Tuntematon on taas tullut katsotuksi ja nyt sielu lepää. Isolapsi virittelee pianomuistojaan ja sorminäppäryyttään, myrskyluotoa ja muuta sensemmosta. Voiko rauhallisempaa oloa olla, kuin kuunnella sitä, samalla jutustella väviinän ja pikkulapsen kanssa. Meidän makuuhuoneemme ikkunasta näky oli tuntemattoman jälkeen tällainen:
Valaistuskin on oikea, en ole yhtään sitä muuttanut, meillä oli pienenpieni hetki kahden sadepilven välissä niin, että pikkulapsi ehti sytyttää lyhdyt kastumatta. Ainut keltaisen syysvärin saanut kasvi on ruukussa majaileva mansikka.
Vasemmalta alkaen on neilikkaa, mansikkaa, minttua, mitälie harmaata partaa, kaksi mitälie vihreää amppelikasvia ja alhaalla hopeahärkki rehottaa. Ovessa oleva rinkula on tehty karjalan männystä (...ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn.). Ja puukasa vaan lojuu sateen kourissa, siinä on yksi koivu pilkottuna.
Tämän rauhallisen päivän jatkeeksi vielä linnanjuhlia ja niillä voimin uuteen viikkoon, aloitan sen tapaamalla erityisopettajan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti