sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Lämpimästi tervetuloa!

No voi hyvät hyssykät, en ole katsonut näköjän kovin hyvin lukijapaneeliani! Mitä täällä oikein tapahtuu, olen saanut sitten viime näkemäni kuusinkertaistettua lukijani!!

Siitä siis lämmin kiitos kuuluu teille, Pirjo, tuksu, JaanaElina, Marielisa ja Sara! Itseni lisäksi olette kaikki tervemenneitä lukemaan heidän kauniita blogejaan, minä menen myös. Löydät heidät nimeä klikkaamalla.

En malta olla laittamatta yhtä kuvaa eiliseltä, vapputunnelman rakentamisesta. Yhteistyö se on poikaa, olen aina sanonut, että asioita on kivampi tehdä yhdessä jonkun kanssa kuin yksinään, näin eilenkin:


Tässä valmistuu kolmen keltuaisen majoneesi. Vappuna ei laihduteta, eihä tuohon mennyt kuin "vähän" yli puoli litraa öljyä... huomasin samassa kuvassa piilomainontaa, no, se siitä.

Kun tänne nyt tulin, voin samalla laittaa vielä yhden kuvan, kävin kirpulla tässä eräänä päivänä. Ostin käyttämättömän soikean tarjoiluvadin, isohkon sellaisen. Lisäksi soikean taulunkehyksen, siitä tulee ystäväni uuteen kotiin taulu, ja vielä rottinkisangat kesäkassiin. Ja kuvassa näkyy myös kymmenen sentin korko, sekin parinsa kanssa kirpulta. Yhteensä kympin kauppa, siitä kenkien osuus puolet.

Tässä siis ostokseni:



En tiedä, josko olen maininnut jo aiemmin tästä, mutta mainitsen sitten uudelleen: Joillain ihmisillä tuntuu olevan mania ostaa kaikenlaista itselleen ja ehkä läheisilleen, pitää päästä shoppailemaan, ja sitten ostokset saattavat hautautua kaapin perukoille unohduksiin, kun ensin on käytetty huimat summat rahaa siihen. No, minullakin on hirveä tarve päästä ostoksille, minä kuitenkin valitsen yleensä kirput tai huutonetin. En usko, että ostoksia sen vähempää teen, mutta ainakin vähemmällä rahalla. Huutiksen ostoksissa on tosin se huono puoli, että posti rokottaa siitä aika makeasti.

Tämä oli siis minun puolustukseni ostohaluilleni. Mikä sinun selityksesi on, vai onko sinulla edes ylipäätään ostotaipumuksia?
Ei siis tässä muuta,

Aurinkoista Vapunpäivää kaikille!



2 kommenttia:

  1. Hei löysin blogisi sattumalta ja jäin lukemaan sekä katselemaan kivoja kuviasi:)Mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista