lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tomuus


Tänään oli sellainen sosiaalisuuspäivä. Ulkoilutin kameraani, se katseli koko päivän laukun sisäpintaa.

Lehdenluvun jälkeen tuli tilaus, prinsessalle viitta. No hillokellariin vaan tutkailemaan, ja kappas, sopiva paksuhko tammenlehväkuvioinen kangaspala löytyi. Tunnin tuhertelu sen kanssa ja viitta oli käyttöä vaille valmis. Ipanat ritari-prinsessa-karkeloihin ja suunnitelmiin kahvinkeitto. Hups, piti käydä torilla hakemassa kasviksia ja hedelmiä, myös niitä punaisia palluraisia epähedelmiä.

Markkinaväki velloi vesitihkusateessa, me kurvailimme kuivasti autolla ohitseen. Suuri kassillinen lomaherkkuja ja vielä pitkäripaisen kautta kotiin, josta taasen jalkapatikassa mekin karkeloimaan.

Aurinko esiintyi. Suuri päreellinen oivallisesti suolattuja pikkumuikkuja, kitusiiin kuivikkeeksi lonkero ja niin tapasimme ystävät. Juoruilua, kiertelyä, prinsessapongausta, ritsa-ammuntaa (joo kukaan ei ollut vaaravyöhykkeellä), sushinupotusta, päätöntä kaartelua ihmisvilinässä, pieniä hankintoja (sain punaiset puuhelmet ja rannekorun) ja tavattiin arkeologisteja sen helluntaina käydyn kirkonpaikan esittelyssä Välikadun varrella. Arkeologiikka ja akreologistit kuuluvat paikalliseen sisäpiiritematiikkaan, ei voi ymmärtää kukaan muu, sori vaan. Ja retken erikoinen piirre oli se, että sushinupotuksen jälkeen jatkoimme kulkuamme kahdestaan vanhan miehen kanssa. Hassua, kahdestaan, ei tapahdu usein, eikä aina silloinkaan.

Tilannetiedotuksena perheen ällistyttävin uutinen. Pikkulapsi on ollut karkkilakossa toukokuun loppupuolelta alkaen, mikäli lapsi ei karkittele, ei vanhemmillaankaan ole kanttia mussuttaa karkkia. Niinpä koko perhe (kotona-asuva osa) lakkoilee, edelleen ja monetta viikkoa. Ei karkkia viikkoihin, omituista olehtimista. Meillä on näet ollut tapana olla yleensä arki ilman mässytystä ja perjantaiksi tai lauantaiksi ollaan ostettu koko porukalle, minkäkokoinen se kulloinkin sitten onkaan, yksi satsi karkkia, kaikille mässytykseen ja kaikille jotain lempparia. Ja se satsin koko on vaihdellut yhdestä pikkupussista varmaan muutamaan kiloon kerralla, väkimäärästä riippuen.

Ja kuulkaa, se karkittomuus ei ole näkynyt tai tuntunut missään. Ei pirteydessä, ei vaa'alla, ei kukkarossa, ei missään muualla kuin ihmetyksenä ja ilona omassa mielessä. Eikä ole vaatinut edes ponnistuksia, ei, en huijaa. Olen elämässäni niin monesti joutunut jostain syystä jättämään jonkun asian pois, ruoan, juoman, tavan, tekemisen, tunteen, paheen, ihmisen jne., että minuun ei oikeasti vaikuta, jos jonkun jättää pois. Se on vain asennekysymys, olen niin umpiyksinkertainen, että kun asia on näin, asia sitten on näin, näillä mennään, turha murehtia, ainakaan, mikäli ei itse asiaan pysty millään lailla vaikuttamaan. Ja tämä -tomuus nyt ei niin kovin traaginen onnekseni ole, ei tarvii miettiä.

Näin ajatuksin laskeudun kohti lomaa, hyvin hyvin tyytyväisenä ,
-tarjah-

JK. Vähän harmittaa huomisen pelin väliin jääminen, pää alkaa selvästi seletä...

torstai 25. kesäkuuta 2015

Linjoilla taas


Lähes minun mieleistäni kesää mennään, ei sada eikä jäädy, useimmiten. Mattoja ei tokikaan voi vielä pestä, liika huuhtelu on aina liika huuhtelu, taivaalta nimittäin.

Olen kuntouttanut päätäni ja varsinkin hartioitani kaivelemalla kompostia ja tekemällä multaa. Viimekesäinen ananaskirsikka on muuten vahvaa tekoa, keskeltä noin kuution kompostia löytyi tällainen, juuri tässä muodossa kuin kuva kertoo. Siemenineen, nuo kellertävät ovat siemeniä. Pitänee kylvää ensi keväänä ne, josko vaikka satoa tulisi. Hämästyin siemenkodan vahvuutta, tuo verkko on edelleen, nyt jo kuivana ihan kivikova.




Meidän juhannuksemme näytti jotakuinkin tältä, ilottelimme maltillisesti, emme kuitenkaan ryöpänneet emmekä höyryttäneet, ihan rehellistä luiden hauduttelua se oli. Sää oli jo puoliltapäivin aattona mitä mainioin, Mummit siemailtuamme saattoi juhannus alkaa, taas kiitos kummisedän. Illalla vielä isolapsi liittyi seuraan ja kammottava (lue tappiollinen) mölkkysessio vei tuntikausia, yöhön saakka.




Juhannuksen jälkeen sunnuntaina käänsimme auton kohti uusia maisemia, kohtasimme nämä:



Salaa hiivimme katsomaan sillijuttuja ja sitten vielä onkireissurannassa löytyi jo ahomansikkaa. Ei meillä vaan, sekä kuukausimansikka että tavismansikka kukkivat raivokkaasti, tosin raakileita ei ole havaittavissa, ainoatakaan.Ei muuten itikoitakaan, minkäänkokoista tai -näköistä.




Mitäs meillä muuten, viikko on kulunut vaihtelevasti, töitä ja kotioleilua. Eikä se päähartiakuntoutus kovin hyvin sujunut, poikkesin taas eilen tipassa, yhdeksäs päivä jaggea oli liikaa. Kotioloissa kolmiolääkkeet eivät niin hurjankamalanhankalia ole, mutta kun pitää töitäkin tekemän, ei niitä voi ottaa. Joo, yhtenä päivänä otin yhden ja oli pakko lähteä autoilemaan. Olin ajaa kolarin, huomasin jälkikäteen tarkkaavaisuuteni liikenteessä olleen kovasti onneton. Ihmettelin sitä vähän, kunnes muistin ottaneeni lääkkeen. Lääke oli niin hemmetin tehokas, muisti ei niinkään. Mutta arvatkaas mitä! Huominen töitä ja sitten loma.

Tänään oli eilisen kortisonibuustin sisältäneen lääkekoktailin jäljiltä niin reipas, että heräsin aamulla neljältä, kuudelta nousin ylös ja uutiset luettuani tempaisin pikkulapselle ritaripaidan. Yksi keittiöpyyhe ja yhdet isopyllyisen housut. Eikä kukaan tietty arvaa, kenen...

No, ei montaa saumaa, lahkeista tuli hihat ja pyyhkeestä paidan helmaosa. Pylly ei ollutkaan sitten riittävän iso, mikä tuo rinnus sitten nimeltään onkaan, se kuitenkin jäi toivottua matalammaksi. Pyyhkeenreunasta nauhat kaula-aukon kursijaksi, loputtomista jemmoista nahkavyön osat vyöksi ja nauhajuttu siitä vyöstä hihansulkimiksi. Pikkulapsi tyytyväinen, "äiti sä oot tosi hyvä!".

Olin jo suunnitellut lähteväni ystäväni kanssa katsomaan Itä-Länttä Hyvinkäälle, en kuitenkaan taida, pää kun ei edelleenkään ole aivan selkeä ja kirkas, en ole hyvää seuraa kellekään. Jokilaivalla ehkä kuitenkin pitää poiketa...

Ja niin, päiväkirjamerkintänä kaksi vanhusjuttua, ollaan hankkimassa pyöräkelkkaa tätsylle ja setsy taasen on paraikaa lonkkaansa leikkauttamassa, seuraava kävelyrajoitteinen suvussa. Niitä tässä suvussa riittää, saapi nähdä, kuka on seuraava. Lonkkia on yhdestä sukuhaarasta jo leikattu vajaat kymmenen, eikä meitä montaa ole.

Kiva kun toiselta puolelta tulee tuo lonkkajuttu ja toiselta puolelta varhainen harmaakaihi. Varhainen todentui aikanaan meidän keskilapsella, hänellä se oli synnynnäisenä, havaittiin puolivuotiaana, leikattiin puolitoistavuotiaana. Serkkuni pojalla sama leikattiin alle kouluikäisenä. Äitini sisarussarjassa kaikki ovat tainneet joutua viimeistään ennen viittäviittä leikkaukseen, sitä tässä odotellessa.

Ja kun sukuvikoihin päästiin, mieleeni nousi vielä yksi ominaisuus, (niin, sen vanhan kilpparirasitteen lisäksi...), kivivika (munuais-, virtsa-, kalsium- oksalaattikiviä), noita kiviä tässä on koettu vuosien varrella niin veljeni kuin minäkin, perintönä nekin. Kerran olimme hoidossa viikon sisällä samaan aikaan eri puolilla isänmaatamme. Mitäs sitten kun on vanha?

Saireaudet sikseen, nyt kohti uusia seikkailuja, rikkaruohot odottavat :)

-tarjah-

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Osamäärä


Tää on niin parasta. Suuri osa laumasta on koolla. Yhtä uupuu, mutta sekin on näyttäytynyt.

Ollaan siirrytty maailmankaikkeudentuhoajiin, ostimme hiiligrillin. Vanha kaasuversio kohtasi matkansa pään ja olimme viime kesän kokonaan ilman. Ja kyllä on grillattu, liha-makkara-kana-kasvis-hedelmälinjalla toistaiseksi. Hyvästi linjastot.

Yksi herkullinen yksityiskohta koti-illasta. Meitä on siis neljä, ja suoraan ikäjärjestyksessä nuorimmasta ja pienimmästä alkaen tietotekniset välineemme suurenevat. Istumme muutaman metrin säteellä toisistamme, pikkulapsi katsoo leffaa kännykältään, isolapsi tahii tabletillaan, minä kirjailen tätä läppärillä (jonka kannoin kesäksi töistä kotiin, kannettava kun kerran on) ja vanha mies pelailee pöytäkoneella. Tarkalleen kun miettii, keskilapsen tabletti on kooltaan kännykän ja tavistabletin väliltä, hän ei kuitenkaan ole juuri nyt sulostuttamassa seuraamme tabletteineen. Voinee sanoa, että tää on niin tätä.

Olen nyt pari viikkoa tankannut puutarhaterapiaa, kyykkinyt ja pyllistellyt kukkineni. Lisäksi laskin, että sen nurmen niittämiseen meni kolme (!) tuntia, mitälie muutama kymmen neliötä kaikkiaan. Eikä millään ruohonleikkurilla, vaan trimmerillä, ruohon, jota heinäksikin voisi kutsua, korkeus läheni puolta metriä. Muutama neliö. Litrakaupalla kahvia ja kahtena päivänä surruttelua, ekana kun alkoivat kädet täristä ja kihelmöidä niin, ettei voinut jatkaa loppuun. Toinen kerta toden sanoi ja nyt on nurmikko niin niin siloinen ja vihreä.

Meilläpäin on ollut suhteellisen aurinkoista ja sateetonta viime ajat, kasveja on pitänyt jopa kastella, onneksi on sadevedenkeräystä harjoitettu. Lämpötilat ovat olleet viidentoista ja kahdenkymmenen välillä, tuullut on koko ajan kovin. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että puutarha rehottaa, on niiin vihreää ja tuuheaa, kukat kukkivat ja linnut laulavat. Räksillä on lentoharjoitukset, pulut kujertavat puissa ja maassa, peippo ilahduttaa, erilaiset tintit sinkoilevat ympäriinsä. Naakat kisailevat ja niiden iltavaellus on alkanut, suuret parvet niitä lentää talomme yli, jostakin jonnekin, joka ilta puoli kymmenen aikoihin.

Työt jatkuvat, nyt taas kokoaikaisena sen keväisen kuudenkymmenen prosentin sijaan. No kokoaikaisena ja joo, minun työssäni kesä on aina semmoista kummallista aikaa, tämän viikon olen sinkoillut ja sinkoilen kyliä laidalta toiselle ammattiani harjoittamassa. Ja jos joku nyt ajattelee jotain kummallista tuosta ammatinharjoittamisesta, sanon vain hyi. Parasta tässä kesäaikaisessa työssä on ihmisten tapaaminen ja suuret ja pienet onnistumiset, niitä saan olla todistamassa.

Pikkulapsi sai Raspberryn, sen semmoisen pienoistietokoneen. En siitä nyt enempää tässä jaarittele, vaan tutusti käännän tarinan itseeni. Plaaplaa ja tuli puheeksi summa ja tulo. Hiljaa itsekseni mietin, että niin, se vähennyslaskujuttuhan on erotus, mutta mkä ihme liittyykään jakolaskuun, Pieneen mieleeni nousi vain jakojäännös, sen verran kuitenkin muistin, ettei se ole oikea vastaus. Pakko kuitenkin oli lapsilta kysyä, oma muisti ei riittänyt. Osamäärä.

Samaan aiheeseen liittyen, otin esiin ompelukoneen muutaman viikon tauon jälkeen. Ja kappas, en osannut langoittaa sitä. Jostain syystä yritin asentaa lankaa väärältä puolelta siihen mikälienimeltään se ylösalas kulkeva härpäke, no siihen joka tapauksessa. Yritin ja yritin. Vartin. Hei se kone on ollut minulla noin vuodesta 90... Mutta sen vartin jälkeen tajusin yrittää sitä lankaa alakautta ylös... ja niin se alkoi suoltaa uutta saumaa.

Nämä kaksi esimerkkiä saavat minun pienen mieleni huolestumaan. Unohdan jo kovasti kauan sitten oppimiani taitoja. Edelleenkään en pysty tekemään sitä kauan sitten mainitsemaani marsipaaniruusua. Sormet ja aivot eivät  tee yhteistyötä. Miksi? En tiedä. Pikkuhiljaa tässä alkaa laskeutuminen lomaa kohti, vielä kuitenkin pitää harjoittaa ammattiaan...

Kuvia sitten seuraavalla kerralla, eihän tästä nyt mihinkään voi lähteä, kun perhe kerrankin on lähes koolla :)

-t-










keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Ihkumagee säätila, keskilapsen mukaan


Nyt tuulee.
Aamulla satoi kaatamalla.

Tuuli on tehnyt tekojaan pihassa.

Tulppaanien terälehdet ovat pudoskelleet.




Omenankukat ovat sataneet lumena maahan.



 Ehdin leikata osan nurmikosta leikkuupuimurilla.



 Tykkään jotenkin tästä maisemasta,
terävänä vain etualan ruohot.



Saksalaiskaupan tulppaani.
 


 Tämä taasen on joki ikivanha.



Ja tämä kaunokainen on  eka avautunut unikko,
viime vuonna vielä punainen,
nyt lohenpunainen.
 


Nyt takaisin pihalle,


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Yksi, toinen, entä kolmas?


Kaunista kesäkuuta :) no ei vaan, vitsi vitsi, täällä keli on kuin lokakuussa, hirvee tuli, vesi lentää vaakasuorassa ja on pimeää kuin, niin, missä?

Tuossa joitain tuokioita sitten minullehan kävi varsinainen äksidentti, sen seurauksena jouduin leikkauspöydälle operoitavaksi olkapään kokoonkursimiseksi. Noh, eilenpä sitten kastelin amppelikukkia, ihan sisällä kotona, selvin päin ja niin edelleen. Ja hups, löysin itseni selällään makaamasta lattialta erinäisten rojujen seasta, alta ja päältä. No kas kun oltin vähän parempaa jalansijaa tuolilta alas astuakseni...

Niin että otti ja tuota. Vereviä mustelmia, ja niin, anteeksi, pirun kipeitä, lähinnä oikea puoli kylkeä ja selkä, toki muutama muukin kehonkappale. Pääparka aristaa kauttaaltaan ja nyt toisena päivänä lihasten kipu nousee, kaikenlaisia nytkähdyksiä ja venähdyksiä tuntuu käyneen niskan suunnalla, hartioissa, vyötäröllä (!) ja näemmä myös käsissä. Akka ei oo viittäkymppiäkään ja tavat on kuin sanonko millä.

Nyt pitää ottaa vanha kansa käyttön ja pohtia. Ei kahta ilman kolmatta? Kolmas kerta toden sanoo? Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis? Tyhmä ko saapas?

Mutta ajatelkaas, paistaa se päivä risukasaankin :) Posti toi minulle kauan himoitsemani kirjan, osallistuin taannoin Suskan arvontaan hänen herkullisessa ja inspiroivassa blogissaan KoivulaDesign. Suskan nimihän putkahtelee tuon tuostakin muuallakin kuin blogissaan, hän tekee juttuja lehtiin ja tuon kirjankin hän on tehnyt. Lisäksi sain taustalla olevan Taika-lehden, kiitos, Suska :)



Tuo kirja on ollut minulla kirjastostakin joitain kertoja lainassa, mutta sellainen kirjaharakka olen, että parasta on kun se on omassa hyllyssä aina tarpeen tullen hypisteltävänä ja lehteiltävänä. Minä onnellinen.

Sadepäivän ratoksi poikkesin kukkalassa, piha huutaa vielä vähän väriä. Muutamat setelit vilahtivat ja kukkasieluni sai rauhan, josko vielä ne ruukuttaisi hyvän sään vallitessa, tuonne en kyllä mene.

Jääkaapissa on odottamassa vielä tekijäänsä kaksi herkkua, possulta sekä potka että pari sisukkaa, kielet syötiin jo, samoin kuin uunituore savukylki. Kävin perjantaina oikeassa lihakaupassa nääs. Lauantai meni juhliessa, ystävien kaksoset saivat valkoiset hattunsa, oli mukava tavata sekä vanhoja tuttuja että aivan uusiakin tuttavuuksia. Ja lisäksi pääsin ulkoiluttamaan omia lyyriani (sanotaanko se noin?).

Lisäksi viikonlopulta jäi käteen hämmennys, olen osallistunut semmoiseen auttamisprojektiin. Tällä kertaa kävi niin, ettei nuori yh-äiti osannut ottaa apua vastaan. En sano, että hän olisi ottanut avun vastaan väärin tai jollain "väärällä asenteella", vaan hän pyysi apua, olisi saanut apua, muttei sitten ottanutkaan vastaan, kantti ei riittänyt tapaamaan avuntuojaa (huh, mikä ylistyssana, todellisuudessa kuitenkin ruokakassinkantaja). Kaikki maanittelukeinot on pistetty peliin, tuloksena tyhjä. Surullista ja hämmentävää.

Ja niin, prkl, se päärynäpuu ei kuki. Ei kuki. Ei prkl kuki. Pian alan uskoa sen olevan paju. Asennan kirveen sen juurelle vihjeeksi ensi kevättä ajatellen. Nih.

Mukavan kesän aloitukseksi




Ai niin, tässä kuluneella viikolla rakentamani torni, saapi nähdä, tuuheutuuko, padassa on nimittäin jotain itsekasvatettua köynnöstä peittämään kompostoria, mitä lie :)