Vanha talo uhattuna

 

 

 

Vanha talomme oli uhattuna.

Taisteluni talon puolesta onnistui.

Ei asia vielä selvä ole,

mutta paremmalta näyttää.

Ainakin hengitän.

Onko tämä juosten piip?

Tähän saakka koko kesä

on mennyt minulta kaaoksessa.

Mietin läheisten ja ystävien suuria murheita,

mörköpeikkoa,

suren tulevaa

ja ihmettelen ihmismielen kummallisuuksia.

Eivätkä ne kummallisuudetkaan vielä,

mutta kun ne muuttuvat teoiksi,

teoiksi, joita ei voi hyväksyä tai edes ymmärtää.

On yritettävä selvitä. 

Kovin pienet asiat tai sanat
saavat minut suunniltaan,
murtumaan,
edelleen.

Unkiot räjähtivät taas

Onnekseni lähelläni ovat tärkeimmät ihmiseni, perhe.

Rakastakin rakkaammat lapsukaset,

iso-, keski- ja pikkulapseni tuovat iloa joka päivä,

uka lähellä, kuka kauempaa.

Jotenkin on jo niin vanha,

että ymmärtää läheisten ihmisten

merkityksen hyvinvoinnilleen.

Heistä saa voimaa jaksaa,

voimaa vaikka taisteluunkin.

Vettä on tullut taivaan täydeltä

Olen yrittänyt pyristellä lamaantumista vastaan

tekemällä kaikenlaista pientä.

Tässä ritarille tekemäni haarniska,
ritari kävi keskiaikamarkkinoilla.

Puutarhan kuopsutusta

Ulkoilua.
Kukkapenkkien laajennusta.

Kirjoja ja lehtiä. 

Lasi viiniä silloin tällöin.

Kankaat ja langat senkun lisääntyvät,

odottavasti koreista ja tuolilta
vienoja katseita luoden.

Perinteisiä perheenäidin töitä, mansikoita pakkaseen.

 

Tämänkesäinen loisto:

Tästä jatketaan,
päivä kerrallaan.

Voidaan hyvin,
niin ruudun siellä kuin täälläkin puolen :)