EPEK

Viimelauantaisessa postauksessani kitisin esimiehen motivointikeinoja. Tänään sain sitten sen toisen ääripään motivoinnin, kiitosta hyvin tekemästäni työstä. Jesh!! Voisin muutamalla kivalla sanankäänteellä kuvata työilmapiiriä meillä, en nimittäin ollut ainoa, joka tilipäivänä koki yllätyksen, mutta viittaan ilmoitustauluun. Mutta siihen tämänpäiväiseen, kuusi tuntia tauotonta (no joo, kahvikupillisia litkin aina välillä) aherrusta rakkaan perustehtäväni äärellä toi minulle kiitoksen. Tämä on se, jolla elän, kirjaimellisesti. Ja päivän päätteeksi synttärikakkua, voi pojat :)

Syksy on taas, syksy on taas, lehdet lentää, lehdet lentää, syksy joo oon... mistä juolahti mieleeni tuo isompien lasteni pieninä laulama laulu? Ei voi tietää. Tämä keli on oikeastaan paras, vähän toistakymmentä plusastetta, ei sada, aurinko pilkahtelee, ilma on raikas, pihan tuoksut leijuvat mitä sitä enempää toivomaan. 

Itselle taas muistiin, pikkulapsi oli kahden yön leirikoulussa. Sisaruksensa (käyneet samaa koulua) olivat aikanaan viikon kumpikin... säästöä. Ensi vuonna ei enää ole mitään leirikouluja, saadaan kuulemma olla iloisia edes näistä kahdesta yöstä. Ollaan.

Vaikka viime viikolla uhkasin pikaisella seuraavalla päivityksellä, sitä ei tullut. Voin vaan sanoa, että syystä. EPEK. Tiedättehän, ei pystynyt ei kyennyt. Nyt liikutaan syvissä vesissä. Syvällä. Kipeästi. 

Toki olimme pitsikaupungissa, tavattiin naikkoset, palloilut tapahtuivat ja niin edelleen. 

No mitäs ne naiset niin katselee?

Tätä!

Emmekä kastuneet, toki olimme sopivasti hunningolla. Ajatelkaas, lauantai-iltana paikallisessa keskustan loistavaa ruokaa tarjoavassa ravitsemusliikkeessä. Vesilinjalla, toki, olimmehan omalla kyydillä. Voi hyvä ystävä sentään, oli niin ihana jutella, parantaa maailmaa ja höpötellä muutenkin. Niin, raum o ain raum.

Ja jos menneitä haluaa muistella, niin tästä kuvastoa siihen:

Isolapsi käväisi pesemässä meillä 

talon pohjoisseinän,

joo, koko seinän. 

Paikan, jonne aurinko ei paista. 

Se on täynnä mustaa, sitä yhtä hometta,

 joka on pieninä mustina pisteinä, 

mutta lähtee harjapesulla pois, 

mäntysuopa kemikaalina. 

Kiitos Kultsu!

Seinänpesun lisäksi hän käveli mereen. 

Meillä päin laivat kulkevat pellolla.

Iso ja pieni,

onneksi eri suuntiin.

Mustien pilvien kultaiset reunat,

vai miten se meni?

Joskus keväällä epäilin salkoruusujen juurakoita,

oli riski, että ne olisivat lupiinia.

Ei ainakaan tämä.

Ainut kuudesta juurakosta, joka kukkii.

Ja tässä Shampanjahaikara?

Taitaa olla jäätelöä syövä kurki kuitenkin,

kait?

Kävimme Päivin ravintolapäivän ravintolassa,

vaikka olen hernepihvin poikineen maistanut,

nyt sain huippua!

Rauhansuun hernerouheesta 

ekologikokin ammattitaidolla loihtimat herkut 

sulivat suussa. 

Aah ja nam.

Näillä eväillä mennään 

viikonloppua kohti,

katsotaas vaan 

milloin seuraavan kerran

palaan linjoille, 

nyt en edes vihjaile mitään.

Viikonloppuja,

arvoisat lukijaiseni :)