torstai 25. kesäkuuta 2015

Linjoilla taas


Lähes minun mieleistäni kesää mennään, ei sada eikä jäädy, useimmiten. Mattoja ei tokikaan voi vielä pestä, liika huuhtelu on aina liika huuhtelu, taivaalta nimittäin.

Olen kuntouttanut päätäni ja varsinkin hartioitani kaivelemalla kompostia ja tekemällä multaa. Viimekesäinen ananaskirsikka on muuten vahvaa tekoa, keskeltä noin kuution kompostia löytyi tällainen, juuri tässä muodossa kuin kuva kertoo. Siemenineen, nuo kellertävät ovat siemeniä. Pitänee kylvää ensi keväänä ne, josko vaikka satoa tulisi. Hämästyin siemenkodan vahvuutta, tuo verkko on edelleen, nyt jo kuivana ihan kivikova.




Meidän juhannuksemme näytti jotakuinkin tältä, ilottelimme maltillisesti, emme kuitenkaan ryöpänneet emmekä höyryttäneet, ihan rehellistä luiden hauduttelua se oli. Sää oli jo puoliltapäivin aattona mitä mainioin, Mummit siemailtuamme saattoi juhannus alkaa, taas kiitos kummisedän. Illalla vielä isolapsi liittyi seuraan ja kammottava (lue tappiollinen) mölkkysessio vei tuntikausia, yöhön saakka.




Juhannuksen jälkeen sunnuntaina käänsimme auton kohti uusia maisemia, kohtasimme nämä:



Salaa hiivimme katsomaan sillijuttuja ja sitten vielä onkireissurannassa löytyi jo ahomansikkaa. Ei meillä vaan, sekä kuukausimansikka että tavismansikka kukkivat raivokkaasti, tosin raakileita ei ole havaittavissa, ainoatakaan.Ei muuten itikoitakaan, minkäänkokoista tai -näköistä.




Mitäs meillä muuten, viikko on kulunut vaihtelevasti, töitä ja kotioleilua. Eikä se päähartiakuntoutus kovin hyvin sujunut, poikkesin taas eilen tipassa, yhdeksäs päivä jaggea oli liikaa. Kotioloissa kolmiolääkkeet eivät niin hurjankamalanhankalia ole, mutta kun pitää töitäkin tekemän, ei niitä voi ottaa. Joo, yhtenä päivänä otin yhden ja oli pakko lähteä autoilemaan. Olin ajaa kolarin, huomasin jälkikäteen tarkkaavaisuuteni liikenteessä olleen kovasti onneton. Ihmettelin sitä vähän, kunnes muistin ottaneeni lääkkeen. Lääke oli niin hemmetin tehokas, muisti ei niinkään. Mutta arvatkaas mitä! Huominen töitä ja sitten loma.

Tänään oli eilisen kortisonibuustin sisältäneen lääkekoktailin jäljiltä niin reipas, että heräsin aamulla neljältä, kuudelta nousin ylös ja uutiset luettuani tempaisin pikkulapselle ritaripaidan. Yksi keittiöpyyhe ja yhdet isopyllyisen housut. Eikä kukaan tietty arvaa, kenen...

No, ei montaa saumaa, lahkeista tuli hihat ja pyyhkeestä paidan helmaosa. Pylly ei ollutkaan sitten riittävän iso, mikä tuo rinnus sitten nimeltään onkaan, se kuitenkin jäi toivottua matalammaksi. Pyyhkeenreunasta nauhat kaula-aukon kursijaksi, loputtomista jemmoista nahkavyön osat vyöksi ja nauhajuttu siitä vyöstä hihansulkimiksi. Pikkulapsi tyytyväinen, "äiti sä oot tosi hyvä!".

Olin jo suunnitellut lähteväni ystäväni kanssa katsomaan Itä-Länttä Hyvinkäälle, en kuitenkaan taida, pää kun ei edelleenkään ole aivan selkeä ja kirkas, en ole hyvää seuraa kellekään. Jokilaivalla ehkä kuitenkin pitää poiketa...

Ja niin, päiväkirjamerkintänä kaksi vanhusjuttua, ollaan hankkimassa pyöräkelkkaa tätsylle ja setsy taasen on paraikaa lonkkaansa leikkauttamassa, seuraava kävelyrajoitteinen suvussa. Niitä tässä suvussa riittää, saapi nähdä, kuka on seuraava. Lonkkia on yhdestä sukuhaarasta jo leikattu vajaat kymmenen, eikä meitä montaa ole.

Kiva kun toiselta puolelta tulee tuo lonkkajuttu ja toiselta puolelta varhainen harmaakaihi. Varhainen todentui aikanaan meidän keskilapsella, hänellä se oli synnynnäisenä, havaittiin puolivuotiaana, leikattiin puolitoistavuotiaana. Serkkuni pojalla sama leikattiin alle kouluikäisenä. Äitini sisarussarjassa kaikki ovat tainneet joutua viimeistään ennen viittäviittä leikkaukseen, sitä tässä odotellessa.

Ja kun sukuvikoihin päästiin, mieleeni nousi vielä yksi ominaisuus, (niin, sen vanhan kilpparirasitteen lisäksi...), kivivika (munuais-, virtsa-, kalsium- oksalaattikiviä), noita kiviä tässä on koettu vuosien varrella niin veljeni kuin minäkin, perintönä nekin. Kerran olimme hoidossa viikon sisällä samaan aikaan eri puolilla isänmaatamme. Mitäs sitten kun on vanha?

Saireaudet sikseen, nyt kohti uusia seikkailuja, rikkaruohot odottavat :)

-tarjah-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti