tiistai 24. toukokuuta 2016

Yhtäältä ja toisaalta


Saako olla äitinsä kuolemiseen väsynyt? Ai eikö? Ei se mitään, minä olen.

Vuodenvaihteesta alkaen hän on kuollut, tehnyt kuolemaa. Joka ikinen päivä olen ajatellut hänen mahdollista huomista kuolemaansa. Joka ikinen sunnuntai olen tehnyt suunnitelmaa seuraavaksi viikoksi mahdollisen kuoleman varalta. Mitä jos hän kuolee minun ollessani siellä ja siellä? Töissä? Ystävän kanssa? Koulutuksessa? Matkalla? Meillä on puhelinhälytys hänen romahtamisensa varalta, saan soiton jos on mahdollista ehtiä saattamaan hänet rajan yli.

Kauanko on tehtävä näitä suunnitelmia?

En tarkoita, että hänen pitäisi kuolla, vaan kauanko on tehtävä suunnitelmia omalle varalleni? Hän eläköön niin kauan, kun se on hänelle hyväksi, eikä hänellä ole voittamattomia tuskia. Mutta jos olisi jokin keino olla tekemättä suunnitelmia itse, olisin kiitollinen. Jos voisi olla olematta varuillaan, Varsinkin kun tietää, etteivät omat suunnitelmat ole mitään, ei ole mitään, mihin voisi valmistautua.

Ja silti minä pelkään. Odotan enkä odota. Itsekäs paska. Olen. Kyllä.


Lainaan suuresti arvostamaani sanataituria, Juicea


Yhtäältä ja toisaalta

matka ei ole tässä ja nyt,
se on jossain aina,
sieltä tänne, täältä sinne


Tuossa on jotain käsittämätöntä lohdullisuutta, lohtua, jolla ei ole nimeä.


On isäni syntymäpäivän aatto. Hän olisi täyttänyt 75. Ei täytä. Kirsikka kukkii, omena kukkii, voikukkameri kukkii, syreeni kukkii. Päärynä ei kuki. Tuoksu täyttää ilman makeana.

Ristiriitaa kaikki.

t.





lauantai 7. toukokuuta 2016

Alas päin



Valmistaudun ystäväni siunaustilaisuuteen. Käyn suihkussa. Hellin kasvojani pupsutellen ja puunaillen. Kuivaan hiuksia. Pakkeloin. Kikurran takkutukkaani. Vedän päälleni vaatteita. Helmet. Rauhassa. Vilkaisen peiliin. Äitini katsoo sieltä.

Rauhani on mennyttä.

Niin, äiti. Lepää hoitokodissa. Veljeni huolehtii hänestä. Minä olen vain surullinen. Äiti heikkenee. Minä olen vain surullinen. Äitienpäivä. Minä olen vain surullinen.

Läheiseni tietävät, miksi olen vain surullinen. Minä tiedän, miksi olen vain surullinen. Miksi tätä on silti niin vaikea elää?

Oi miksi.

-t-

Suru vetää hartioita alaspäin.