Sain, ja saimme, pitää hyvän ystäväni vierailulla muutaman päivän, vietimme "laatuaikaa" jutellen, jutellen ja parantaen maailmaa. Teimme traditionaaliset kesäkierrokset, leikimme turistia ja skoolasimme kesälomalle (useita kertoja). Totesimme ystävyytemme tulleen varhaiskeski-ikään, olemme tunteneet toisemme teini-iästä ja tämän vuoden kesäkuussa tuli ystävyydellemme ikää 30 vuotta, sillekin piti skoolata. Ystävyys tekee hyvää.
Meillähän oli kuukausi sitten lakkiaiset, sitä varten kokosin kerrosvadin kuppikakuille, tässä siitä vähän kummallinen kuva:
Ajatuksenani oli hankkia kirpulta lasivateja ja laseja. Honkkarista ostin liimaa, jolla ne liimasin yhteen. Ja kuten kuvasta näkyy, siinä tuli yllätys. Kuivuessaan lasit huurtuivat, ilmeisesti siitä liimasta, ovat huurteisia edelleen. Tehokeino siis... Hintaa vadille tuli neljä euroa, olen tyytyväinen.
Ja koska lakkiaisista puhuttiin, pitänee näyttää vielä tilannekuvaa eiliseltä:
Kupit, tai siis osa kupeista, ovat edelleen odottamassa kaapitusta, työpöydälläni. Mikähän siinä se vaikea on?
Pää kun on tällainen kun on, olen tehnyt siis niitä yksinkertaisia juttuja, olen virkannut tiskirättejä, ketjusilmukoita ja pylväitä, juuri riittävän haasteellisia minulle. Kilppariuutiset ovat juuri niin omituiset, kuin pelkäsinkin. Kilppariarvot ajettiin kiireellä alas, jotta voitaisiin leikata, kun ne nyt ovat alhaalla, niin minut laitettiin 4-6 kuukauden jonoon! Päinvastaisista vakuutteluista huolimatta. Minä taidan ottaa tässä yhden puhelun ja hiukkasen keskustella.
Perheenäidin elämä tässä on nimittäin vähän hankalaa jos äiti vain nukkuu. Eilen otin vaatimattomat neljän tunnin päiväunet, seurustelin tunnin-pari ja jatkoin yöunilla. Aivan kuten vauvat. Tunnustan, avasin silmäni pari kertaa noiden neljän tunnin aikana, minua nimittäin häirittiin. Sen juukelinmoinen ukkosmyrsky herätti minut pari kertaa, salamat löivät lähelle ja pauke oli sen mukainen, herätti minut! Tietsikat ja telkut vain irti seinästä, ikkunat kiinni ja unta lisää. Herätessäni paistoi aurinko.
Puutarhassa ruusut kukkivat, sidoin ne eilen, en viitsi kuvata niitä ennen niiden asettumista uusiin muotoihinsa. Istutin ne viime kesänä uskomatta kykyihini kasvattaa ruusuja, mutta ainakin toistaiseksi olen onnistunut olemaan tappamatta niitä. Vaikkakin jätin ne oman onnensa nojaan viime syksynä lumen yllätettyä. Kevääseen saakka ne kyhjöttivät ruskeine lehtineen eteläseinustalla ja jo toukokuussa irrottelin kuivuneet lehdet uusien tieltä. Eipä kärsinyt, kait.
Ehkä ensi kerralla saisin aikaan jo kuvia huutokauppakäynnistämme, tein siis vain ja ainoastaan hyviä ja harkittuja ostoksia, itselleni niin tyypilliseen tapaan. Vitsi taas.
Hei, mukavaa kesäpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti