keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Virkkuukoukku

Talo kaikuu Dingoa. Edelleen tehoaa minuun, kuten jo silloin kauan sitten.


Itken, kyyneleet valuvat virkkuukoukulle. Peitto on märkä. Mörkö vei ystäväni, ajatus kiertää päässä. Yritän purkaa pahaa oloani tekemällä jotain, taukoamatta. Virkkuukoukku, maalisuti, liimapuristimet, sukkapuikot, sakset, kukkasipulit, kahvinkeitin, teippi, vasara, tapetinloppu... koko ajan. Ja ajatus kiertää silti. Väänän volyymit kaakkoon välttääkseni kuulemasta ajatuksiani, ollakseni itkemättä. Joskus onnistun peremmin, joskus en. 

Tuo mörkö kiertää lähelläni. Kiitos kehittyneen lääketieteen, moni lähelläni olevista mörön kiusaamista on selättänyt sen. Kaikki eivät. 

Voi virkkuukoukku!! Hyvää matkaa ystäväni, sinne jonnekin.

Ajatukseni ovat isäni ja ystäväni luona, siellä jossain.






En vain voi sanoa sitä sanaa.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

138 219 allekirjoitusta tähän mennessä

Allekirjoitin.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kenellä on peukalo keskellä kämmentä?

  
Pikkulapsi lähti partioleirille ja lapasia siinä sitten tutkailtiin. 

Onko jollakin peukalo keskellä kämmentä vai kuinka tämä on selitettävissä? 

Nämä ovat siis oikeasti pari. Pikkulapsi vaan ei ole niin turhan tarkka lapastensa yhteesopivuudesta kuin harmaahapsinen äitinsä. Ja kun niitä tarpeeksi käyttää märkänä, ne tietty huopuvatkin mukavasti.


Ja sitten se varsinainen valitus. Kerroin jo aiemmin käteni olevan kovasti jäykkä. 

Sen lisäksi minulla on kovia hermosärkyjä leuoissa ja kaulalla, usein kipu vetää aivan sormiin saakka. Nämä siis loukkaantuneen käden puolella. Vailla mitään logiikkaa iskee hermosärky aivan missä tahansa tilanteessa, kestäen puolesta tunnista tuntiin. Pään oikea puoli vetää tuleen ja erilaisia jäykkyyksiä ja tärinöitä tulee hallitsemattomasti. 

Tämä kaikennielevä särky alkoi siinä vaiheessa, kun jätin olkapään vahvat kipulääkkeet pois. Ensin hammaslääkäriin, kipu tuntuu kovasti sekä ylä- että alaleuan hermoissa, toivoin apua hampaisiin. Ei vikaa. Sydän tutkittu. Korvalääkäri antoi diagnoosin "kipu", muuten ei vikaa. Sitten uudelleen hammaslääkäriin, kaikilla käytettävissä olevilla diagnosointimenetelmillä tutkittiin, ei vikaa. Josko se olisi alkava ruusu? Käsky yleislääkärille. 

Ihana yleislääkärini taasen on eka, joka on koko aikana vaivaa halunnut hoitaa. Varmuudeksi ruusulääke. Kaiken perusteella hän on sitä mieltä, että kyseessä on leikkaukseen liityvä tila,  joka on jostain syystä nyt riipii leikkausalueen lähistöllä olevaa hermostoa. Siis kipulääkearsenaali käyttöön. Nimen omaan arsenaali. En edes leikkauksen jälkeen ole tällaista määrää lääkkeitä napaani vetänyt. Tänä aamuna jätin itse oma-aloitteisesti panacodin ottamatta. Virhe.

Olin apteekissa täydentämässä varastojani kivun iskiessä. 

Mitä muuta sitä sitten voi, kun mennä pää täristen tekemään hypistelyterapiaa?

Katsokaatte mitä ihanaa löysin, ylempi on pakkausteippi ja alempi kangasteippiä

Pakko vielä kirjata itselleni muistiin erikoinen tapahtumasarja. Eilinen oli aika haipakkaa, aamulla kävelin kuulemaan leikanneelta lääkäriltä, ettei töihin ole menemistä kivun ollessa näin kova ja käden toimimaton, ei nouse, ei. (Minulla on sellainen tuntemus, että käden ja aivojen väliltä puuttuu joku juttu, tuntuu, kuin käsky nostaa käsi ei menisi käteen saakka. Ei edes satu se nostaminen, vaan ei nouse. Ja jos nostan, niin nostan kehoa taakse päin viemällä, en käden lihaksia käyttämällä.) Pöh.

No lääkäriltä suoraan kuntoutukseen, Mikko vatkutti lihaksiani, jotta edes jotain edistystä saataisiin aikaan. Ah, ihanaa, nyt tuntuu yläpää vähän liikkuvammalta, ei kaikki lihaksisto ole jäässä (vaikka hiton kylmä koko ajan onkin). Pää pystyyn vaan ja hartiat taakse, siitä se lähtee. Siitä sitten hammaslääkärin pakeille viimeisiä kuvia otattamaan, (hänen kirjoittaessaan diagnoosia varasin itselleni puhelimella netin kautta yleislääkäriajan). Siitä sitten tälle lääkärille ja sieltä apteekkin. Keksilapsi partiojuttuihinsa ja suihkun kautta vanhan miehen kanssa iltahuveihin, piitkästä aikaa kahdestaan. Illalla ei tarvinnut nukkumattia houkutella, mitä nyt yksi kohtaus taas iski painaessani pääni tyynylle. Yöllä näin aivan tajuttomia unia. Anopista. Onko järkee? Olipa päivä.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Eräänä kauniina aamuna heräsin


... ja katsoin ikkunasta ulos.

Aurinko sulattaa jo lumia katoilta, 
lyhty sai osansa.


Virkkasin 23 kappaletta kasvolappuja kirppulangasta.


Tein pokaalin palkinnoksi upeasta suorituksesta.





Muistelin possunposkea.


Sikaniskakin ajattelutti.


Keskeneräisistähän ei pitäisi mitään mainita.





Nyt hammaslääkäriin, taaas.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Naamaillaan

Tiätteks, tää on ihan pöhköä. Istun koneella, juttelen naamakirjassa vanhan mieheni kanssa (vanha mies on vielä vanhemman miehen, isänsä, seurassa satakuntalaismaisemissa) ja hän keskustelee samalla kymmenen metrin päässä olevan keskilapsemme kanssa samaisessa naamakirjassa. Vasara on hukassa. Kukaan ei tiedä sen sijaintia, hylly ei siis valmistunutkaan tänään, kaivaudun kellariin huomenna. 

Siemeniä en ole kylvänyt, sipuleita kylläkin, niistäkin huomenna.





JK. Palaan naamailemaan...

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Lyhyttä ja yksinkertaista

Viime viikolla kuntoutusretkeltä pirkanmaalaiskaupungista toin possun poskea tuliaisena  perheelle, monta tuntia uunissa, sikahyvää. Retken antina sain sekä valohoitoa että hypistelyhoitoa, bonuksena isolapsen seuraa, aivan suunnitelmien mukaan. 

Toinen sikahyvä on sikaniska, perunaa, porkkanaa, palsteria ja sipulia seuranaan. Niitä syöpöttelimme hetki sitten, sikaparka oli mitä lie seitsemisen tuntia uunissa, viimeiset pari tuntia rehujen kera, sulivat suuhun.

Sikakiintiö täynnä vähäksi aikaa. 

Miten niin me tykätään syödä?

Vaikka kalenterissa on kevät, ei siemeniä ole ensimmäistäkään kylvettynä, liikaa lunta edes siementen ajatteluun. 

Ruotsalaiskaupasta kauan sitten ostettu cd-hylly sai uuden ilmeen Herraskartanolla, kuvaa huomenna.

Aamukahvi tuli aamulla tarjottuna sänkyyn, ihana pikkulapsi. Toi kahvit kiitoksena eilisestä flunssahoivasta, höh pientä :) 

Jäykkä käsi vaivaa, onneksi on virkkuukoukku koskei käsi kerran nouse. 


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Ajatuksen virtaa, aina vaan


Totuus numerolla nolla, valokuvaus ei onnistu tällä käsittämättömällä valottomuudella.

Ajatus yksi. Sukkaa pukkaa, muuta ei voi. Mitäs sitten, kun mielikuvitus riittää vain sileään? Lopputulos on joko yksivärinen tai raidallinen. Joo, osaan minä joustinneulettakin, siis sekä oikean että nurjan silmukan. Siihen se sitten jääkin, palmikoita tai muita kierrelmiä ajattelen kauhulla, ei näillä aivoilla.

Ajatus kaksi. Jotain toki muutakin kuin sukitella voi, olen tuhonnut valkoisen maalipurkin loput. Vasenkätinen... Niistä tuotoksista myöhemmin. Jälkikasvun nuorin osa katseli näiden pohjanmaalaisurhojen kohellusohjelmaa, jaksossa oli se äitsykkä, joka tykkäsi joidenkin  mielestä liikaa siivoamisesta. Tästähän perheeni innostui. Voisivat kuulemma tilata nuo miekkoset meillekin ja paljastaa meidän valkoisen maalipurkkimme. Ostin jo nimittäin uuden edellisen tyhjennyttyä. En voi ymmärtää perhettäni, miten niin joku meillä on riippuvainen valkoisesta maalista? Jos joku tykkää valosta talossa, vaaleista pinnoista ja paljosta valkoisesta huonekaluissa, miten jonkun muun väristä maalia voisi käyttää täydentämään niitä? Ja kyllä, ostin ruokasaliin tapetit, keltaiset, tulee todistetuksi tuo kuviteltu riippuvuus vääräksi. Ettäs tiedätte.

Pinttymä kolme. Lunta tulee, lumitöihin ei pääse. Puolen metrin lumikerroksen alla on kymmensenttinen jääkerros vaanimassa raukkaparkainvalidia liukastumaan nyt vielä sielläkin (kts. kohta viisi). Meillä päin muuten hiekotetaan kohtuullisesti. Tuossa lähistöllä oli lumi sulanut jo (viime viikolla) asvaltilta. En liiottele ollenkaan sanoessani siinä olleen yli viisisenttisen kerroksen sepeliä. Taisi vaihtua urakoitsija ennen tätä talvea, sen verran erilaista tuo työn jälki on aiempaan verrattuna. Hurraa, positiivinen ajatus, rasti seinään!!

Kehitystä taphtuu, numerolla neljä. Vuonna kasiviis ostamamme imuri meni viime viikolla rikki. Tai ei oikeastaan rikki, vaan suutin hajosi, tai oikeastaan sekin hajosi vuosi sitten, nyt se hajosi uudelleen, vuoden imuteltuaan. Päätimme tällä kertaa sijoittaa uuteen imuriin. Oikeammin sijoitus piti tehdä jo kymmenen vuotta sitten, mutta ajattelimme pärjäävämme tällä vielä sen aikaa, että talo saadaan siihen kuosiin, että keskuspölynimuri voi saapua taloon. Eipä ole vielä saapunut. Siis pikainen imurivertailu. Täysin lähempää tarkastelua kestämätön vertailu, siihen meni ainakin kaksi minuuttia. Merkkejä, hintoja, ominaisuuksia. Tulos: sininen. Toimii vasemmallakin kädellä, vaikka yritin todistella sen olevan vain oikeakätisille...

Vaiva viisi. Takapakki olkapäässä, sain kiinnikkeet repeilemään liukasteltuani kotiportaissa. Kuntoutuspaussi muutaman päivän. Öisin pari kivaa nappia, jotta nukutuksi saa. Ja kyllä saa.

Ja pussilakanapäänsärkyyn vastaus, numerolla kuusi siis. Anttilassa ainakin mainoksen mukaan on myynnissä pussilakanoita, kaksisataakymmenensenttisiä eikä hinta paha, kuosit vielä kun natsaisivat. Olin siis onnekkaasti väärässä. 

Ja tämä viimeinen valitus taitaa olla kenkutus numero seitsemän. Hyvä ystäväni käyttää sähköpyörätuolia. Hän kulkee paljon puolen valtakunnan läpi valtion kiskomonopolin vankkureissa tuolissaan istuen. Asiassa nyt tuntuu olevan ongelma. Ongelma, joka kahdella jalalla kulkevalle itselleni ei ole mieleenkään ennen juolahtanut. Junaa pitää vaihtaa kotiin päästäkseen. Ja ellei häntä auteta, junaan hän jää. Ja jatkaa matkaa junassa johonkin muuhun suuntaan kuin kotiinsa. Eikä vain yhden kerran viime aikoina. Ei joka kerta voi olla syynä inhimillinen virhe, konnari unohti. Ärrsyttää. Minua! Ystäväni puolesta. Hän on niin kiltti. Taitaa ymmärtää (toisin kuin minä), että olemalla itse kiltti voi edes toivoa saavansa vaikkapa junavaihtoihinsa apuja. Itse olen niin kovapääjuntti, että antaisin kyllä kuulua, kuulua niin, ettei minun mielipiteeni jäisi kellekään epäselväksi. Onneksi hän on hän eikä ole minä, huh!

Ja arvakkaas mitä. Minä jätän perheeni. Ainakin kahdeksi päiväksi. Menen tarkastelemaan tuon suuren pirkanmaalaiskaupungin kuntoutusominaisuuksia. Josko siellä vaikka valohoitoa saisi. Tai vaikka hypistelyhoitoa. Ainakin munkkihoitoa pitäisi saada, Pispalassa toivon mukaan.

No, olen valittanut tämänkertaiset valitukseni, vanha mies lähti pyynnöstäni ostamaan suklaata... siinä toinen kiltti.