Kookosöljy

Pieni ihminen kummastelee maailman menoa. En tiedä olenko yksin, ainoa, ensimmäinen, joku vain vai viimeinen tyhmä, kunhan mietin.

Mitä ihmeen terveellisyyttä on käyttää kookosöljyä, kookosrasvaa, kookoskermaa, kookosmaitoa, kookoslastuja tai kookoshiutaleita?

Sitä kookosta kaikista tuuteista niin hypetetään, pieni pääni aivan pullistele. Kookos muka on superterveellista, millään, en niin millään tämän hetken tiedoillani suostu uskomaan. Kun joku sen minulle perustelee luotettavasti, olen heti valmis myöntämään väärässä olemiseni, mutta voin sanoa, että pitää tapahtua paljon.

Kookosöljyn sisältämää lauriinihappoa käytetään yhtenä terveysväittämänä. Se on ainoita löytämiäni perusteluita, joissa olisi oikeata järjenhiventäkään.

Vikipedia sanoo lauriinihapon kasvattavan hdl:n määrää, mutta nostaa kokonaiskolesterolia, vaikutus sepelvaltimotautiin  jää epävarmaksi, siitä ei ole näyttöä. Jos jollain lailla haluaa vaikuttaa parantavasti sepelvaltimotaudin riskiä pienentävästi, kookosöljyn sijaan siinä kannattaa käyttää supisuomalaista rypsiöljyä, tutkimusten mukaan sillä on viisinkertainen teho hdl-kolesterolin suhteeseen. Hahaa, pääsinpäs taas puhumaan suomalaisen ruoan puolesta.

Lauriinihappo kuulostaa eksoottiselta ja on helppo lausua. Roskasivusto vetoaa nykyihmisen herkimpiin tuntoihin sanomalla sen olevan puuttuva osa nykyisestä ruokavaliosta. Hohhoijaa vaan.

Jos haluat tietää enemmän kookosöljyn todellisesta ravitsemuksellisesta sisällöstä, klikkaa tästä, pääset faktan äärelle.

Hyödyllisintä on korvata transrasvat cis-tyydyttymättömillä, luonnollisilla tyydyttymättömillä rasvahapoilla, sianihrakin taitaapi olla kookosöljyä parempaa, hahhahhaa, tätä ei pidä ottaa kirjaimellisesti, totta se silti on.

No jaa, kukin saa tehdä just niin kuin tykkää, meillä kaikilla on omat syymme tehdä valintoja, minä en ole valintoineni yhtään muita parempi, en myöskään huonompi. Onneksi en ole mikään guru enkä joudu tästä tilille, tämä on vain ajatusten kirjaamista, tiättehän, sellainen huolipäiväkirja, tällä kertaa vähän globaalimmasta aiheesta kuin oma napa. Minä vaan tykkään tietää.

Nyt tämä täti menee ulos, nautitaan kun aurinko vielä paistaa :)

Kääpiökrookuksia

Peipponen, sitruunaperhonen ja paksu rusakko. Oman pihan kuiva pikkuruinen krookus, siinäpä kevään merkit maaliskuulta.

Päiväkirjamerkintänä, keskilapsen työssäoppiminen ei koulun puolelta ole ihan mallisuoritusta kuvaamassa, käsittämätön koulutusvastaavan, luokanvalvojan (vai mikä lie nimke nykyään) ja työssäoppijan välinen sekamelska, onneksi minun ei tarvise osallistua siihen, mikä tämäkin mainittakoon...

Edelliseen postaukseen viitaten se yhden pisteen vihje kuvaa tuntoja, voi paska, volkkariauton saanee ensi viikon lopulla, poonuksille saa sanoa hyvästit. Ja voipa sanoa, että voi jos tuo kaarajuttu olisikin ainoa voipaskajuttu, niin voisin viettää suht rauhaisaa eloa. Kunpa joku annostelisi sitä peetä vaikka lusikalla, mutta ei, ämpäri pitää taas mittana olla, kele. Alaspäin, taisi se lapamatokin sanoa matokuurin jälkeen.

Mutta ei mitään niin kökköä, ettei hyvääkin, tuo ihana mollikkainen jaksaa ilahduttaa. Töissä on herkullisia kuvioita. Unelmat saattavat herätä kevään kanssa. Oppiminen on jälleen alkanut kiinnostaa. Tuore kevätmaa tuoksuu niiin mahtavalta. Kahelinkulman Taina käytti sanaa "neulunen", kuulen sieluni korvilla mummuni sanomassa "neulussii". Tiedättekös, mistä on kyse?

Pinkkiä skumppaa taas testataan

Tässäpä kevään ensimmäinen leskenlehti, 

ei aivan perinteisellä kasvupaikallaan. 

Lempikrookuspaikkani kukkii täyttä päätä, 

täydessä loistossaan,

 tänäkään vuonna siitä ei ole kuvaa.

Tiättekös mitä nämä ovat?

Kymmenen pisteen vihje: toisessa noista on kesällä vihreät lehdet.
Yhdeksän pisteen vihje: toinen pitää katsastaa piakkoin.
Kahdeksan pistettä: hei se en ollut minä.
Seitsemän pistettä: nelinumeroinen lasku.
Kuusi pistettä: hinausauto.
Viisi pistettä: ehkä ensi viikolla.
Neljä pistettä: hei hurraa, joku pesee sen (siis ei sitä lehtevää).
Kolme pistettä: voisko joku kans imuroida sen lehdettömän?
Kaksi pistettä: sillä osastolla ei korjata käsijarruja.
Ja yksi piste: voi paska.

Nautitaan aurinkoisesta loppuviikosta, jos vaan säidenhaltija meille sen suo ♡

PS. Ja siis se skumpan testaus on taas menossa, tosin hitaammalla aikataululla kuin kolme vuotta sitten. Säännöt ovat siis lyhykäisyydessään nämä: aina sopivan tilaisuuden tullen ostetaan pullo pinkkiä skumppaa ja maistellaan se. Lakkiaisiin mennessä meillä on selvillä juoma, joka on sekä lakitettavan että maksajan mieleinen. Ja jos julkisesti valitan käsittämätöntä painonnousua, muistuttakaa, oi ystäväiset, tästä lipittämisestä...

Pomelo kolmelle

Miten on semmonen olo, ettei ole tapahtunut mitään ja samalla on tapahtunut kaikki. Blogeja olen vähän lukaissut, kirjoittamista en ole edes ehtinyt ajatella. Viikolla poikkesin länsisiperiassa katsastamassa lumisadetilanteen, lampaanpotkan maukkauden ja siementilanteen. Siemenet ovat nyt tölkissä, kiitos Sirpa :). Kaikki siis kunnossa.

Sillä aikaa täällä kotosalla sattuu ja tapahtuu, wilmaviestit sinkoilevat, sähköpostiviestit laukkaavat perässä siperiaan, kaikki kaatuu tai pysyy yllättävästi tolpillaan, keskarista huolimatta. Joku jättää puhelimensa kotiin, molemmat, siitäpä vasta uusi maailma avutuu...

Maku - ja hajuaistit tulivat tarkistetuiksi, auton sähköinen käsijarru rikkitodetuksi, yhtään leskenlehteä ei vieläkään ole minulle näyttäytynyt, sen sijaan näin kuolleen sinitiaisen, junamatka sujuu hetkessä hyvässä seurassa, leipomossa tuoksuu liian paljon pullalta, tutut kahden vuosikymmenen takaa ovat edellen yllättävän tuttuja, joensuulais-ja rovaniemeläisrouvat ovat hienoa seuraa. Ruoastaan tunnetussa paikassa ei se ruoka niin kummoista ollut. Tulipa myös todetuksi kevään vitsaus, vuosikymmeniä uinuksissa ollut allerginen nuhani. Ulkona oleva lentopöly on pientä, mutta hotellihuoneen, hotellin aamiaisravintolan ja toisen hotellin kokoustilojen kokolattiamatot saivat tuntien aivastuskierteen kukkimaan. Kotona kukkii ja tuoksuu perunanarsissi, ei vaikutusta, sänkyni alla pesii villakoira (ei kerrota kellekään), ei vaikutusta.

Onko enneagrammi verrattavissa 

horoskooppiin? 

Horroskooppiin?

 Horrorkooppiin? 

Hourukooppiin?

Yhtenä iltana kuluneesta viikosta meitä oli vaihdellen yhdestä viiteen perheenjäsentä kerrallaan kotona, ajatella, kaikki lapset kukin vuorollaan, kaikki tulivat ja menivät koko illan, iltakymmeneltä sikavilee kokosi kaikki saman pöydän äärelle.

Tiedättekös, oi lukijaiseni, mitä. Pomelo on liian suuri syötäväksi aamiaisen jälkkäriksi kolmestaan. Tuli todetuksi. Keskilapsi muutti pois, kauas pois. Sinne länsisiperialaiseen suureen kaupunkiin, sinne, jossa on paljon lunta. Isolapsihan asustaa sulhonsa kanssa sitä nääs-kaupunkia jo monetta vuottaan. Onneksemme meille jäi vielä pesämuna, pikkulapsi. Tai ehkä oikeampi muoto olisi, että minulle jäi, onhan vanha mies puolet viikosta töissä kaukana poissa kotoa. On muuten hassua tämä hiljaisuus, kukaan ei huuda ##£€×%¥♡☆¿¡ eikä levittle hepeniään ympäri taloa. Miten minä selviän?

Kuvituksena tälle päivälle näyte ekologisesta kuljetuspakkauksesta. On se ainakin pahvia, ei muovia. Ja saman sen kuljetus varmaan maksaa kuin litteämmänkin paketin kuljetus... on yli kolme senttiä paksu. Paitsi että olisi mahtunut postilaatikkoon litteänä, näin ei. Ei mainita, että lähettäneen firman nimessä on sana "eco". Perille tuli, hain sen autoa käyttäen siitä postin fiksupalvelusta marketin eteisestä. Olen siis minäkin niin ekolookinen niin ekolookinen, että.

Nyt, uskotaan kevääseen, 

toivotaan auringonpaistetta

ja rakastetaan niin että rutkuu!

Saadaanko huomenna lunta?

Pallonkesytys eilen iltasella sai aikaan kummallisen päänsäryn, kait se se pallo oli. Aivan uudentyyppinen treeni tällä kertaa, pohjalla viikonlopun tautisuus, lihasvoima aivan hukassa. Yö meni joten kuten, uuden (epilepsia)migreeniestolääkkeen kokeilussa.Aamu sarasti, pää parilla säikeellä keikkui olkapäillä, kipeällä säikeellä. Autoilua edessä, siis panadolia nuppiin, reilulla annostuksella. Ei vaikutusta. Sihteeri vapautti hieromalla lihaksia ihanasti. Hetkellinen vaikutus, olo parani, särky ei. Panacodia nuppiin. Ei vaikutusta.

"Sä olet hei tosi taitava sun työssäs, kiitos, tämä oli aivan loistava tilaisuus".

Kiitos, Aiju!

Kaiken tuon alun jälkeen tekee aika mannaa sielulle saada palautetta työstään, tällä mennään taas tovi ja toinenkin :)

Ajoin sitten kaupan kautta ja ostin juhlan kunniaksi kovasti suomalaisen tavan juhlistaa onnistumista, tölkillisen kaupan lonkeroa, hyvin tyytyväisenä. Alkoholi se on se, joka suomalaisen juhlan tekee... vai mitä... lääkkeitä viinaa ja pää sekaisin, vai kuinka?

Aamun lehti luettu. Blogit lukaistu. Kylpyhuoneen lattia tyhjennetty. Kukat kasteltu. Tiskipöytä sunnuntain (!) jäljiltä raivattu. Astiat kuivattu ja kaapitettu. Suihkuun pitäis mennä. Tie pöytäkoneelle raivattu, imurinkin kanssa. Epätoivoinen kameranetsintä lopetettu, on nukkuvan abin huoneessa, antaa siis olla. Vaatekaappia tyhjennetty. Ja miksi kaikki tämä? Pitäisi istua koneelle ja aloittaa työnteko. Asiat ovat olemassa, selviä ja vain viimeistelyä vailla. Mutta kun siellä paistaa aurinkokin! 

montako kymmentä huivia oikeesti tarvitaan?

PS. Tauti selätetty osapuilleen, tässä näennäisesti yritän toipua, edelleen, illalla iso työkeikka, käsidesi kunniaan... ei muuten ollut flunssaa, edelleenkään, kop kop, hassusti tauti vaan kuumeen korkeelle veti :)

oi ihana

oi ihana valo, niin on nimesi kaunis sana ihana valo, onko portit jo auki? oi ihana valo, ihana sinä olet aurinko

Tuon tahdissa jumpattiin vuonna yhdeksänkymmentäkuus, Pia the paras nostatti jalkaa, jaksaa jaksaa, jo tuolloin.

Silmien aamulla avautuessa taivaalla oli pilkaus sinistä. Kahvia saatuani katsoin ulos. Rankkasade. Toisen kupillisen aikana taivaalta tuli vanhan kympin kolikon kokoisia räntärättejä. Päätin sulkea silmät. Mitä tapahtui? Taivas selkeni ja pilvet leijuivat kohti koillista. Meilläpä on puhtaan sininen taivas. Tuulee kyllä hitokseen. Auton mittari näytti yhdeksää astetta, ekaa kertaa tänä vuonna yli kolmen plusasteen meidän kulmilla.

Lapset senkun vaan vähenee. Suuri itäinen kaupunki kutsuu vastustamattomasti keskilastamme, heti, kun on saanut kirjoituksensa pois alta. Pari viikkoa!!

Mitä tekee kätevä äit? Vie lapsensa ostoksille kierrätyskeskukseen. Saaliina hyllykkö, joka lienee palvellut aiemmassa elämässään päiväkodissa, varmaan lokerikkona kengille tai jollekin muulle tärkeälle. Lapsi kysyi, josko voisin maalata sen valkoiseksi. Minulta! Tietty valkoinen aina käy, ennen kotiinpääsyä väritoive kuitenkin oli vaihtunut hopeaksi. Naisella taitaa olla ikiaikainen oikeus muutaa mieltään.

Toinen hyvä saalis oli kaksimetrinen peili, ompelijalle. Vanha komeron ovi, saranoineen. Mainitsin sivumennen, että sen kapeat reunat voisi teipata, tätä lapsukainen ei millään lailla ymmärtänyt, teipata!! Jesarilla? Maalarinteipillä? Miten purkissa kasvanut lapsi minulla on? Miksei se ymmärtänyt washiteippausta? Koskaa kuullukka!!

Käytiin nappaamassa vanha mies messiin ja mentiin ruotsalaiskauppaan lihapullille. Ja tietenkin jotain pientä lapsoselle. Tärkeintä näytti olevan leluosaston pehmoparsakaali. Aikuinen.

Koko kauden olen saanut hehkuttaa hyvää oloani. Minä, jolla parhaimmiillan voi yhden kauden aikana olla viisikin poskiontelontulehdusta, olen hehkutellut tervettä oloani. Tähän saakka. Kuume nousee. Särkee. Nukkumaan menee hän, voikaa te hyvin.

Puoskari!!

Olen täällä hehkuttanut hyvää oloani lääkevaihdon jälkeen. Sainpas siitä sitten diagnoosin.

Henkilö, joka ei milloinkaan minua ole nähnyt, ei mitään viimeisen kymmenen vuoden aikana kokemaani ole kuullut eikä milloinkaan kanssani ole keskustellut, nimesi minut luulosairaaksi ja minua hoitavan erikoislääkärin puoskariksi. Kertoi isolapsi. Meillä nääs nämä kilpparijutut ovat sukuvika jo monennessa polvessa, ei siis kun kaulalla... monta polvea on kärsinyt ja näyttää tulevan kärsimäänkin...

Olen kaikki nämä vuodet kokenut, että ovat lääkärit mitä mieltä tahansa kollegansa toimista, heitä ei milloinkaan tuomita, ei edes puolella sanalla oteta kantaa, hymyillään äärimmässä tapauksesssa vienosti ottamatta kuitenkaan kantaa. Tämä oivallinen manselaisherra vahvisti tuon säännön olemalla se kuuluisa poikkeus.

Sen verran tiedän, että tämä olisi jopa kunnianloukkaus, tosin vain tämän minun lääkärini pitäisi siitä ensin kuulla ja sitten vielä siitä "epälääkärimäisesti" ottaa nokkinsa ja tehdä siitä juttu. No, enpä aio kertoa, tiedän kovasti hyvin, miten monenlaisia mielipiteitä lääkäreillä tästä asiasta on.

Olen tyytyväinen omaan tilanteeseeni, tosin yhtä hyvin ei ole isolapsella, tuo "perhoskulmakarvainen" lääkäri on sitä toista ääripäätyyppiä, samaa tyyppiä, johon itsekin olen saanut liki kolmen vuosikymmenen aikana tutustua. Onnekseni lääketiede on kehittynyt ja kehittyy koko ajan. Voin myös olla rauhallisella mielellä isolapsen suhteen, hän on jostain kummasta perinyt taipumuksen hoitaa asioita ja pitää puolensa. Toistaiseksi jään odottamaan hänen seuraavaa siirtoaan. Ja koska lapseni tunnen, pikkasen hymyilen itse vinosti tälle perhoskulmakarvaiselle, et tiedä, kenelle puhuit, ähäkutti.

Sivumaininta itselle muistiin. Minulla on lapsia. Jok'ikisestä saan olla ylpeä. Onnellinen. Hienot lapset. Miksikö heitä niin mainostan? Ovat niin kovasti tuttuja piirteitä... Tiesittekö, ettei sähköhammasharja välttämättä lataudu ollessaan kylppärin valokaapissa, ellei valo ole päällä? Lapsenikin tietää... entä kuinka hankkia ambulanssihoito ja -kyyti tyrmäystippoja "saaneelle" kaverille? Lanssikyytihän on tarkoitettu sairaille, ei tuollaisille "itseaiheutetuille" vioille. Tämänkin minun lapseni tietää. "Äiti, mun on ihan pakko siivota, en vaan voi kattoa telkkaria tekemättä mitään käsilläni". Lapsikin sen tietää. Murut.

Asiaan takaisin. Jos olisin ekan diagnoosini varassa, vuodelta -86, olisin varmaan kuollut ja kuopattu. Tosin en tiedä, olisinko kuollut liika- vaiko vajaatoimintaan, vai  jopa molempiin yhtaikaa. Isäni menehtyi melanoomasta alkaneeseen kasvainten villiin leviämiseen, niin, kolmisen vuotta sitten. Yksi kasvaimista oli näkyvä. Kaulalla, kilpirauhasessa. Suuri. Hänen äidiltään leikattiin struuma hänen nuorudessaan suuressa sairaalaasa kaukana kotoa. Minut leikattiin samaisessa sairaalassa. Toistaisekai vasta yksi lapsistani on saanut diagnoosin kilpparsta, toista epäillään. Jospa tuo kolmas saisi olla vielä ainakin muutaman vuoden ilman minkäänlaisia viitteitä, äidin sydämessä vaan jo kaihertaa.

Ympyrä on sulkeutunut. Eka diagnoosi nykykielelle muunnettuna oli sama kun tämän viimeisimmän lääkärin vastaava: luulosairas. Onneksi oma luottolääkärini on ajan tasalla ja olen hänet kohdannyt. Tiedänpä, etten ollut silloin luulosairas, enkä ole nyt. Sen tiedon kanssa on helppo ja hyvä elää.

Tämä tästä nyt taas, päiväkirjamerkintänä vastaisuuden varalle.

Nautitaan tulevasta viikonlopusta, pitäisi kait auringonkin näyttäytyä ♡

Voihan voihan nyt, sanonko mikä. Istun kuin märkä rätti tukikohdassani. Nostin jalatkin tuolille. Pian eteeni lennähtää annos iskenderiä. Tästä tädistä rutistui viimeisetkin mehut tovi sitten.

Vanha mies sairastaa, jokin vatsa-keuhkoviirus, mikä lie, ei ainakaan töihinsä lähtenyt. Itse aamutuimaan töihin, vastassa varsin demotivoiva möhkäle. Tunnin hyppy puolilta päivin ja pelastus päivälle. Ihanat ihmiset!! Upeat naiset, joo ja yksi mieskin :) oli vähällä, etteivät kahvitkin jääneet välistä, niin loistojutut saatiin aikaan. Kaikki tuo vei tädin mehut, viimeistä pisaraa myöden.Tässä istun ja ihmettelen. Miten ikinä saan kerättyä itseäni sen verran, että tästä nousen? Huoks.

Missä se iskender viipyy?! Meillä on ihan paras kebula tuossa lähistöllä. Hyvin parissa vuosikymmenessä suomalaistunut turkkilainen mies, tekee takuuluotettavaa ruokaa, mm. suomalaisesta naudanlihasta. Jos ja kun ei viitsi/jaksa/muista/osaa laittaa ite ruokaa, hän on vaihtoehtomme. Ennen niitä oli toinenkin, mutta sitten se toinen joutui linnaan... ei ruoanlaitosta, vaan muista rikkeistä, hups...

Ei kuvaa, ei. Tablettini ei suostu edelleenkään kuvayhteistyöhön kanssani. Isolle koneelle en pääse, pikkulapsi on sen vallannut ja toisaalta se edellyttäisi siirtäytymistä tästä. Ehei, jääköön jälleen :)

Kaikesta valittamisestani huolimatta, mukavaa viikkoa, uskotaan auringonpaisteeseen!