Viikon pullot

Pitäisi varmaan sytyttää taas kakluuni. Täällä päin isänmaatamme on ollut tähän saakka kohtuullinen juhannussää, ei ainakaan sadetta. Poutaista, mutta ah-niin-kylmää. Olihan riittävän nätisti sanottu? Ei kylläkään kuvasta ajatuksiani säätilasta, mutta yllätys-yllätys, olen kovasti kiitollinen kuluneen viikon viileähköstä säätilasta.

Meillä on sairastupa. Yksi pieni ihminen sai lastentaudin, saman toista kertaa elämässäänvaikkei pitäisi olla mahdollista. Juu, mennään lääkäriin määrittämään vasta-ainetilanne, jahka hän on toipunut. Oikein ammattilainen diagnosoi liki kymmenen vuotta sitten hänelle tuon näppylätaudin, vesikellot yltympäriinsä. Niitä oli silloin muutama, nyt muutama miljoona. Mitään en vihaa niin paljon kuin liioittelua... no joo, ehkä muutama tuhat. JOKA paikassa, kirjaimelliseati. Mutta joo, pitää määrittää ne vasta-aineet, jotta varmistutaan niistä samalla toivoen niiden olevan kohdallaan. Nimittäin mikäli eivät ole, tietää se hankaluuksia tulevaisuudessa.

Ja tuosta jutusta edelleen. Poxclin auttoi alkuvaiheessa, vesikellojen pulpahdellessa esiin. Työni olivat viikolla sumplittavissa melko loistavasti, vain keskiviikkoon tarvittiin lapsenvahti/tautisenhoitaja. Keskilapsi kehiin.

Kotiutuessani töistä löysin täältä kaksi surkeaa, toinen tosikipeä ja toinen ahdistunut, koskei voinut auttaa toisen oloa. Soitin ammattilaiselle pyytääksen neuvoja, olin toki lääkinnyt lastani. Nyt tulee se hyvä-äitiosio: voin antaa lapselleni kahta eri tavoin vaikuttavaa kipulääkettä! En oo koskaan kuullutkaan. Omien kovienkin kipukokemusten koulimana en tiennyt tuollaista. Panaroli ja purana saivat aikaan virkeän lapsen. Ja siitä se lähti, toipuminen. Mitä nyt selkä oli yksi suuri mätäpaise... nyt kuivuu, sekä selkä että muu kroppa.

Meillä ei paljoa ole sairastettu, tuollaisia kipujuttuja. Isolapsi oli perinteinen korvatyttö pienenä, mutta isosiskoksi tulo hävitti sen piirteen lähes tyystin, taisin mainita siitä joskus. Keskilapsi sai kipulääkkeensä, jotakuinkin ainoansa, suoraan kipupumpulla. Pikkulapsi on vasta tämän taudin yhteydessä oppinut ottamaan tabletteja/kapseleita. Eipä ole ennen ollut tarvetta.

Keskikesän juhlaa ollaan vietetty kiltisti kotona näppylälapsen kanssa. Tuskin se paljon erilainen olisi ilman tautiakaan ollut, mutta nyt asia oli selvä. Ihan parasta oli yksi tärkeä tapahtuma, kummisedän vanhentuminen. Eilen. Eipä voitu lähteä onnittlemaan, ei hänen luokseen eikä Kullavuorelle. Ellei vuori tule muhmmedin luo... vai miten se meni, me saimme vanhentuneen (sori kummisetä;)) nuorekkaan viiskymppisen meille. Sampanjaa, synttärikakkua, risikoa...

Nyt sataa. Ekan kerran pitkään aikaan. Vettä onneksi vain. Minulla oli kaunis ajatus kipaista ulos kamerani kanssa. Eipä sitten tarvinnut. Pihassa on muutamia uusia juttuja, jotka pitäisi saada muistiin. Vanha mies ja lapsisto ovat toteuttaneet toiveitani.

Hassua tässä on se toiveosuus. Olen vain sanonut ääneen toiveitani, ajatellut ne kuitenkin itse toteuttaa. Mitä onkaan tapahtunut? Joku muu on ne toteuttanut! Minun toiveeni!? Enpä ole ennen kokenut. Pyytää, käskeä ja vaikka mitä muuta on ennen pitänyt tehdä saadakseen asiat etenemään, varmin tapa on ollut tehdä itse, ketään pyytämättä. Nyt simsalabim. Kaikkea on rakentunut, pihakalusteet ovat öljyyntyneet, auto peseytynyt, pulla leipoutunut, ruoka tekeytynyt... vaikka mitä. *hämmentynyt*

PS. Niistä muista pulloista tämän viikon varrelta ei kannata varmaan puhua, nollaprosenttisia kuitenkin onneksemme kaikki...

Aamuaurinko piirtää 

pitsiverhon kuvion kirjalleni.

Taivas auringon ympärillä on 

huikaisevan sininen.

Tintinpoikaset sirputtavat

"ruokaa tänne heti"-pyyntöjään.

On sunnuntai.

PS. Te rakkaat kommentoijat, 

kiitos♡

Jotain ihan muuta

Olenpa nostanut nenänpäätä. Tehnyt jotain ihan muuta. Sain ja hain välineen siihen. Löysin itseni Pellavasydämen Mervin kotinurkilta. Tovi vain, ja olin keskellä ei mitään.

Linnut huutelivat, sininen salama murahteli kilpaa niiden kanssa. Kai niistä tirppasista joku daamipuolinekin oli, sen verran sirputusta ilmassa oli. Muuten seura oli varsin herravoittoista, suorastaan herrasmiesvoittoista.

Mutta herra paratkoon, minäpä en sirputtanut, olin vaan niin kuin en olisikaan. Voisin sanoa, että siistiä. Sain olla jotain ihan muuta, ilman roolia, joka on muualta annettu. Olin vain pieni minä.

Tietty olen aivojani tuulettanut kotipihassakin. Kastellut, kitkenut, kaivanut, nyppinyt. Leikannut, jakanut, hankkinut, suunnitellut.

Auton olen huollattanut ja ekan kerran elämässäni katsastutu...-tta...-nut...? miten se sanotaaan, eräs ystävällinen herrahenkilö ensin hoiti auton kuntoon ja sitten vielä katsastutti sen puolestani. En vienyt merkkiliikkeseen sitä, minun pitäisi tehdä kuukausi töitä saadakseni laskun maksetuksi. Minulla on muita suunnitelmia palkalleni, löysin käsittämättömien mutkien kautta aivan fantastisen taitavan tyypin autolleni.  Ensin tutkinta, sitten työ ja sitten vielä katsastuskin, puhumattakaan auton kotiin tuomisesta. Loistavaa palvelua, sanon minä, kiitos. Jäi vielä palkasta niihin muihinkin suunnitelmiin, kuten vaikka kaupassakäyntiin;)

Juhannusruusu avasi kukkansa

Samoin teki vaaleanpunainen versio siitä
 

Viimeninen tämänvuotinen tulppaani

No, töitäkin tietty olen tehnyt, torikaffetellutkin töitä tehdessä. Pääasiassa kuitenkin ollut puhumatta kenenkään kanssa, vain päänsisäisesti väitellyt. En juurikaan ole nukkunut, en syönyt, ellei kahta litraa jätskiä lasketa ruoaksi. Olen siis ollut kesäleski, pikkulapsi on ollut uimakoulussa isolassa. Nyt hän on kotiutunut, elämä palasi taloon.

Päivät tästä paretkoon:)

-tarjah-

Kaatunut

Mitä ihmiselle tapahtuu kun se kaatuu? On rähmällään. No, minä olen rähmälläni elämän edessä.

Se, miten tästä jatkan, on itsestä kiinni. Eikä minäitse vielä tiedä, mitä tehdä. Jospa vaikka pyrkisi polvilleen nousemaan. Päivä kerrallaan harjoittelisi. Antaisi auringon paistaa ja pehmittää, jos saisi sielun haavat edes umpeutumaan.

Olihan riittävän paatoksellista ja epämääräistä? Oli tai ei, parempaan en pysty.

Jonain päivänä parempi.

Nyt tämä.

-tarjah-

nyt kaatuu.

Vinolla hymyllä ajattelen eilistä postaustani. Voi kun olisin tiennyt. Nyt tiedän. Tiedän jotain, jota ilman olisin voinut elää. Nyt tämä täti kaatuu, lahoaa, kyyneleet vielä toistaiseksi polttelevat luomissa. Minun maailmani kaatuu. Nyt, tässä, tänään. Pikkulapsi on tulossa kotiin. Miten selviän.

Tarttisin varmaan jonkun diaknoosin

Pakko taas tulla jakamaan oloa. Olen tullut siihen tulokseen, että minua varten taitaa olla varastossa jokin riaknoosi, täkäläisittäin. Joku saatta muistaa viime lauantaisen purkaukseni raato-olosta. No, se raatous nostaa päätään aina, kun lapion varteen olen tarttunut. Ja ihanaisena vastapainona taitaapi olla jonkinasteinen antiraatous. Onnellisuudeksikin voi kutsua.


Pikkulapsen kanssa sunnuntaina oivallinen linturetki hyvässä seurassa ammattilaisen johdolla. Nyt minäkin olen kuullut pajulinnun laulua, tosin en ehkä sitä uudelleen tunnista, meidän nurkilla kun kyseinen tipunen ei lauleskele, luultavasti siis. Onnellinen olotila tuosta.

Tähän laitan linkin, jos sinäkin tahdot tietää, kuinka tuo pajulintunen lauleskelee:

Pajulinnun laulu

Tuo linkki menee sen lintumiehen suosittelemaale sivulle. Sieltä löytyy vaikka mitä, jos kiinnostaa. Ja hassunhauskaa tuolla äänisivulla on se, että sieltä löytyi tuttu nimikin, kouluajoilta.

Jos taasen tahdot tietää, miltä hän näyttää, tässä puolestaan linkki sinne:

Pajulinnun kuva

Pajulintuhan on lukumääräisesti Suomen yleisin lintulaji, tosin taitava piileskelijä, harva meistä häntä nähnyt usein on.


No, sitten sitä lapiointia taas... tästä seuraavana päivänä aivan huippupäivä, autoillessani suunnittelin oodia ruisleivälle, vettä, luomuruista ja suolaa. Kiviarinauuni ja taitava leipuri, uusi rakkauteni on siinä. Huoh. Onnea.

Muutama kiintoisa työjuttu ja salirehkintää. Onnellisuutta. Iltatöitä. Lisäksi olen saanut olla mukana onnistumisissa, onnitteluni vielä, Johanna! Olet loistava! Olin kovasti aktiivinen tänään tuon onnistumiskokemuksen lisäksi, olen saanut ja saan koko viikon tehdä sitä, mistä työssäni niin paljon tykkään. Lisäksi olen myllännyt kotipihassa, istutusjuttuja, kastelua, ihastelua rehevyydestä (kiitos sade), loistavaa seuraa pikkulapsesta, blogilueksintaa, puheluita ystäville, onnea.

Ja sitten sitä antionnellisuutta, tasapainon vuoksi. Vein auton ohjauskulmien säätöön. Eipä säädetty.Taas remontti edessä, pohdin vain, montako sataa tällä kertaa... jotkut kumit on entiset...

Nyt, kauniita unia, palataan taas linjoille, työn iloa meille kaikille, mitä se työ sitten onkin :)

-tarjah-

PS. Niin se riaknoosi, jotta kahteen suuntaan viittaavaa kait... 

Voi raato!!

Makaan lattialla. Olen just rojahtanut tähän. Takana neljän tunnin kuntosali. Kompostin tyhjennys ja mullan teko. Kroppa kirkuu, lihakset jumittaa, ote viinilasista kirpoaa. Perinteinen juomalasi pysyy kädessä.

 Vanha mies laittaa ruokaa, kauhulla ajattelen ylösnousemusta. Luulenpa syöväni lattialla maaten. Kuvan kangas tuoasa odottaa saksia, likainen matto pesua. Voi psk, miten tästä selviää? Keskilapsi oli niin kovin ystävällinen ja toi äidilleen tän tapun, toiset tabut taidan heittää kitaan, jos vaikka täytyy elpyä vielä tänään.

-tarjah-

Ruokabloggaajaksi?

Nyt pitäisi ryhtyä ruokabloggariksi. Olen suuressa kaupungissa ja kuulin just Finduksen sedältä, että he niin mielellään tekevät yhteistyötä bloggareiden kanssa. Harmi vaan, että just heidän tuotteensa kuuluvat katergoriaan, joita en käytä, en myöskään tule käyttämään. En tiedä, onko niin kovin tervettä omata noin vahva kanta johonkin asiaan, mutta mulla nyt vaan on, ja piste sille.

 Terveisiä,
 -tarjah-

Keski-ikäinen täti ja suunnitelmanmuutos

No voi, kyllä pienen ihmisen päivään mahtuu kaikenlaista ja kello on vasta vähän. Työviikko alkoi upeasti, salilla hyvän ystävän kanssa. Työkiepauksia muutamia, upea ilma. Vähän yli kymmenen plussaa, paksu harmaa pilvipeite. Puut vihertävät, kukat kukkiskeleksivat, linnut lauleskeleksivat, on tullut kevät, uudelleen. Eilen tein tonnin multaa, kaivoin, kuljetin ja siivilöin. Jalka paketissa. Oikeaa äitienpäivätouhua, vai mitä;) Lihakset kirkuivat yöllä, sekä jalassa että vyötäröltä ylöspäin, niille teki hyvää kiristellä vähän rautaa. Edelleen, mukavia ihmisiä, hyvää kahvia ja pitkälle kolmatta sataa apteekkin, huhhahhei vaan, on kevät!

Kevään eka kielon nuppu

Miekkonen ja pikkulapsi tuolla suunnittelevat niiden putsaamieni lasien jatkojalostusta, luvassa on myös uusi kasvilaatikko. Mukavaisaa.

Tuohon mainitsemaani kaikenlaiseen kuuluu myös se toisenlainen. Ei ole lakkiaisia tänä keväänä, sittenkään. Kirjoitukset kyllä läpi, mutta se ammatillinen osio on kesken, menee syksylle. Kaksoistutkinto. Ei päättötodistusta, ei lakkia. Se muutos saa monta asiaa muuttumaan. Omalle tekemiselle on ollut mieluinen tähtäin ja tavoite tälle keväälle, nyt se siirtyi joulun tienoille, en tiedä vielä. Kaikki on avoimena vielä, katsotaan nyt, asia kerrallan.

Nämä molemmat lemmikin
kukat ovat samasta varresta

Noiden edellisten lisäksi otin tuntumaa vieraaseen fillariin. Se tosin oli ilman kuskia, kovasti tiukasti kettingillä kiinni seinässä. Kumpikaan meistä ei kärsinyt edes maalillisia tappioita.

Niin siis tuon edellisen kanssa

Ja jos vielä saa vähän olla niin hyvä ihminen, niin hyvä, niin saako kertoa eräästä henkilöstä. Saa tai ei, kerron kuitenkin. Satunpa tietämään erään herrahenkilön, nuoren miesihmisen. Näyttää ihan brittiläiseltä kruununprinssiltä, vai mikä herttua lie, kaljuuntuminenkin samanasteista. Hauskan näköinen nuorimies kuitenkin. Hänellä on koira, samanlainen kuin Tintillä siinä ranskalaissarjiksessa, rodusta ei edes arviota. Miekkonen polttelee hyvänhajuista piippua, silloin tällöin, ulkosalla. Opiskeleepi käsittääkseni yliopistolla. Ajeleepi avoautolla. Tuntuu olevan rauhallisensorttinen kaveri. Ystäviä en milloinkaan ole hänellä nähnyt, pari tytsykkää joskus, yksi kerrallan toki. Nyt tullaan siihen hyvään ihmiseen. Keski-ikäinen, vaan ei -äkäinen, täti kyllä tietää. Täti näkee, miksei kaikesta tuosta "siisti tyyppi"-olemuksesta huolimatta hänellä ole vientiä naismaailmassa. Sen vaan näkee. Ja kaikki tämä kaikella positiivisuudella ja ystävällisyydellä, oikeesti hei.

Arkea kolme, tai oikeastaan ei mitään

Arkeni meni pyllylleen keskiviikkona samaan tahtiin jalan kanssa. Miten tässä nyt sitten arkeaan kuvaisi? Töissä eilen kahdeksasta kahdeksaan, tänään vaan kasista kolmeen. Jalka sen verran hyvässä paketissa, että pysyy varmana asennossa, mitä nyt portaiden juoksentelu saa toisen jalan reisilihakset kiljumaan. Ja valivali.

Ulkona sataa likimain jääpuikkoja, hyvä tietty että sataa, mutkun, tahtoisi tehä niin monia juttuja, ai niin, enhän voikaan, rampa mikä rampa. Jos vaikka sit jo viikonloppuna. Ja valivali.

Alkuviikosta, vanhan miehen ollessa teillään, mulla oli öisin vähän kylmä, oma peitto, villapeitto ja miekkosen peitto, eikä yhtään ollut liian lämmin. No, miekkonen sitten retkiltään palautui, ja kas kummaa, hänpä lämmitti makkarissa kakluunin, voi mukavuutta, olipa mukava nukkua palelutta. Ja taas, valivali.

Oliskos tässä arjessa jotain hyvää? Pitääpä oikein miettiä... joo, töissä on kivaa... ihan huippujuttuja. Ja ihan viimeisenä opin eilen illalla, että jos käypi oikein huono tuuri, kannabiksen polttelu saattaa laukaista jo ekalla pössäyttelyllä psykoosin, liittyy maanis-depressiivisyyteen. Augh. Ei mitään henkilökohtaista, mutta jo ajatuskin kammottaa. No ei toi sitä kivaa ollut, muuta uutta voi aina oppia.

Minä kovasti tässä suunnittelen kangasprojektin jatkamista, oivallista sadesään hommaa. Mutta on huomioitava, että vasta suunnittelen, toteutus on vielä kaukana. Pihaan vaan tekee mieli, lasitkin kuiskuttelevat jo tuossa... ei. Ja valivali aina vaan.

Ei tuu mittää, täytyy juttu lopettaa. Etten uppoa valituksiini.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin.

-tarjah-

Niin se arki yllättää

Yhtään kuvaa ei tämänpäiväisestä grillauksesta ole. Juttu meni jotenkin niin, että lopputulemana voidaan pitää kollegan lausumaa: "likainen mielikuvitus, puhtaat kädet." Ota tuosta sitten selvää.

Ja sitten otetaan se visuaalinen kuvittelu käyttöön, koskei visuaalisia kuvia ole eikä tule.

Kuva 1. Kävelen kaikessa rauhassa grillailuista kohti autoa, aurinko paistaa, tuulee vähän. Massu puolillaan kaffetta mietiskelen kevättä ja hups, löydän itseni polviltaan maasta. Tähdet vilistävät näkökentässä, tiättehän semmosen akuankkafiiliksen. Olen astunut asfaltissa olevaan puolimetriseen kuoppaan. Nilkka ympäri. Työmatkatapaturma siis. Pikkulapsen kuljetus prinsessan luo, kotiin ja kylmää nilkkaan. Toinen polvi auki, nilkka paksuuntuu ja mustuu. Päätänpä sitten saada työmatkalla tapahtuneen äksidentin kirjoihin ja kansiin, kohti päivystävää siis. Jalka paketissa pari viikkoa, saikkua en suostunut ottamaan, kyllä yksijalkainenkin tässä tapauksessa pärjää, en jää kotiin. Piste.

Kuva 2. Työkaveri soittaa. Käsi paketissa. Työtapaturma.

Kuva 3. Talo on hiljainen. Ei yhtään lasta, ei yhtään miestä, vain minä ja tablettini pipauttelu. Aurinko paistaa ulkona, minä vain istun kontti pystöös.

Kuva 4. Ompelin kirppupaidasta semmoisen huivikkeen, miksi sitä pitäisi sanoa? Pitkä putki ja päät yhteen renkaaksi ja kaulaan. Nappeineen ja napinläpineen tehty. Liian lyhyt, ahistaa.

Kuva 5. Kirjoja on joka paikassa. Eikä yhtäkään voi hävittää. Tarvitsen ne kaikki. Ja koska olen minä, ne myös lisääntyvät. Molemmat Virkkuit saapuivat, samoin omAKOPPA. Rrakastan kirjoja, niiden tuntua, selailua, tuoksua, rapinaa, sisältöjä, kuvia, tekstejä, ideoita ja kaikkea kaikkea muuta niihin liittyvää.

Näillä mennään huomiseen
-tarjah-

Arkitiistai

Tiistaita eletään, arkeani tänään on ollut nämä, eri järjestyksessä tosin.

Ekana aamulla potkaisin varpaani noihin ikkunoihin, jotka toin turvaan sisälle, onhan ulkona kylmä. Ja maali ei irronnut millään kaikista, ei haittaa.

Lisäksi olen tehnyt jonkinasteista siirtotyötä, juhlien alta pois siirrettävää. Jostakin luin stailausohjeita, mikäli aikoo myydä asuntonsa/talonsa/luukkunsa. Sama kait pätee, jos pitää ylioppilasjuhlat. Kaikki irtotavara pois, tilaa ja avaruutta kehiin, näin kaikki mahtuvat mukaan. Olen siis aloittanut. Vasta nyt.

Se todellinen kuva on tuo pussilakanajuttu. Otin sitten pienet unoset, kaksi tuntia keskellä päivää. Onnekseni se oli mahdollista, työt alkoivat vasta myöhemmin iltapäivällä.

Ja ettei totuus unohtuisi, olen pyykännytkin tänään, kolme koneellista, vanha mies, onko silitysrauta vireessä?

Ja se kankaidensilppuaminen on edennyt, olen jopa yhdistänyt niitä. Eräs pieni tyttö tykkää juuri tuosta alakuvan pinkistä, vai mikä se väri lieneekään. Urakka vasta tosin alussaan..

Näillä tänään, huomiseen, aivan erilainen päivä tiedossa, heti aamusta tiimikokous ja siitä se sitten grillailun merkeissä jatkuukin, maltillisesti.

PS. Kävin eilen rautakaupassa. Ostin yhden harjaterästangon, pätkitytin sen. Melkein kahdeksan euroa!! Kahdeksan!! Onnekseni en rakenna taloa ja tarvitse niitä kymmeniä :)

Sain tuolla  toisaalla arkikuvahaasteen, sinne laitoin tuon toisen kuvan.

Eka kuva on tulosta siivouksesta, keräsin kaikki suhumaalit yhteen paikkaan. Aika yksitoikkoista on, mustaa ja valkoista. Mutta, on mustaakin, vaikka jälkikasvu jostain syystä pilkkaa valkoisen käytöstä... hahhahhaa... todistusaineisto on.

P***le. Ei tahra irtoa, vaikka kestosuosikki-fairylla yritinkin. Ja aivan kuin salaa piti näyttää testilasitkin, etelänmaalta isolapsen tuomaa juomaa oli testattava.

Ja viimeinkin tulppaanit suostuivat aukenemaan. Tänään on eka päivä, kun ihan oikeasti voi sanoa niiden auenneen. Edelleen olen sitä mieltä, että tuo punaisten tulppaanien välissä oleva puska on palavarakkaus. Ehkä se tai joku muu. Huomatkaa muuten, pensasaidan takana naapurin pihassa kukkivat vuohenjuuret. Kukkineet jo kaksi viikkoa, ja pah...

Sitten liki kuukauden päivät istutettuna olleet orvokit. Eivätpä juurikaan ole muuttuneet. Lieneekö syynä aika tuhti annos kanankakkaa?

Ja viimeisessä kuvassa ne kauan odotetut keltaiset tulppaanit, eivät nyt aivan auki, mutta eivät enää nupullakaan. Lasken ne avautuneiksi.

Kylmää on. Edelleen. Hiton kylmää.

Pikkulapsi laittaa pääkalloa :)

Näillä mennään huomiseen, 

Kuuluuko kompostin romahtaessa ääni?

Minusta tuntuu, että tulppaanit tiesivät tämän muka-talven, eivät suostuneet toiveistani huolimatta avautumaan. Nyt ymmärrän.

Uhosin vappuna hiippailevani sisätiloissa koko päivän. Silppusin kangasta ja mitä tapahtuikaan, talvi kaikkosi ja aurinko voitti. Piha kuivui. Äkkiä ulos!

Kompostialueen siivous oli ohjelmassa, pikkulapsen kera. En viitsi näyttää kompostikehikoista kuvaa, ne nimittäin uhmaavat fysiikan lakeja, emme tiedä kauanko. Kompostikeskuksemme sisältää kuusi rautakaupasta ostettua "lovetuista laudoista" kasattua kehikkoa, talvet ja täytteet ovat tehneet omiaan niille.

Uskon, että yhtenä kauniina hetkenä yksi kehikko romahtaa, saaden mukaansa seuraavan ja se puolestaan seuraavan. Niitä laistapiittaamattomia kehikoita taitaa olla kolme. Kun ne kaatuvat, käy ryminä. Kysymys kuuluukin, ellei kukaan ole paikalla, kuuluuko siitä ääni?

Multaa on taas siivilöity, paljon. Mullan tuleva paikka vaan ei ole vielä valmiina, saapi nähdä, milloin on, minä en nimittäin ole kantava voima siinä projektissa. Mansikantaimia olisi jo odottamassa.

Tässä puolestaan tämänpäiväinen projektini. Muotisellainen. Tästä myöhemmin lisää, saa arvata, mikä tästä tulee. Tämän projektin hankinnat aiheuttivat murrosikäiskohtauksen rautakaupassa, ei minulle. Uuh. Anna mun kaikki kestää.

Vintiltä löytynyttä

Mitä on liikkunut maalarin päässä?

Aamupäivän parantelin päätäni ja iltapäivällä oli pakko ulkoistaa itseni. Luin blogeista eri puolilla kotomaatamme olleen tänään vaihtelevaa säätä, kaikenlaista auringosta rakeiden kautta vesi/lumisateeseen. Yhtä kaikki, päivä on varmasti ollut viileä, ellei peräti kylmä. Täällä on ollut koko päivän aurinkoista, kymmenisen astetta plussaa ja tuulta.

Luultavaati ekan kerran täällä asumisemme aikana olen kuivannut pyykkiä ulkona narulla, kiskaisn pussilakanat koneen kautta tuuleen, ihana tuoksu. Onneksemme meillä ei ole siitepölyallergiaa, voimme niin tehdä, omillemme. Jälkikasvu ei sietäisi nenineen moista. Kävin nimittäin täydentämässä omien päänappieni lisäksi myös nuusuneesulääkitysarsenaalin ajan tasalle. Kuten armas keskilapsemme asian ilmaisee: "Paskat geenit."

Voikaa hyvin, oi lukijaiset, minäkin yritän :)

Vappuvalkeat

Hyvä perinteinen tapa viettää vappua, laitetaas tulet pesään:)

Täällä on kylmä. Kylmä. Villasukat jalassa muistelen eilistä, luotiin uusia perinteitä. Vapunaattoa vietimme, ties monettako jo, tutussa seurassa, kummisetä kehissä. Varmaankin parikymmentä vappua on mennyt enemmän ja vähemmän mahjongia pelaten.

Nyt jätettiin tuttu peli yksinään mököttämään pelikaappiin ja sen sijaan otettiin Risiko. Hankimme sen muinoin italialaiskaupasta, luultavasti Genovasta. Kiva pelilauta, paljon nappuloita. Ja luotiinpa sitten kolmeen pekkaan sille säännöt, säännöt, joilla pelataan edelleen. Vanha mies tosin väittää kääntäneensä säännöt italiasta suomeksi, uskokoon ken tahtoo... Peli ilmestyi joskus vuosia sitten suomeksi, nimellä Risk. Ne säännöt olivat ihan tyhmät, me pelaamme omilla, ihan parhailla.

Ehkäpä jopa viidentoista vuoden tauon jälkeen säännöt muistuivat siis helposti. Tällä kertaa mukana oli ensimmäistä kertaa elämässään pikkulapsi. Pelaajakokoonpano oli muutenkin uusi, ekaa kertaa vappumuistiin, minä en pelannut. Pikkulapsi paikkasi minut mainiosti. Peli oli, kuten tuttua, hidas ja pitkä. Olivat pelanneet sitä, kunnes kummisetä hävisi, ja voitosta ei taisteltu, riitti tieto, että voitto jäi omaan perheeseen...

Pohdin tässsä, josko vaikka pukeutuisi, on mitä mainioin sää tehdä kotona sisällä jotain mukavaa. Sen verran paljon olen viime viikkojen aikana tehnyt juttuja pihassa, että välipäivä tekee hyvää.

Ja kas näin, tätä olen tuhtannut tässä pari tuntia. Kuvan värit ovat mitä ovat, mutta kelvannee todistusaineistoksi. Kankaiden leikkuu pieneksi silpuksi on meneillään, lopputulosta saadaan odottaa. Riippuu sadepäivistä.

Pälkähti tässä päähän nimittäin yksi pienen pieni juttu, ei oikeastaan yhtään pieni. Mellä on lakiaiset kuukauden kuluttua, olen tainnut siitä mainitakin. Pitäisi varmaan tehdä jotain sunnitelmiakin. No, keskilapsi saapuu tänään myöhään, hänellä lienee jotain sanottavaa siihen. 

Huomenna salin kautta töihin, eiköhän se siitä sitten suunnitelmatikin ala avautua, kait.

Nyt toksuu perunasalaatti ja nakit suhisevat, pitänee vaihtaa seuraan, mukavaista vapun jatkoa♡