lauantai 30. marraskuuta 2019

Lunta


Katselen ulos työhuoneen ikkunasta ja olen onnellinen. Viikon kaatosateen jälkeen tuli ensin lumisade ja sen jälkeen taivas kirkastui. Mieli keveni kerralla.

Elämä on tasaantunut, monella lailla. Kaikilla kolmella murulla on elämä mallillaan, me kaksi vanhaa varista elelemme täällä, vanha mies ja minä. Tietty pikkulapsikin vielä seuranamme elelee.

Luin jostakin, että tänään olisi pikkujoulu, enpä paljoa ole huomannut. Kilistimme pikkujoulun kunniaksi kuitenkin ja uuniin on menossa kummallinen pitsa, vuohenjuustoa, punajuurta, savueläintä, jotain... ehkä palaan kertomaan kokemuksesta.

Kirjoittelen nyt nuorisojuttuja. Tai siis toki hairahduin bloggerin puolelle, tänne. Tuntuu niin mukavalta kirjoittaa, tämä on jotain muuta kuin akateemisen tekstin tuotto. Sormet saavat laulaa näppäimillä, liki polkkaa. Kun akateemista tekstiä tuottaa, pitää koko ajan miettiä, miten tuon ja tuon kirjoittaisi ja siinä samassa sormet karkailevat ties  minne näppäimille ja tulee sutta ja sekundaa tekstistä. Päivänä tässä eräänä kyselin opiskelijoilta heidän kymmensormitaitojaan kirjoittamisessa. Häh? Mikä? oli vastaus. Yllytin heitä kokeilemaan, annoin kaksi erilaista linkkiä kokeiluun. Perästä varmaan kuuluu.

Taidan siirtyä toviksi toisen tekstin pariin, ennen kuin kaadan toisen lasin herkkujuomaa.

Herkkujuona lasissani palaan tähän tekstiin, ei millään malta pysyä poissa. Politiikkateksti muotoutuu, mutta aivoissani on ruuhkaa, on vähäsen haastavaa kirjoittaa monesta laista, säädöksestä ja ohjelmasta yhtaikaa, kaikki kun ovat uusia.

Haasteensa kirjoittamiselle luo, yllätys yllätys kilpirauhaseni. Tai siis se, jota ei enää ole. Sairastin sitä, liika- ja vajaatoimintaa yhtaikaa ja erikseen, vuoronperään ja lomittain, liian pitkään. Se on jättänyt jälkensä. Ei sen kummempaa kuin sydän ja aivot prakailevat. Vuosien ajan on etsitty syytä aaltoilevalle muistilleni. Taitaa olla niin, että nyt löytyi vastaus. Vastaus, jota ei kukaan ole sanonut milloinkaan ääneen, vaikka kaiken muun yhteydessä sitä onkin jo käytetty. Neurologin sanoin, luultavasti se on juuri sitä, kilpirauhasen temppuilun seurausta. Jos se olisikin se, olisin tavallaan iloinenkin. Ei tarvitsisi enää kantaa huolta muistin tempauksille, kun olisi jokin, joka selittäisi sen. Ei tarvitsisi enää etsiä eikä pelätä jotain "pahempaa". No nyt sitten edessä on sydämen tutkinta, sekin kun yllättäen tempahtelee.

Karhunhammastutkielma on valmis, valmistui viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Nyt se on arvioitavana ja katsotaan kuinkas akan käy, hyväksytäänkö se vai eikö. Me teimme viime kesänä vaelluksen Kiilopään maisemiin pikkulapsen ja vanhan miehen kanssa. Vaelluksellamme me kaikki kolme teimme tutkimustyötä ja kirjoitimme tutkielman vaelluksesta. Lähetimme sen arviointiin ja odotamme kohtaloamme kaikki kolme. Minun aiheeni oli käsillä tekeminen ja luonnon inspirointi käsillä tekemiseen. Ja jos mieleen nousee hämmennys karhunhampaasta, voinen lausua siitä pari kaunista ajatelmaa. Karhunhammas on partiolaisten juttu, vaelletaan, tehdään tutkimusta ja kirjoitetaan siitä tutkielma. Jos ja kun se hyväksytään, siitä saa partiopukuun kiinnitettäväksi valkoisesta muovista tehdyn numeroidun hampaan. Hammas kertoo kantajastaan muille.

Tutkielmaani varten opettelin alkeita kasveilla värjäämisestä. Tässä ekat tulokset. Kuva on otettu Ruissalon kansanpuistossa, tammimetsän siimeksessä. Mukanani kuvausretkellä olivat sekä vanha mies että Miska.



En muista olenko maininnut Miskaa, olen tai en, hän (turkulaisittain) kuitenkin on vanhan miehen vielä vanhemman äidin koira, joka muutti meille pari kesää sitten. Hän kaatoi emäntänsä kahdesti, ensimmäisellä kerralla meni olkapää sijoiltaan, toisella kertaa murtui lonkka. Niinpä meillä on nyt koira. Koira sai joku viikko sitten hurjan laíhtumiskohtauksen, paino putosi kymmenestä kilosta kahdeksaan ja samalla koko haukusta tuli luuranko. Noh, pari hinnakasta lääkärissäkäyntiä ja antibiootti- ja savivellikuuri, nyt koira on palannut omaan tuttuun pulskahkoon kuosiinsa taas. No se mikään pulska ole, vaan oikeastikin roteva. Aikanaan kun häntä valittiin, kriteeri kuuleman mukaan oli valita pentueesta kaikkein rotevin. Sitä hän on, ja meillä ollessaan läski on vaihtunut lihakseen.

Nyt taidan painaa julkaisunappulaa ja siirtyä toisen kirjoitelmani pariin.

Mukavaa joulukuuta meille kaikille :)





1 kommentti: