman verran kuin vanha mies oli vuorokaudessa tienannut, hmmm...

Ja sitten tattadaa, arvontavoitto saapui pieneen punaiseen postilaatikkoomme :) Kiitos Vee, blogista veeninkuinvillalanka!! Ihana täydennys hyllyyni :)





Tuossa töissä tuli puheeksi sellainen omituisuus, kuin olematon telkkarin katsomiseni. Minä en vain kerta kaikkiaan ehdi katsella sitä, minulla on mukamas kaikkea muuta tekemistä. Tähän liittyy mm. jossain edellisessä postauksessa mainitsemani kirjojen paljous. Voin viettää tuntikausia kirjojani selaillen (tätä nykyä vain siis selailua, muisti ei edelleenkään riitä lukemaan mutkikkaita juonia). Kyllä minä sitten selailenkin, kaikkea ihanaa, käsityökirjoja, ruokakirjoja (vaikken edes ruokaa laita), sisustuskirjoja, vanhoja kodinhoito-oppaita... kaikki käy. Ja sitten ne lehdet, käsityö-, koti-, sanoma-, työhön liittyvät ja mitä niitä nyt onkaan-lehdet. Kasoittain. Kaikkialla.


Ja kirjoista pyheen ollen, kannan vuosittain satoja kirjoja kotiin kirjastostamme. Näin tässä istuen ja ajatellen luulisin, syöväni silmilläni, nautin kaikesta ihanasta, se olkoon minun, ylipainoisen, ravintoni, hengenravinto.

Eilen illalla telkkuhuoneen sohvassa istuen selvittelin itsesotkemaani ontelokudesotkua kerien sitä kahdelle kerälle. Samanaikaisesti oli elokuva menossa telkussa. Ei siitä katsomisesta mitään tullut, pelastukseni oli se, että olin jo lukenut kirjan ja nähnyt leffan edellisen version, tiedän siis tapahtumat... no, sosiaalisuuspuoli tuli kyllä täytettyä, eipä se kudekaan loppuun saakka selvinnyt.

Käsitöistä ovat tällä hetkellä teon alla isolapsen hihatin, pikkulapsen villasukat, vauvan villasukat (Vee, ne maailman rumimmat)ja harmaa pipo.


Keskilapsen sukkalanka on vielä ostamatta, mutta jonossa sekin, tuubihuivi itselle odottaa samaten, tosin lanka on, muttei aloitettuna. Omat säärystimet odottavat samoin aloitustaan. Pitsimatto ontelokuteesta odottaa koukuttelijaansa. Bambupuikkoja omistan, hukassa kaikki, hitto, metallilla menemään.
Vanhalle miehelle ei tarvitse sukkia tehdä, hänen jo yli kymmenen vuotta sitten edesmennyt kummitätinsä huolehti siitä puolesta, edelleen siis niitä riittää ja ellei jostain syystä riittäisi, hänen anoppinsa hoitaisi kyllä asian.

Kunnon syyssäästä nauttien,




lauantai 29. lokakuuta 2011

Eihän se satanutkaan, vaikka eilen manasin...

Ja sateettomuudesta iloitaan täällä, kuinkas muuten kuin pihalla. Ollaan yksilapsinen perhe tämän viikonlopun ajan, voisi sanoa, että huoh!

Ei siinä yksilapsisuudessa muuten vikaa ole, mutta kun on tottunut enempään, menoon ja melskeeseen. Toisaalta taas meillä on tänään käyty useita normaaliäänisiä, kovempiäänisiä ja sitten viimeisenä huutoäänisiä (!!?)keskusteluja kynttilöillä leikkimisestä. Ne kun vetävät magneetin lailla pikkulasta puoleensa, pikkulasta, joka asuu perheineen puutalossa. Mikään muu kuin kynttilöiden sammutus ei tehonnut. Se siis siitä lauantai-illan tunnelmasta. Voi tietenkin myöskin rauhassa kyseenalaistaa äidin auktoriteetin...

Mutta tänään oltiin siis pihassa, haravoimassa noin sadannen kerran. Fiskarsin oranssista haravasta on kolme piikkiä poikki tältä syksyltä... äkäistä?

Ylimmän kuvan koivu se sinnittelee yksi oksa vihreänä, muut lehdet ovat joko keltaisia tai tippuneet.

Lumimarja teki vain muutaman marjan, olen joutunut leikkaamaan sitä niin paljon ajoväylän tieltä, kärsinyt, raukka, saksista.

Orapihlaja hehkuu, parhaat värit naismuistiin.

Ja alinna kuva kivipäärynöistä, jotka kesällä virkkasin oksien suuntaajiksi. Oksa on ainoa lehtipitoinen enää.

Mansikan unohdin taas kuvata, katsotaan auringonapaisteen riittävyys huomenna.

Mutta sitten herkkukuva talviomenoistamme. Lajikkeesta ei mitään tietoa. Mutta tunnustettava on, kuva on viime sunnuntailta, enää ei ole kuin muutama lehti puussa, nuo omenat ovat jo hillona.


Vähänkö sininen taivas?


Tässä käytiin vähän naapurin puolella,
milloin lienee viimeksi avattu kellarin ikkuna?



Halloween ei kuulu perheemme perinteisiin, toki päiväkodit ja koulut ovat sitä viritelleet. Mutta tässä ystäväni tekemästä kakusta kuva (kiitos N.), kakku itse meni parempiin suihin.



Näihin pimeisiin tunnelmiin, lauantai-iltaa jatkaen,

perjantai 28. lokakuuta 2011

Blogistanian ihmeet

Tämä blogistania on ihmeellinen paikka, täältä löytää mitä vain.


Täällä kiertää hauska "sanaleikki" vai miksi tätä nyt voisi sanoa...yhdenlaisia tunnustuksia tavallaan kai nämäkin.


Tässä tarvitsee pyytää sanat itselleen;
eli 5 sanaa joita sitten jotenkin postauksessaan kommentoi.

Jos siis joku haluaa mukaan, niin pyyntö kommentilootaan,
ja laitan ne samaiseen kommenttilootaan sieltä noukittavaksi ♥


Kotipuron Riitta tarjosi minulle nämä sanat:


Ihan ekana näistä kaikista sanoista tuli mieleeni positiivisuus, kaikki ovat minulle sopivia ja sellaisia hyviä sanoja, kiitos Riitta. Pitää vielä tarkistaa, josko sinulla on jonkinlaisia näkijän taitoja, niin herkut sanat tarjosit...


1.Äitiys


Tässä tahtoisin viitata aiempaan postaukseeni... lukijani varmaankin jo tietävät, äitiys on parasta mitä tiedän.


2. Haave

Susannan työhuoneen Susanna haastoi lukijansa tekemään elämänsä aarrekarttaa. Olen pitkään sellaisen jo ajatellut tehdä ja nyt tuli hyvä syy se toteuttaa. Haaveet. Kartta tulollaan.

3.Ikä

Asennekysymys.

4.Kirja
Yksi elämän perusasioista. Omia on satoja. Uusia ja vanhoja, paljon.

5.Tuli

Oma elementtini. Kaikin tavoin. Vanhassa talossa neljä kakluunia ja kymmenittäin kynttilöitä. Puutalo... Onneksi on
Susanna ja kauniit sammutuspeitteet...

Tänään ilman kuvia, teen tätä vieraalla koneella,







PS. Vietetään mukava viikonloppu, vaikka kuinka sateinen :)

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kellä muulla kukkii mansikka?



Oltiin tuossa
pikkulapsen kanssa haravanvarressa.
Suurimpia lehtiä siinä
istutusten joukosta haravoitiin
ja mitä löytyikään?


Kuva Wikipediasta

Mansikankukkia ja yksi raakilekin.
Ehtiiköhän se punastua jouluksi?


perjantai 21. lokakuuta 2011

Tampereella nääs

Ja Tampere on paikallaan. Kaunis kirkas syyssää, tuulta aavistuksen liikaa, lämpötila oli kuitenkin kymmenessä asteessa. Tampere näytti harvinaisen kauniilta näin, syyskaupunkina, paljon kauniimpana kuin kesäaikaan. Olimme pikkulomalla teekkarityttären luona, hän se käyskenteli tenteissä ja me senkun leikimme turistia.


Triteksin (avoinna muuten arkipäivisin "normaaliaikaan") kangasvalikoimien ääreltä Tallipihaan tutustumaan. Siellä halusin tutustua erityisesti Ahdin tilan putiikkiin.



Arvostan aivan erityisesti suomalaista työtä, jos sillä vielä elättää itsensä ja mahdollisesti muitakin. Tein pieniä ostoksia, pikkulapselle fillarikypärän alle pipo, avaimen kaulanauha samaiselle lapselle ja itselleni kaulakaverin (Planet Idan tekemä, vasta hetki sitten huomasin). Suklaapuodista pienoisia tuliaisia...


Sieltä uljas volkkari-ratsumme karautti meidät Pyynkin näkötornille maisemia tiirailemaan ja suussasulaville munkkimutusteluille. Tornista kirkkaat näkymät kauas näkötorneille, vesitorneille, Näsinneulaan, tehtaiden piippuihin, järville ja metsille, näkyipä yksi Prisman mainospylväskin, ei kuitenkaan sen takana olevaa Ikean tornia.
  
  

  





Ajelimme Kalevankankaan hautausmaan ohitse. Siellä ajaessani muistin Vapriikissa olevan näyttelyn, nimeltään Tampere 1918, lämpimästi suosittelen tutustumaan näyttelyyn, se kertoo kipeästä asiasta. Itse tutustuin näyttelyyn jo parisen vuotta sitten, kannattaa tutustua.

Ja vielä ihmeellinen asia, katsokaatte, kuinka voi lähiruokaakin myydä aivan erityisellä tavalla, Kalevan(?) Prisma on ratkaissut asian näin asiakasystävällisesti:




Sitten vielä hillitöntä ajeleskelua Tamperetta ympäriinsä, tarkoituksella ja ilman. Vielä vähän kudeostoksille, ontelokudetta kassillinen ja sitten kotiin, oikein teekkarin kuljettamana.


Oma koti kullan kallis, vaikkakin siivousta kaipaavana :)


Imuri laulamaan vain, ei sen enempää, pieni punainen syklaami ikkunalle kynttilän vierelle, perjantain vietto sai alkaa.


Ja paras on vasta edessä, saan kaikki lapset taas saman katon alle!!


Ihanaista viikonloppua kaikille, palaan taas aalloille :)




maanantai 17. lokakuuta 2011

Ulapassa oltiin

Kuten viime postauksessa jo kerroin, olin mukana Ulappa2011-harjoituksessa Kirkkonummella, tarkemmin sanottuna Upinniemen varuskunnassa.

Lupasin tarjota hihasta nykäisevälle sotkukahvit, kävi kuitenkin niin, että Perijätär tarjosi minulle kaffeet, kiitos, tuli tarpeeseen :) (luet kuitenkin...)

Bussilastillinen naisia, matkaa tunteja ja perillä hyvin toteutettu koulutus. Perjantaista sunnuntaihin täyttä tietoa, upeat maisemat, loistava sää ja hyvä seura. Majoitus varusmiesten tuvissa (heidät lieni häädetty lomille tai metsään nukkumaan). Ruoka putkahti eteen monta kertaa päivässä, vaatteet saatiin käyttöömme ja palautettiin pesulaan, koulutus rullasi ja kaffenkeitin porskutti takapenkissä... huippuviikonloppu!

Tämän kuvasarjan nimi voisi olla

"Sinun voimasi voimamme on"















Kuvaa saa klikkaamalla suuremmaksi.

Voisin muutamalla sanalla avata joitain noista otoksistani.

  • Keskellä upea suomalainen sinitaivas, koivu syysasussaan ja uljas lippu (repaleinen tosin tarkasti katsoen)
  • Vasemmalla ylhäällä näkyy alttarin kuva. Kuva on otettu Upinniemen Merikappelista, Sotilaspastori Henri Kivijärvi esitteli omalla upean persoonallisella tavallaan meille sen historiaa, kiitos loistavasta esityksestä. Kiintoisaa kuvassa on kaksi asiaa, tuo läppäri, jolla saatiin mm. sähköitse musiikki soimaan ja risti, joka on tehty en-nyt-muista-mistä ammuksen hylsystä (onko noin iso oikeasti hylsy, en tiedä...)
  • Alhaalla oikealla on Merikappelin kellotapuli, karu mutta kaunis
  • Pari sotilaspukua vuosien varrelta
  • Pieni kuva vasemmalta ylhäältä kolmas, pakko kuvata. Kuivien männynneulasten tuoksu toi mieleen ala-asteajan, koulumme oli myöskin mäntykankaalla ja välitunnit rakenneltiin neulasista vaikka mitä, niin tuttu ja muistoja tuova tuoksu
  • Merivoimissa kun oltiin, olihan tärkeää kuvata myös potkuri. Laivoja en ehtinyt katsomaankaan, sotasatama oli jonkinmoisen kävelymatkan takana ja sitä paitsi vartioitu...
  • Henkarikuva on varusmiehen omasta komerosta. Tuollaisia henkareita kun jostain saisi, olisi melko onnellinen

Harjoituksen päättäjäisissä meillä oli
arvovaltainen puhujajoukko,
heistä nostan esiin kuitenkin hänet,
jota arvostan eniten.
Saanko esitellä, Elisabeth Rehn.
Nainen, tosinainen.


Suonette anteeksi kuvan heikon laadun,
olin kohtuullisen kaukana hänestä.

Näihin tunelmiin



torstai 13. lokakuuta 2011

Ulappa 2011



Onkos joku muu lähdössä Kirkkonummelle?
Tarjoan sotkukahvit, jos nykäiset hihasta :)







Tässä lähdön jo ollessa ajatuksissa sain kukkia,
pikkulapsi toi kokonaisen kimpun:


Kuten kuvasta näkyy,
meiltä puuttuu vielä sisemmät ikkunat,
viileä jo on,
uskon ikkunoiden liihottelevan paikoilleen
Ulapassa ollessani.

Kukkien edessä on kranssi,
jonka kiersin alas ottamastani humalasta
ihanasta syysauringonpaisteesta nauttien.
En laittanut siihen mitään sisärengasta,
se on pelkkää humalaa
ja on nyt kuivumassa
ja väljentymässä sisätiloissa.

Ikkunalla on myös kupillinen
omia kehäkukan siemeniä
odottamassa vielä tämän syksyn siemennystä.

Ja hei, muistattehan MaMan,




Leenan haasteen meille,
joilla on mahdottomat varastot vaikka mitä.
Klikkaa tätä kuvaa,
niin pääset näkemään muiden juttuja



Tässä minulla vielä vähän vääntämistä,
Muurameni,
että ehdin mukaan ennen sunnuntaita.
itkun syy oli lähinnä se,
ettei varaosia enää saa,
tällaiseen laatumerkkiin
(ainakin se mielikuva hinnalla luodaan...).



Etuseinät irti laatikoista


No, minätyttö ajattelin kaksikomponenttiliimaa,
saas nähdä kunkas tytön käy,
saako noita hapertuneita muoviosia
liimatuksi riittävän lujasti
ja toisaalta,
hapertuuko heti siitä viereltä...

Ei tämä ihan oikeaoppinen MaMaan ole,
mutta tämä on kuitenkin tehtävä, joten...
Nähtäväksi jää :)


Ja vielä yksi juttu:

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat,
mukava saada teidät mukaan,
ilman lukijoita tämä olisi aika tylsä juttu :)

Vaahteranlehtisateessa




 

perjantai 7. lokakuuta 2011

Hirviä myrsky pyyhkäisi yli

Myrsky veti taivaan vartissa pimeäksi ja sitten sitä vettä tuli. Eteensä ei autosta nähnyt metriä enempää, vesi lensi vaakatasossa ympäriinsä. Vartin kesti ja nyt on sinikirjava taivas.

Ja jos vertaa vihdoin ja viimein valmistuneisiin sukkiini, ulos katsoessa värit ovat liki samat, sukista puuttuu vain keltainen :



Olen niin ylpeä ekoista sukistani, että ostin jo toiset langat (tai siis monennet), aikomuksenani tehdä pikkulapselle myöskin sukat. Jo näissä sukissa otin omia vapauksia ohjeeseen nähden, taitanee olla seuraavissakin jotain soveltamista... Näissä on esimerkiksi varret tehtynä isommilla puikoilla kuin terät. Alemman sukan kantapää on taktisesti piilotettu, sen poiminnat eivät kestä lähempää tarkastelua, jalassa kuitenkin mainiot :)



Mukavan syksyistä viikonloppua toivotellen

torstai 6. lokakuuta 2011

Hei mikä tää on?


Mitä mää nyt teen väärin?
Kommentoidessa yleensä
voi tehdä sen omalla nimellään,
nyt suurin osa blogeista
estää sen käytön
(kirjaudu sisään jne... uudelleen ja uudelleen)
No, sitten sitä on ollut näppärä
ja ohittanut tuon kommentoimalla anonyyminä
ja laittamalla allekirjoituksen.

No, nyt viikon verran
se kyllä on antanut tehdä tuon viimeisen,
mutta sitten julkaisuvaiheessa
heittää kaikki tekstit bittiavaruuteen ja
huoh, sinne meni.

Tämä tarkoittaa siis sitä,
että paljon olen kommentoinut
sinne bittiavaruuteen
monelle teistä tarkoitettua postia.

Valitan.

(Mutta minne?)


Ystäviä



Hei, vähänkö minulla on ihania ystäviä?
Posti tällä viikolla on
minulle kantanut jo tällaiset:




Ja sitten toinen kuori,
jossa olivat sekä kortti
että Virkkukoukkusen heijastin.





Heijastimen nimi on Ajatus
Kuva Virkkukoukkusen nettisivulta

Oliks mul äske joku ajatus päässä?




Tarviiko tähän jotain vielä lisätä?

Joo:

Niinhän nuo naiset minut tuntevat.




tiistai 4. lokakuuta 2011

Puutahuri



Iltapäivästä alkoi aurinko taas ilmoittautua,
pikaisesti piti lähteä ulos.

Meillä nimittäin on
yksi yksinäinen ja hylätty.
Raukka jätetty sateen ja tuulten armoille,
keskelle pihaa syksyä uhmaamaan.
Meidän Stiga.
Katsokaa nyt.
Aivan yksin.





Kävin vähän sitä tönäisemässä
ja siitäkös se piristyi,
vielä leikkaa.
Jos nimittäin ruohosta
ensin leikataan trimmerillä
enimmät
kaksikymmentä
leikkaamatonta senttiä pois.
Lupasin trimmata.
Tosin pitää kaivaa ensin
tsiljoona omenaa maasta pois...






Samalla retkellä tapasin
sienet,
auton,
piiskut
ja
rajapuut.




Ja sitäpaitsi.
Kyllä meilläkin osataan.
Puutarhanhoito ja -asettelut meinaan.
Katso vaikka:

Kiviaidalla
Pentikin lyhty,
Prisman purkki,
mikälie rikkaruoho,
vuorijalavan ruskeat ja keltaiset lehdet,
illakko,
keväällä kaapista
purkkeineen ulos heitetty amaryllis
ja
auringonpaiste :)



Ja taas tunnen itseni niin puutarhuriksi, että...


maanantai 3. lokakuuta 2011

Pilipilipom :)

Nyt se tuli, se ihana sade. Rakastan tuota ropinaa, märkien lehtien suhinaa ja rännistä kuuluvaa lorinaa. On syksy.

Voin käpertyä peittoni alle ja seilailla mieleni mukaan netissä, lukemassa aina uusia ja uusia blogeja, saamassa uusia ja uusia ideoita. (Toim. huom. ne ideat ovat totaalisesti tuolla bittiavaruudessa, arvoisa kirjoittaja seilaili eilisen päivän pikkuläppärillään ilmalämpöpumpun alla nojatuolista käsin ja hävitti kaikki hienot osoitteet kuka tietää minne. Olisi ne voinut edes suosikeihin tai Pinterestiin heittää, mutta mutta...)

Erikoinen ajatus maanantaiaamuna tällaista tehdä, mutta kait sairaslomalainen voi vähän vielä itseään hemmotella. Pomokin korosti sairasloman olevan lepäämistä ja voimien keräämistä varten... voidaan vaikka päiväunoset pikkulapsen kanssa ottaa.


Nimittäin näin täällä meillä tänään mennään:


Naapurintädin tekemää
ihanaa mustaherukkatuoremehua pikkulapselle
ja ihanaista kahvia äidilleen.

Pikkuilapsi kun taisi eilen pyydystää
jonkinlaisen basiliskuksen tai peräti viruksen
tuolta kallioilta ja kukkuloilta
seikkailtuaan koko päivän ystäviensä kanssa.
Oli muuten hyvä palvelu siellä,
eräs äiti vei pojille lounaan metsämajaan,
lihapullia, perunamuusia, kasviksia
ja jälkkäriksi mokkapaloja.
Ah, mitä pikkupojan elämää :)
Ja mikä toinen äiti!

Sateen ropinassa


sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Mistä tunnistaa tuunaajan? Sädekehästä tietty :)









Me tuunaajathan etsimme
aina tukea ajattelullemme,
tässä yksi:

Avotakassa käsitteltiin ekosisustamista,
tässä rohkeasti lyhentelen ja muokkaan sitä,
jos haluat sen lukea kokonaan,
klikkaa itsesi osoitteeseen



Siis mitä on ekosisustaminen?





































Pienistä puroista ja niin edelleen,
senhän me kaikki tiedämme.

Ja näin kun toimitaan,
sädekehä päämme päällä sen kun kimaltelee
enemmän ja enemmän ja
meillä on hyvä mieli :)


Ja mites se Frank Pappa
kasikytluvulla sanoikaan
(vai kuka se oli?)


Ja maailma pelastuu!


(Ei muuten ollut toi heppu, kukas muistaa kuka se oli?
Sillä taisi sittenkin olla se sellainen
teräsmiesviitta...)




PS. Tietääkös joku, mitä mieltä on eräs ruotsalainen
Nilsson-niminen trendipelle ekosisustamisesta?
Se on ohi.
Niin mennyttä aikaa.
Annetaan hänen olla mieltään,
ainakin minä teen niin :)