Peipponen, sitruunaperhonen ja paksu rusakko. Oman pihan kuiva pikkuruinen krookus, siinäpä kevään merkit maaliskuulta.
Päiväkirjamerkintänä, keskilapsen työssäoppiminen ei koulun puolelta ole ihan mallisuoritusta kuvaamassa, käsittämätön koulutusvastaavan, luokanvalvojan (vai mikä lie nimke nykyään) ja työssäoppijan välinen sekamelska, onneksi minun ei tarvise osallistua siihen, mikä tämäkin mainittakoon...
Edelliseen postaukseen viitaten se yhden pisteen vihje kuvaa tuntoja, voi paska, volkkariauton saanee ensi viikon lopulla, poonuksille saa sanoa hyvästit. Ja voipa sanoa, että voi jos tuo kaarajuttu olisikin ainoa voipaskajuttu, niin voisin viettää suht rauhaisaa eloa. Kunpa joku annostelisi sitä peetä vaikka lusikalla, mutta ei, ämpäri pitää taas mittana olla, kele. Alaspäin, taisi se lapamatokin sanoa matokuurin jälkeen.
Mutta ei mitään niin kökköä, ettei hyvääkin, tuo ihana mollikkainen jaksaa ilahduttaa. Töissä on herkullisia kuvioita. Unelmat saattavat herätä kevään kanssa. Oppiminen on jälleen alkanut kiinnostaa. Tuore kevätmaa tuoksuu niiin mahtavalta. Kahelinkulman Taina käytti sanaa "neulunen", kuulen sieluni korvilla mummuni sanomassa "neulussii". Tiedättekös, mistä on kyse?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti