Niinko isäni olis sanonu, kippiä :)

Pari vuotta olen jo hehkutellut flunssattomuuttani. Ja vasta nyt sain sen ;) Vähän toista viikkoa virus oli valloillaan ja koskei rouva oikein viittinyt levätä riittävästi, poskiontelo päätti alkaa täyttymyksensä. Mut vaan toinen, henki kulkee toista kautta vielä ihan hyvin. Turmio tämän tosin on.

Mitä teen? Istun koneella. Seikkailen naamakirjassa, luen uutisia, luen blogeja, luen ja selailen kirjoja, ostatan itselleni karkkipussia, katson areenaa, suunnittelen pienessä mielessäni joulun juttuja, katselen lattialla nököttävää etenemätöntä ruusuprojektia, uppoan pinterestiin, ennen kaikkea vain olen. En puhu, napsin lääkitystä, nukun. Hei ja laulatan virkkuukoukkua...

Samalla olen tehnyt elämänkokoisen muutoksen. Olen päättänyt lopettaa sanomalehden tilauksen. Se on ollut minulle lapsesta alkaen merkittävä tietolähde, jo pikkulikkana istuin kotona työpöydän äärellä ja luin sanomalehteä.

Tässä kohdassa käytin tunnin etsiäkseni ensimmäisen sanomalehtioivallukseni faktoja, vain koska minulla on aikaa. Löytämättä. Kaivoin jopa vikipedian esiin sekä, ruotsin-, norjan-, tanskan-, islannin-, englannin- että suomenkielisinä versioina, ilman mainittavaa tulosta. Jonain päivänä sen vielä löydän.

Tiedän kärsiväni vielä tästä päätöksestä. Lähes koko ikäni olen siis lehteä lukenut, nyt se on lopussa. Olen saanut lukea sitä viimeiset vuodet opiskelijahinnalla, vanhalla miehellä kun semmoiseen oikeuttava status on ollut. Nyt kun tuli uusi lasku normihinnalla, on tilaus pakko lopettaa, se vie liian suuren osan tuloista. Aika aikansa kutakin, sano pässi kun päätä leikattiin. Sama olo.

Aurinko, oi aurinkoinen tuolta taivaalta lempeästi tänne alas katselee. Tuuli on tyyntynyt, tirpat lennähtelevät taivahalla, on ihan keväinen olo. Kunnes painaa taas katseensa ruohon ikuisiuusruusuprojektiin. Kevättunnelmat ovat kovin kaukana...

Aika velmu olo, istun kotona kaikkine joulusuunnitelmineni. En mene minnekään, en hanki mitään, en tee mitään. Ja joo, oli aika messevät suunnitelmat illoiksi töiden jälkeisiin aikoihin. Teen sitä ja tätä, käyn siellä ja täällä. Enpä tee, enpä käy.

Ja koska olen minä, olen tehnyt myös toisen päätöksen tuon sanomalehden lisäksi. En lähetä joulukortteja, paitsi yhden. Ja siihen on niin minunnäköiseni syy. Olen vihainen postille. Taas. Edelleen. Vaihteeksi.

Posti tekee mitä tahtoo, sijoittaa postimerkeistä saamansa rahat kansainvälistymiseen ja mihinlie prändäykseen ja ainakin pois meiltä postinkäyttäjiltä. Itellatarroihin. Kele. Olen toteuttanut jo jonkin aikaa postipoikottiani. Jos vaan ikinä löytyy jokin muu tapa saada hankkimansa asiat käteen käyttämättä postia, sen teen. On sitten kyse materiasta tai faktoista. Tällä toiminnallani ikäväkseni sahaan myös postinkantajien oksaa, työtä, työtä josta juuri "sovinto" syntyi. Lohduttaudun  pienesti sillä, että ammattitaitoisella työvoimalla on oltava kysyntää myös noilla kilpailijoilla, matkahuollolla, kuljetusliikkeillä yms. Laiha lohtu, mutta edes pieni.

Kun olen postiiin ottanut yhteyttä joko kasvokkain tai @:lla, vastaus on ollut sama. Asiakkaan vika. Vaikkei edes vikaa tai syytä ole etsitty, vaan selitystä, miksi ja miten jokin asia on tapahtunut. Ja minä olen tullut siihen tulokseen, että selvä, asiakkaan vika, asiakkaan ansio taasen on se, että jättää kyseisen liikeyrityksen tarjoamat epäpalvelut.

Ja niin, se yksi joulukortti. Ellei posti kanna sinulle korttia meiltä, vika ei ole sinussa, vaan siinä, ettei posti ole sitä kantanut. Saa syyttää postia ja vaikka kysellä sen perään. Postin syy. Näin suloisesti oikaistuna.

Olenkohan saanut suurimmat murheet mielen päältä painamasta?

-tarjah-