Kauhea vanha akka

Kauhea vanha akka pääsi irralleen. Minä. Olen viime viikonvaihteena ollut poikkeuksellisen suorasanainen, yleensä olen melko varovainen sanoissani (ei, älkää kysykö tästä perheeltäni...), nyt taisin päästää sen todellisen minäni taas hetkeksi valloilleen. 

Tapasin vapaa-ajallani oikeastaan aika lukuisan määrän ihmisiä, suuri osa heistä oli aiemmin minulle tuntemattomia. Monta uutta positiivista tuttavuutta plakkarissani nyt on, mutta se, mitä ihmettelen, on ei-enää-ihan-niin-nuorten osallistujien käsittämätön möllötys. 

Menen mukaan, tervehdin, vain ne paikalla olleet nuoret siihen vastasivat. No, olkoon. Ei siinä muuten mitään, mutta vietin liki puoli vuorokautta näiden ihmisten kanssa. Onneksi olivat ne nuoret, heitä voi kuvailla vain sanoilla "upeat" ja "ihanat". Tusinoista suista kuulin päivän aikana "meidän äiti", "meidän iskä", tosin aika vahvalla murteella painotettuna, pakko kuitenkin oli suomentaa nuo... pitkään aikaan en ole noin iloisessa joukossa aikaani viettänytkään, se antoi voimia kestää niitä vähemmän nuoria. Näin meidän kesken, kamalia.

Lauantai-illan huumaa,
huomatkaa, olen ulkoiluttanut kameraani :)

Sana hattivatti voisi kuvata hyvinkin tapaamiani olioita. Liikahtelee paikoillaan, ei pysty kommunikoimaan puheella,  pitää omituista, hieman sähköistä sähinää tai ison ihmisjoukon kaltaista muminaa. Ne ovat valkeita ja suippoja, sienen jalkaa muistuttavia olioita, joilla on kaksi käsivarretonta kättä vartalon sivuilla sekä kaksi silmää. Kyllä, lainasin wikipediasta määritelmiä, enkä häpeä.

Ihan oma lukunsa olisi myös kanssa-autoilijat, mutta antaapa olla. Samoin jotakuinkin-olematon asiakaspalvelu ollessani rahani kanssa liikkeelä aikomuksenani tehdä kohtalaisenkokoisia hankintoja, rahalla. Eipä kiinnostanut. Anti olla siis, tosin kerroin mielipiteeni, sielläkin.

Sen sijaan olin aivan hiljaa ollessani erikoislääkärillä suuressa sairaalassa. Hän käski erään jutun kohdalla ottaa yhteyttä työterveyslääkäriin saadakseni lähetteen labrakokeeseen. Hän olisi voinut sen lähetteen klikata yhdellä sormenkoukistuksella, mutta eipä voinut. Niinpä minä sitten näppäränä tyttönä tilasin samoin tein verkon kautta itselleni ajan ko. kokeeseen. Kuinka ollakaan mieleeni aamulla tuli, ettei minulla ole sitä lähetettä ja olen jo perjantaina sinne menossa... kiireesti soittamaan työterveyteen ja tunnustamaan tilanteeni. Kovasti ystävällinen henkilö siellä toisessa päässä pikimmiten hankki minulle lääkärin soittoajan. Samaan hengenvetoon hän värikässanaisesti päivitteli samaa, mitä itse aiemmin olin päivitellyt, ei voinut lääkäri sormeaan koukistaa. Ei ole ihme, että resurssit hupenevat, kun pienestä asiasta saadaan tehtyä näin monimutkainen. 

Olen iloinen oivalluksestani, olisi ollut varsin inhottava mennä perjantaina testiin ja tajuta vasta siellä lähetteen puuttuminen, huhhuh, joskus sentään lanttu leikkaa. Olisin voinut tietty rasittaa järjestelmää vähän lisää ja tilata henkilökohtaisen vastaanottoajan tältä työterveyslääkäriltä ja olisimme käyneet aivan kasvokkain läpi jo erikoislääkärin kanssa käydyt asiat uudelleen. Hahaa, säästin omaa aikaani...

Viime postauksessa mainitsin kait jotakin lihassärkyjen hankkimisesta. No, totisesti, hankittiin. Ja vielä uudestaan ja vielä vaan uudestaan. Voisin juuri nyt esittää arvelukseni ja pohdinnan huomisen pukeutumisen vaikeudesta. Uskon, ettei monikaan lihas anna myöden nostaa tai kääntää raajoja. Tai sitten se kaikkein kamalin tulee vasta perjantaiaamuna, kun pitäisi sinne labraan suunnata. 

Joo, on totta, systemaattinen kunnon kohottaminen tai edes ylläpito ei ole kuulunut vakiotoimintoihini. Tähän ikään on päästy vain hyöty-, työ- ja asiointimatkaliikunnalla. Luulenpa, että krooninen päänsärky sai minut lopullisesti tähän kummalliseen ajatusmuutokseen sopeutumaan. Aika sitten taasen tulee näyttämään tämän muutoksen pysyvyyden. Hassuja tuntemuksia muuten tuossa leikatussa olkapäässä...


No, näillä eväillä keskiviikkona, palataan linjoille,