Onkos vähän mukavaa?

Aamulla ajelin töihin punaisella polkineellani. Matkalla linnut lauloivat, vastaleikattu ruoho tuoksui, näin haahkoja, taivaalla lensi mitälie ankkoja kohti etelää (isolapsi pienenä tyttelinä kuunteli sorsien mekastusta ja kysyi "mikäs ankka se siellä vaakuttaa?", siitä alkaen kaikki sorsankokoiset linnut ovat perheessämme olleet ankkoja), ihmiset olivat hyväntuulisia, sain matkata lautturin kyydillä, kahvi ja pulla tuoksuivat ja luvassa oli mukava päivä.

Aamu lupasi hyvää ja päivä lunasti lupauksen, hyvä päivä. Positiivisia ihmisiä, herkkuja kupuun, odotettuja tuloksia ja nyt vielä saan olla muutaman tunnin yksikseni. Kulunut sanonta, mutta parhautta näin.

Hyvä saada rauhoittua päivän hälinöistä hiljalleen yksikseen puuhastellen, päivään mahtui paljon uusia ja erilaisia ihmisiä ja tulevan suunnittelua. Syksy on alkanut, vaikkei lämpömittari olekaan samaa mieltä, kakskytkuus astetta plussalla, en olekaan näin lämpöisellä ilmalla tullutkaan kotiin tänä kesänä. Huomenna sama prosessi uudelleen ja sitten vielä perjantain viimeinen rutistus ja viikonloppu perheen kera edessä, kaikki taas koolla.

Isolapsi miehineen sai ekan "oman" kodin, viime lukuvuoden he asuivat vuokralla mummun asunnossa. Nyt heillä on oma koti ja omat juttunsa siellä. Viemme kuorman kalusteita sinne ja samalla matkalla voimme ehkäpä "oikaista" Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoiden kautta kotiinpäin. Näitä siis suunnitelmissa, nähtäväksi jää, mikä toteutuu. Ainakin riittävän suuren auton saamme lainaksi, autoilijaystäväni lainaa meille kulkineen, johon mahdumme sekä ihmiset että kalusteet kaikki.

Tällä kerralla postaus ilman kuvia, ei juuri ole kuvatuttanut. Olen kuitenkin maalannut muutaman hyllylevyn ja ne odottavat ripustusta seinälle, niitä luultavasti kuvaan seuraavaksi, jahka ne ovat asettuneet paikoilleen.

Siihen saakka, lämmitä kesää vain,