Sitten kotona illalla, lienee tuskin yllättävää, sammahdin yhden viinilasillisen saattelemana yöunille. Kolmetoista tuntia yhteen menoon ja kolmen tunnin päiväunet päälle. Vielä yhdentoista tunnin yöunet ja kahden päiväunet, johan sitä päiväkin kirkastuu. Ja uusi työviikko kutsuu, onnekseni kevyempänä. Jottei liian hempeää olisi, hankin vielä kauhajoenreissulta flunssan päiviäni sulostuttamaan. Kaksi viikkoa työskentelin voimieni äärirajoilla, mitään muuta kuin työni tekemällä, vapaa-ajat vain olin, tekemättä mitään. Viikonpäivät olivat aivan sekaisin, puhuin jo kahdesta maanantaista yhtenä ja samana asiana, hohhoijaa.
Kilppari se vain uinuu, toukokuusta alkaen vajaan rajoilla vaappuen, minusta monellakin mittarilla työkyvyttömän tehden, kiitos sairaalahierarkian ja -byrokratian. Työkyvytön en ollut yhdellä mittarilla mitaten, satakuntalaisuudella. Heistähän (meistä siis) sanotaan, että heissä yhdistyvät hämäläinen hitaus ja varsinaissuomalainen vittumaisuus harvinaisen ikävällä tavalla, tuon voin tässä kohtaa allekirjoittaa. Juureni ovat syvällä satakunnan mullassa, varpaanvälit eivät milloinkaan tule puhdistumaan siitä. Ja juuri nuo hitaus ja vittumaisuus pitivät minut työni äärellä. Ehei, ei pelkoa, en tartuttanut ketään, siitä pidin huolen, ellen sitten tuohon hitauteen saanut jotakuta tarttumaan...
Olinko jo riittävän inhottavasanainen? Älkää satakuntalaiset ottako henkilökohtaisesti, puhuin vain itsestäni. Ehkä tuo edellinen paatos riittää kuvaamaan tuntojani joltain osilta, ei kuitenkaan kaikilta.
Ihaniakin asioita nimittäin on tapahtunut, ystävät jaksavat kantaa, aina vaan. Ihana syksy on saapunut, sää on syksyisen vahteleva, naapurintäti toi taas puolukoita, vanhan talon vanhan miehen tekemä lasagne vei kielen mennessään, maistoin ihanaakin ihanampia artisokansydämiä. Sain myös tavata taas sellaisen ihanan ihmisen, joka taitaa olla suorittamassa ostamisen erikoisammattitutkintoa ;) ah, niin ihanan virkistävää seurata ihmistä, jonka mieliostospaikka ei ole kirppari ja vanhat romut, vaan viimeistäkin viimeisin uutuus ja ajankohtaisuus, suorastaan trendikkyys.
Päivityshän ei ole mitään, ellen saa siihen ympättyä ainakin yhtä kuvaa, tässä niitä kaksi.
Eka kuva puutarhasta, neitokaisemme, joka entisessä elämässään oli syreenin juurakko ja nykyään ilahduttaa pihassamme:
Ja sitten sitä romua, joka ei ole aivan uutta.
Ostin jossain vaiheessa elokuuta vähän lisää askarreltavaa, heleän vihreäksi maalatun pikkulipaston. Lisäksi kaksi pientä hyllykköä odottaa seinäänkiinnitystään. Ja viimeisin, muttei vähäisin, ostin kahden euron kellon, josta olen siis poistanut kellon, pohja odottelee maalisuihkausta.
Kuka nuo kaikki tekee, sitä en tiedä. Lääkärini on nimittäin sitä mieltä, että nyt minun pitää tehdä vain pakolliset jutut, ja jos remonttimme pariin halajan, se on suoraa päätä sairaslomalle, vajisoireeni ovat sitä luokkaa, että oksat pois, saikkarille en kuitenkaan halua. Mutta toisaalta hän sanoi, että pakkojuttujen (itse lasken pakoksi työni) lisäksi saan/pitää tehdä sellaisia asioita, jotka tuottavat iloa, nämähän voisi laittaa siihen piikkiin, jaksaessani. Ei siis juuri nyt. Ja tämä lääkäri siis on aivan eri, kuin keskussairaalan sisätauti- tai leikkaava lääkäri, ehei, hän on minun oma lääkärini, joka hoitaa minua muuten, kokonaisuutena, onko sinulla sellaista?
Olihan tarpeeksi pitkä vuodatus, mukavaa alkavaa viikkoa
Ja vielä, oikein lämpimästi tervetuloa, uudet lukijani, kommentit ovat aina tervetulleita, yhdessähän tätä tehdään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti