perjantai 15. kesäkuuta 2012

Mennäkö ylä- vai alamäkeä?

Jos luulin olevani pohjalla, eilen totesin, ettei se pohja vielä ollutkaan saavutettu. Nyt kysyn, mitä vielä? Eikö jo riitä? Nyt niitä onnellisia asioita kehiin ja pian!
-t-

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Rikkaruohoja


Katsokaatte. Olen pitkin kevättä ja alkukesää nyppinyt kaikenlaista rikkaruohoa joka puolelta pihaa, niin nytkin tein. Ja mitä sieltä löytyikään? Näytti porkkanan lehdiltä, nyppäsin ja näytti myös porkkanalta! Sepelin päällä? Mistä siemenet? Ei aavistustakaan. Jätin loput kasvamaan...



Lumikola porkkanoiden vieressä odottaa talvea...




Ja unikot räjähtivät kukkaan :)




Tällaista tänään, kuinkahan huomenna?

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Hyvää ja onnellista


Kuinka onnellista onkaan
  • huomata keskilapsen halunneen suuresta kaupungista kotiin omaan sänkyynsä keskellä yötä, keskelle lattiaa lennähtäneet kengät paljastivat yön kulkijan
  • syödä hidas aamiainen kaikessa rauhassa vanhan miehen ja keski- sekä pikkulapsen kanssa
  • rasittaa talvenkalpeita jalkojaan huimilla nousuilla korkeuksiin
  • loikoa auringon lämmittämällä kalliolla kuunnellen tuulen suhinaa

Kataja
Kalliolla kukkulalla

  • paistaa pikkulapsen ja vanhan miehen kanssa makkaraa männynkäpytulella
  • tutkailla polkujen varsilla olevia vaihtelevia maisemia ja kauniita kukkia
Kuusi

Mänty
  • löytää ensimmäinen aukeamassa oleva vaaleanpunainen juhannusruusu

  • jutella kerta toisensa jälkeen isolapsensa kanssa puhelimessa
  • juoda lasillinen hyvää punaviiniä
  • miettiä tämänkin kukan olemassaolon tarkoitusta
Konnantatar ja nuppuinen kakkara
  • käpertyä illalla peiton alle keho ihanasti rasittuneena
Löytyyhän sitä hyvää, kunhan antaa itsensä huomata niitä. Eihän se aina helppoa ole, nyt oli hyvä nämä tähän kirjata, niihin tulen vielä lähiviikkoina palaamaan. Mörköpeikon tarkennus ja häätö ovat edessä.

Mukavaa kesäistä viikkoa meille kaikille :)




sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Haastettu


Kirahvilan Kati haastoi minut jo kauan sitten vastaamaan yhteentoista kysymykseen. Minun puolestani pitää keksiä samaiset yksitoista kysymystä ja haastaa uudet yksitoista bloggaajaa mukaan.

1. Minkä värinen tunnet olevasi?


Yksinkertaisesti sanottuna olen sininen. Ja jos muuten herkullista väriä ajattelee, se on ilman muuta keväänvihreä, tai oikeammin kevään vihreät, ne moninaiset ihanaiset :)

2. Millaista blogia kirjoittaisit, jos olisit nyt 20-vuotias (ja jos olet nyt n. 20-vuotias, millaista kuvittelisit kirjoittavasi 20 vuotta vanhempana)?
 
Kati, vaikea kysymys. Mietitääs vähän. Ollessani kaksikymppinen tietokoneet olivat aivan uusi juttu. Ensin rakastuin tietokoneella kirjoittamiseen, se oli niin helppoa. Jos siirrän ajatukseni tähän päivään ja kuvittelisin olevani kaksikymppinen, luultavasti kirjoittaisin, niin, mistä? Taitaa olla niin, että itsekeskeinen kun olen, kirjoittaisin jotakuinkin samoin kuin nyt, itsestäni.
 
3. Jos olisit kasvis, mikä kasvis olisit?
 
Jos pohtisi vähän:
 
Sen pitäisi olla
  • kotimainen
  • lähellä kasvava
  • voisi myös itse kasvattaa
  • mitä sitä tarvitseekaan: vitamiinit, lukuisat kivennäis- ja hivenaineet, ja ja ja...
  • herkullinen
  • kauniin värinen
  • pyöreä
 
Mitä tästä siis tulee? Tomaatti.
 
4. Kuka ajattelija/kirjailija tms. on tehnyt sinuun vaikutuksen?
 
Jo työnikin puolesta joudun lukemaan paljon, samoin itseni vuoksi. Maailma on täynnään vaikutuksen tehneitä, kukin tavallaan, joka päivä vaikutun. Mutta takaraivossani naputtaa vain yksi nimi, joka palaa usein: jo edesmennyt Juice. Kun kuuntelee hänen verbaliikkaansa, huomaa sen olevan aivan hämmästyttävä. Mielestäni suomen kieli on aivan huikean kaunis ja monivivahteinen ja henkilö, joka sitä lahjakkaasti käyttää, saa aina arvostukseni.
 
5. Osaatko seistä päälläsi?
 
Herrajjumala, en!
 
6. Onko sinulla joku erityistaito tai -kyky?
 
Kyllä, olen hyvä työssäni.
 
7. Lempituoksusi?
 
Luonto sateen jälkeen.
 
8. Kuka on lempirunoilijasi ja miksi?
 
Ehdottomasti Heli Laaksonen, hän kirjoittaa lapsuudesta saakka tutulla murteella. Häntä voi sujuvasti sekä lukea, kuunnella että katsella.
 
Mieleeni nousi myös Lauri Viita ja mieheni edesmennyt täti. Tädillä oli tapana aina juhlatilaisuuksissa lausua Viidan Kaarisilta. Vieläkin menee kylmät väreet selkäpiissä ja kyynelet nousevat silmiin sitä ajatellessa, ei niinkään runo, vaan taitava ja vaikuttava lausunta.
 
9. Mikä on tärkein aistisi?
 
Tähän vastaisin, että näkö.
 
10. Tiedätkö kumpi aivopuoliskosi on dominoiva?
 
Tietoa ei ole, mutta uskon aivojeni olevan sekametelisoppaa
 
11. Mikä musiikki saa sydämesi laulamaan?
 
Tässäkin asiassa olen umpisuomalainen. En paljoakaan siteeraa sanoituksia, mutta tykkään niin paljon suomen kielestä, että suomalaiset sanoitukset kolahtavat ja sitä myöden sydämeni lähtee mukaan. Niin vanha kuitenkin olen, että vanhat, seiskyt-kasikytlukuiset poppirokkijutut iskevät syvimmälle.
 
Parempi myöhään kuin ei silloinkaan :)
 
 
Ja nyt ne minun kysymykseni:


1. Puhuitko vai kävelitkö ensin?

2. Missä vietit suurimman osan valveillaoloajastasi ennen kouluikää?

3. Oletko käynyt pikkukoulua vai isoa koulua?

4. Millä kuljit koulumatkat?

5. Oletko opiskellut pitkään?

6. Onko sinulla kummilapsia?

7. Minkä aineen opettaja on jäänyt erityisesti mieleesi?

8. Haluaisitko opiskella vielä uuden ammatin?

9. Mitä haluasit tehdä, jos mikään ei sitä rajoittaisi?

10. Fillarilla vai kävellen?

11. Nyt vai huomenna?

Ja keitäs minä sitten haastan vastaamaan?

Ihan nimeltä mainiten tietenkin Katin Kirahvilasta (Nokkos-Silakalle terveisiä!) ja sen jälkeen juuri sinut, jokaikisen blogini lukijan, joko kirjautuneen tai kirjautumattoman, ei väliä. Mielelläni lukisin vaikka kommenttilaatikostani, jos (tai siis kun) olet ottanut haasteen vastaan ja pääsen lukemaan vastauksiasi :)

Positiivinen ajattelu ja murheen alhosta nousu alkaa juuri nyt. On tässä maailmassa paljon hyvää ja kaunista, se pitää vaan nähdä.

Katsos vaikka tätä:



Mukavaa alkavaa viikkoa :)








 

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Nonni.

Ja yksi "riemu" lisää. Nuori nainen peruutti autonsa minun autooni. Katsomatta peileihin siis peruutti autonsa. Järjen riemuvoitto. Pääsi pari rumaa sanaa. Eipä tarvinnut ajella enempää tänään. Taas soitin pellinsuoristajalleni. Itsehän ajoin viime(tai jonain)talvena peräkolarin, itse siis, nokka suoristettiin. Viime kesänä isolapsi vähän oikoi aidankulmaa, kylki suoristettiin peräpäästään, nyt toinen kylki nokkapäästään... joku kun lukee auton papereita, taitaa luulla (suottako?) autolla ajetun romurallia...

Onni onnettomuudessa oli eilinen autonkatsastus. Vain viikon myöhässä, mutta näemmä riittävän ajoissa... joku johdatus kait... istuessani poliisiautossa antamassa tietojani ystävälliselle poliisisedälle mitä näinkään, keskilapsi se siitä poliisiauton editse käveli päin punaisia, äitinsä vain hymyili vienosti poliisisedän kanssa.

Lopputulos luonnollisestikin oli kolhijan syyllisyys, minulle jää vain suoristuttamisen vaiva ja sijaisauto, onnekseni näin.

Tällaista tänään, kuinkahan huomenna? Koko päivä satakunnassa...

torstai 7. kesäkuuta 2012

Minun kesäni alkoi



Kiitos kaunis kaikista kannustavista kommenteistanne näiden postausten aikana, arvostan niitä kovasti! Kiitän ja kumarran :)

Niin paljon tapahtuu, ettei enää tiedä mikä on oikeasti tapahtunut ja mikä unta. Olen nimittäin nukkunut paljon ja nähnyt kovin todentuntuisia unia, paljon. Unia jotka voisivat aivan yhtä hyvin olla niin totta kuin untakin. Yritän jäsentää päätäni kirjoittamalla tätä tänään, nämä ovat sitten elettyä, eivät valitettavasti unta.

  • Mörköpeikko on palannut keskuuteemme. Suuret tutkimukset ja sitten sytostaatti. Ei hyvää seuraa.
  • Olen saanut niin neuloja kuin hierojan kouriakin, paljon, vähän pehmittämään pinkeätä kroppaani. Yhden mörköreissun jälkeen hieroja kysyi "Mitä sulle on tapahtunut!!!" Keho soi  "pingg" lihasta koskettaessa. Huomasin ajaessani purevani hampaita yhteen, raivolla. Ei tainnut auttaa.
  • Keskilapsen kanssa teinikiemurat ovat jänniä.
  • Pohdin koko ajan isolapsen mahdollista uupumista omaishoitajana, työssään pesistuomarina ympäri isänmaatamme, mummun pikku apurina, äidin pienenä tyttösenä, sulhonsa varusmiespalveluksen päättymistä odottavana prinsessana... huoh.
  • Loma ei vain millään tunnu tulevan.
  • Anoppi teki typeryydessä pohjanoteerauksen.
  • Olen ensi kertaa puhunut isästäni tuntematta suurta tuskaa.
  • Tulen liittymään mörön häätämisen seurausten tukemiseen, minusta taitaneepi tulla taas satakuntalainen, kesää on paljon edessä.
  • Miten ihminen, joka on jo valmiiksi luuta ja nahkaa, ilman mainittavia lihaksia, tulee kestämään sytostaattihoidot??
  • Ilon asioista, meillähän kotipiha on pieni. Vuokrasimme pienenpienen pellonläntin ja siellä näyttää kasvavan jotain muutakin kuin juolavehnää.
  • Pieni kotipihamme on ihanan vehreä. Ongelmana on saamattomuuteni kesäkukkien istutuksessa. Niitä taimia on pilvin pimein, mutta ne odottavat pihalla ruukutustaan tai kukkapenkkeihin pääsyä. Siellähän odottavat.
  • Arvatkaas miltä näyttää, kun vanhan talon vanha mies kantaa olallaan säkillistä hyvin kompostoitunutta hevosenlantaa ja se säkki halkeaa...
  • Nyt pihassa on minun lempparilämpöni, 19 astetta plussaa.
  • Ostin villasukkalangan, menen lauantaina tutustumaan sähköttömän elämän saloihin, satakuntaan taas.
  • Olin tänään pupsuteltavana molemmmista päistä, jalkahoito, säärten siloitus ja vielä geelatut kesävarpaat. Siitä sitten muutaman viraston kautta hiuksia huollattamaan, ihanaakin ihanampi kampaajani on saanut sytostaattikuurinsa lävitse ja "enää" sädehoidot, yli kolmekymmentä kertaa sädetystä ja lisäksi viisivuotinen lääkitys. Kuten tavallista, palasin kampaajalta rentoutunueena kaikesta huolimatta.
  • Työkaverini sairastui rintasyöpään huhtikuussa, leikkaus, piti olla sillä selvä, nyt sitten kuitenkin hoidot alkavat. Toinen työkaveri tuli eilen töissä käymään, suoraa sairaalasta rintasyöpäleikkauksesta. Kolmannen työkaverin mies kuoli vappuna yllättäen syövän komplikaatioihin. En jaksa jatkaa tätä listaa. Mietin vain, murenenko vai jaksanko. Ympärillä on nyt liikaa pahaa. Vaikea pitää omaa mieltä edes neutraalina, saati sitten positiivisena.
  • Tässä yksi positiivinen juttu:
Pikkulapsi ja Prinsessa
Tässä tämä ajatusten sekamelska, ei siitä taida tolkkua saada, mitä väliä. Taidan mennä nukkumaan, taas.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Missä kesä?


Teini-ikäisen äitinä olo on ainkin vaihtelevaa, eipä pääse luutumaan vanhoihin kaavoihin ja joo'o, kyllä pääsee yllättymäänkin. Iltapäivällä suuren kaupungin sosiaalikeskuksen täti soitti. Ystävällisesti soitti hän. Kiihkottomasti kertoi tapahtuneen. Kiittäen otin tiedot vastaan. Ja sitten olikin pää tyhjä. Yritin sulatella. Sulattelin. Tein toimintasuunnitelman. Toteutin sen. Enää on siitä suunnitelmasta viimeinen osio tekemättä.

Suunnitelmaa tehdessäni käteni eivät voineet olla paikallaan. Otin kuvan ikkunalaudalla olevasta kasvista, jota en tunne. Sain sen pienenpienenä ja muistikuvani on sellainen, että siitä pitäisi tulla amppeliin sopiva riippumallinen.

Pienet vihreät(!) nappimaiset aavistuksen nukkamaiset lehdet ja yllätys-yllätys siihen tuli kukka. Kymmenen sentin mittaisen varren päässä on pikkuisen orvokkia muistuttava hennon lila kukka.

Minun taidoillani niitä oli mahdoton tarkentaa samaan kuvaan, kukka näes ihan oikeasti sojottaa kymmensenttisen varren päässä, irrallaan muusta kukasta kuin varresta. Siispä kaksi kuvaa samaisesta, pahoitteluni jälkimmäisen salamankäytöstä.

Tunteeko joku tämän?





Lisäksi meillä on sijoituskukkana pienenpieni appelsiini(tai mikä lie mandariini...)puun alku. Jahka hän vahvistuu ja isolapsi muuttaa taas kotiinsa, hän matkaa mukana. Saanko esitellä:



Huomaattekos, meni aika monta hetkeä, etten ollenkaan miettinyt tätä viimeistä suuren toimintasuunnitelmani kohtaa, sain sekä omat että teidän ajatukset siirretyksi sijaistoimintoihini kukkiin. Nyt pitänee palata maan pinnalle ja miettiä jos-käy-niin-sitten-teen niin-jos-käy-näin-sitten-teen-näin-vaihtoehtojani. Nyt saa kyllä toivottaa tsemppiä!!

Huoh!






PS. Koulut loppui, kesä saisi tulla :)