Kunnon valitus, ei edes kuvia

Saako valittaa? Ei se mitään, valitan silti.

Olin eilen töissä pitkään, tulin illalla ysin pintaan kotiin. Samassa läksimme yllättäen paikallisen partsakolon pihalle, keskilapselta oli hävinnyt sinne avain. Pikkulapsi metallinpaljastimineen oli hälytetty paikalle jo aiemmin. Menimme me molemmat vanhukset sitten vielä etsintätalkoisiin.

Asia oli niin, että muru oli avannut varaston munalukon avainnipussa olleella avaimella ja vienyt nipun omistajalleen. No, tämä oli sitten aikanaan lähtenyt kotiin ja huomannut tämän yhden avaimen renkaineen puuttuvan. Palasi sitten takaisin ja syyllinen avaimen hukkumiseen löytyi heti, mun muru. Sitä sitten muru ja metallinpaljastintyyppi etsivät, enemmän ja vähemmän itku kurkussa. Sitten astuimme remmiin myös me vanhat.

Menimme paikalle. Kolo on sisäpihassa, riensimme sinne. Siellä oli henkilö sadetakissaan, jutteli jonkun lapsen kanssa, eivät reagoineet meihin kahteen millään lailla. Kertasimme omine lapsinemme faktat ja aloimme etsinnät. Varasto, piha, kolo, uudelleen ja uudelleen. Jossain vaiheessa menin näiden kahden juttelevan henkilön ohitse. Ai mooi, mehän tunnemmekin jo viime syksyltä :) toinen heistä vastasi moi, toinen jatkoi mitään puhumatta maahan tuijotteluaan ja kengällä hiekkaan ympyröiden piirtämistä. Annoin heidän olla. Jatkoin etsintää ja kuulimme näiden kahden iloisen lörpöttelyn, keskenään. Keskellä pihaa, kahdestaan meidän neljän jatkaessa etsintää, pimenevässä illassa.

Löysin sitten avaimen, pohdittuani murun arkitapoja. Seurasin mutuani ja mutu oli oikeassa, tunne taas voitti. Avain oli pudonnut renkaineen pesuvatiin, jossa oli kaikenlaista "roinaa", mitä lie retkimuonatarvikkeita/välineitä. Siellä roinan ja vadin reunan välissä pilkotti avain. Nostin avaimen ilmaan, menin näiden kahden keskenään lörpöttelevän luokse ja kysyin, josko tämä kädessäni oleva avain on se, joka oli hukassa. Tällöin tämä maahanpiirtelijä (jota lapseksi ensin luulin, hän paljastui ihan aikuiseksi, pienikokoiseksi sellaiseksi, jo tutuksi) nosti katseensa ensimmäisen kerran, katsoi minuun ja sanoi "joo kiitos". Siinä kaikki.

Kyse on siis partiolaisista, aikuisista. Johtajista. Tarkistin muistini virkistykseksi, mitä järjestön sivusto kertoo partiolaisen arvoista. Kas näin, suora lainaus:

Suhde muihin ihmisiin merkitsee toisten ihmisten auttamista ja heistä huolehtimista sekä toisten ihmisten kunnioittamista. Kas niin.

Nämä kaksi aikuista, vuosia ja vuosia partiossa olleina, kohtelivat meitä kuin ilmaa, katselivat vierestä kun lapseni itkien etsi avainta. He kouluttavat lastani johtajuuteen. Esimerkilläkö? En minä heidän huomiotaan enää oikeasti kaivannutkaan, on nimittäin kokemusta samasta kaksikosta viime syksyltä, heidän käytöksensä silloin oli niin ällistyttävää, ettei muuta voinut odottaakaan. Tai no joo, yllätyin siksi, että olin toivonut sen olleen vain jokin sattuma. Eilinen kuitenkin kertoi sen olevan ominaisuus. Hattivatteja edelleen. Uskomatonta ja samalla totta.

Mites se menikään, yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus, avoimuus, monimuotoisuus... sattumoisin tiedän jotain partsajutuista, olin alle kymmenen liittyessäni järjestöön, olen merkkini suorittanut, johtajakoulutukset käynyt ja kaikkea johtanut, kaikki kekkerit heidän riveissään järjestänyt, kisat kisannut ja suuretkin kisat johtajana läpikäynyt. Osallistunut, johtanut, muonittanut, sammuttanut yleensä viimeisenä lähtijänä valot. Olen myös lapseni kaikki nuo taustallani kasvattanut (oikeesti meillä vanhan miehen kanssa on molemmilla partsatausta, arvatkaas vaan, mistä kaikki alkoi) ja kaksi heistä sitä harrastamaan päästänyt (sitä ekaa ei edes kiinnostanut). Minulla on kanttia sanoa jotain aatteesta, arvoista, yhteisöllisyydestä ja niin edelleen. Tietenkin minun tulee olla itsekin suvaitsevainen, mutta huono käytös ei siihen kuulu, ominaisuutenakaan.

Sainpas valitettua. Hitto. Jos vaikka pari kirppulöytöä seuraavaksi... katotaan...

Ilmoitustaulusta puheenollen, pahoittelu

Eräs ministeri pahoittelee sanomisiaan. Pahoitteleepi, että sanoi mitä ajatteli. Pahoitteli, ettei tiedä todellisuudesta ja vielä enemmän taitaa pahoitella, että paljasti sen.

EPEK

Viimelauantaisessa postauksessani kitisin esimiehen motivointikeinoja. Tänään sain sitten sen toisen ääripään motivoinnin, kiitosta hyvin tekemästäni työstä. Jesh!! Voisin muutamalla kivalla sanankäänteellä kuvata työilmapiiriä meillä, en nimittäin ollut ainoa, joka tilipäivänä koki yllätyksen, mutta viittaan ilmoitustauluun. Mutta siihen tämänpäiväiseen, kuusi tuntia tauotonta (no joo, kahvikupillisia litkin aina välillä) aherrusta rakkaan perustehtäväni äärellä toi minulle kiitoksen. Tämä on se, jolla elän, kirjaimellisesti. Ja päivän päätteeksi synttärikakkua, voi pojat :)

Syksy on taas, syksy on taas, lehdet lentää, lehdet lentää, syksy joo oon... mistä juolahti mieleeni tuo isompien lasteni pieninä laulama laulu? Ei voi tietää. Tämä keli on oikeastaan paras, vähän toistakymmentä plusastetta, ei sada, aurinko pilkahtelee, ilma on raikas, pihan tuoksut leijuvat mitä sitä enempää toivomaan. 

Itselle taas muistiin, pikkulapsi oli kahden yön leirikoulussa. Sisaruksensa (käyneet samaa koulua) olivat aikanaan viikon kumpikin... säästöä. Ensi vuonna ei enää ole mitään leirikouluja, saadaan kuulemma olla iloisia edes näistä kahdesta yöstä. Ollaan.

Vaikka viime viikolla uhkasin pikaisella seuraavalla päivityksellä, sitä ei tullut. Voin vaan sanoa, että syystä. EPEK. Tiedättehän, ei pystynyt ei kyennyt. Nyt liikutaan syvissä vesissä. Syvällä. Kipeästi. 

Toki olimme pitsikaupungissa, tavattiin naikkoset, palloilut tapahtuivat ja niin edelleen. 

No mitäs ne naiset niin katselee?

Tätä!

Emmekä kastuneet, toki olimme sopivasti hunningolla. Ajatelkaas, lauantai-iltana paikallisessa keskustan loistavaa ruokaa tarjoavassa ravitsemusliikkeessä. Vesilinjalla, toki, olimmehan omalla kyydillä. Voi hyvä ystävä sentään, oli niin ihana jutella, parantaa maailmaa ja höpötellä muutenkin. Niin, raum o ain raum.

Ja jos menneitä haluaa muistella, niin tästä kuvastoa siihen:

Isolapsi käväisi pesemässä meillä 

talon pohjoisseinän,

joo, koko seinän. 

Paikan, jonne aurinko ei paista. 

Se on täynnä mustaa, sitä yhtä hometta,

 joka on pieninä mustina pisteinä, 

mutta lähtee harjapesulla pois, 

mäntysuopa kemikaalina. 

Kiitos Kultsu!

Seinänpesun lisäksi hän käveli mereen. 

Meillä päin laivat kulkevat pellolla.

Iso ja pieni,

onneksi eri suuntiin.

Mustien pilvien kultaiset reunat,

vai miten se meni?

Joskus keväällä epäilin salkoruusujen juurakoita,

oli riski, että ne olisivat lupiinia.

Ei ainakaan tämä.

Ainut kuudesta juurakosta, joka kukkii.

Ja tässä Shampanjahaikara?

Taitaa olla jäätelöä syövä kurki kuitenkin,

kait?

Kävimme Päivin ravintolapäivän ravintolassa,

vaikka olen hernepihvin poikineen maistanut,

nyt sain huippua!

Rauhansuun hernerouheesta 

ekologikokin ammattitaidolla loihtimat herkut 

sulivat suussa. 

Aah ja nam.

Näillä eväillä mennään 

viikonloppua kohti,

katsotaas vaan 

milloin seuraavan kerran

palaan linjoille, 

nyt en edes vihjaile mitään.

Viikonloppuja,

arvoisat lukijaiseni :)

Tuoksuu

Istahdin työviikon jälkeen tähän lempparituoliini ja tässäpä taidan olla vielä pitkään. Mietin, mitä kirjoitan, se ilmoitustaulukriteeri nääs. Huomenna on varmasti kuviakin, tänään ei mitään julkaisukelpoista kuvastossa.

Tuli sitten hieno elokuinen motiivi työnteolle. Ilman mitään ennakkotietoa tilistäni oli otettu suuri osa pois. Mitään sanomatta, varoittamatta. Näillä siis mennään. Pärskeles.

On ihana elosää, lämpötilat sopivat, ilma tuoksuu huikealta. Ja haikealta. Nyt on edessä taas lemppariaikani, syksy. Hassua sikäli, että olen kevään lapsi, mutta rakastan syksyä.

Tiedättekö miltä tuoksuu maa, josta on just nostettu jurtit? Entä minkäalainen fiilis on odottaessa viisikymmenvaunuisen jurttijunan hiljaista valumista pyörätien poikki? Nuo jurttijutut ovat se lapsuusmuisto, josta olen ennenkin avautunut. Jostain syystä nuo muistot ovat kovasti voimakkaita edelleen.

Juuri nyt kiemurtelee nenään oikeanpuoleisen naapurin grillin savu, oikea savu. Vasemmanpuoleiset käyttävät pullotolkulla syttynestettä, ääk sitä hajua, onneksi siellä on hiljaista!

Mittari näytti tänään iltapäivällä edellee kahtakuutta, mutta kosteaa oli. Puutarhan kukat, varsinkin leimut huumaavat tuoksullaan. Jos ummistaa silmät ja haistelee, tavoittaa omenan tuoksun. Se tuoksu. Syksy. Ihan parasta.

Meillä yhteiskunta on tehnyt suuren sijoituksen auringonkukan siemeniin, taas on kaikelle kansalle kukkia. Säästöt tosin ovat purreet kukkiinkin, vain puolet pellosta oli siemennetty. Tai vaihtoehtoisesti ollaan panostettu. Kukat ovat korkeampia kuin viime kesänä, kukkivat samanaikaisemmin myöskin. Nyt ne ovat niin paksuja varsiltaan, ettei paljain käsin saa poikki, tarvitaan ase. Pitää siis varustautua, mikäli kukkia halajaa.

Istuttiin lasten kanssa lyömässä korttia, auringonkukkien ilahduttamana. Tai ei sittenkään, kolme neljästä sai pikku nenulinsa tukkoon niin, että koko kauneus piti viedä ulos. Ilahduttakoon siellä...

En muista, olenko milloinkaan kertonut mun kultasepästäni, ehkä. Tom jostain syystä hymyilee aina tavatessamme vähän vinosti. Olen "erilainen asiakas". Ostan usein jotain hullua, niin tänäänkin. Iltapäivällä soitin heille, että onko hänellä sitä, mitä tarvitsen ja jos on, niin saako kaiverruksen tänään / huomenna. Hän sai tarvitsemani järjestymään ja vielä itse kaiversikin sen. Jo tänään. Luottokultaseppä ja hänen vaimonsa, ihan kylän parhaat. En kuitenkaan taida avata ostostani enempää, sunnuntaina eräs tärkeä henkilö vanhenee ja yllättyy. Varmasti.

Huomenna on tyttöjen päivä. Eräs tyttönen vieppäsee minut pitsikaupunkiin, tavataan horilan naiset ja sitten taitaa olla tiedossa pallonlyöntiä porukalla. Toivoisin niin kovasti, ettei sada... tai toisaalta, mikäs sen somempaa kuin märät naiset hunningolla...

Nautitaan viikonlopusta, kukin laillaan ♡♡

Kokkitakki

Nyp pyärryttää, mullon uus lukija, ihan kirjautunu. Tervetuloa, Koo :) Olet eka pitkään aikaan, kiva kun tulit :)

Ne suuren veden takaiset lukevat edelleen mun sepustustani kesäkuun alulta, yhdellä postauksella, jossa ei ole mitään erityistä, on yli neljä tuhatta klikkausta ;) Yksi kommentti tuli aiheesta, sillä ulkomaankielellä, mutta en ehtinyt sitä kunnolla lukea, kun joku jo sen poisti, ei selvinnyt motiivi. Laskuri kilkkaa...

Kyllä täällä teitä muitakin mukavasti on, kiva kun kiinnostaa, vaikka oikeesti ihmisenä olen tosi epäkiinnostava, tavis. Kun mietin kirjoittamisiani, olen pyrkinyt pitämään sellaista linjaa, että tänne voin kirjoittaa semmoisia juttuja, jotka voisin nastalla kiinnittää myös työpaikan ilmoitustaululle. Tosin sitä vähemmän kukaan lukisi, joten se voisi olla turvallisempi... tarkemmin ajatellen, ehkäpä joku juttu olisi voinut jäädä kiinnittämättä. Ei haittaa :)

Mutta kattokaas, heti kun vähän aikaa on poissa kotoa, näin käy:

Mullon joskus aikojen saatossa jäänyt kaappiin kokkitakki, joka ei "ihan" ole kokoa... Joku vähän testasi sopivuutta. Kauan olen miettinyt, mitä sillä tekisin. Eipä tarvi enää miettiä, sille on himokäyttäjä.

Mitä se himokäyttäjä sitten teki kun selkäni käänsin?

Vuokaleipiä ison taikinan, mustikkapiirakan eilen poimituista mustikoista, suuren kulhollisen hedelmäsalaattia ja vielä herkkujuatsikkaa. Itse ja yksin, tuossa tuokiossa. Saa ihailla :)

Ei tänne oikein muuta uutta kuulu, saatiin pikkuihmisiä vierailulle, vedessä on liottu, työt aloitettu (vai ehdinkö niitä edes lopettaa?), kuumuudesta kiusaannuttu, Virkkurin kolmiolaukkua virkattu, kesken on, ja juotu. Ostettiin keskilapselle lahjaksi semmonen kuplakone, vesikin maistuu ihan eriltä kuplien kera. Herranen aika jos joku jotain muuta juomista edes ajatteli! Ja vielä yksi tärkeä merkkiteko, heitin talviturkin eilen. Mereen. Ja toinen huomio, se laiva, joka näkyi pikkulapsen takana horisontissa, se ei ollut Silja, vaan Viikkari, Silja ajaa jollain pienellä sillipurkilla kiltisti perässä, tuli todettua läheltä eilen. Nih.

Kyseinen kuplakoneen omistaja muuten on muuttamassa omaan luukkuunsa, jahka se ensin löytyy. Hänhän tuli tuolta suuresta kaupungista takaisin vanhempiensa iloksi, nyt on itsenäistymässä, hyvä niin, vaikka on keskilapsi, niin iso sellainen jo. Pesämuna vielä sulostuttaa vanhempiensa elämää.

PS. Itselle muistiin, kuhmu magneettikuvattu.

Kuka tunnistaa lasit?

Kirpulla kävin, tässä esittelemisen arvoiset ostokset, maksoivat liikaa:

Punaiset  mukit ovat Plastexin, nro 533, niiden muoto hiveli minun silmiäni, ennen en milloinkaan ole muovimukeja kirpulta ostanut. Taitavat mennä sinne retron puolelle, oikealle retrolle, ei mitään kasikytlukua, nih. Nuo lasit ovat minulle arvoitus, tietääkö joku niistä jotain? Ovat kovasti paksua lasia, puristesaumoja ei näy. Samaa sarjaa olen aina löytäessäni ostanut myös jälkiruokamaljoja, sama muoto, vain matalampi ja leveämpi. Jos joku jotain tietäisi, olisin iloinen mikäli sen tiedon myös jakaisi ;)

Pikkulapsi on lionnut merivedessä. Minä en, järven rannalla kasvaneena mereen voi mennä uimaan vain äärimmäiseasä hädässä, nyt hätä ei käsillä ole... Kuuluisa sinilevä velloo näillä main, mutta me emme ole vielä häntä tavanneet. Järviveden alkukesäisen syyhyn pikkulapsi sen sijaan tapasi. Vakiokamaa, joka kesä jo minun lapsuudessanikin. Syyhy siellä, levä täällä. Muttei siis nyt.

Merihirviö

Tuo pieni piste on omani
ja takana näkyypi Silja, jos oikein kovasti katsoo

On muuten hauska ilmiö tuo ukkonen. Olimme likoamisreissussa, jyrinä, pauke ja välke kiersivät ja kaarsivat, mutta eivät tulleet päälle, muutaman sadepisaran pirskauttivat. Sikäli se oli hauska juttu, että kotona ollessa ukkonen ei kierrä, tulee suoraan päälle. Kotimme on sellaisessa paikassa, että ukkosen saapuessa sen näkee, kuulee ja varsinkin tuntee. Talo tärisee lähivuoreen osuvista salamoista. Salamista? Miten se sanotaan? 

No, meni jo, onneksi ukkonen näillä main hakkaa kiveen, en ole kuullut pahemmasta pitkiin aikoihin. Tietty muutamia kodin kalliinpuoleisia laitteita on mennyt uusintaan tässä vuosien aikana... voisiko muuten syyttää salamointia siitä, ettei meillä edelleenkään ole astianpesukonetta? Sen viimeinen henkäys kävi joulukuussa jonain vuonna... en edes taida yrittää...

Muinaisjäänne?
Harava.
Ukkosmyrskyn jälkeen.

Lapsi harjoittelee jousiammuntaa.
Sisus smoothieksi.

Tästä ei pidä kysyä mitään,
en kerro.
Koukku on esitelty jo kauan sitten, kliks...

Törmättiin hauskaan juttuun isolapsen soittaessa tien päältä. Hän pyysi katsomaan netistä reitiltään uimarantaa. Menin siihen äffällä alkavaan nimi-ja karttapalveluun. Pari hassua rantaa, järvisuomessa? Tajusin pian äffän olevan kaupallinen palvelu, ei tavisuimarantojen merkitsemisestä äffälle kukaan maksa. Tällainen perusjuntti kun olen, gt-kartta kehiin, aina löytyy sekä uimaranta että kaikkea muuta kivaa. Ja vaikka tiet tehdään minne vain uudelleen, uimarannat ovat melko pysyviä, niin nytkin. Tosin suosittelemalleni uimarannalle mentiin sotilasalueen läpi...

Ovatko nämä orvokin siemeniä?

Voisi kuvitella meidän matkailleen vaikka missä kaukana kulttuurin kerroksia tutkailemassa, tämän kuvan paljastaa suomalaiseksi kohteeksi oikean laidan maitohorsmat. Ainakin. Ja varsinkin jos kuvaa suurentaa...

Mullahan on inha tapa tehdä kuvista melko pieniä, pidemmältä reunaltaan kasisatasia, luen itse nimittäin tabletilla plokeja. Siinä varsinkin tulee vastaan kuvien koko. Joitain suuri- ja monikuvaisia sivuja pieni koneparkani lataa niin kauan, että tekee mieli antaa periksi ja sulkea koko vehje. Ja korostan, että tämä plokimaailma on niin kiva, etten ihan helpolla luovuta...

Hei, lämmintä viikkoa meille kaikille :)

Pihakahvia vai -viiniä?

Kolahti ja kovaa. Olen tänään ihan oikeasti yrittänyt. Olla positiivinen. Vaihtelevin tuloksin.

Mietitääs.

Mattopyykki. Ihana pestä mattoja, seuralainen mörkki.
Kahvi kostarikaa, hollannissa tehtyä, menetteli pihakahvina ( vrt. pihaviini).
Siiliäiti siirsi lapsensa pihan poikki, yksi kerrallaan, hirveää huutoa, luulin ensin linnuksi. Söpöä.
Keskilapasi nukkui. Puoleen päivään. Hmm.
Pakko-ostos, kaavapaperi sikamaisen hintainen 10 metriä. Kele.
Keskilapsi Satakunnan liikenteelle. Ok.
Lempirannalle, parasta.
Viestittelyä ystävien kanssa, ihanaa.
Pikkulapsi sai kesän ekan ahvenen. Huippua.
Auringonpaiste, tekee tautiselle iholle hyvää.
Laivoja, paatteja, veneitä, eestaas. Mieli lepäsi.
Tonkkaviinistä lasillinen (pari). Italialaiset osaavat.
Pikkulapsi opetteli fileoimaan kalan, sain opettaa, jes.
Miekkonen paistoi kaikki kymmenen grammaa affenaa. Nam.
Nyt miekkonen tekee iltaherkkua.
Plussalla olen. Kait.

Palataan linjoille.
-t-

Miks mä en osaa nauttia lomasta?

Nyt kyl ei tuu yhtään kuvaa. Pakko purkaa kirjallisesti. Kele. Minä olen lomalla ja yritän ajatella positiivisesti. Mutta kun ei oikein onnistu, minulta.

Suomalainen kesä. Turistiaika, heinäkuu. Ajelinpa miehineni mitä lie nelisenkymmentä kilometriä, tavoitteena kiva kierrätyspuoti lähikunnassa. Kahdesta suunnasta kyseiseen kylään ajaessa on suuret mainokset, joissa kerrotaan paikan olevan avoinna keskiviikosta alkaen, viikottain. Eipä vaan ollut. Netti kertoi todellisuuden, torstaista alkaapi. On toinen kerta viikon sisällä, kun yritin kolkutella heidän oviaan, viime viikolla olin puolta tuntia aikaisessa, muuten oikea päivä. Enää en yritä. Pitäkää kauppanne. Yrityksen kannattaisi pitää kiinni mainostamistaan jutuista.

Antiikkiliike matkan varrella. Kauhea. Saastainen. Haiseva. Ulkoapäin kaunis. Olisi ollut meille melkein-sopiva ovi karmeineen. Liian matala, onneksi.

Toinen juttu. Olimme oikeassa kesäkylässä, siitä eteenpäin joitain kymmeniä kilometrejä. Turistiaika. Kello puoli kolme, meillä oli nälkä. Mepä löysimme museokeskuksen, joka tarjosi lounasta. Kahteen. Lounas oli täydessä käynnissä mennessämme, pöytä katettuna. Kysyin tarjoilijalta ruoan valmistustavasta, omista ruokarajoitteistani johtuen. Sanoi ruoan sopivan minullekin, "ottakaa nyt äkkiä, että me saadaan se korjattua pois". Tähän vastasimme, ettemme me millään lailla halua häiritä heidän työtään, läksimme pois. No, eipä siitä kylästä sitten ruokaa löytynyt, muuta kuin paikallisesta smarketista. Vieressä oli alko...

Kahvihammas kolotti kovasti. Löysimme avoinna olevan esson baarin. Kupillinen maistui ah-niin-hyvältä, iso kupillinen.

Ja e-ystäväisein, kun saat kortin, älä takerru päivämääriin...

No tästä matka voi vaan parantua. Uimarannalla lihapullia ja muita herkkuja ja lapsukaisen uittaminen jääkylmässä. Näytti tykkäävän. Tuuli vaan niin, että pää meinas irrota. Aurinko kuitenkin paistoi, aamuisesta salamaukkosmyräkästä huolimatta.

Kotiin päin valuessamme piti vielä hakea lannoitetta itämaiskaupasta. Puolet kuitin summasta oli sitä lannosta...

No, alkon antimia tässä nautin uudesta pihalasista, ruisfilehampurilainen tuoksuu keittiöstä, mikäs tässä ollessa. Lomalla.

Ainiin vielä, yhteen työpuheluunkin vastasin... olen kääntänyt työpuhelimen siviilipuhelimeeni, kuten kaikissa loma-ja elämäntapaoppaissa opastetaan. Irrottaudutaqn työstä ja ollaan irrallaan. Unissani.

Oliskos maailmassa muka ollut joku kuva, joka tähän olisi sopinut? Kuva siitä suljettuna olevasta putiikista? Haisevasta antiikkikaupasta? Museokeskuksesta? Smarketista? Kalisevasta uimarista? Tietty olisin voinut ottaa positiivisen kuvan kesäkylän kirkossa olevasta puusta, jossa riippui kauniit sydämet kunkin kirkossa tänä vuonna kastetun vauvelin kunniaksi. Niitä oli seitsemän. En ottanut enkä laittanut.

Näillä mennään kohti lomaloppuviikkoa, jos jotta positiivistakin tälle lomalaiselle. Joojoo, tiedän, oma asenne ja niin edelleen... 

Moi, olen Paula!

Moi, olen Paula,

olen töissä nappitehtaalla.

Eilen

tuli mies,

joka kysyi,

olenko hullu.

Tämä höpötys pyörii näillä main, koko ajan meidän taloudessamme. Lienee joku koululaisten loru, mutta niin, että keskilapsikin sen pikkulapsen lisäksi tuntee ja "täydestä sydämestään" (hahhah) osallistuu.

Meillä ei nykyisin kannata sanoa "moi", ellei halua kuulla nappitehtaasta...

Mutta asiasta kukkaruukkuun, olen kirputtanut taas. Nappeja, nauhoja, pitsejä, rottinkisankoja, Arabian Rosmariini-lautasia 5 kpl, a 80 snt, niissä kun ei lue arabiaa pohjassa... lisäksi ostin pikkulapselle l&b paidan ja itsellemme pihaviinilasit. Viimeisimmät siis kulkevat kesäkäytössä, niistä ei juoda pihaa.

Pikkupussi nappeja 1e,
iso pussi nappeja, nauhat,
verhon reunassa oleva pitsi
 ja nuo leveät pilkulliset 2,50e,
kahdet rottinkisangat yht. 1e
vasemman reunan
käsin virkatut pitsit  yht. 5 m, 1e

Niin, hyvä-ätisyndrooma iski pitkän tauon jälkeen, laitoin ruokaa. No, en aivan oma-aloitteisesti, mutta silti. Eräs talossa asuva kun sai päähänsä, että marttyikruunu pukee häntä. Vooi vooi.

Siitä salaatista, savukalaa, artisokan sydämiä, oliivia, munia, aurinkokuivattua tomaattia, jäävuorta, herkkusieniä, saksalaiskaupan aivan liian hyvänmakuista paahdettua sipulia, ja niin-sydänystävällinen-kastike-kermasta. Jälkkäriksi jätskiä ja pensasmustikoita. Koko ateria oli melkoinen valkuaispommi, munuaiset kiittää. Ja huom, vain kalan ja mustikat toin kaupasta (ja torilta) tätä varten. Siksi se noin tuoreköyhä oli. Se sipulirouhe muuten oli liian hyvää, oli pakko lukea, mitä se sisältää. 75 % sipulaa, kasviöljyä, vehnäjauhoa ja suolaa. Ja sadssa grammassa vaan 44 g rasvaa. Ilmankos.

Lämmintä kesää meille kaikille,
nautitaan,

PS. Pakko kirjoittaa vielä muistiin. Eräs pieni lapsi näki unta. Lähellämme elää pieni alatiräksyttävä (mielevikainen, jos minulta kysyttäisiin) musta koira. Pitkä monisäikeinen uni, lopputulema oli se, että sen pää oli ripustettu seinälle, kuten hirvenpää, eikä se edelleenkään vaiennut...

Voi kauhia

Onkoha loma tul tarppeese?

Kaks päivää harjotelt ja 

tämssii kuvi sit aikaseks sai.

Kevääl  mää osti kahreksa näit.

Yks henkis, huanost seeki.

Kuka pesisis klasit?

Mahonia onneks henkis.

Ja tää o ain vaa rik.

Pualillas ruasteissii nauloi.

Eräs piänehkö laps 

testas mattoveittetäns.

Mattoo.

Mahtaaks se ol sse viire metri matto?

Paremp paikat ko lyhenttä, kais?

Kukkassiiki mää keräsi.

Näi niill sit kävei.

Pualet kual.

Mut onneks o kaffet.

Ja puheli.

Ja tapletti. 

Ja aurinkopaiste kans.

Joku sit ott kivei tiäst pois,

mutte laink korjannu niit kukkapenkist.

Siin ova.

Nii ja joku kävei mattoiki pesemäs.

Jät sit pullos, tyhjäj ja täysnäise 

tähä ämppärii,

aurinkopaisteesse.

Toi sinivalkone o puhelint varte,

jos joku vaik soitaisis. 

Nämä mää keräsi sit taas mein pihast.

Jälkiruakakippoo.

Ei tiatto, miks se pihas viäläki o.

Ja sika on saanu päähässens 

sen punase lannotte kanne.

Tyhjentys,

ja kas, unohtus.

Ja nämäki o näemmä unhottunu.

Roskist päätelle.

Tämä se vast unhottuski,

paskämpär.

Sattesse.

Viikoiks.

Ykskakkaa...

Huamaa humala.

Alamittane.

Nii ja täsä viäl yks unhottunnu.

Pitäisisiks ruaho leikat?

Mut tää viimäne o se paras.

Pakkokuva o se nnimi.

Joku meilkki kukki.

Millattis sen sit sanosis nätiste?

Paskahajus parhatte 

näyttä kasvava,

kompostori nimittäs 

ei oikke tahr toimi.

Tänäpä muute, ku mää kävei kastelemas noit, 

mää taisi nähr siäl saavis kuallee linnu.

En jääny kattelemaa tarkemmi,

onneks o miäs.

Muute, tosa oikkial oleva ylimmäine o

vähä vaihees oleva pelakuu, 

ykstoist nuppuvart.

Tämssi tänäpä,

katotaa sit ens viikol uurestas.

PS. Olenk mää ollu liia kaua jo lomal? 

Kuka tämst viitti lukke?

San kommentpoksis "hep",

jos viittisit tän saak lukke, jooko :)

Epäloma.

Mikä hitsin epäloma!! Keskiviikkona yritin tehdä työni, pieleen meni. Eilen uudelleen, pieleen. Tänään päätin viedä lapsukaisen veteen, sielläpä meni tuntitolkulla. Poikettuamme Tannisella kahveilla ja karkkitehtaan kaupassa herkkuostoksilla päätin repäistä ja hoitaa sen työhomman valmiiksi. Ja hah, nyt se on tehty. Loma alkoi. Sen kunniaksi saksalaiskaupasta tölkki harmaata juomaa ja kourallinen päänsärkynappeja.

Ne napit muuten voivatten auttaa myös kihelmöinnintapaiseen hartioissani, mollikkaihanainen taisi vähän tehdä taikojaan. Suomeksi sanottuna paskamainen juttu. Mietitäänpäs vähäsen, mikähän se olikaan se sairaus, joka isäni vei? Ai niin, sehän oli selässä ollut melanooma, tullut vuosien mittaan palaneista selkänahoista!! Mitä tekee tämä? Polttaa selkänsä. Tyhmä.

Jos taasen jotain onnistunutta hakee, olen ollut tosi taitava päiväuneilija. Ah sitä onnea, kun laskee pään tyynylle, sulkee silmät ja ehtii huomata hymyilevänsä ennen nukahtamista. Siinä minä olen ollut hyvä.

Isolapsi lienee saanut tärinät päästään järjestykseen, on ainakin vihellellyt eri puolilla Suomea, tuon keskiviikkoisen jälkeenkin. Pikkulapsi lähdössä ongelle miekkosen kanssa. Keskilapsi mökkeilee.

Mitä teen minä? Pohdin tätä blogistaniaa. Teitä lukijoita on mukavasti, kiva tietää, etten ole yksin. Siinä postauksessa, jossa harkitusti käytin ensimmäisen kerran kielellistä lahjakkuuttani, kirjoitin kaksi sanaa länsinaapurimme kielellä, siinä on jotain outoa. Mitä tapahtui? Taisi osua johonkin seurantaan. Suuren valtameren takana. Sillä yhdellä postauksella on liki pari tuhatta luentaa!! Pari tuhatta!!  Minun pienellä blogautuksellani?

Tätä jään pohtimaan, mikäli joku teistä tietää asiasta jotain lisää, mielellään kuulisin :)

Kulmala tarjoaa kulmalan...

Tätädättädättädättädää... tätä tänään... kolmekymmentä plussaa...

t.

On

Kesäaamun rauhaa. Voiko joku tuoksua paremmalta, kuin vastapestyistä räsymatoista leviävä mäntysuovan tuoksu yhdistettynä tuoreen kahvin kutkuttaviin aromeihin? Entä voiko mieli olla paljoa parempi tietäessäni isolapsen aivotärähdyksineen nukkuvan ikkunan takana? Entäpä tuoreen ruisleivän tuntuma ensi puraisulla? Onnea on.

Kesän eka krassinkukka

t.

Kesän pakollinen

Aloitin kirjoitukseni negatiivisesti. Korjaan sen näin: kyllä vähempikin riittäisi, lämpötila meinaan. Hakiessani päänsä täräyttäneen isolapsen kotiin auton mittari näytti puolitoista yli kolmenkymmenen asteen. Ei ole mun suosikki.

Aamulla kurvasin matot ja vanha mies muassani pyykkäämään, kotona jo ennen kymmentä, ah ihana keli, vielä silloin. Koko muun päivän olen harjoitellut virkkaamista, Virkkuri edessäni. Ainaskin kuusi kerrosta tein :)

Ja koska kesään kuuluu pakollinen pionikuva, tässä tämänvuotinen, kyllä minä kun "kaikki muutkin".

Neljä nuppua, kaksi auenneena. Pieniä. Mutta kukkia. Lapinpioni ehti räjäyttää kukkansa jo ennen juhannusta, olivat noin tunnin ajan. Pitäisikö niitä lannoittaa? Entäpä olisko auringonpaiste niille jotain? Joo ei meillä...

Terveisin melkeinlomalainen *piip*