Kirjoittamisen palo

Olen täällä, vaikka kirjoitankin jotain muuta. Kirjoitan nimittäin tekstejä opintoihini. Juuri nytkin istun puutarhassa ja etsin sijaistoimintoja kirjoitelmani tökkiessä. Ajatuksia on aivojen annettava työstää, muistini kun ei ainakaan parantunut ole. Luin Kodin Kuvalehdestä viimeiseltä sivulta herra äxästä, kirjailijasta, joka pelaa jotain tiettyä pasianssia kirjoittamisensa lomassa. Minulla se on jokin muu yhtä älytön peli, nimeä en muista, mutta sitä pelaan aina kun aivoissa käy liikaa kuhinaa ja tarvitaan asioiden työstämistä. Siitä kun häviää, yleensä on kirjoittaminenkin jatkettavissa.

On niin kaksijakoista tämä opiskelu. Opiskelen tasan sitä mitä haluankin ja olen aivan onnesta soikeana oppiessani uutta. Samalla ymmärrys omien tietojeni vajavaisuudesta vain kasvaa. Haluaisin tietää niin paljon ja haluaisin myös sitä tietoani käyttää ja jalostaa. Ja sitten tullaan taas samaan asiaan, muisti. On jotenkin onnellisempaa, kun ei edes tiedä, mitä ei tiedä, kuin se, että tuskallisesti koko ajan tietää muttei muista.

Meillä elellään saattohoitovaihetta, palliatiivista elämää. Miska, eläkeläiskäppänämme on melko huonona. On väsynyt ja laihtunut, mutta on onnellinen pieni koira. Ilahtuu aina vain samoista asioista kuin aina ennenkin, tutuista ihmisistä ja hyvästä ruoasta. Eletään päivä kerrallaan.