torstai 24. maaliskuuta 2011

Kirpulla

Tämän viikon saalista kirpulta






Arabiaa (jos tulkitsin leimat oikein), eri paria,
 tykkään tuosta sinisestä
ja kupin muodosta, riittävät minulle, 80 snt.




Kaksi kivaa kuppia, yht. 40 snt, alpakkalusikoita 6 kpl,
yht. 1 euro, ja iki-ihana pitsiliina 60 snt.





Kolme kultareunakuppia, pääsisäiskynttilöille,
1,50 euroa yhteensä.



Ja pupupariskunta, pääsiäiseksi hankin,
joku ihana ihminen näitä myyntiin tekee.
Itse aina olen suunnitellut puput tekeväni,
mutta senkin ajan voin käyttää johonkin muuhun,
sillä heillä oli hintana 1o euroa per nuppi.
Samalla myyjällä oli isompiakin pupuja
sekä lisäksi kauniita isoja enkeleitä.




Näistä ei oikeasti ole mikään kirpulta,
purkki on entinen sillipurkki,
kynät omista laatikoista ja
käsi on äitini tekemä.
Yksi äitini rooleista on keraamikon rooli.


Lisäksi olen ostanut kirpuilta pitkin kevättä
erilaisia puuvillaisia kauluspaitoja,
ruudullisia ja raidallisia,
ajatuksena saada kaunista materiaalia ompeluksiin.
Paidoille on kuitenkin käynyt huonosti, tai hyvin,
riippuen näkökulmasta.
Keskilapsemme on ominut paitoja omaan käyttöönsä
sitä mukaa kun niitä kotiin kannan.
Voi tietenkin ajatella asioiden olevan hyvin,
sillä en milloinkaan maksa
kahta euroa enempää paidasta.

Ja tähänkin tietty heti tein poikkeuksen.
Ostin tänään käyttämättömän
Bosweelin vaaleanpunaisen kauluspaidan,
joka oli juuri vanhan talon vanhan miehen kokoinen.
Maksoin paidasta kokonaisen vitosen!

Tuulista iltaa, nukutaan hyvin,
vaikka nurkissa vinkuu ja viheltää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti