Juuri niin ajattelin eilen illalla kotiin tultuamme ja saatuani suppikset puhtaiksi, olin ulkoiluttamassa sieluani.
Olemme pikkulapsen kanssa vuosittain käyneet syksyllä eräällä pienen pienellä hiidenkirnulla katsomassa vesitilannetta ja syksyä. Muistona noista retkistä meillä on aina otettuna valokuva hänestä, niin tälläkin kertaa. Ekassa kuvassaan kohde oli vajaan metrin mittainen yksivuotias, nyt jotain muuta...
Merkittäväksi tuon paikan on tehnyt myöskin se, että olemme usein käyneet siellä pikkulapsen Isoisän, minun isäni, kanssa. Nyt oli jo kolmas kerta ilman Isoisää. Kaksi vuotta sitten Isoisä oli sairaalassa, hän oli juuri saanut tietää melanoomansa leviämisestä aivoihin. Oli metsäretket tehty.
Viime syksynä Isoisää ei enää ollut ja se kerta oli surullinen. Tällä kerralla isoisä oli jälleen mukanamme, hän kulki tuulen mukana näyttämässä meille uusia hienoja sienipaikkoja.
Metsä oli rauhallinen ja aurinkoinen, vain muutaman kerran tuuli kertoi meille uusista paikoista. Sielu tuli ulkoilutettua mukavasti, hyvässä seurassa. Lisäksi tuliaisina kotiin oli koreittain sieniä, ja vielä ainakin yksi herkkupaikka jäi odottamaan. Voiko parempaa olla?
Ihana paikka ja ihanat muistot sieltä! ♥
VastaaPoistaKiva tapa ottaa vuosittain kuva samassa paikassa :)
Mukavia syyspäiviä teille!
Hienosti sopi sama otsikko tähänkin postaukseen! Ihana idea tallentaa muistoja tuo kuvajuttu.
VastaaPoistaKaunis tarina, ja ihanaa vihreää sammalta pehmentämässä ajatuksenkulkua. Hyvää syksynjatkoa!
VastaaPoistaIhana tarina paikalla! Kyllä sielua tulee ulkoilutettua erittäin positiivisella tavalla sienimetsässä!
VastaaPoista