maanantai 25. huhtikuuta 2011

Olen taivaan lahja Suomen maataloudelle


Ja minulla on sille lahjakkuudelle perusteetkin. Olemme olleet kerrankin ajoissa, kylvimme pikkulapsen kanssa ohran ajoissa, parisen viikkoa sitten. Löysin sille kätköistäni kauniin peltisen keksilaatikon, värit olivat mukavan keväiset ja pastellit. Siis kylvöpuuhiin.

Ohra iti, nousi pintaan ja kasvoi kauniiksi. Vähän harvakseltaan tosin, ei se oikein tuuhealta näyttänyt. Pikkulapsi kasteli sitä vähän, päivittäin, kasvusto ei uinut eikä kuivunut. Ja sitten tuli pääsiäinen. Ajattelin kuvata kauniit oraat, kaunis auringonapaistekin, koti oli täynnään kaunista keltaista ja tuo vihreä tarvittiin. Mitä?

Oraat olivat yön aikana ruskistuneet kärjistään, sen lisäksi ne haisivat oksennukselta. Se siitä sitten, ei tarvinnut kuvata eikä  liioin haistella, kompostitavaraa siitä tuli.

Se lahja sitten? No tietenkin se, etten onneksemme ole valinnut maanviljelijän ammattia, jätetään se niille, jotka sen osaavat. Miltä se näyttäisi / tuntuisi / kuulostaisi / haisisi / maistuisi, jos minä ohraa viljelisin? Minä onneksi osaan paremmin jotain muuta. Kiitos teille, osaajat!





Tässä muutama otos meidän pääsiäisestämme. Kuvan kyllä pitäisi suurentua sitä klikkaamalla.

Vasemmalla ylhäällä kaikki varmastikin näkevät sitruunaperhosen kukassa (en tiedä kukan nimeä).

Narsissit anoppilasta, kukkivat huomattavasti paremmin, kuin omani...

Ystävän tekemä risusydän eteisessämme, yhden talven ulkoilemassa ollut. Tuossa on joskus ollut ovi, jonka joku on tukkinut ja ripustanut siihen sähkökaapin, eteinen odottaa remonttikättä.

Kranssi omassa ovessamme (yhdessä niistä kolmesta), vanhaa mustaherukkapuskaa vuosien takaa, tiimarin muovi!munat ja kelta- ja kultanauhaa. Huomatkaa kutsuva postiluukku, sekin kesken...

Ja sitten kerrankin oikein ajatuksella otin kuvan karkeista ihanassa lasiskoolissaan, suunniteltuine taustoineen, kirjat ja kaikki peilin edessä. Ei näy takaa mitään epämääräistä. Kirjat vanhoja ja kauniita. Näkyy kynttiläkoria, kynttiläjalkaa, virpomisoksan höyheniä ja pitsiä. Ja hiuspinni kirjojen päällä!! Melken ammattilainen taas... onneksi en ole tässäkään muuta kuin harrastelija.

Pääsiäinen on vietetty rakkaiden kanssa, sukulaisia tavaten ja suklaata syöden. Ihana kevät!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti