Tomuus

Tänään oli sellainen sosiaalisuuspäivä. Ulkoilutin kameraani, se katseli koko päivän laukun sisäpintaa.

Lehdenluvun jälkeen tuli tilaus, prinsessalle viitta. No hillokellariin vaan tutkailemaan, ja kappas, sopiva paksuhko tammenlehväkuvioinen kangaspala löytyi. Tunnin tuhertelu sen kanssa ja viitta oli käyttöä vaille valmis. Ipanat ritari-prinsessa-karkeloihin ja suunnitelmiin kahvinkeitto. Hups, piti käydä torilla hakemassa kasviksia ja hedelmiä, myös niitä punaisia palluraisia epähedelmiä.

Markkinaväki velloi vesitihkusateessa, me kurvailimme kuivasti autolla ohitseen. Suuri kassillinen lomaherkkuja ja vielä pitkäripaisen kautta kotiin, josta taasen jalkapatikassa mekin karkeloimaan.

Aurinko esiintyi. Suuri päreellinen oivallisesti suolattuja pikkumuikkuja, kitusiiin kuivikkeeksi lonkero ja niin tapasimme ystävät. Juoruilua, kiertelyä, prinsessapongausta, ritsa-ammuntaa (joo kukaan ei ollut vaaravyöhykkeellä), sushinupotusta, päätöntä kaartelua ihmisvilinässä, pieniä hankintoja (sain punaiset puuhelmet ja rannekorun) ja tavattiin arkeologisteja sen helluntaina käydyn kirkonpaikan esittelyssä Välikadun varrella. Arkeologiikka ja akreologistit kuuluvat paikalliseen sisäpiiritematiikkaan, ei voi ymmärtää kukaan muu, sori vaan. Ja retken erikoinen piirre oli se, että sushinupotuksen jälkeen jatkoimme kulkuamme kahdestaan vanhan miehen kanssa. Hassua, kahdestaan, ei tapahdu usein, eikä aina silloinkaan.

Tilannetiedotuksena perheen ällistyttävin uutinen. Pikkulapsi on ollut karkkilakossa toukokuun loppupuolelta alkaen, mikäli lapsi ei karkittele, ei vanhemmillaankaan ole kanttia mussuttaa karkkia. Niinpä koko perhe (kotona-asuva osa) lakkoilee, edelleen ja monetta viikkoa. Ei karkkia viikkoihin, omituista olehtimista. Meillä on näet ollut tapana olla yleensä arki ilman mässytystä ja perjantaiksi tai lauantaiksi ollaan ostettu koko porukalle, minkäkokoinen se kulloinkin sitten onkaan, yksi satsi karkkia, kaikille mässytykseen ja kaikille jotain lempparia. Ja se satsin koko on vaihdellut yhdestä pikkupussista varmaan muutamaan kiloon kerralla, väkimäärästä riippuen.

Ja kuulkaa, se karkittomuus ei ole näkynyt tai tuntunut missään. Ei pirteydessä, ei vaa'alla, ei kukkarossa, ei missään muualla kuin ihmetyksenä ja ilona omassa mielessä. Eikä ole vaatinut edes ponnistuksia, ei, en huijaa. Olen elämässäni niin monesti joutunut jostain syystä jättämään jonkun asian pois, ruoan, juoman, tavan, tekemisen, tunteen, paheen, ihmisen jne., että minuun ei oikeasti vaikuta, jos jonkun jättää pois. Se on vain asennekysymys, olen niin umpiyksinkertainen, että kun asia on näin, asia sitten on näin, näillä mennään, turha murehtia, ainakaan, mikäli ei itse asiaan pysty millään lailla vaikuttamaan. Ja tämä -tomuus nyt ei niin kovin traaginen onnekseni ole, ei tarvii miettiä.

Näin ajatuksin laskeudun kohti lomaa, hyvin hyvin tyytyväisenä ,
-tarjah-

JK. Vähän harmittaa huomisen pelin väliin jääminen, pää alkaa selvästi seletä...