Kaameuksia tiedossa?

No, nyt onkin sitten 

harmaatakin harmaampaa, 

ei kuitenkaan sada. 

Kävin haravoimassa taas kerran 

niitä omenapuiden lehtisatoja, 

keräsin vielä kerran korillisen omppuja, 

pakkasen puremia. 

Katson, 

josko ne olisivat vielä siinä kunnossa, 

että niitä kannattaisi kuivata. 

Tässä on meidän perheen syysvärit, 

ruskea, keltainen ja punainen,

pöllö salamakuva, pöh.

Omput varmaan pitäisi pestä ennen kuvausta :)

Ja tässä sama kuvakulma erikoissalamalla, 

nimittäin käsi salaman edessä:

Edessä on hurja viikko. Pikkulapsi pitää perjantaina kaverisynttärit, teemana jotain kaameaa. Juhlinnat jatkuvat lauantaina, olen luvannut tehdä kaameaa suklaakakkua pienille serkuilleen. Tässä on vain pari pientä mutkaa matkassa, talo on kuin pommin jäljiltä, kutsut olisi pitänyt jo jakaa (ne ovat vielä aivojeni syövereissä kivoina kuvina), koko kaameus pitäisi suunnitella tykötarpeineen ja töitäkin pitäisi tehdä.

Ja pari pientä lisäkierrosta tähän kaikkeen tuo muutettu kilpparilääkitykseni, oloa voisi kait kuvata parhaiten sanalla "maanisdepressiivinen", joko sata lasissa tai sitten ei, nolla. Jos pari postausta sitten valitin oloani, niin mitä se nyt kirvoittaisi, jos sitä tarkemmin kuvailisi, en taida pohtia edes. Jos toiveen jollekin kejulle / haltijalle saisi esittää, niin pientä tasoitusta, kiitos, tähän virta/virrattomuuteen, jooko?

Ollaan sitä sitten niin trendikkäitä

Luin nimittäin jostakin, että on niin kovasti trendikästä kuvata kahvikuppiaan. Ja minä sitten vielä huitaisen samalla trendikkyydellä toisenkin asian, viestin kokemastani kauheudesta, nimittäin äitiyden vaikeuksista. Minun äitiyteni koki kolahduksen.

Ja sitäpaitsi, tuo kuppi ei ihan varmana ole mitenkään millään lailla pinttynyt kahvinjuonnista, on vaan niin kovasti harmaa ja suttuinen päivä, että varjoja vain... käsi tärähti... pikseleitä...

äitii, voidaanks me syädä tänään auringossa?

Perheenäiti ylitti taas itsensä. Teki ruokaa, sovelsi jonkun kanssakirjoittajan herkkua. Pikainen freesaus kanankappaleille (naturell), sekaan currytahnaa ja valkosipulia (ei saa kertoa lapsille). Sekaan sipulia lohkoina,  kuivattua suppista, kukkakaalin nuppusia, vettä, suolaa, punaisia linssejä, keitettyjä porkkanasuikaleita, kookosmaitoa ja riisinuudelia.

Jotta ruoasta saataiiisiin maailmankeittiön kansalainen, se tarjottiin hapankorpun kera. Kun pöytään käymisen aika koitti, kuului tuo otsikon lause, voidaanks syödä auringossa. Meillä on vähän viileää, työhuoneen lattiaa läikitti kirkas syysiltapäivän ihanainen aurinko.

Oltiin retkellä ja syötiin paisteessa, lisälämpönä meillä oli vielä kuivuri, joka puhalteli omenoita kuiviksi. Se on kolmatta vuorokautta tauotta puhaltanut sokeria tihkuvia herkkuja talvea varten. Meillä on abc-merkkinen kuivuri ja siihen saa vaan kuuteen tasoon omppuja kerrallaan, vaivaiset parikymmentä.

Tällaista tänään, päivällinen lasten kanssa oli mukava, varsinkin toisen murun ollessa kietoutuneena kuivurin ympärille, kylmissään raukka ;)

Yritin tätä kirjoittaa tabletilla, huonoin seurauksin. Oli kovasti hankala kirjoituskone, ei halunnut tulkita pienen sievän etusormeni hipaisuja, alkoi hangoitella vastaan ja lopulta tallensi vain puolet. Lieneekö virustauti iskenyt siihen... loppu hyvin, kaikki hyvin, onneksi on pöytäkone. Lähden nyt kuskaamaan niitä lehtisäkkejä pois,

Se suomen laki

Joo, kirjoitin harkitusti 

tuon otsikon pienillä kirjaimilla,

onhan kyse askartelumateriaalista,

ei sillä enää ole mitään tekemistä 

lain tai valtion kanssa.

Tässä ekana kylppärin ovi,

vielä puuttuu suhulakkaus ja 

sen jälkeen saa pikkulapsi kiinnittää 

kahvan ja lukon takaisin paikoilleen.

Ovi on joskus parisen vuosikymmentä sitten 

hankittu rompparilta,

siihen on tehty jätepuusta karmit. 

No, ne ovat edelleen paikoillaan,

koko kylppärihän odottaa edelleen

(varmaan vielä vuosikymmeniä) remppaansa.

Joitain kesiä sitten 

isolapsi maalasi sen karmean pinnan

valkoisella.

Nyt sekin jäi piiloon suomen lain alle.

Tiättetkö muuten, 

miksen voi ottaa pihastani 

mustaherukkapensasta pois?

Koskei sitä voi maalata valkoisella...

Tätä mieltä minusta on armas vanha mieheni...

Ja tässä taasen on sen yhden

 viime talvena valkoiseksi maalamani

viiden euron hyllyn sisältöä. 

Oli vähän hankala rajata sitä, 

ettei kaikki sekasotku  paljastuisi...

Olen siis päällystänyt 

sekä kenkä- että karkkilaatikoita,

lehtilaatikoita ja muutenvaanlaatikoita

tuolla riittoisalla suomen lailla.

Sitä siis riittää vielä moneksi vuodeksi,

vaikka keksisi päällystää mitä.

Tuo kellertävämpi paperi on 

jostain viiskytluvun romaanista.

Tässä meidän viimeinen auringonkukkamme,

rassukka.

Pelastin sen pakkaselta 

parisen viikkoa sitten 

ja viikko sitten se avasi kukkansa.

Tai siis no joo, kukkansa.

Varmaankin kaikki 

kynnelle kykenevät terälehtensä.

Se on juonut puolisen litraa vettä 

saadakseen kukkansa puhkeamaan,

lehdet nuutuvat,

mutta kukka sen kun kukkii,

iloksemme.

Mitä luulette, 

valehtelenko paljon 

väittäessäni tämän seuraavan kuvan

sekamelskan olevan ruusupuska?

En valehtele.

Puska sattuu olemaan vaahteran alla.

Mihinkäs muualle tuo vaahtera 

lehtiään tiputtelisi

kuin suoraan alleen...

Ja vielä pakkokuva arkistointimielessä.

Tämän vuoden ensilumi.

Ilmeisesti perjantai-iltana 

satanut märkä lumi,

siihen pakkanen päälle

ja tuloksena aamuinen jäämaa.

Ei edes jalanjälkiä jäänyt, 

niin jäässä oli.

Nuo lehdet on nyt säkitetty,

odottavat poiskuljetusta.

Meidän tontillamme on niin paljon 

niin lujasti lehteviä puita, 

ettei kompostointikeskuksemme

joka vuosi vedä niin paljoa.

Tänä vuonna siis on vuoro ajaa ne pois,

omenapuiden alla odottaa vielä

 ainakin saman verran samaa kohtaloa.

Lumimarja, syreeni ja kirsikkapuut 

pitävät vielä lehtiään tiukasti,

montakohan pakkasta ne vielä vaativat 

ennen lehdistään luopumista?

Näillä aatoksilla 

lähdetään uuteen viikkoon,

erikoiset ja -laiset viikot edessä,

saas nähdä, kuinka käy.

Näillä aivoilla.

Noppavalot

Heti aamutuimaan lainasin hävyttömästi ystäväni vanhaa fb-päivitystä, muuttaen siitä "vapaapäivän" sanaksi lomapäivä. Anteeksi Jaana, hyvään tarkoitukseen meni :)


Näin loma-aamuna, saanko esitellä insinööri-isolapseni taittelut kohteessaan:

Olen siis jossain kaukaisessa menneisyydessä ostanut askartelumateriaaliksi Suomen lain vuodelta jotain, erinomaista ohutta paperia, taipuu mihin vain eikä kovin helpolla repeä ja sitä vaan riittää ja riittää. Jos jostain valoa vähän lisää vielä tulisi, voisin kuvata muutaman muunkin käyttökohteen. Kolmetoista noppaa niistä näpeistä siis ilmaantui, kymmenen niistä ripustelin pienemmän ruotsalaiskaupan neljällä eurolla (kolmeysiysi oikeesti) myymään patterikäyttöiseen ledisarjaan. Hauska yksityiskohta on se, että otin käyttöön pikkulapsen legorekasta pois vaihdetut patterit, ne riittävät vielä mainiosti ledivalojen käyttöön. 

Ajatus nopista tuli vastaani viime viikonvaihteessa blogistaniassa seilaillessani. Pieni hetki vain, tarkistan tabletin kirjanmerkeistä linkin, jossa on hyvät ohjeet taittelulle.

Kas tässä, Anun Kotliving:

http://kotoliving.fi/keijukaisvalot-origami-ilmapalloilla/

Kuvastaa minun asennettani verrattuna Anuun, minulle nuo ovat nopat ja hänelle keijukaisvalot :)


Mukavaa päivää, itse kullekin, iloitaan hyvästä päivästä :) 

Hukassa

Minä hävisin. Olin hukassa. Menin pois. Järjettömän suuren stressin alla piilossa. Olenko löytänyt itseni esiin? En. Hukassa edelleen.Ja kun tässä istun ja sen kirjoitan, kyyneleet nousevat silmiin. Hukassa. Hukassa itseltäni, hukassa kaikilta.

Teen suhteellisen järkeviä asioita, silti hukassa. Laitan ruokaa, poljen, siivoan, iloitsen, leivon, teen työtäni, kuopsutan pihaa, pesen pyykkiä, odotan, käyn kaupassa, soudan, hämmennyn, vedän ja nostan, olen äiti, puhallan, poimin, kaadan, lohdutan, tankkaan,avaan ja suljen, kuulailen, rakastan, haravoin, kuljetan, suren, noudan, petyn, etsin, hymyilen, haen, unohdan.

Nyt myönnän, kilpirauhaseni poisto ei ole tuonut minulle terveyttä. Se on tuonut minulle näennäisen elämän. Päivät, joista en muista mitään. Tietysti blogista ja kamerasta voi tarkistaa, mitä olen tehnyt. Palkkakin tulee tilille, teen siis työni, teen sen ammattitaidolla, kokemuksella.  Minulla ei ole muistia. Jos joku kysyy jotain tarkennusta, tiedän tietäväni, en vaan muista, mitä tiedän. Pinnan alle kun vähän kurkistaa, hajoan. Ulkokuori on liian ohut. Se hajoaa.

Eihän näin voi kirjoittaa. Ja kuitenkin kirjoitan. Kahvia kuluu. Litrakaupalla.

Ja jotta pystyisin palaamaan tähän hetkeen ajatusteni arkistosta, tarkistan kamerastani, mitä on tapahtunut viime aikoina:

Mahoniamme kukkii

Kultapallo haluaa jatkaa kesää

Joku yrtti tunkee ulos kasvatuslaatikostaan,
en taaskaan tunnista...

Yritettiin naamioida kompostori ja roskis.
Ruusussa pari hassua kukkaa koko kesänä.

Syksyn kootut:
fillari
tikkataulu
vaahtera

Tätä tietä saan ajaa kotiin joka päivä

Enää muutama lehti vaahterassa jäljellä,
nyt ne odottavat haravoituina kasassa kuljetusta

Tästä täytyy kertoa enemmän. Viime perjantaina pikku- ja isolapsi tekivät puhelinpullaa. Isolapsi Onnibussin kyydissä ja pikkulapsi kotona. Välissään puhelinlinja. Tuloksena täydellinen litrainen pullataikina. Ikänään pikkulapsi ei taikinaa ole tehnyt. Maku täydellinen, rakenne täydellinen ja lopputuloksena täydellisiä korvapuusteja. Minun ihanat lapseni ©© Täytyy vielä mainita keskilapsen olleen jossakin missä lie vakkasuomalaisessa pusikossa partsaporukoidensa keralla, ei saanut nauttia perheensä, pullien eikä suklaiden seurasta... se oli se miinuspuoli lauantaissa...

Lauantai-illan huumaa:
pikkulapsen tekemä suklaamousse ja
isolapsen suomen laista tekemät nopat
(hahahaa, alkuluku 13 kappaletta)
valosarjalle.
Näette nopat sitten kun olen ostanut ne valot...

Lomalainen

PS. Sataako huomenna lunta?