Wuhuu, keittiö!

Viikko käynnistyi, vauhdilla. Pikkulapsen neurokirurgikäynti ja oma hampaankoossapitämisyrityskäynti. Ensinmainittu käynti oli hieno, loistava lääkäri, puhui itse asianomaiselle, lapselle itselleen siis ja äiti oli todella tyytyväinen, toinen käynti plääh. Ei pitäs vanhaks tulla. 

Ja hei, kakskymmentä lämpöastetta sadekauden jälkeen, huikeeta. Jos vaikka tomaatit kypsyisivät...

Vain kaapin ulkopuolella olevat tomaatit kukkivat ja tomatoivat

Olen riipinyt tomaateilta lähes kaikki lehdet ja latvukset, jospa se auttaisi vähän edes tomaattien punertumista. Huomatkaa kaapista karannut, mustan katon päältä :)Kaapissa lymyilee myös ananaskoo, ei nupun nuppua milloinkaan, en ole raaskinut riipiä sitä ollenkaan, on edes jotain vihreää tomskujen lisäksi. Ne ovat omassa ruukussaan, eivät vie tomskuvoimaa.

Ananaskirsikka tuottanee
paljaan taivaan alla satoa
vaikka kylmää olikin

Njaa, kuukausimansikkaa, punapersepapua,
persiljaa, ananaskirsikkaa, rucolaa,
rikkaruohoja
ja huikea sokerihernesato
(ja muuten maailman paras vihannesveitsi,
taattua sveitsiläistä laatua sahaterällä)

Edellisten lisäksi ilmasipulia,
kehäkukkaa, ainakin kolmea chiliä,
venäläistä rakuunaa, italianpapua,
auringonkukka, lipstikkaa ja mitä lie

Ai miten niin meidän kasvilaatikot ovat sikinsokin?

Mutta siihen keittiöön. Keittiön lattian alla on luultavasti kuollut rotta, hajusta päätellen. Lattian avaus edessä. Pikkulapsi anoi mukaanpääsyä, saanhan!

En ole luultavasti edes maininnut parin viikon takaisesta ylläristä, sain ja hain keittiökaappeja rahan vaihtamatta omistajaa... suunnittelua ja pohdintaa... alakaapeissa vähän vajausta... ostettiin taannoin ruotsalaiskaupasta porsliininen tiskiallassysteemi vitosella, sekin on odottamassa... saa nähdä, kuinka käypi.

Tämä on juuri sitä, mitä haluankin, kierrätetyt keittiökaapit, uusiokäyttöä ja munnäköistä tulosta. Se, joka meidän keittiössä on viimeisen neljäntoista(!!) vuoden aikana käynyt, ymmärtää tapauksen merkityksen. Minähän joitain vuosia sitten kiskaisin ensin keittiön yläkaapit veks ja taannoin saman kohtalon koki myös osa alakaapistosta. Muovimattoon raivostuin jossain välissä purkaen ylimääräisiä höyryjä sen irtirepimiseen. Aaaarghh!

Mun kaatislöytöni:

Odottaa hellää kättä

Kivoja juttuja lauantailta, oltiin metsässä. Naamakirjassa jo hehkutin vuosituhannen uutista, minä ihan ite löysin metsästä, ekan kerran eläessäni, kanttarelleja. Niitä ennen tapasimme hänet:

Ja hattivatteja:

No hei, ei kantsut tietty tämmösessä metässä viihdy, kyllä ne ihan just siellä lymyilivät, missä Mia, erään paikallisen kuppilan ravintolapäällikkö vihjaisi. 


Näillä on hyvä aloittaa viikko :)

Aina voi saada mitä haluaa. Nih.

Aina voi saada mitä haluaa. Jos on tuuria.

Läksin tuossa eilettäin, luulin niin, viimeiselle työkeikalle ennen lomaa. Lähtiessäni pyysin perheen miesväkeä laittamaan kuohuvaisen pullon kylmään.

Otettinpa sitten lasilliset melkein-lomalle. En luultavasti tahtonut riittävästi.

Kuulin ihan omissakin korvissani, kuuntelin kauhuissani, kun sanoin piip voivani tulla vielä ensi viikolla uudelleen. Voi hitsinpimpula, mikä taukki. Ääliö. Typerys. Vajaaälyinen. TYPERYS.  Miksi minä sen tein? Jo sanoessani tajusin idioottimaisuuteni. Ensi viikolla, *sensuroitu*. Eikö aikuinen ihminen ymmärrä, että omasta jaksamisestaan pitää huolehtia? Tämä ei ole sitä. Olen tehnyt töitä tähän saakka, antipakko. Olen kuvitellut jaksavani. Ja piip. En jaksanut. Torstaina keikkojen välissä otin kahden tunnin päikkärit. Samoin eilen. Onko tervettä? Ei ole, sanon minä. Piip. Loman tarpeessa.

Se siitä, joskus ei ole sitä tuuria.

Saanko esitellä, harmaannutettujenkeittiönseinienlautojen viimeinen koti. Kompostikehikko. Ei-niin-harmaat vielä. Ja edessään ainukainen, aivot-solmussa-mikä-se-onkaan, kesäkurpitsan taimi. Pötköä pukkaa. Olen höpsötellyt varmuuden vuoksi kukkien siitepölyillä sadon varmistamiseksi, sen verran vähän öttiäisiä tänä kylmänä kesänä ilmassa on lenneskellyt.

Niin, se keikko on siis tuo takimmainen, vasemmalla, vino. Muut ovat vuosien varrella rautakaupasta ostettuja valmiiksi lovettuja lautoja. Tuo takavasen kehikko on siis tehty keittiön seinistä puretuista laudoista, kulmapuut rautakaupan kakkoskakkosta ja harmaus maalikaupan rautavihtrillistä. Etuvasemmalla kirsikkapuusta riippuva kompostisiivilä. Taustalla vihreys kuuluu naapurin Ville-sedän pihalle.

Pikkulapsi vanhan miehen kera päätti tehdä myös toisen jalosteen keittiön seinälaudoista. Ritarirasian. Kas tässä.

Huomatkaa trendikäs kynsilakka. Herrahenkilöllä. On kuulemani mukaan pesisleirin työasuun kuuluva. Jaa.

Ja tässä se viime postauksessa ihmettelemäni kumma kasvi, jota emme tunnista, kait. Jos nettiin on uskominen, se voi olla "venäläinen rakuuna, joka maistuu niin piip, ettei kannattaisi käyttää ruoanlaittoon". Metrin mittainen. Siinä rehottaa. Sillä on tuuria.

Ja tässä kun nyt pihaa katsastellaan, seuraavassa kuvassa meidän savupöntsä. Luulen, ettei sitä ehkä ole täällä näkynyt. Isäni kehittelemä siis, vanhan kiukaan sisään rakennettu kannakkeet ja setäni hitsaama savustuslaatikko siinä sisässä. Voi käyttää puruilla ja ilman, me usein kypsennämme juttuja ilman lastuja. Nam. Kansi on muuten jumalattoman painava, ei tuuli vie. Edessä satoisa kirsikkapuu. Mitä nyt muutaman kerran viikossa kärventyy... ja elpyy.

Tämä ammukaksikko sen sijaan ei ole kotipihastamme. Katsokaas niiden ilmettä. "Mikä kaupunkilainen tuokin tättänä kameransa kanssa oikein luulee olevansa"? Mutta eivätkö ole kauniita? He siis?

Ja kieroonkasvanut kun olen, en voi olla ihmettelemättä. Mikä järjenpoikanen tässä on? Kotimainen maitofirmamme tekee maidolleen kalliilla rahalla tölkin, josta juoda suoraan, oikein muovireuna ja kaikki. Mitä tekee suomalainen? Kaataa sen kertakäyttöiseen läpinäkyvään muovimukiin. Raha palaa eikä jätevuorista nyt keskustella. Tätä kuvaa en viitsinyt viereiseltä kanssamurkinoijalta ottaa, varmuuden vuoksi otin ikkunan läpi ulkona olevalta maidonjuojalta. Taustalla asiaan kuulumaton takalisto, hän (henkilö siis, ei takalisto) joi asianmukaisesti olutta kertsimukista.

Yhteenvetona voisi lausua seuraavaa: Kesän lämpö taitaa lähestytä, niskani ainakin on sen verran tumman punertava, että on ainakin vähäsen tainnut mollikkaa saada. Palataan taas, kun on asiaa, vietetään me kesää, kuka lomalla, kuka jossain muualla. Nautitaan :)

Kilpirauhanen voitti

Olen pitkään miettinyt, josko annan "julkisuuteen" elämääni varjostavan asian. Ja nyt päätin sen tehdä, en julkisuudenkipeänä, vaan varoittavana esimerkkinä.

Olen julkisesti soimannut itseäni keittiöremontin etenemättömyydestä. Siihen on syynä säälittävä kilpirauhaseni. Se ei enää tiedä, kuinka olla. Olen liki kahdeksan vuotta sairastanut kilppariani, milloin liika- milloin vajaatoiminnalla. Leikkausta ja radiojodihoitoa on tarjottu, olen kerta toisensa jälkeen kieltäytynyt, olen pärjännyt lääkkeillä, tähän saakka. Radiojodia en ota, missään tapauksessa, en ala säteillä. Leikkaus on siis ainoa vaihtoehto. Leikkauksen riskeihin kuuluu äänihermon halvaus. Tarvitsen työssäni ääntä, en voi tehdä työtäni ilman sitä. Tähän asti olen sinnitellyt lääkkeillä, mutta nyt alkoivat haitat olla suuremmat kuin hyödyt.

Olo voi olla samalla täysin lamaantunut ja sähköjänis-efekti potkii silti. MUISTI PÄTKII. Tai siis sitä joskus on, yleensä ei. En muista nimiä, en muista, mitä olen vaikka kollegan kanssa hetki sitten puhunut. Voiko ylipäätään jossain työssä pärjätä ilman muistia?

Miten tämä siihen keittiöön sitten liittyy? No, alkukeväästä suunnittelin keittiön purkamista uuden tieltä. Irrotin kaiken irtoavan ja hankin samalla uudet kalusteet. Oli sitä liikatoiminnan sähköjänisaikaa. Ja sitten se lamaantui, siihen jäi keittiö. Käsi ei nouse mitään tekemään.

No, minulla on kaksi loistavaa lääkäriä, työpikalla toinen ja yksityisellä toinen (hyväksi lääkäriksi en laske sairaalamme sisätautipolin minulle osoitettua tohtorisetää, hoitakoon vaan mummoja). Tämä yksityinen on hoitanut minua oireenmukaisesti jo kauan, olen ollut koko ajan tosi tyytyväinen. No, muisti alkoi haitata työtäni, joten työpaikkalääkäri ohjasi minut muistitesteihin, ensin psykologin tekemään ja sitten sen jälkeen neuropsykologin tekemään. Serauksena diagnoosi joka viittasi kilppariin, noin vapaasti tulkittuna.

Tämä upea työpaikkalääkäri perusteli minulle tilanteeni vakavuuden niin hyvin, että suorastaan pyysin päästä leikkaukseen :) Fakta se on, joka minuun tehoaa! Pääsin kirurgin pakeille, hän sanoi, ettei nyt voi leikata, koska veriarvot ovat vinksallaan. Siis lääkeremontti, yksityinen viilaili ne heti samana päivänä. Aika yliopistosairaalan endokrinologille kun vei kuukauden tehokasta tasausaikaa, päätin vaikuttaa asiaan heti eikä vasta joskus (sain kuluneella viikolla ajan kuun loppuun, siellä kirralla olin viime kuun lopulla). Kuukaúsi on siis se "nopea" vastaanottoaika, josta se kirurgi puhui. Kuun lopulla siis pääsen sinne, katsotaan nyt, mitä labra silloin sanoo. Siihen on vielä paljon aikaa.

Se asia, josta minun oikeasti piti postata, on tämä ihana kevätsade. Se on laskeutunut yllemme ja raikastaa luonnon ja puutarhat, oi odotettu sade!! Kuivaakin kuivemmat tulppaanit huusivat vettä, en kuitenkaan aio kalliilla hanavedellä heti keväällä kasvejani kastella! Onneksi sade tuli ja raikasti kaiken, tuota vihreää puskee oikein silminnähden.

Tässä nämä kuivikkaat:

MaMa-haasteetkin ovat kilpparini armoilla, niitä joko teen tai en.

No, nyt nautitaan viikonlopusta, rakkaista omista ja yritetään muistivajauksesta huolimatta selvitä :)

Kevätsateessa

Pulassa?

Voisiko joku ystävällisesti kertoa, mitä  minun pitäisi tehdä?

• Keittiö on edelleen kesken, pahasti. Valoja ei ole.
• Keskilapsen huone / työhuone täynnä tavaraa keittiöstä ja katto ja lattia kesken, sähköt puuttuvat myös (ellei lasketa sitä noin sataa metriä jatkojohtoa).
• Ruokasalissa keittiön "uudet" kaapit pinottain / limittäin / lomittain odottamassa.
• Vaatteet silitettynä ruokasalin pöydällä odottamassa kaapittajaa.
• Kirjastosta puuttuu pinkopahvit / tapetit ja kattolevyt, sekä listat, myös sähköt (jotka eivät tule jatkiksella)
• Ruokasalista puuttuu vain tapetit ja listat (myös neljään oveen ja kahteen ikkunaan) ja myöskin lattialankkujen kunnostus. Sähköä ei ole.
• Kaikki kolme eteistä odottaa pintoja. Sähköä ei ole.
• Muutama ikkuna odottaa kunnostusta.
• Kirjastossa ja keskilapsen huoneessa ei ole verhoja, ei edes tankoja.
• Ruokasalissa on valmiina tätini virkkaamat pitsiverhot, ei kuitenkaan tankoja, jolle ne ripustaa.
• Kylppäriin pitäisi laittaa vain leka heilumaan, mitään ei voi jättää.

Voidaan laskea, että kaksi huonetta talosta on valmiina, vessa ehkä kolmantena. Se pystyy odottamaan remppaa, kunnes kaikki nuo edelliset ovat kunnossa.

Ja nyt tulee se paras:

Meillä on lakkiaiset kolmen viikon kuluttua!!


Tätä jään miettimään,

Edit: ja tämä tuli takaisin bloggerin sekoilukekkereiltä kommentit hukkaantuneina. Oli vaan ihan kiva huomata, että mennessäni vanhaan taloon kone ilmoitti ettei koko blogia ole olemassa ja että se on rekisteröitävissä. Kiitos herra tai rouva Blogger, koetahan ryhdistäytyä, säilöt historiaa!!

Keittiöremppaa pitäisi tehdä, mutta...

...olenpa käyttänyt aikani kaikkeen muuhun kuin siihen. Olen toki repinyt jo lähes kaikki pinnat keittiöstä jo pois, mutta siellä se keittiö vaan odottaa tekijäänsä. Tavarat on laatikoitu keskimmäisen kullanmurun huoneeseen ja siitä pääsee pujottelemalla läpi muualle taloon. Tuhat kertaa päivässä kuuluu tuttu lause, joka alkaa sanoilla "missä nyt on?!?". Minun muistillani varustettu henkilö vastaa "en muista, kato ite".

Keittiömme tulee suurenemaan hurjasti. Se on ilmeisesti vuonna 1992 rempattu edellisen kerran (löysin seinästä puumerkin tuolta vuodelta), kaikki seinät oli koolattu kymmenen sentin paksuisesti ja kattoa laskettu kolmisenkymmentä senttiä. Näppärä tyttö laskisi tilavuuden kasvamisen, määritelmä ei kuitenkaan koske minua, joten en laske.

Tapettikerroksia sadassa vuodessa on kerääntynyt monia, kymmenen ja kahdenkymmenen kerroksen väliltä, kuvaan niitä sitten kun keittiö on valmis, ja tuon tänne. Yksi kerros oli sanomalehteä sillä vanhalla kirjasimella, sitä pitää tutkailla tarkemmin.

Mutta mitä minä sitten olen tehnyt? 

• harjoitellut matonkuteen virkkaamista pitsimatoksi, noh noh...
• kutonut novitan langoilla huivia, metri olisi jo 
• irrottanut ompelukoneen palaneen lampun ja unohtanut sen kukkarooni 
• lukenut vanhempaa Hämeen-Anttilaa (rouvaa), en oikein saa jutusta otetta
• väistellyt laatikkopinoja  
• ihaillut vauvaa, ystäväni tuli äidiksi alkuvuodesta. Ja kuinka voikaan olla pikkumies suloinen. 

Ja vauva sai eilen kasteen ja nimen, tässä kortti, jonka hänelle tein. Ja kortin malli on netistä jonkun taitavan korttiblogista, lähdettä en löytänyt enää. Jos tunnistat mallin omaksesi tai sen alkuperäisen sivuston, kerrothan siitä minulle, teen linkin. Korostan siis, että olen tehnyt kortin suoraan mallista, minullahan ei mielikuvitusta tai luovuutta jakohetkellä riittänyt.  Kiitos siis alkuperäiselle korttimestarille!!

Kartongit ja nauhat ovat pohjattomista varastoistani, samoin leimasimet, leikkurit ja niitit. Vauvan löysin kellimästä kirpulta, onnellisena hymyillen ilman hintaa, sain sen pikkukolikoilla itselleni.

Ja näin se viikko alkoi:)

Kaunis kevätpäivä

Ihana talvi, aamulla heräsin kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja tinttien lauluun. Tintit ovat oppineet uudelleen perinteisen titityynsä ja ovat jo kolmisen viikkoa harjoitelleet sitä, milloin auringonpaisteessa, milloin hirveässä lumituiskussa, sisukkaita ovat.

Olin eilen pihassamme ja mietin, että miten niin meillä ei ole pitkään aikaan hiihdetty:

Samalla kerralla vein pihasaunamme seinälle MaMa-haasteen kolmanteen kierrokseen tekemäni sydämen. Muotoilin sen jostain mistälie metallisesta härpäkkeestä. Huusin syksyllä huutonetistä sekretäärin, joka oli ollut kanalan vintillä vuosikymmeniä. Sekretäärin laatikosta löytyi varmastikin jostain maatalouskoneesta peräisin oleva metallinen "hihna", joka varmaan on pyörittänyt jotakin tuikitärkeää osaa. Hihna oli siististi rullalla laatikossa ja siitä asti olen miettinyt sille sopivaa käyttöä, MaMasta se löytyi. Nyt se ilahduttaa kaikkia meille tulevia.

Talossamme oli ostaessamme sen pieni sympaattinen saunarakennus, sauna remontoitiin heti ekana kesänä käyttökuntoon. Kuvan oikeanpuoleinen ovi kuuluu saunalle, vasen taasen johtaa polttopuuvarastoon. Kuvasta voi ehkä päätellä, ettei sauna ole tänä talvena käytössä. Saunaan kuuluvan pienen saunakamarin katto on vuotanut ja hmmm... homehduttanut sisäkaton, käyttö siis mahdotonta tänä talvena. Vielä vasemmammalla on lisäksi vielä yksi ovi, joka johtaa rakennustarvikevarastoon, siellä on lähinnä puutavaraa, lautaa, lankkua ja sen sellaista.

Saunan seinät on pari kesää sitten maalattu keltamultamaalilla, alkuperäisen mukaisesti. Ruskea ovimaali on teetetty Ylöjärvellä, maalin valmistukseen on käytetty mm. jäteöljyä ja sitä samaa on käytetty päärakennuksemme ovissa ja päätylaudoissa.

Vanhoissa kaupunkitaloissahan päätylaudat ovat värillisiä, toisin kuin maaseudulla valkoiset, näin olen antanut itselleni kertoa. Talomme on kermanvärinen ja ovet, ikkuna- ja ovilaudat tuon maitokaakaon väriset. Museovirasto sanelee aika tarkasti, mitä saamme talollamme tehdä, maalista se kuitenkin lausui: "punainen se ei milloinkaan ole ollut, eikä siitä punaista millonkaan tule!!" Päädyimme siisi alkuperäiseen kermanvaaleaan.

Taannoin kirjoitin huutonettihuudosta, joka oli vetämässä. Voitin sen ja nyt suunnittelen, kuinka keittiökaapistot saisi puretuksi ja uuteen kotiinsa meille. Eivätkä purku ja siirto ole se suurin ongelma, lattiakin pitää tehdä ennen uusien kaappien asennusta. Lattialankkuja ei ole edes tilattu vielä, vanhaa keittiötä ei ole purettu ja pohdittavana on lattianrakentajakin vielä... mistä sitä muustakaan siis aloittaisi kuin uuden keittiön hankinnasta:)

Nyt lumitöihin, kaunista sunnuntaita!

-tarjah-

Ainoa aikaansaannos, tossut

Aika lentää siivillä, mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin. Ikkunasta kun katselee läntiselle taivaalle, näkee kuunsirpin, kasvamassa. Juurihan se oli täysi, yökaudet sitä katselin...

Työnteko kuvaa tammikuuta, se meni jotakuinkin töitä tehdessä, aamusta iltaan ja illan ajat töistä toipuen, saamatta kotona aikaan mitään. Illalla menin nukkumaan vain herätäkseni töihinlähtöön. Uskoin tämän tahdin jatkuvan korkeintaan hiihtolomaan saakka, vaan väärässä olin, seuraava etappi taitaa olla pääsiäinen.

Mutta hei, olenhan saanut jotain sentään aikaankin, vanhassa talossa kun asutaan, lattiat ovat hmmmm... viileät. Talossa tietty on jos jonkinlaista Ainoa ja Reinoa, mutta ne lämmittävät liikaa minun pieniä jalkojani, siispä leikkelin vanhasta vanuttuneesta villapaidasta palat tossuihin, paita lienee jostain kasikytluvulta. Kaavat suurensin Linden Ivarssonin hienosta kirjasta Do Redo.

Ja tumpula kun termeissä olen virkkasin ensimmäistä kertaa elämässäni tuota reunaa, miksikä ikinä sitä kutsutaankaan... napit pohjattomasta nappipurkista.

Ja mistäs minä vinkin villaan sain, no tietenkin MaMa-haasteesta, täältä. Mukana siis ollaan.

Kuvassa näkyy myös jotain itselleni kovin tärkeää, vanha lautalattia. Tälle talolle tulee tänä vuonna täyteen sata vuotta, tuo lattia on ainoa, joka on edelleen käyttökelpoinen lattiana. Talossamme on kauan sitten ollut kaksi hellahuonetta ja kaksi pikkuista asuntoa, huone ja keittiö.

Kuvassa oleva lattia on siis salin lattia, kirjastostamme otettiin lattia pois ja siitä tuli yhden makuuhuoneen katto. Kirjastoon laitettiin uusi lattia leveistä ja paksuista lankuista, jotka varta vasten tehtiin siihen lattiaan. Kahteen makuuhuoneeseen tehtiin samoin uudet lattiat, ne huoneet ovat muutoinkin melko valmiit. Suuri työhuoneemme sai viime kesänä uuden lankkulattian, vielä keittiö odottaa uutta lattiaa.

Työhuoneemme ja keittiö oli parikymmentä vuotta sitten "remontoitu", lattialankut oli revitty irti ja laitettu tilalle lastulevyt. Keittiön lastulevyt odottavat tänä keväänä ulos kantamista, keittiö muutenkin saa tuon vanhan "remontin" jälkeen uuden ilmeen. Huutiksessa olisi vetämässä vähän kalusteita "uuteen" keittiöömme. Mikään ei saisi minua ostamaan ja laittamaan tähän taloomme uutta keittiötä, se ei oikein istuisi ilmeeseen. Katsotaan nyt kuinka käypi...

-tarjah-