Pukeutua vaiko eikö

Vikasietokytkintä on nyt säädetty. Arvatkaas säätyykö se kun vappuaattona ovesta tulee sisään herrahenkilö, jolla on kädessää shampanjapullo ja ääni sanoo "auttaiskos tällainen suhteellisuudentajuun?". Jees, huippua, auttoi ja auttoi vieläpä loistavasti, kiitos, Kummisetä!

Tuo aloitus on kirjoitettu viikko sitten. Olen kärvistellyt tuon jälkeisen,  kuluneen viikon, lähinnä nukkumattomuuttani. Ja kun ei nuku, tulee kaikenlaisia kummallisuuksia tehneeksi. Pahoittaa mielensä kuullessaan tulleensa nimitetyksi varkaaksi (no tuo mielen pahoittaminen ei ihan oikea termi ollut, mutta ilmoitustaulu nousee mieleen ja hillitsen kirjaimia). Rapsuttaa seinäkelloa tuntikausia. Vetää päähänsä tuntiakusien ajan pohjamaalin ältsiä tärpätinhajua (siinäkö syy kaikkeen?). Projektia näet pukkaa, viimeinkin löysin torista kaapin, jonka haluan, se pitää, kuinkas muutenkaan, maalata valkoiseksi.

Joo, töissäkin olen ollut, sillä kuudellakytä prosentilla. Ihan kalenterista piti tarkistaa tehneensä töitä... tuloksellista työtä, samoin tuloksetonta. Usein työni on sellaista, ettei siitä jää jälkeä, usein se näkyy vain tilipussissani. Sen vuoksi olen pyllistellyt kukkapenkeissä, kantanut kasteluvettä, rapsutellut ja maalaillut kelloa ja kaappia, tehnyt avustustyötä kantamalla ruokakasseja. Niistä näkee tehneensä jotain tuloksellista, näkyvää ja tuntuvaa.

Historiallisia hetkiä tässä taas elän, olen yksin kotona, tosin vain lähteäkseni keskilapsen kanssa valokuvaajalle. Pitäähän lakkiaiskuvat ottaa puolen vuoden sisällä lakituksesta, joohan? Pesen hampaat, menen pukeutumaan, en pukeudukaan vaan otan vaatteet mukaani ja menenkin suihkuun. Rapsutan vähän ovea, kastelen kukat, laulatan pyykkitornia, kappas, enpä ole pukeutunutkaan. Menen pukeutumaan, vain huomatakseni, että vaatteeni ovat hävinneet. No, voin vähän lukea. Ei, kahvia tekee mieli. Kappas, vaatteet ovat rapsutetun oven luona. Kollega naamakirjassa hersyttelee muistivaivoillamme, ai kuka? Niin, taimetkin pitää kastella.

Pohdiskelen samettiruusujen latvomista. Päätän kysyä kuukelilta neuvoa, ja kappas, heti ekalla sivulla on linkki omaan plokiini, vuosien taakse. Huhheijaa vaan. Olen viikolla latvonut osan niistä saksalaiskaupan siementaimista... osa on latvomatta ja saa ollakin. Minun ikuisuusongelmani, näemmä. Hei joku on katkonut keittiön ikkunan alta puskat! Jättänyt risut lojumaan maahan! Ai niin, minä se olin. Eilen. Siihen oli jokin hyvä syy, toivottavasti se syy pätee edelleen. Luonnon äänet tulevat ikkunasta sisään. Onkohan tänään se paikallinen motoristikirkko?

Ulkona paistaa aurinko, lännestä tuulee, lujasti. Vaahterannuput lentelevät, kasveista ei saa kuvaa kunnolla, koska tuuli. Emmääoliskaa halunnu kuvaa tähä.

tarja