perjantai 12. huhtikuuta 2013

Mustaa pitsiä


Pää on edelleen tallella. Nyt taitaa olla ilmassa hoitovirhettä ja virheellistä hoitoa. Ja lisäksi voin mainita, että on pitänyt elää näin pitkään, ennen kuin on itkenyt hammaslääkärin tuolissa. Kivusta. Nyt on koettu sekin. Mutta se siitä. 

On pitänyt varustaa pienehkö edustus perheestämme hautajaiskostyymiin. Itse en esimerkiksi milloinkaan pukeudu mustaan, vain kengät saattavat olla pakosta mustat. Kolme vuotta sitten hankin mustat suorat housut isäni hautajaistilaisuuteen, sen jälkeen en niitä ole käyttänyt. Jännityksellä ahtauduin niihin, ok. Toppi huutonetistä. Jakuksi saa kelvata harmaanmusta hillitty ruusujakku, avokkaat, hyshys, kirpulta. 

Vanhalla miehellä onneksi on ainasopiva tumma puku tykötarpeineen. Tosin puku oli pesulan tarpeessa ja taskuun oli sulanut pastillimöykky... Pikkulapsen suorien housujen lyhennys on edelleen kesken, hyshys taas, kirpulta... muu tarpeisto omasta takaa, onneksi. 


Sitten väsäsin tällaisen, mustaa laukkua kun en omista. Otin loputtomasta pitsiliinavarastostani yhden liinan, värjäsin sen mustaksi, leikkasin keskilapsen eilen tekemän juhlamekon kankaanjämista vuorikankaan, ja sitten jämähti. En omista yhtään mustaa vetoketjua. Oli siis lähdettävä kauppaan. Ekasta oli kokonaan mustat  vetskut loppu. Tokassa onneksi oli, sieltä ostin myös kuvassa näkyvät vetimen muovikappaleet, kaksi helmeä kuvastavaa kappaletta ja yksi mustaa timanttia kuvastava möykky. 

Ja joo, kuva on otettu hetki sitten, on ilta, laukun saa kuvitella mustaksi ja alustakin on fiskarsin vihreä (!) leikkuualusta... Mutta mikä tärkeintä, laukkuun mahtuu puhelin ja nenäliina huomiseksi. Ehkä huulimaali... Olisi ehkä voinut yrittää edustavampaa kuvaa laukusta, mutta laukku taitaa olla yhtä vähän edustuskuntoisen näköinen, kuin itse olen. Täydennämme siis toisiamme :)

Voi hyvät ihmiset sentään, viettäkää te miellyttävämpi viikonloppu, kuin me!!


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Pää putoo

Nyt oikke kunno valitus. Pää irttoo just. 

Ensin perjantaina tuli omituinen päänsärky, ei mitään entuudestaan tuttua kipupistettä. Yö kärvistellessä, napeista huolimatta, en osannut ottaa mitään olemassa olevien lisäksi. 

Lauantaina sitten jo oksettikin. Jouduin peruuttamaan kauan odottamani tapaamisen. Otin iltapäivällä migreenilääkkeen kipupisteen siirryttyä tuttuun paikkaan silmän taakse. Särky hävisi iltaan mennessä. Onneksi. Toki siinä taisi ensin aamupäiväunet kolme tuntia ja iltapäiväunet kolme tuntia tehdä myös jotain... 

No, sunnuntai normihermosärkyineen ja nappeineen. Eilen aamulla sävähti. Hammas. Yksi hammas. Kirjoitin hammaslääkärilleni kauniin viestin, ei vastannut. Tänä aamuna voin hädin tuskin puhua, jos ylähampaat koskettavat alahampaisiin mihin tahansa, sävähtää kehon läpi miljoonan voltin sähköisku. Oliskoha hamppaass jotta vikka? Siitä lähden ottamaan selvää. 

Supervalivali. Jos kiroilisin, voisin sanno jotta. Mut ei, enhämmää koskaa... kele.

Valivali. Nytto pakko loppuu. Kirjotin tän ittell muistihi, kele.

Nappei nappei. Kosk niist päässee eroo?


torstai 4. huhtikuuta 2013

Kahvikuppi, maalisuti ja suklaata

Täytän taas päivääni tekemisellä. Taitaa olla se kuuluisa valkoinen maalipurkki.



Tuo vanheneminen kun taas tapahtui, sain kaikki lapset lähelleni. Sain kahvin sänkyyn, en tällä kertaa kirjaimellisesti kuitenkaan. Meillähän on tapana juhlistaa kaikkia perheemme juhlallisuuksia aamiaisella sänkyyn, suurin sankari saa nauttia hyvästä seurasta ja herkuista. Meillä vanhemmilla niitä juhlia sattuu yhtä sänkyä kohden keskimäärin useammin. Meidän sänkymme on siis kuin sotatanner, täynnään läikkiä. Hyi jos jotain muuta ajattelit, sinne on kaatunut ajan saatossa sekä kannullisia kahvia että teetä, mehuja erilaisia ja kaikentasoisia kuohuviinejä ja kerran jopa samppanjaa. Tällä kertaa siis säästyimme uusilta läikiltä.

Jälkikasvuni, kuulemma


Mutta se oli, lapsiani lainaten, ihan parasta, jälleen. Varsinkin seura, ei tarjoilukaan sille tokikaan hävinnyt. Mikä ihana tapa aloittaa arkiaamu kuohuvalla :)



JumppariMikko käski edelleen himmata käden käyttöä, vaikka kipua ollaan saatu aisoihin (kiitos kaikenväriset napit), käsi täytyy houkutella hiljaksiin venymään, ei tempoen. Mitä muutakaan siinä sitten voi, kun mennä isolapsensa kanssa hypistelyterapiaan, kaupoille siis. Äiti pääsi pikkurahoistaan, lapsi vähän isommista, kaikenkaikkiaan onnistunutta hypistelyä siis.

Kävi niin, että putosin tässä sitten Kelan rahoille, ne maksetaan jälkikäteen, samoin kuin vaikka ammattiliittoni maksaa päivärahaa, jälkikäteen. Mies opiskelee. Pikkulapsi koululainen. Keskilapsi opiskelee. Isolapsi opiskelee, omillaan, vähän vaan äidin kukkarolla, äiti kun tahtoo edes vähän hemmotella... äiti siis kelan rahoilla, jos ne joskus tulevat. 



Tiedättehän tuon sarajakuvan, Grönroosin ja Rantion Pieniä julmia tarinoita. Se tuli mieleeni tänä aamuna antaessani keksilapselle rahaa. Annoin rahan käteen ja sanoin kaihoisasti: "Tässä sinulle tämä, ole hyvä. Nyt sitten joudutaan koko viikko syömään kaurapuuroa". Oli tytsyn ilme melkoinen. Se oli tarkoituskin, meidän perheemme tuntee hyvin Julmien tarinoiden opetukset. Siinä vaan taisi käydä niin, että äiti oli luvannut pikkutytölleen lelukaupasta juuri tytön itsensä haluaman barbin, tyttö iloissaan sen valitsee ja kassalla äitsykkä sitten lausuu nuo edellä mainitsemani sanat, jotakuinkin... Äidit voivat olla niin kovin julmia. Minä Hyvänä Äitinä kuitenkin lupasin puuron päälle kiisseliä...

No, nyt loppui tuo aamulla keittämäni kahvi. Viimeinen pisara siitä oli jo melko vahvaa sumppia, mutta kyllä kunnon "piip" aina sitä yhden mukillisen juo. Tiedän toki kylmän kahvin edulliset vaikutukset, olenkin ihmetellyt tätä poikkeuksellisen säteilevää olemustani... Eikä niillä napeilla luonnollisestikaan ole mitään tekemistä minkään kanssa...

Nyt lähden kirjoittamaan adressia, ystäväni haudataan ensi viikolla, samoin tätini (hän nukkui pois vanhuuttaan, tosin sairaana). Raskas viikko edessä. 

Kuitenkin, aurinko paistaa siniseltä taivaalta, meidän lumet ovat ehkä jo juhannuksena sulaneet. Sitä odotellessa,


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Hajanaisia pääsiäisajatelmia


Realismia, ei tunnetta. Ei voi.

En ole milloinkaan ennen nähnyt 
keltaista amaryllista. 
Nyt sain kauniin sidotun kimpun sellaisia, 
ihania.


Ja amarylliksista puheen ollen,
keskilapsi sai isoäidiltään 
jossain vaiheessa 
viime syksynä amarylliksen sipulin.
Se oli ruskeassa paperipussissa 
ja se oli unohtunut 
kukkapöydälle ruukkujen sekaan 
ikkunan eteen.
Vanha mies avasi hetki sitten pussin 
tehdessään tilaa siemennyksille.
Kukkapoloinen oli 
aivan yksinään kukkinut pussissa.
Sipuli on vahva, 
kukkii varmasti ensi syksynä uudelleen.




Edellisten lisäksi löytyy 
vielä yksi ihmeamaryllis. 
Edellisenä kesänä meillä oli
suuri osa viherkasveista pihassa. 
Oli oikea superetanavuosi. 
Amarylliksensipulista ei jäänyt 
etanoiden jälkeen jäljelle 
muuta kuin riekaleet. 
Nostettiin purkki sitten 
syksyllä pimeään kaappiin,
sinne se unohtui. 
Hakiessaan ruukkuja 
vanha mies löysi ruukun. 
Se pukkasi nuppua, 
ikkunalla se nyt kasvattaa kukkaansa, 
kuvaan sen, 
jahka kukan väri ilmaisee itsensä :)

Siemennyssuunnitelmat näyttävät 
vanhalla miehellä olevan muutenkin vauhdissa.
Pusseja näyttää olevan joitain kymmeniä...
Lisäksi tein eilen pienen tilauksen 
eteläiseen naapurimaahamme, 
odotan sieltä postia...

Taas taitaa tulla yliannos siemennystä...


Nämä muutamat ovat enää jäljellä munasadostamme

Pitkäperjantaina ja lankalauantaina 
veimme tekemäni munapatalaput 
satakunnanmatkallamme tuliaisiksi. 
Joku saattaa muistaa nähneensä 
kyseistä kangasta ennenkin, 
päällystin sillä aiemmin 
silityslaudan ja työkalenterinikin. 
Tuo patalappu on tuollainen, 
jolla ei uunista astioita ottaessa 
pitäisi kätösiään polttaa. 
On kamalan pienen oloinen, 
mutta ne ovat nyt 
kahdessa paikassa koekäytössä, 
kokemusten mukaan sitten 
muokkaan tarvittaessa. 

Ohjeen löysin yllätysyllätys Pinterestistä
klikkaamalla kuvaa tai linkkiä 
löydät suoraan ohjeen ja kaavat.


Tässä puolestaan on 
toinen Pinterest-yritelmä,
järkyttävä sellainen, 
mutta eihän kaikki aina mene 
niinkuin siellä kuuluisassa paikassa. 
Materiaalini oli aivan liian ohutta, 
tipunen ei säilytä ryhtiään ollenkaan. 
Tein tipusen puuvillaneuleesta, 
oikeampi materiaali 
on varmasti vahva huopa, 
aivan kuten ohjeessa sanotaan... 

Taasen pääset alkuperäiseen 
ohjeeseen ja kaavoihin 
klikkaamalla kuvaa tai linkkiä.


Tässä taas meidän vakiokoristeemme, 
tekemä kananen, 
aina yhtä hurmaava :)


Mitähän näistä kuoriutuu?

Pääsiäinen tuli ja on. Onneksi on perhe.