Kuka tunnistaa lasit?

Kirpulla kävin, tässä esittelemisen arvoiset ostokset, maksoivat liikaa:

Punaiset  mukit ovat Plastexin, nro 533, niiden muoto hiveli minun silmiäni, ennen en milloinkaan ole muovimukeja kirpulta ostanut. Taitavat mennä sinne retron puolelle, oikealle retrolle, ei mitään kasikytlukua, nih. Nuo lasit ovat minulle arvoitus, tietääkö joku niistä jotain? Ovat kovasti paksua lasia, puristesaumoja ei näy. Samaa sarjaa olen aina löytäessäni ostanut myös jälkiruokamaljoja, sama muoto, vain matalampi ja leveämpi. Jos joku jotain tietäisi, olisin iloinen mikäli sen tiedon myös jakaisi ;)

Pikkulapsi on lionnut merivedessä. Minä en, järven rannalla kasvaneena mereen voi mennä uimaan vain äärimmäiseasä hädässä, nyt hätä ei käsillä ole... Kuuluisa sinilevä velloo näillä main, mutta me emme ole vielä häntä tavanneet. Järviveden alkukesäisen syyhyn pikkulapsi sen sijaan tapasi. Vakiokamaa, joka kesä jo minun lapsuudessanikin. Syyhy siellä, levä täällä. Muttei siis nyt.

Merihirviö

Tuo pieni piste on omani
ja takana näkyypi Silja, jos oikein kovasti katsoo

On muuten hauska ilmiö tuo ukkonen. Olimme likoamisreissussa, jyrinä, pauke ja välke kiersivät ja kaarsivat, mutta eivät tulleet päälle, muutaman sadepisaran pirskauttivat. Sikäli se oli hauska juttu, että kotona ollessa ukkonen ei kierrä, tulee suoraan päälle. Kotimme on sellaisessa paikassa, että ukkosen saapuessa sen näkee, kuulee ja varsinkin tuntee. Talo tärisee lähivuoreen osuvista salamoista. Salamista? Miten se sanotaan? 

No, meni jo, onneksi ukkonen näillä main hakkaa kiveen, en ole kuullut pahemmasta pitkiin aikoihin. Tietty muutamia kodin kalliinpuoleisia laitteita on mennyt uusintaan tässä vuosien aikana... voisiko muuten syyttää salamointia siitä, ettei meillä edelleenkään ole astianpesukonetta? Sen viimeinen henkäys kävi joulukuussa jonain vuonna... en edes taida yrittää...

Muinaisjäänne?
Harava.
Ukkosmyrskyn jälkeen.

Lapsi harjoittelee jousiammuntaa.
Sisus smoothieksi.

Tästä ei pidä kysyä mitään,
en kerro.
Koukku on esitelty jo kauan sitten, kliks...

Törmättiin hauskaan juttuun isolapsen soittaessa tien päältä. Hän pyysi katsomaan netistä reitiltään uimarantaa. Menin siihen äffällä alkavaan nimi-ja karttapalveluun. Pari hassua rantaa, järvisuomessa? Tajusin pian äffän olevan kaupallinen palvelu, ei tavisuimarantojen merkitsemisestä äffälle kukaan maksa. Tällainen perusjuntti kun olen, gt-kartta kehiin, aina löytyy sekä uimaranta että kaikkea muuta kivaa. Ja vaikka tiet tehdään minne vain uudelleen, uimarannat ovat melko pysyviä, niin nytkin. Tosin suosittelemalleni uimarannalle mentiin sotilasalueen läpi...

Ovatko nämä orvokin siemeniä?

Voisi kuvitella meidän matkailleen vaikka missä kaukana kulttuurin kerroksia tutkailemassa, tämän kuvan paljastaa suomalaiseksi kohteeksi oikean laidan maitohorsmat. Ainakin. Ja varsinkin jos kuvaa suurentaa...

Mullahan on inha tapa tehdä kuvista melko pieniä, pidemmältä reunaltaan kasisatasia, luen itse nimittäin tabletilla plokeja. Siinä varsinkin tulee vastaan kuvien koko. Joitain suuri- ja monikuvaisia sivuja pieni koneparkani lataa niin kauan, että tekee mieli antaa periksi ja sulkea koko vehje. Ja korostan, että tämä plokimaailma on niin kiva, etten ihan helpolla luovuta...

Hei, lämmintä viikkoa meille kaikille :)

Pihakahvia vai -viiniä?

Kolahti ja kovaa. Olen tänään ihan oikeasti yrittänyt. Olla positiivinen. Vaihtelevin tuloksin.

Mietitääs.

Mattopyykki. Ihana pestä mattoja, seuralainen mörkki.
Kahvi kostarikaa, hollannissa tehtyä, menetteli pihakahvina ( vrt. pihaviini).
Siiliäiti siirsi lapsensa pihan poikki, yksi kerrallaan, hirveää huutoa, luulin ensin linnuksi. Söpöä.
Keskilapasi nukkui. Puoleen päivään. Hmm.
Pakko-ostos, kaavapaperi sikamaisen hintainen 10 metriä. Kele.
Keskilapsi Satakunnan liikenteelle. Ok.
Lempirannalle, parasta.
Viestittelyä ystävien kanssa, ihanaa.
Pikkulapsi sai kesän ekan ahvenen. Huippua.
Auringonpaiste, tekee tautiselle iholle hyvää.
Laivoja, paatteja, veneitä, eestaas. Mieli lepäsi.
Tonkkaviinistä lasillinen (pari). Italialaiset osaavat.
Pikkulapsi opetteli fileoimaan kalan, sain opettaa, jes.
Miekkonen paistoi kaikki kymmenen grammaa affenaa. Nam.
Nyt miekkonen tekee iltaherkkua.
Plussalla olen. Kait.

Palataan linjoille.
-t-

Miks mä en osaa nauttia lomasta?

Nyt kyl ei tuu yhtään kuvaa. Pakko purkaa kirjallisesti. Kele. Minä olen lomalla ja yritän ajatella positiivisesti. Mutta kun ei oikein onnistu, minulta.

Suomalainen kesä. Turistiaika, heinäkuu. Ajelinpa miehineni mitä lie nelisenkymmentä kilometriä, tavoitteena kiva kierrätyspuoti lähikunnassa. Kahdesta suunnasta kyseiseen kylään ajaessa on suuret mainokset, joissa kerrotaan paikan olevan avoinna keskiviikosta alkaen, viikottain. Eipä vaan ollut. Netti kertoi todellisuuden, torstaista alkaapi. On toinen kerta viikon sisällä, kun yritin kolkutella heidän oviaan, viime viikolla olin puolta tuntia aikaisessa, muuten oikea päivä. Enää en yritä. Pitäkää kauppanne. Yrityksen kannattaisi pitää kiinni mainostamistaan jutuista.

Antiikkiliike matkan varrella. Kauhea. Saastainen. Haiseva. Ulkoapäin kaunis. Olisi ollut meille melkein-sopiva ovi karmeineen. Liian matala, onneksi.

Toinen juttu. Olimme oikeassa kesäkylässä, siitä eteenpäin joitain kymmeniä kilometrejä. Turistiaika. Kello puoli kolme, meillä oli nälkä. Mepä löysimme museokeskuksen, joka tarjosi lounasta. Kahteen. Lounas oli täydessä käynnissä mennessämme, pöytä katettuna. Kysyin tarjoilijalta ruoan valmistustavasta, omista ruokarajoitteistani johtuen. Sanoi ruoan sopivan minullekin, "ottakaa nyt äkkiä, että me saadaan se korjattua pois". Tähän vastasimme, ettemme me millään lailla halua häiritä heidän työtään, läksimme pois. No, eipä siitä kylästä sitten ruokaa löytynyt, muuta kuin paikallisesta smarketista. Vieressä oli alko...

Kahvihammas kolotti kovasti. Löysimme avoinna olevan esson baarin. Kupillinen maistui ah-niin-hyvältä, iso kupillinen.

Ja e-ystäväisein, kun saat kortin, älä takerru päivämääriin...

No tästä matka voi vaan parantua. Uimarannalla lihapullia ja muita herkkuja ja lapsukaisen uittaminen jääkylmässä. Näytti tykkäävän. Tuuli vaan niin, että pää meinas irrota. Aurinko kuitenkin paistoi, aamuisesta salamaukkosmyräkästä huolimatta.

Kotiin päin valuessamme piti vielä hakea lannoitetta itämaiskaupasta. Puolet kuitin summasta oli sitä lannosta...

No, alkon antimia tässä nautin uudesta pihalasista, ruisfilehampurilainen tuoksuu keittiöstä, mikäs tässä ollessa. Lomalla.

Ainiin vielä, yhteen työpuheluunkin vastasin... olen kääntänyt työpuhelimen siviilipuhelimeeni, kuten kaikissa loma-ja elämäntapaoppaissa opastetaan. Irrottaudutaqn työstä ja ollaan irrallaan. Unissani.

Oliskos maailmassa muka ollut joku kuva, joka tähän olisi sopinut? Kuva siitä suljettuna olevasta putiikista? Haisevasta antiikkikaupasta? Museokeskuksesta? Smarketista? Kalisevasta uimarista? Tietty olisin voinut ottaa positiivisen kuvan kesäkylän kirkossa olevasta puusta, jossa riippui kauniit sydämet kunkin kirkossa tänä vuonna kastetun vauvelin kunniaksi. Niitä oli seitsemän. En ottanut enkä laittanut.

Näillä mennään kohti lomaloppuviikkoa, jos jotta positiivistakin tälle lomalaiselle. Joojoo, tiedän, oma asenne ja niin edelleen... 

Moi, olen Paula!

Moi, olen Paula,

olen töissä nappitehtaalla.

Eilen

tuli mies,

joka kysyi,

olenko hullu.

Tämä höpötys pyörii näillä main, koko ajan meidän taloudessamme. Lienee joku koululaisten loru, mutta niin, että keskilapsikin sen pikkulapsen lisäksi tuntee ja "täydestä sydämestään" (hahhah) osallistuu.

Meillä ei nykyisin kannata sanoa "moi", ellei halua kuulla nappitehtaasta...

Mutta asiasta kukkaruukkuun, olen kirputtanut taas. Nappeja, nauhoja, pitsejä, rottinkisankoja, Arabian Rosmariini-lautasia 5 kpl, a 80 snt, niissä kun ei lue arabiaa pohjassa... lisäksi ostin pikkulapselle l&b paidan ja itsellemme pihaviinilasit. Viimeisimmät siis kulkevat kesäkäytössä, niistä ei juoda pihaa.

Pikkupussi nappeja 1e,
iso pussi nappeja, nauhat,
verhon reunassa oleva pitsi
 ja nuo leveät pilkulliset 2,50e,
kahdet rottinkisangat yht. 1e
vasemman reunan
käsin virkatut pitsit  yht. 5 m, 1e

Niin, hyvä-ätisyndrooma iski pitkän tauon jälkeen, laitoin ruokaa. No, en aivan oma-aloitteisesti, mutta silti. Eräs talossa asuva kun sai päähänsä, että marttyikruunu pukee häntä. Vooi vooi.

Siitä salaatista, savukalaa, artisokan sydämiä, oliivia, munia, aurinkokuivattua tomaattia, jäävuorta, herkkusieniä, saksalaiskaupan aivan liian hyvänmakuista paahdettua sipulia, ja niin-sydänystävällinen-kastike-kermasta. Jälkkäriksi jätskiä ja pensasmustikoita. Koko ateria oli melkoinen valkuaispommi, munuaiset kiittää. Ja huom, vain kalan ja mustikat toin kaupasta (ja torilta) tätä varten. Siksi se noin tuoreköyhä oli. Se sipulirouhe muuten oli liian hyvää, oli pakko lukea, mitä se sisältää. 75 % sipulaa, kasviöljyä, vehnäjauhoa ja suolaa. Ja sadssa grammassa vaan 44 g rasvaa. Ilmankos.

Lämmintä kesää meille kaikille,
nautitaan,

PS. Pakko kirjoittaa vielä muistiin. Eräs pieni lapsi näki unta. Lähellämme elää pieni alatiräksyttävä (mielevikainen, jos minulta kysyttäisiin) musta koira. Pitkä monisäikeinen uni, lopputulema oli se, että sen pää oli ripustettu seinälle, kuten hirvenpää, eikä se edelleenkään vaiennut...

Voi kauhia

Onkoha loma tul tarppeese?

Kaks päivää harjotelt ja 

tämssii kuvi sit aikaseks sai.

Kevääl  mää osti kahreksa näit.

Yks henkis, huanost seeki.

Kuka pesisis klasit?

Mahonia onneks henkis.

Ja tää o ain vaa rik.

Pualillas ruasteissii nauloi.

Eräs piänehkö laps 

testas mattoveittetäns.

Mattoo.

Mahtaaks se ol sse viire metri matto?

Paremp paikat ko lyhenttä, kais?

Kukkassiiki mää keräsi.

Näi niill sit kävei.

Pualet kual.

Mut onneks o kaffet.

Ja puheli.

Ja tapletti. 

Ja aurinkopaiste kans.

Joku sit ott kivei tiäst pois,

mutte laink korjannu niit kukkapenkist.

Siin ova.

Nii ja joku kävei mattoiki pesemäs.

Jät sit pullos, tyhjäj ja täysnäise 

tähä ämppärii,

aurinkopaisteesse.

Toi sinivalkone o puhelint varte,

jos joku vaik soitaisis. 

Nämä mää keräsi sit taas mein pihast.

Jälkiruakakippoo.

Ei tiatto, miks se pihas viäläki o.

Ja sika on saanu päähässens 

sen punase lannotte kanne.

Tyhjentys,

ja kas, unohtus.

Ja nämäki o näemmä unhottunu.

Roskist päätelle.

Tämä se vast unhottuski,

paskämpär.

Sattesse.

Viikoiks.

Ykskakkaa...

Huamaa humala.

Alamittane.

Nii ja täsä viäl yks unhottunnu.

Pitäisisiks ruaho leikat?

Mut tää viimäne o se paras.

Pakkokuva o se nnimi.

Joku meilkki kukki.

Millattis sen sit sanosis nätiste?

Paskahajus parhatte 

näyttä kasvava,

kompostori nimittäs 

ei oikke tahr toimi.

Tänäpä muute, ku mää kävei kastelemas noit, 

mää taisi nähr siäl saavis kuallee linnu.

En jääny kattelemaa tarkemmi,

onneks o miäs.

Muute, tosa oikkial oleva ylimmäine o

vähä vaihees oleva pelakuu, 

ykstoist nuppuvart.

Tämssi tänäpä,

katotaa sit ens viikol uurestas.

PS. Olenk mää ollu liia kaua jo lomal? 

Kuka tämst viitti lukke?

San kommentpoksis "hep",

jos viittisit tän saak lukke, jooko :)

Epäloma.

Mikä hitsin epäloma!! Keskiviikkona yritin tehdä työni, pieleen meni. Eilen uudelleen, pieleen. Tänään päätin viedä lapsukaisen veteen, sielläpä meni tuntitolkulla. Poikettuamme Tannisella kahveilla ja karkkitehtaan kaupassa herkkuostoksilla päätin repäistä ja hoitaa sen työhomman valmiiksi. Ja hah, nyt se on tehty. Loma alkoi. Sen kunniaksi saksalaiskaupasta tölkki harmaata juomaa ja kourallinen päänsärkynappeja.

Ne napit muuten voivatten auttaa myös kihelmöinnintapaiseen hartioissani, mollikkaihanainen taisi vähän tehdä taikojaan. Suomeksi sanottuna paskamainen juttu. Mietitäänpäs vähäsen, mikähän se olikaan se sairaus, joka isäni vei? Ai niin, sehän oli selässä ollut melanooma, tullut vuosien mittaan palaneista selkänahoista!! Mitä tekee tämä? Polttaa selkänsä. Tyhmä.

Jos taasen jotain onnistunutta hakee, olen ollut tosi taitava päiväuneilija. Ah sitä onnea, kun laskee pään tyynylle, sulkee silmät ja ehtii huomata hymyilevänsä ennen nukahtamista. Siinä minä olen ollut hyvä.

Isolapsi lienee saanut tärinät päästään järjestykseen, on ainakin vihellellyt eri puolilla Suomea, tuon keskiviikkoisen jälkeenkin. Pikkulapsi lähdössä ongelle miekkosen kanssa. Keskilapsi mökkeilee.

Mitä teen minä? Pohdin tätä blogistaniaa. Teitä lukijoita on mukavasti, kiva tietää, etten ole yksin. Siinä postauksessa, jossa harkitusti käytin ensimmäisen kerran kielellistä lahjakkuuttani, kirjoitin kaksi sanaa länsinaapurimme kielellä, siinä on jotain outoa. Mitä tapahtui? Taisi osua johonkin seurantaan. Suuren valtameren takana. Sillä yhdellä postauksella on liki pari tuhatta luentaa!! Pari tuhatta!!  Minun pienellä blogautuksellani?

Tätä jään pohtimaan, mikäli joku teistä tietää asiasta jotain lisää, mielellään kuulisin :)

Kulmala tarjoaa kulmalan...

Tätädättädättädättädää... tätä tänään... kolmekymmentä plussaa...

t.

On

Kesäaamun rauhaa. Voiko joku tuoksua paremmalta, kuin vastapestyistä räsymatoista leviävä mäntysuovan tuoksu yhdistettynä tuoreen kahvin kutkuttaviin aromeihin? Entä voiko mieli olla paljoa parempi tietäessäni isolapsen aivotärähdyksineen nukkuvan ikkunan takana? Entäpä tuoreen ruisleivän tuntuma ensi puraisulla? Onnea on.

Kesän eka krassinkukka

t.

Kesän pakollinen

Aloitin kirjoitukseni negatiivisesti. Korjaan sen näin: kyllä vähempikin riittäisi, lämpötila meinaan. Hakiessani päänsä täräyttäneen isolapsen kotiin auton mittari näytti puolitoista yli kolmenkymmenen asteen. Ei ole mun suosikki.

Aamulla kurvasin matot ja vanha mies muassani pyykkäämään, kotona jo ennen kymmentä, ah ihana keli, vielä silloin. Koko muun päivän olen harjoitellut virkkaamista, Virkkuri edessäni. Ainaskin kuusi kerrosta tein :)

Ja koska kesään kuuluu pakollinen pionikuva, tässä tämänvuotinen, kyllä minä kun "kaikki muutkin".

Neljä nuppua, kaksi auenneena. Pieniä. Mutta kukkia. Lapinpioni ehti räjäyttää kukkansa jo ennen juhannusta, olivat noin tunnin ajan. Pitäisikö niitä lannoittaa? Entäpä olisko auringonpaiste niille jotain? Joo ei meillä...

Terveisin melkeinlomalainen *piip*

Aina voi saada mitä haluaa. Nih.

Aina voi saada mitä haluaa. Jos on tuuria.

Läksin tuossa eilettäin, luulin niin, viimeiselle työkeikalle ennen lomaa. Lähtiessäni pyysin perheen miesväkeä laittamaan kuohuvaisen pullon kylmään.

Otettinpa sitten lasilliset melkein-lomalle. En luultavasti tahtonut riittävästi.

Kuulin ihan omissakin korvissani, kuuntelin kauhuissani, kun sanoin piip voivani tulla vielä ensi viikolla uudelleen. Voi hitsinpimpula, mikä taukki. Ääliö. Typerys. Vajaaälyinen. TYPERYS.  Miksi minä sen tein? Jo sanoessani tajusin idioottimaisuuteni. Ensi viikolla, *sensuroitu*. Eikö aikuinen ihminen ymmärrä, että omasta jaksamisestaan pitää huolehtia? Tämä ei ole sitä. Olen tehnyt töitä tähän saakka, antipakko. Olen kuvitellut jaksavani. Ja piip. En jaksanut. Torstaina keikkojen välissä otin kahden tunnin päikkärit. Samoin eilen. Onko tervettä? Ei ole, sanon minä. Piip. Loman tarpeessa.

Se siitä, joskus ei ole sitä tuuria.

Saanko esitellä, harmaannutettujenkeittiönseinienlautojen viimeinen koti. Kompostikehikko. Ei-niin-harmaat vielä. Ja edessään ainukainen, aivot-solmussa-mikä-se-onkaan, kesäkurpitsan taimi. Pötköä pukkaa. Olen höpsötellyt varmuuden vuoksi kukkien siitepölyillä sadon varmistamiseksi, sen verran vähän öttiäisiä tänä kylmänä kesänä ilmassa on lenneskellyt.

Niin, se keikko on siis tuo takimmainen, vasemmalla, vino. Muut ovat vuosien varrella rautakaupasta ostettuja valmiiksi lovettuja lautoja. Tuo takavasen kehikko on siis tehty keittiön seinistä puretuista laudoista, kulmapuut rautakaupan kakkoskakkosta ja harmaus maalikaupan rautavihtrillistä. Etuvasemmalla kirsikkapuusta riippuva kompostisiivilä. Taustalla vihreys kuuluu naapurin Ville-sedän pihalle.

Pikkulapsi vanhan miehen kera päätti tehdä myös toisen jalosteen keittiön seinälaudoista. Ritarirasian. Kas tässä.

Huomatkaa trendikäs kynsilakka. Herrahenkilöllä. On kuulemani mukaan pesisleirin työasuun kuuluva. Jaa.

Ja tässä se viime postauksessa ihmettelemäni kumma kasvi, jota emme tunnista, kait. Jos nettiin on uskominen, se voi olla "venäläinen rakuuna, joka maistuu niin piip, ettei kannattaisi käyttää ruoanlaittoon". Metrin mittainen. Siinä rehottaa. Sillä on tuuria.

Ja tässä kun nyt pihaa katsastellaan, seuraavassa kuvassa meidän savupöntsä. Luulen, ettei sitä ehkä ole täällä näkynyt. Isäni kehittelemä siis, vanhan kiukaan sisään rakennettu kannakkeet ja setäni hitsaama savustuslaatikko siinä sisässä. Voi käyttää puruilla ja ilman, me usein kypsennämme juttuja ilman lastuja. Nam. Kansi on muuten jumalattoman painava, ei tuuli vie. Edessä satoisa kirsikkapuu. Mitä nyt muutaman kerran viikossa kärventyy... ja elpyy.

Tämä ammukaksikko sen sijaan ei ole kotipihastamme. Katsokaas niiden ilmettä. "Mikä kaupunkilainen tuokin tättänä kameransa kanssa oikein luulee olevansa"? Mutta eivätkö ole kauniita? He siis?

Ja kieroonkasvanut kun olen, en voi olla ihmettelemättä. Mikä järjenpoikanen tässä on? Kotimainen maitofirmamme tekee maidolleen kalliilla rahalla tölkin, josta juoda suoraan, oikein muovireuna ja kaikki. Mitä tekee suomalainen? Kaataa sen kertakäyttöiseen läpinäkyvään muovimukiin. Raha palaa eikä jätevuorista nyt keskustella. Tätä kuvaa en viitsinyt viereiseltä kanssamurkinoijalta ottaa, varmuuden vuoksi otin ikkunan läpi ulkona olevalta maidonjuojalta. Taustalla asiaan kuulumaton takalisto, hän (henkilö siis, ei takalisto) joi asianmukaisesti olutta kertsimukista.

Yhteenvetona voisi lausua seuraavaa: Kesän lämpö taitaa lähestytä, niskani ainakin on sen verran tumman punertava, että on ainakin vähäsen tainnut mollikkaa saada. Palataan taas, kun on asiaa, vietetään me kesää, kuka lomalla, kuka jossain muualla. Nautitaan :)