maanantai 25. toukokuuta 2015

Omenapuu kukkii


Eilisestä ja sitä edellisestä
vaikka kuinka monesta 
matalapaineisesta postauksesta huolimatta 
on kivojakin juttuja. 

Katsokaas vaikka:


Tämä on perjantailta,
ostin joskus huhtikuussa yhden taimen,
jossa oli kaksi kukkaa.



Tämä myös on perjantailta,
ilta-aurinkoa.
Kuvasta varmaan huomaa,
ettei ruohonleikkuri kuulu vielä harrasteisiini.



Myös perjantainen nuppu,
ainoa laatuaan,
nyt on jo enemmän.



Tässä perjantain tilanne
kirsikkapuussa, 
tiukkoja nuppuja.



Ja kappas, 
siirryttiin lauantaille ja saaristoon,
kuvan kohteelta ei ole 
lupaa julkaisuun kysytty,
eikä kysytä,
kuvauksen kohteena olivat
mustikankukat,
sattui vain olemaan hyvä tausta :)



Lauantai-iltana olivat
ekat omenankukat auenneet.
Kummallista kyllä,
olivat telkkuhuoneen 
hieman harvahkon
ikkunan edessä,
lämpöä taisi olla 
muuta puuta enemmän...



Ja kansallismaisemaa, 
olkaat hyvät.
Tuon kahden saarekkeen välissä
olevan pienen puun luona
on sen eilen mainitsemani kirkon kivijalka.



Ja liki samasta kohdasta 
toiseen suuntaan katsottuna.



Tällainenkin on vielä olemassa.



Mitäpä sanotte tästä hinnoittelusta?


Näillä eväin lähdettiin 
toukokuun viimeiseen viikkoon,
ensi viikosta pikkulapsi jääkin lomalle,
keskilapsi vaihtanee työpaikkaa,
isolapsi vaihtanee mukavapaalle.
Mikäs tässä ollessa :)


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kirkon kivijalassa


Läheltämme on löytynyt hyvin hyvin vanhan kirkon jäänteet, kivijalka, alttarin perustus ja suojamuuri. Itse hyvinkin tapakristittynä ajattelin olevan mahdollisesti mukava mennä Helluntain ekumeeniseen rukoushetkeen kirkon kiville, houkuttimena nimenomaan tuo ekumenia. Paikalla kerrottiin olevan ekumeniaa edustamassa Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin ja Ortodoksisen Pyhän Aleksandran Seurakuntien Prelaatit paikallisen rovastin johdolla. Lisäksi kaivausjohtaja lupasi lopuksi kertoa kaivauksista ja niiden tuloksista.

No ekumeniasta tuskin voi puhua, paikalla oli ekumeniaa edustamassa vain entinen kirkkoherra. Kaiken lisäksi ex-kirkkoherra, joka puhui aivan kamalia, näin tapakristityn korvin kuultuna.

Koen olevani ihan tavis tapakristitty, käyn harvoin kirkossa, mutta käydessäni tapanani on kuunnella sanottua ja puhuttua. Olisi kylläkin taaskin  helpompi elämä mikäli olisi jättänyt kuuntelematta sanan sisältöä. Olen ensimmäisen kerran pahoittanut mieleni kirkossa oikeasti kuunnellessani papin puhetta mummuni siunaustilaisuudessa, parisen vuosikymmentä sitten. Loukkaannuin verisesti. Sen jälkeen muutamia kertoja on särähtänyt korvaan ja ikäviä ajatuksia on pyörinyt pienessä päässäni. Yritän taas tänään olla loukkaantumatta. Samalla aivokuoressa tykyttää.

Pohdin paljon oikeaa ja väärää. Oikeammassa ja vääremmässä olemista. Sitä, kuka oikean ja väärän asettaa, määrittää. Ei minulla mitään vastausta ole, pohdintaa sitäkin enemmän. Tänään kuulin oikeassaolijaa. Omasta mielestään toki vain. Evlut ex-kirkkoherra.

Taviksena mietin, olisiko aktiivisempi seurakunnan tilaisuuksiin osallistuminen tehnyt minun ajatusmaailmastani samankaltaisen tämän ex-khran kanssa vai ajattelisinko siitäkin  huolimatta niin kuin ajattelen. Minä ajattelen uskoa armon, rakkauden ja suvaitsevaisuuden kautta. Mitään niistä tämä ex-khra ei mielestäni edusta. Päinvastoin.
Paikallisen Arkkipiispan asennetta arvostan. Minun mittapuullani hän on ihminen. Suvaitsevainen. Ja näin välikommenttina mainittakoon, että taannoin naamakirjassa iloitsin hänen suvaitsevaisuudestaan ja klik, samalla pieneni kaveripiirini sanalla "yäk". Hohhoijaa vaan. Siinä meni oikeassaolija.

Mietin paljon tuota suvaitsevaisuutta. Suvaitsemattomuuttaa. Erilaisuuden sietämistä. Enkä näköjään itse siedä tässä kohtaa erilaisuutta ollenkaan. Kirkon mies oli omasta mielestään niiiin oikeassa, sitä minä en suvaitse itse. Se jyrkkä oikeassa oleminen on minustaa sietämätöntä. Ja kyllä, PKN on edelleen aivan loistava, suvaitsemattomuudesta puheen ollen.

Kohtaan työssäni paljon ihmisiä. Monella tapaa erilaisia. Eri puolilta maailmaa tulevia. Eri kieliä puhuvia. Moniin uskontoihin kuuluvia. Nuoria ja vanhoja. Eri tavoilla poliittisesti ajattelevia. "Terveitä" ja sairaita. Jäykkiä ja joustavia. Hiljaisia ja äänekkäitä. "Uskovia" ja ateisteja. Omilla jaloillaan käveleviä ja muilla keinoin kulkevia. Työttömiä ja työllisiä. Ja niin edelleen, vaikka kuinka pitkälle. Vapaa-ajalla usein päädyn erilaisuuden äärelle. Joka päivä opin uutta, uusia näkökantoja ja erilaisia tapoja ajatella. Kuka määrittää oikean ja väärän? Mikä on oikein? Kuka voi sanoa toisen tapaa ajatella vääräksi? Miten se menikään se juttu siitä ensimmäisen kiven heittämisestä?

Voisin vastata tähän itse. Kun olin pahoittanut kirkonmäellä mieleni, suljin korvani puheelta. Peipponen viserteli lähipuun tuoreessa vihreydessä, tuomien tuoksussa, siinä vastaus. Iloinen oikeassa oleva peipponen. Siinä oli kaikki, armo, rakkaus ja suvaitsevaisuus.

Mieleeni nousee Taivaannaula.

mukasuvaitsevainen,tarja





perjantai 15. toukokuuta 2015

Lehmät lentää, lehmät lentää, kevät nyt on :)

Eilen oli niiin paras päivä tuolle kotikuntosalille. Meillä kun on niitä kompostikehikkoja muutamia ja niistä piti multaa saada. Sainkin, kun ite otin. Siivilöin risut, kivet, oksat, kannot, muovisotilaat, ruukunsirpaleet, gormitit, pullonkorkit, kivet, kivet ja kivet pois, ai niin, muistinhan mainita kivet. Yksi metrin kanttiinsa oleva looda tuotti puoli kuutiota multaa, siivilöitynä itetehdyllä siivilällä. Nuorten työpajalta hankin jonkun kovan verkonpalan ja tein sille kehykset, on kestänyt jo vuosia ja edelleen kestää, vaikka vähän vuotaakn. Näitä tyhjensin siis kaksi, kumoten siivilöintijätteen uuteen pohjaan taas ensi vuotta ajatellen, kait siellä vielä jotain maatuvaa lienee. Nyt on kemiallinen uni takana, aivan uskomattoman ihana ja kokonainen yöllinen unta. Ja hammasharjan liikauttelu kertoi jotain tehdyn, samoin tuo käsien saippuointi. Ihmelihaksia.

Läksin perjantain kunniaksi torille ja vakuutuin siitä, että lehmät todella osaavat lentää. Millään muulla ei ole selitettävissä auton tuulilasissa ollut ripuli. Torilla yritin tiirailla, josko tuksun ekspoikaystävä olisis ollut kahvittelemassa kavereinensa, muttei näkynyt, onhan perjantai ja lisäksi vesisade, olighan se pitänyt tajuta.

Ellei joku nyt vielä tajunnut tuosta eilisestä kuntosalista, niin voin vielä vähän herkistellä, meillä oli kaunis aurinkoinen päivä aamusta iltaan. Tänään aamupuolella oli harmautta havaittavissa, kaupasta tullessa oli jo sinistä liikenteessä (taivaalla siis) ja edelleen paistelee, tosin alle kymmentä pitää mittarissa, eilen oli pal enemmän. Jäimme tosin raekuuronkin alle tänään, yksi pilvi syöksi rakeita, raivolla, jos niin voi sanoa, rakeet pamahtivat ensin nokkapelliin ja siitä olisivat tulet silmille, mikäli ei olisi ollut tuulilasia välissä. Jos vähän antiherkistelee, niin kyllä muualla päin isänmaatamme lämpöisempi kevät on ollut, kukat ovat paljon pidemmällä muualla kuin näillä huudeilla. Tietty ne lumiset alueet ovat lumisia ja sulamassa vähin kukin, mutta täällä vesisadetalvisuomessa nyt tällä kertaa tarkoitin.

Eräs vanha mies löysi kaapistamme Blossaa vuodelta 14. Päätimme juoda sen juhannuksena, mikäli sää sitä vaatii. Tosin miekkonen huomautti jotain kummallista tämänkin päivän kelistä, sille skåålasimme sitten konjakilla, voihan niin tehdä, kun on jo illansuu, voihan...

Tässä kohdassa voisi olla kadehdittava kuva tulppaanimerestäni, levitän kuitenkin ahteriani konjakkilasin äärellä niin, etten juuri nyt liikahda kohti kukkapenkkiä laisinkaan. Luvassa on myös ruokaa, maksaa, lemppariani, lisäksi jotain mukalapsillesopivaa kanakkelia, kaiken tämän meille tarjoaa... rummunpärinääää... vanha mieheni, hurraa taas kerran ♡ Huomenna on satakuntapäivä, uurnanlasku, Juseliuksen Mausoleumin siimeksessä. Toivottavasti hyvän sään aikana, siis vallitessa,4 tietenkin :)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Pukeutua vaiko eikö

Vikasietokytkintä on nyt säädetty. Arvatkaas säätyykö se kun vappuaattona ovesta tulee sisään herrahenkilö, jolla on kädessää shampanjapullo ja ääni sanoo "auttaiskos tällainen suhteellisuudentajuun?". Jees, huippua, auttoi ja auttoi vieläpä loistavasti, kiitos, Kummisetä!

Tuo aloitus on kirjoitettu viikko sitten. Olen kärvistellyt tuon jälkeisen,  kuluneen viikon, lähinnä nukkumattomuuttani. Ja kun ei nuku, tulee kaikenlaisia kummallisuuksia tehneeksi. Pahoittaa mielensä kuullessaan tulleensa nimitetyksi varkaaksi (no tuo mielen pahoittaminen ei ihan oikea termi ollut, mutta ilmoitustaulu nousee mieleen ja hillitsen kirjaimia). Rapsuttaa seinäkelloa tuntikausia. Vetää päähänsä tuntiakusien ajan pohjamaalin ältsiä tärpätinhajua (siinäkö syy kaikkeen?). Projektia näet pukkaa, viimeinkin löysin torista kaapin, jonka haluan, se pitää, kuinkas muutenkaan, maalata valkoiseksi.

Joo, töissäkin olen ollut, sillä kuudellakytä prosentilla. Ihan kalenterista piti tarkistaa tehneensä töitä... tuloksellista työtä, samoin tuloksetonta. Usein työni on sellaista, ettei siitä jää jälkeä, usein se näkyy vain tilipussissani. Sen vuoksi olen pyllistellyt kukkapenkeissä, kantanut kasteluvettä, rapsutellut ja maalaillut kelloa ja kaappia, tehnyt avustustyötä kantamalla ruokakasseja. Niistä näkee tehneensä jotain tuloksellista, näkyvää ja tuntuvaa.

Historiallisia hetkiä tässä taas elän, olen yksin kotona, tosin vain lähteäkseni keskilapsen kanssa valokuvaajalle. Pitäähän lakkiaiskuvat ottaa puolen vuoden sisällä lakituksesta, joohan? Pesen hampaat, menen pukeutumaan, en pukeudukaan vaan otan vaatteet mukaani ja menenkin suihkuun. Rapsutan vähän ovea, kastelen kukat, laulatan pyykkitornia, kappas, enpä ole pukeutunutkaan. Menen pukeutumaan, vain huomatakseni, että vaatteeni ovat hävinneet. No, voin vähän lukea. Ei, kahvia tekee mieli. Kappas, vaatteet ovat rapsutetun oven luona. Kollega naamakirjassa hersyttelee muistivaivoillamme, ai kuka? Niin, taimetkin pitää kastella.

Pohdiskelen samettiruusujen latvomista. Päätän kysyä kuukelilta neuvoa, ja kappas, heti ekalla sivulla on linkki omaan plokiini, vuosien taakse. Huhheijaa vaan. Olen viikolla latvonut osan niistä saksalaiskaupan siementaimista... osa on latvomatta ja saa ollakin. Minun ikuisuusongelmani, näemmä. Hei joku on katkonut keittiön ikkunan alta puskat! Jättänyt risut lojumaan maahan! Ai niin, minä se olin. Eilen. Siihen oli jokin hyvä syy, toivottavasti se syy pätee edelleen. Luonnon äänet tulevat ikkunasta sisään. Onkohan tänään se paikallinen motoristikirkko?

Ulkona paistaa aurinko, lännestä tuulee, lujasti. Vaahterannuput lentelevät, kasveista ei saa kuvaa kunnolla, koska tuuli. Emmääoliskaa halunnu kuvaa tähä.

tarja