tiistai 8. toukokuuta 2012

Mörkö se lähti piiriin



Aurinko helli paisteellaan jo heti aamusta. Minulla oli koko jälkikasvu tilapäisesti yön yli kotosalla, aamuherätys kovin aikaiseen. Ja kun tuo isolapsi kovin kapeaa mallia on, hän sai kunnian ajaa naapurin uuden upean auton ulos tallista, talli kun on "vähän" ahdas sille, vain kapealuinen mahtui sinne pujottautumaan. Otin kameran mukaani aamuaurinkoon ja nappasin kuvia.


Isolapsi alkoi mörkövahdiksi, saapa nähdä kauanko häntä tässä vaiheessa tarvitaan, varautunut hän on viikkoihin.

Koska hän aikoo olla matkassa pitkään, hänen piti ottaa viljelyksensä mukaansa matkaan.  Niinpä hänen pienessä rusinassaan (jota autoksikin kutsutaan) oli huumaava basilikantuoksu hänen viilettäessään läpi maiden ja mantereiden. Yhden ruukullisen hän jätti adoptioon ystävälleni ja persiljan meidän salaattimaahamme satoa tuomaan. Automatkailu pimeässä oli kellastuttanut persiljaa , nyt se on jo valohoidossa.



Kannoin myös säkkilakaupalla valuuttaa paikalliseen kaukoidänkauppaan. Kaikkea tärkeää, kuten orvokeita, lobeliaa ja autoshampoota, no ehkä vähän jotain muutakin. Kotimatkalla ei voinut ajaa kirpun ohi, vaan oli pakko jarruttaa. Saaliina muunmuassa nämä:


Ostin minä vähän muutakin, mutta kuvaan ne vasta valmiina. Puuta...

Ja ikäänkuin loppukaneetiksi on pakko sanoa tämän mörön tuovan esiin läheisissä ihmisissä aivan kummallisia piirteitä. Ei niistä kuitenkaan sen enempää, olen vain hämilläni kaikesta koetusta ja kuullusta. Kai sitä kriisissä ihmisen sisin jotenkin salaa nousee pintaan, omanikin.

Nautitaan keväisestä viikosta, ainakin täällä meillä päin :)

Toivotaan aurinkoa kaikkialle!


4 kommenttia:

  1. Voimia sinne edelleen. Tuo on ihan totta, että oikeasti asia on niin, että tosipaikan tullen akanta ja jyvät erottuvat. Kurjaa, mutta totta...

    VastaaPoista
  2. Kiitos tuestanne, ystäväiset :)

    VastaaPoista
  3. Olet ajatuksissani.
    Minä olen juuri kantanut nappisin suurinpiirtein kaikki, kirppikselle!

    VastaaPoista