lauantai 25. lokakuuta 2014

Päiväkirjamerkintä


Minähän juttelen ihmisten kanssa mielelläni, niin tänäänkin. Siis.

Kävelin tänään ansaan. Millään muulla tavoin asia ei ole selitettävissä. Suoraa päätä ja pukspaks, pää edellä. 

Painikisoissa istuin katsomossa luin blogeja alkua odotellessa, väännön alkaessa otin ikuisuusprojektini, sukantekeleen tassuihini. Viereeni istui nainen, vanhempi rouva, jo kaukaa näin hänen tähtäävän viereeni. Hän alkoi jutella, ja kuten tapanani on, läksin mukaan. Jossain vaiheessa pieni kello sisälläni kilahti, vaiensin sen kuitenkin höpöhöpönä. Juttelimme ja annoin tietoisesti hänen johdatella keskustelua. Lähtiessään hän halasi. 



Kun ajattelen tuota keskustelua, siinä oli jotain liian olennaista. Hän jotenkin oli liian sopiva, johdatteli sopivasti. Nyt kotona, yksin asiaa puntaroituani olen varma, että tämän edestäni löydän. Miten, en tiedä, mutta varmasti. Tämä ei jää tähän, Sain liian hyvän neuvon.

Kylmii.

Ja ei, tässä ei ole mitään mystiikkaa, vaan aivan liian totta. Osumia liikaa.





perjantai 24. lokakuuta 2014

Pidätkö kyykkyhyppelystä?


Tämä on jotain niin epätodellista. Hammas halki. Pää tulessa. Taas. Mitähän lienee, pari-kolme viikkoa kun hammas rakennettiin, monetta kertaa. Eilen puraisin juustosarvea. Naps kuului pään sisältä. Ajattelin sen olevan vain jokin jauhoissa oleva sattuma, sisimmässäni tiesin huijaavani itseäni.

Yö meni kummallisessa univalvetilassa tajunnan rajamailla, hammas oli unessa kipeä. Ihan edelliseen yöhön verrattavissa kylmyyttä ilmastossa ei ollut havaittavissa, vanha mies oli tulittanut kakluunia. Aamulla ei voinut purra. Kahvit sentään töissä yhdessä arvon kollegaisen kanssa yhdessä osattiin keittäistä, kahteen pekkaan ja vain vähän liian suurella vesimäärällä... siinä onneksi ei hampaita tarvittu... no, siitä kiitolaukkaa siihen suureen haasteeseen, hammaasärkyyn muutama panadoli päivän mittaan aina välillä heitähtäen. Mikähän minun kahvinkeittoani oikein vaivaa?

Kun sain asiani pakettiin, jouduin tunnustamaan, hammas särkee ihan piip***, ei voi edes ylä- ja alakertaa yhdessä pitää. Soitto iltapäivällä hammashuoltoon, "jonossa... ennen teitä... on kaksitoista (!)... puhelua" perjantaina iltapäivällä!

Jättämääni soittopyyntöön vastasi kovasti ystävällinen naishenkilö. Nuhteli hyväntahtoisesti, "tässä iässä kun me ollaan, pitäisi muistaa huolehtia ensin itsestään, vasta sitten töistä. Kun hammas halkeaa, pitää soittaa heti eikä vasta iltapäivällä. Olisit saanut tälle päivälle peruutusajan, joka siis on juuri nyt...". Sain hyvät ohjeet, kuinka selvitä ensi viikkoon tällä hampaalla. Kerroin tälle ystävälliselle puhelinäänelle, että aivan selvästi minun pitää hankkia illaksi pullo viiniä. Minä ketale käytän siihen muuten lapsityövoimaa, itse kun napeissa ei ajella sitä hakemaan... hups, kannattikohan tunnustaa?

Maanantaiksi kuitenkin sain ajan samalle nuorelle naishammaslääkärille, joka sen rakennelmankin teki. Ajan keskelle työpäivää. Mitenköhän minä sen hoidan?

Mutta ei niin ikävää ettei jotain ihanaakin. Varasin pitkästä aikaa, vuoteen, ajan kilpparilääkärilleni, se aika oli tänään, tuplapanadoolit autoiluhampaassa. Hän on ollut lääkärini vuosia ja joutunut kokemaan ylä- ja alamäet kanssani, mikään lääkitys ennen tätä tämänhetkistä ei apua tuonut. Nyt minulla oli tilaisuus astella hänen luokseen ja sanoa voivani hyvin. Ja vaikka olisi suuriakin paineita mistä päin tahansa, selviän silti ja voin edelleen hyvin. En viitsinyt kertoa haljenneesta hampaasta enkä siitä, että kun pääsen autolla kotiini, aion ottaa annoksen kunnon tuhtia kipulääkettä hampaaseen... Sikalääke se on joka minussa kilpparin puuttuessa pelittää, hahaa vaan, sikapa sika. 

Sain uusinnan reseptiini, siinä oli jotain mainintaa thyroxinista ja pahasta pulasta. Nyt pitää enää hoidattaa se anelus Fimeaan. Teen sen ilolla ja tyytyväisenä.

Tuohon alkuperäiseen kysymykseeni kyykkyhyppelystä vielä palaan. Vastaisin siihen "vain miesseurassa". Mikä tämä oikein on, täh?? No katsokaas, löysin eräänä päivänä kirpulta tämän tällaisen, lapsuuteni pelin suoraan seiskytluvulta, maksoin siitä kokonaisen euron:

Nyt kukaan ei ajattele
mitään nekatiivista
salamalla otetusta kuvasta,
työkuvia kameran
kaikki muut kuvat edelleen.

Onko tuttu peli? Ideana pakka kysymys- ja vastauskortteja, sekoitetaan ja aletaan iloita. "Et suinkaan vain ole polttanut kessua?" "Kuunnellessani torvisoittoa." ja niiin edelleen...

On siinä omalla jälkikasvulla vähän purtavaa :)

Hei, nautitaan viikonlopusta, satoi tai paistoi, trikoopukuisten miesten seurassa tai ihan muuten vaan :)




torstai 23. lokakuuta 2014

Arkea pukkaa


Tämä on niin uskomatonta, tämä tavisarki. Edelleen ihan hillittömästi töitä, aamusta iltaan aina vaan. Mutta mikä kummallista, aiemmasta poiketen jaksan hyvin, nyt kun ei se jagreenikaan kovasti vaivaa. Illalla vähän lihasta rentouttavaa nappia, niin niskakin pysyy notkeana ja säästyy turhilta kiristeiltä. Minä niin tykkään.

Tänä aamuna nousin ennen kellonsoittoa, istahdin lukemaan paikallista lehdykkää ja keskityin uutisiin. Vanha mies siellä kömpi seuraan kysymään kelloa, puoli kuusi taisi olla... meikä läks töihin, ihan superpaikkaan vaihteeksi, siellä kiehautettiin ekaksi kahvit ja nyt, kellon käydessä kahdeksaa, olen päivän urakan valmiiksi saanut, on aikaa vähän blogahuttaa.

Viikon päästä perjantaina lienee talo täynnä nuorta väkeä, kutsu kummittelemaan valmistui valituille. Miettikääs, vanha talo. pimeitä nurkkia, hämähäkinseittiä, hiiriä, kummituksia, lyhtyjä, tuulensuhinamusiikkia, ruokana sormia ja juomana verta. Mikäs sen somempi tapa viettää perjantaita? Keskilapsi joskus kantoi kotiin mallinuken, sitä taidetaan vähän tarvita, tralalaa... Noh, onneksi on vielä aikaa valmistautua koitokseen... 

Pakkanen on meillekin saapunut, aamulla oli ulkona viisi miinuksella. Sisäikkunoita, tuplia, ei edelleenkään ole. Aamulla noustessani oli melko viileää, tullessani pikkulapsen huoneeseen oli selvästi lämpimämpää. Mittari näytti neljätoista ja puoli, se lämpimämpi... nimim. "sähköpatjaa kaivaten". 

Kuvia ei taaaskaan ole, kamerassa on tällä kertaa vain työjuttuja, niitä ei tänne viiti laittaa. Josko viikonloppuna jotta kivaa tähtäimeen saisi, painikisoja ainakin taitaa olla luvassa. Poikia ja setiä trikoissaan, niissä vanhan naisen silmä lepää ;) Höpöhöpö, mittää semmost!

Vielä huominen rutistus, sarjassamme haasteellisia päiviä, mikäli päivä menee suunnitellusti, voin huokaista ja hankkia vaikka pullon viiniä. Mikäli homma pissii, on tyytyminen veteen, ehkä kuitenkin kuplilla varustettuun. Nähtäväksi jää. Nimittäin, mikäli homma piip, niin  päänsärky on varma. Sitten painun vaikka ilman sähköpatjaa pehkuihin ja otan vaiks kaks nappia rentouttaakseni niskat ja vedän unta palloon lauantaihin saakka. Akupunktio on suunnitelmissa, jahka kalenteri antaa aikaa siihen. Kahvakuulaan en ole saanut koskea, samoin sali jää edelleen väliin, katsotaan uudelleen neulojen jälkeen. Toiveikkaana.


Voikaa ja voidaan hyvin, 


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Valaistumiseni



Tässä se nyt on, meidän uudistus. Ajatella, tarvittiin reissu insinöörikaupunkiin, yö uusitussa hotellissa ja minulle tuli kirkastuminen. 



Viidettätoista vuotta asumme tätä keskeneräistä kotiamme. Talohan on "rempattu" viimeisinä vuosina ennen tätä meidän ostotapahtumaamme, olen avautunut siitä ennenkin ja avaudun taas...

Remppaus siis tarkoitti sitä, että revittiin mm. upeat paksut lattialankut lattioista. Joopa joo. Samalla vanhaan eteiskopperoon tehtiin portaiden alle vessa ja silloiseen välieteiseen suihkutila. Vesi suihkukämppään tuli hanasta lavuaariin, joo'o, sekä kylmä että kuuma. Allas oli hankittu paikalliselta romukauppiaalta, "melko uutena", ei pidä sitä haukkuman, vieläkin se kylppärissä pelittää, sekä allas että hana. Sillonen asukki oli pituudeltaan, noh, lyhyehkö. Peilikaappi oli asennettu hänen mitoilleen. Kaappi muuten samaiselta romukauppiaalta.

Kaikki nämä vuodet ollaan ajalteltu, ettei sitä uutta peilikaappia tarvitse hankkia, koko höskähän remontoidaan pian. Tai ei sitä edes oikeastaan ajalteltu, se vaan oli.

Kunnes tämä täti meni hotelloimaan ja kokemaan valaistumisen. Kylpyhuone oli pienehkö hotellin kylppäriksi. Mutta se valo, se melkein sokaisi minut. Ja kas, peili, josta näkee koko naamansa kumartumatta, jopa ylinkin hiustupsu säihkyi. Puhumattakaan siitä, että näki levittää ryppyrasvansa natsuliin. No, oli se peili muutenkin kohtalaisen iso, näkyi siitä jotain muutakin isoa...  Oli jotenkin huijattu olo! 

Sitä, miksei aiemmissa hotelloinneissa ole mitään tapahtunut, on mysteeri.

Siitä sitten kipinä remonttiin a la vanha talo. Erinäisistä syistä tässä talossa ei rahaa ole, budjetti siis sen mukainen. Kirpulle siis. Peili kympin, valo toisen. hyllykkö viistoista. Valoa virittäessäni tajusin siitä puuttuvan katkaisimen, eikun uudelleen kierrokselle. Saaliina vitosen kylppärilamppu katkaisijalla. Kuluina mainittakoon myös pari lyhentynyttä kiviporanterää, kaakelin läpi kun rei'ittää piti muutamiakin reikiä.

Peili on se semmoinen perinteinen isohko peili, jossa on se semmoinen metalliviritys, jossa on lasihylly. Kuvaa siitä ei nyt ole, kuvaus paljasti ällistyttävät tahrat, joita ilman kameraa ei edes näy. Oma uusi peili on kuitenkin strategisesti asennettu niin, ettei kaikki sentään näy... Hyllykkö on alkujaan ruotsalaiskaupan sedän tekemä, luultavasti tarkoitettu olkkariin kirjahyllyn sekaan dvd-ym. levyille, se siis kirpulta edukkaasti (tai sitten ei).

Tuossa kuvassa muuten näkyy kivasti tuo remontti, sääli vain, että siinä näkyy vaion murto-osa käytetyistä kaakeleista, vain kaksi erilaista. Eihän se  mitään, että saumaukset tipahtelevat aina kun oven paiskaa kiinni... siellä ylhäällä huomasin jokakodin vakiovarusteen, erityismerkitys päiväkotilapsiperheissä. Täikampa tuo keltainen. No ei meillä mitään päiväkoti-ikäisiä enää ole, mutta varuiksi olen säästänyt, eihän sitä koskaan tiedä, milloin kutiaa... Kuvassa näkyy myös kiva remppaukon tekemä alaslaskettu katto. Ei olla kurkistettu, mitä sen yllä on, ehkä sitten joskus.

Kuka siis huijasi ketä?






PS. Vietiin muuten se vanha peilikaappi kierrätykseen. Herra siellä sanoi, että he puhdistavat sen ja laittavat uudelleen myyntiin. Tästä varmaan voi sanoa, että kierrätystä todellisimmillaan :)

Ja toinen kehumisjuttu vielä eetteriin, meilläpä tuoksuu omenahillo. Kaksi kookaupan kassillista omppua vielä näin myöhään syksyllä hilloksi, mikäs siinä sateista sunnuntaita viettäessä, kun vieressä tabu pauhaa teiniäitejä, koko viime kausi kerralla. Oi nuoruus, oi autuus :)

lauantai 18. lokakuuta 2014

Kuvaton postaus. Tämä vaan on kirjoitettava ylös. Pettymys ihmiseen. Tämän päivän tulen muistamaan aina. Päivä, jona käsitykseni sinusta, ********, murskaantui. Pettymys ja sen jälkeen suru. Surullisuus valtaa sielun. Kovin juhlallisesti sanottu, mutta niin totta. Sieluni itkee puolestasi, sinun, joka tuskin tätä luet. Koska tunteeni ei ole viha, vaan suru, toivon sinulle hyvää elämää, tästä huolimatta.

tarja

Vastapainona surulle ollaan möllötelty kahden mukelon kanssa kotosalla, käyty kirppuilemassa ja saksalaiskaupassakin. Pikkulapsen kanssa oltiin pihallakin, vaahterat, vuorijalavat ja koivu ovat lehtensä luovuttaneet, omenapuita ja syreenejä vielä odotellaan... huomenna ehkäpä kuvaa siitä meidän projektista, ehkäpä...

torstai 16. lokakuuta 2014



Sallittakoon päätön postaus, 
vähän päätön olokin ;)



Tää on oikea lomapäivä. 
Kaikenlaista,
 sienimetsää, 
lankakauppaa, 
lihapullia,
 prinsessatinderiä, 
kynttilöidenpolttoa, 
haravointia, 
uudella audilla ajelua, 
risikoa, 
sittarista karkkisäkki, 
vähän valkkaria, 
donitsituliaisia, 
jagreenia, 
suunnitelmissa vielä 
leipäjuustoa 
kermakanelifariinihunnulla uuniin.


Vinttiin menossa


Lomasää ollut mitä mainioin, 
kaksi plussaa ja auringonpaiste, huraa.

Riisuttu malli


Tytsy tindaa 
viinilasi vasemmassa ja 
karkkikulho oikeassa kädessään, 
prinsessasihteeri kirjoittaa, 
mamma moderoi, 
oi näitä aikoja, hei mätsi taas!

Linnunruokaa


Kaikki ranteet auki, 
yhtä herkullisenpölö 
kuin edellinenkin, 
kirja siis :)

Nähtiin pikkulapsen kanssa
tänään semmoinen
uusi poliisiauto,
maija,
keltaisin teipein.
Ajoi sitten meidän ohitsemme (!),
ylinopeudella,
kyllästyttyään
vakionopeusvauhtiimme.
ZP777,
oi miksi?



tiistai 14. lokakuuta 2014

Nallemetsä


Olipa päivä!

Tai siis tähän mennessä.
Töissä.
Innovatiivisuutta.
Yrittämistä.
Onnistumista.
Näistä työpäivistä 
minä tykkään :)



Toisaalta uusi pelon aihe.
Odotamme.
Pelolla.


Ei kuitenkaan tämä seuraava kuva 
ole se aihe.
Kaupunkilaisminä tulkitsi tuon 
tietenkin nalleksi,
tosin tuolla nallella 
voipi olla kuusi varvasta...
Veitsi mittakaavana...


Jos asiat menevät suunnitellusti,
nyt ei tartte mennä töihin,
ennen ensi maanantaita.
En kuitenkaan pidätä hengitystä
sitä odottaessani...

Nämä kuvat otimme
pikkulapsen kanssa
taannoin.

Näillä eväin eteenpäin,





maanantai 13. lokakuuta 2014

Lehtiruusui





Kirnulla




Aamukampa on kuitattu ja tauko paikallaan. Tauko töistä. Hurraa ja toisenkin kerran hurraa. Pitipä sitten vielä käydä päälääkärillä, noin niinkuin tekemässä kootut teokset päästä. Kannatti. Akuuttihelpotuksena puudutuspiikkiä hartiaan, yöksi erityisnappia ja tassuun lähete vetreyttämölle. Saikkaakin olisi kirjoittanut, siitä paperista nyt mitään hyötyä vaan ei ole, joten se jäi ottamatta. Migge on krampannut koko vasemman puoliskoni kropasta, joka taasen on yllyttänyt jagreenia intoilemaan, toista kuukautta. Kumma juttu, kun tekee tuplatyötä ehtimättä huolehtimaan itsestään, kroppa pettää.

Mutta se kaikkein paras juttu on silti olemassa, pikkulapsen kanssa kävimme taas hiidekirnulla jokavuotisella
kuvalla. Eka kuva taitaa olla yksivuotiaasta haalarihemmosta...

Itsekäs olen. Pirullinen ja itsekäs. Itsekkäästi metsäänkin menen.

Kukkii aina vaan
Jotain sentään kykenee. Tomaatteja voi poimia, samoin lipstikkaa. Jälkimmäisen voi myös riipiä kuivuriin. Mustarastasta voi kuunnella!! Tiskata voi. Voi myös kaffetella hyvän ystävän kanssa. Voi hurruutella linjapiilillä tervehtymöön tätsyä katsomaan. Saa ihastella tinttien syystouhuja. Voi iloita rakkaittensa puolesta. Voi mennä sotkumunkille. Voi ihailla syysmaisemaa, kerätä värejä varastoon. Tilauksessa on ruotsalaiskaupan lihapullalounas. Voi käpsytellä kirpulle. Voi mennä vaikka metsään, jos joku vie. Voi voi, voi tehdä vaikka mitä kivaa, ei tartte mennä töihin. (Tai ainakaan paljoa. Ihan vähäsen vaan, huomenna.) Loppuviikosta pikkulapsella on syysloma, samoin saamme isolapsen seuraamme, keskilapsi taitaa valmiiksi maisemissa silloin jo olla. Ipanat kotona, ihan parasta!

Kukista tuli papuja
Ei virkkuukoukkua, ei sukkapuikkoja, ei haravaa, ei kahvakuulaa, ei salia, ei nostoja, ei kantamisia... eikä autoilua, punaiset kolmikulmiot lääkepaketissa huolehtivat siitä. Tässä sitä sitten ollaan. Olen ihan vain yleistä ilkeyttäni tässä tilassa. Lähinnä kiusallani. Joo, ihan piruuttani jaggeen olen tutustunut ja ystävyyttämme ylläpitänyt. Ihan piruuttani lääkkeillä ruokavaliotani rikastan. Ihan piruuttani lääkkeissä, kolmiollisissa ja kolmiottomissa autoilutilanteen mukaan, työtäni teen, palkkani ansaitsen. Pirullisuuttani poikkean tiputuksessa, sehän on niin kivaa. Se mikä on parasta, teen työtä, jota rakastan. Ja seköskin on pirullista. Ja kertakaikkisen piruuttani eräänäkin yönä olin vähällä soittaa lanssin viemään minut. Pirullisuuttahan se vain on.

Kellertävänkukertavii ruusui
Ja kuulkaas, voi tehdä ruusuja. Murehdin tuossa jo meidän vaahteroidemme lehtien pienuutta. Eikä ole vuorenkilpeä, tuota tänä syksynä niin-muodikasta ruusuainesta. Ei siis voi edes ruusuja väkertää. Mielikuvituksen rajoittuneisuutta, sanon vaan. Yllätin oikein itsenikin, kuuluisa kun tuosta mielikuvituksettomuudestani olen. Marssin pihaan. Kuunliljaa. Salkoruusua. Tatarta. Hirvenjuurta. Lehtiä siis. Ja meikä nauttii. Väkertää kukkapenkissä seisten kimpullisen ruusuja, alkuluku, yksitoista kappaletta.

Ja syksyni kunniaksi ripustin maailman rumimman lyhdyn omenapuuhun, valoaan tummassa yössä kulkeville tuomaan. Lienenkö jo maininnut, mainitsen siis ehkä uudelleen, mutta kaivelimme pikkulapsen kanssa metallinkeräyslaatikkoa ja sieltä pengoimme sen ja muutamia muita juttuja. Toimme enemmän kuin veimme, hahaa, kauan eläköön kierrätys :)



keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Molemmat

Niin ne aamut vaan vähenevät, enää jäljellä kaksi. Satakunta oli paikoillaan, kirputtelut onnistuneita ja seura hyvää. Lisäksi uutiset lasaretista olivat loistavia.

Tänne tuntui saapuneen syksy poissaollessamme, lähtiessä satoi ja palatessa myrskysi. Ihanaa käpertyä lämpimän peiton alle ja lueksia salapoliisitarinaa, tai oikeammin murhajuttua.

Upottavan stressin merkkejä ovat unet. Periaatteessa nukuin hyvin, mielestäni katkeamatonta unta. Levottomasta nukkumisesta kertovat kuitenkin unet. Olen koko yön ollut kuin elokuvissa, katsellen kaikenkirjavia otoksia sekä epä- että tavistodellisuudesta. Kamalaksi unet tekee se, että osa niistä on niin todentuntuisia, että välillä luulen asioiden tapahtuneen, oikeasti kuitenkin vain unessa. Yritä siinä sitten olla ihmisiksi... stressin pullisteluja ovat myös rakkulat huulessa, virusta pukkaa läpi. Kahvaan tai salille ei ole ehtinyt, siis ihan oikeasti ehtinyt, kahteen viikkoon. Huomenna ehkä. Nyt pää pullistelee, tekemättämien töiden lista samoin. Kumpi tyhjenee ensin?

Niistä kirpuista. Ostin kaksi riihimäkeläistä lasipurkkia kansineen, toisen kahdella ja toisen kolmella rahalla. Hackmanin isohkon teräskattilan viidellä. Ihanan kauniin vanhan lasikannun kahdella. Pienen metallivuoan yhdellä. Sillä rahakasalla olisi kotokulmilla saanut sen suuremman purkin. Ai miten niin täälläpäin on hinnoittelu karannut käsistä? Toisaalta en myöskään suostu maksamaan täkäläisiä hintoja vaikkapa niistä riihimäkeläisistä, että se siitä.

Kaikki tämä oli oikeasti vain höpötystä, kokosin rohkeutta. Rohkeutta tunnustaa mokanneeni tänään töissä. Oikeasti. Koko rahalla. Sanoin jotain, mitä ammattilainen ei IKINÄ sano. Minä sanoin.

Pyysin julkisesti anteeksi. Pyysin häntä vielä jäämään tilanteen jälkeen, pyysin toistamiseen anteeksi. Anteeksi tyhmyyttäni. Sain. Sain myös halauksen. Häpeän silti. Häpeän. Samalla toivon muistavani tämän hetken aina.

Enää kaksi, silti molemmat,

-tarjah-


maanantai 6. lokakuuta 2014

Neljä aamua


Vain neljä aamua. Sitten koittaa tauko. Josko saisi hengähtää. Lauantaina tuikattiin taas neulaa suoneen, ekstrabuusteilla kuulemma, jälleen kerran hyvänhyvää palvelua ja huolellista toimintaa tuossa risteyksen takana. Ja pää selkeä kuin sininen syystaivas, huippua. Tosin ne ennustivat sen ekstran väsyttävän minut lähes unten maille, mutta kattia kanssa, olin virkeä kuin virtahepo.

Tänään ajoin työkeikalle ilotulituksen läpi. Tammia, vaahteroita, koivuja, saarnia, kastanjoita, muutama iki-ikivanha mänty. Ja se värien räiskintä. Loistavaa. Eipä ollut kameraa, mikään tylsä kännykuva ei tekisi oikeutta sille väri-ilottelulle. Onneksi on kuva silmissä... ajatella, että joku saa siinä värimyrskyssä ajaa joka aamu ja ilta... syksyn työsuhde-etuja :)

Aamutuimaan heräsin jo ennen kukkoa ja pah, vain pettyäkseni viikon sisällä toistamiseen, sanomalehti ei taaskaan tullut. No, pari blogia lukuun ja työmaalle kahvikupin kiilto silmissä. Kuuden tunnin rutistus, viisi suurta poikkeamaa ja minä olen edelleen jaloillani hyvä näin, viime viikolla nuo viisi olisivat olleet liikaa. Paikallisen hotellin respassa ehdin lukaista pääkirjoitussivua pari riviä, siinäpä päivän saldo sitä päivittäistä lukuannostani. Unohdin taas soittaa ja kitistä asiasta jakeluun, no se taisi olla hyvä meille kummallekin, sekä sinne toiseen päähän linjoja, että itselleni.

Koko viikonloppu meni viettäessä laatuaikaa pikkulapsen kanssa, yhdessä rentoutuen. Se hehkuttamani projekti on kesken, palaan siihen. Eilen suppismetsää hiidenkirnulla, painikisoja ja projektia, hyvässä seurassa. Ja ihanuutena kaiken lisäksi viesti rakkaalta ystävältä. Hän tietää paineeni, ja arvatkaas mitä tekee ystävä! Hän ehdotti vievänsä minut pilatekseen rentoutumaan!! Voi mikä ystävä!! Tosin jouduin kieltäytymään, lapseni eduksi, yhteinen tekeminen odotti, luvattu ja sovittu.

Huomenaamuna nokka kohti uusia seikkailuja, iltaa kohti saattaa seikkailusuunta olla satakuntalaismaisema, siellä paikallinen lasaretti. Toivottavasti yksi huoli saadaan pois päiväjärjestyksestä, niitä muita nimittäin riittää. Huomisillassa on vielä yksi lisämerkitys, silloin on yksi aamu vähemmän taukoon...

Nyt, toisella korvalla kuunnellen pikkulapsen läppärinkorjaussuunnitelmia (joo, ykstoistavee ja ihan oikeat suunnitelmat), suunnittelen hiipiväni parin uudehkon aviisin kanssa peiton alle ja annan unen viedä kun on viedäkseen...


perjantai 3. lokakuuta 2014

Rautakanki kehiin heti aamutuimaan


Aamutuimaan hiiviskelin työmaalle, vain huomatakseni koneiden jumittavan. Rautakankimallilla aamu käyntiin. Aamukahvi hyvässä seurassa ja toisen sorvin ääreen. Minun taidoilleni äärimmäisen vaativa päivä, muiden ollessa lounaalla hoidin juoksevia asioita kahvikupin äärellä.

Kellon lyödessä kotiinpääsyn merkiksi olin tyhjä, tuskanhiki valui selkääni, pääni oli tulessa. Työtä ei olisi voinut tehdä nappien vallassa, vaan piti kivullakin olla sataprosenttisesti mukana. Tyhmä päätös.

Työtä sain tehdä tätä maisemaa ikkunasta aina välillä ihastellen. Suokaa anteeksi tabuni tirkistimen tahrat, kuva kuitenkin kertoo tärkeimmän, syksyn värikylläisyyden. 



Kun kello kumahti, olin niin järkevä, niin järkevä. Koska uusi pankkikorttini oli tänään tullut, ajoin suoraan alkoon hakemaan sitä eilenmainittua juhlajuomaa. Parkkiksella ollessani tajusin että sen penteleen kortin olevan kotona, postin kantamana, ei millään lailla käsissäni. Pöllö mikä pöllö. Uudestaan... kotiin päästyä nappia kitusiin ja iloinen raukeus valui raajoihin. Autuutta. Tämä viikko on ollut raskain viikko tänä syksynä. Tähän saakka siis. Nousu alkakoon tästä.

Iltani ilahdus tuli heti alkuillasta puhelinsoiton mukana. Yksi merkittävä asia on poissa huolilistoilta, ihanaa, tuntuu hyvältä aloittaa viikonlopun rauhoittuminen näin, kiitos :)