Osamäärä

Tää on niin parasta. Suuri osa laumasta on koolla. Yhtä uupuu, mutta sekin on näyttäytynyt.

Ollaan siirrytty maailmankaikkeudentuhoajiin, ostimme hiiligrillin. Vanha kaasuversio kohtasi matkansa pään ja olimme viime kesän kokonaan ilman. Ja kyllä on grillattu, liha-makkara-kana-kasvis-hedelmälinjalla toistaiseksi. Hyvästi linjastot.

Yksi herkullinen yksityiskohta koti-illasta. Meitä on siis neljä, ja suoraan ikäjärjestyksessä nuorimmasta ja pienimmästä alkaen tietotekniset välineemme suurenevat. Istumme muutaman metrin säteellä toisistamme, pikkulapsi katsoo leffaa kännykältään, isolapsi tahii tabletillaan, minä kirjailen tätä läppärillä (jonka kannoin kesäksi töistä kotiin, kannettava kun kerran on) ja vanha mies pelailee pöytäkoneella. Tarkalleen kun miettii, keskilapsen tabletti on kooltaan kännykän ja tavistabletin väliltä, hän ei kuitenkaan ole juuri nyt sulostuttamassa seuraamme tabletteineen. Voinee sanoa, että tää on niin tätä.

Olen nyt pari viikkoa tankannut puutarhaterapiaa, kyykkinyt ja pyllistellyt kukkineni. Lisäksi laskin, että sen nurmen niittämiseen meni kolme (!) tuntia, mitälie muutama kymmen neliötä kaikkiaan. Eikä millään ruohonleikkurilla, vaan trimmerillä, ruohon, jota heinäksikin voisi kutsua, korkeus läheni puolta metriä. Muutama neliö. Litrakaupalla kahvia ja kahtena päivänä surruttelua, ekana kun alkoivat kädet täristä ja kihelmöidä niin, ettei voinut jatkaa loppuun. Toinen kerta toden sanoi ja nyt on nurmikko niin niin siloinen ja vihreä.

Meilläpäin on ollut suhteellisen aurinkoista ja sateetonta viime ajat, kasveja on pitänyt jopa kastella, onneksi on sadevedenkeräystä harjoitettu. Lämpötilat ovat olleet viidentoista ja kahdenkymmenen välillä, tuullut on koko ajan kovin. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että puutarha rehottaa, on niiin vihreää ja tuuheaa, kukat kukkivat ja linnut laulavat. Räksillä on lentoharjoitukset, pulut kujertavat puissa ja maassa, peippo ilahduttaa, erilaiset tintit sinkoilevat ympäriinsä. Naakat kisailevat ja niiden iltavaellus on alkanut, suuret parvet niitä lentää talomme yli, jostakin jonnekin, joka ilta puoli kymmenen aikoihin.

Työt jatkuvat, nyt taas kokoaikaisena sen keväisen kuudenkymmenen prosentin sijaan. No kokoaikaisena ja joo, minun työssäni kesä on aina semmoista kummallista aikaa, tämän viikon olen sinkoillut ja sinkoilen kyliä laidalta toiselle ammattiani harjoittamassa. Ja jos joku nyt ajattelee jotain kummallista tuosta ammatinharjoittamisesta, sanon vain hyi. Parasta tässä kesäaikaisessa työssä on ihmisten tapaaminen ja suuret ja pienet onnistumiset, niitä saan olla todistamassa.

Pikkulapsi sai Raspberryn, sen semmoisen pienoistietokoneen. En siitä nyt enempää tässä jaarittele, vaan tutusti käännän tarinan itseeni. Plaaplaa ja tuli puheeksi summa ja tulo. Hiljaa itsekseni mietin, että niin, se vähennyslaskujuttuhan on erotus, mutta mkä ihme liittyykään jakolaskuun, Pieneen mieleeni nousi vain jakojäännös, sen verran kuitenkin muistin, ettei se ole oikea vastaus. Pakko kuitenkin oli lapsilta kysyä, oma muisti ei riittänyt. Osamäärä.

Samaan aiheeseen liittyen, otin esiin ompelukoneen muutaman viikon tauon jälkeen. Ja kappas, en osannut langoittaa sitä. Jostain syystä yritin asentaa lankaa väärältä puolelta siihen mikälienimeltään se ylösalas kulkeva härpäke, no siihen joka tapauksessa. Yritin ja yritin. Vartin. Hei se kone on ollut minulla noin vuodesta 90... Mutta sen vartin jälkeen tajusin yrittää sitä lankaa alakautta ylös... ja niin se alkoi suoltaa uutta saumaa.

Nämä kaksi esimerkkiä saavat minun pienen mieleni huolestumaan. Unohdan jo kovasti kauan sitten oppimiani taitoja. Edelleenkään en pysty tekemään sitä kauan sitten mainitsemaani marsipaaniruusua. Sormet ja aivot eivät  tee yhteistyötä. Miksi? En tiedä. Pikkuhiljaa tässä alkaa laskeutuminen lomaa kohti, vielä kuitenkin pitää harjoittaa ammattiaan...

Kuvia sitten seuraavalla kerralla, eihän tästä nyt mihinkään voi lähteä, kun perhe kerrankin on lähes koolla :)

-t-