torstai 8. tammikuuta 2015

Lusikalla


Mieleeni nousi itsepintaisesti lausahdus lusikalla antamisesta ja kauhalla vaatimisesta. Itseäni koskien. Eikä nyt pidä kenenkään edes yrittää kuvitella, mihin tuo liittyy. Voin paljastaa yhden jutun, yllätysyllätyskuinkaollakaan,  tuo liittyy minuun.

Suuressa jaossa olen saanut lusikalla ja minulta nyt kauhalla vaaditaan. Eipä onnistu. Ei onnistu, vaikka koettaisin ajatella positiiviseati, unohtaa ja ohittaa paljon, vaikka antaisin tyynnyttävien ajatusten virrata... ei. Ja edelleen kehotan ketään olemaan kuvittelematta mitään, liittämättä mihinkään olevaan, näkyvään, tuntuvaan, kuultuun, nähtyyn, haistettuun, maistettuun, koettuun... ohi menee, varmasti.

No, nuo epämääräisyydet sikseen.

Kiitän osanotoistanne, ne ovat tärkeitä. Otitte osaa, vaikkei ole muuta tietoa kuin minun suruni. Meille kaikille tärkeä ja rakastettu läheinen nukkui pois. Nyt opetellaan uudenlaista elämää.

Uudenlaisen elämän opettelua auttaa se, että arki on palannut, erityismaininta arkirutiineille, huhhuh, niitä on kaivattu. Kaikkina niinä päivinä, kun ei ollut sovittuna jotakin tapaamista, aamukahvit juotiin puolen päivän jälkeen. Joskus valvottiin, aina ei, unta vaan riitti. Nyt kiitos arki palasi, lähdetään töihin ja kouluun. Ei tuommoista lomailua kenenkään kroppa kestä. Vaikkei minun lomani kovin yhtenäinen ollut, aina välillä töissä, vaikkei niin kovin pitänytkään. Jotkut asiat vaan pitää tehdä silloin kun ne pitää tehdä.

Lähiesimies tuli ekaa kertaa loman jälkeen käytävällä vastaan ja lennossa kysyi mitä kuuluu, ohi kipittäessäni sekunnin mietittyäni vastasin tuon klassisen ihan hyvää. Tähänpä hän otti kiinni ja mainitsi perääni jotain miettimisajastani. Olisinko siinä ohilaukassa voinut kertoa mitä oikeasti kuuluu? Kun minua aulassa odotettiin. En kertonut. Näillä mennään.

Vielä yksi juttu, minun arkeani, kävin kirpulla. Ostin lankaa. 27 kerää (ei ihan arkea). 12 euroa, 6+6. Ihan vain mielenkiinnosta katselin verkosta hintoja tuolle langalle... *hyrisee tyytyväisyyttä* vielä kun tietäisi sille käyttökohteen, hups...



Tehdään tästä vuodesta hyvä :)



1 kommentti: