Kenellä on peukalo keskellä kämmentä?

  

Pikkulapsi lähti partioleirille ja lapasia siinä sitten tutkailtiin. 

Onko jollakin peukalo keskellä kämmentä vai kuinka tämä on selitettävissä? 

Nämä ovat siis oikeasti pari. Pikkulapsi vaan ei ole niin turhan tarkka lapastensa yhteesopivuudesta kuin harmaahapsinen äitinsä. Ja kun niitä tarpeeksi käyttää märkänä, ne tietty huopuvatkin mukavasti.

Ja sitten se varsinainen valitus. Kerroin jo aiemmin käteni olevan kovasti jäykkä. 

Sen lisäksi minulla on kovia hermosärkyjä leuoissa ja kaulalla, usein kipu vetää aivan sormiin saakka. Nämä siis loukkaantuneen käden puolella. Vailla mitään logiikkaa iskee hermosärky aivan missä tahansa tilanteessa, kestäen puolesta tunnista tuntiin. Pään oikea puoli vetää tuleen ja erilaisia jäykkyyksiä ja tärinöitä tulee hallitsemattomasti. 

Tämä kaikennielevä särky alkoi siinä vaiheessa, kun jätin olkapään vahvat kipulääkkeet pois. Ensin hammaslääkäriin, kipu tuntuu kovasti sekä ylä- että alaleuan hermoissa, toivoin apua hampaisiin. Ei vikaa. Sydän tutkittu. Korvalääkäri antoi diagnoosin "kipu", muuten ei vikaa. Sitten uudelleen hammaslääkäriin, kaikilla käytettävissä olevilla diagnosointimenetelmillä tutkittiin, ei vikaa. Josko se olisi alkava ruusu? Käsky yleislääkärille. 

Ihana yleislääkärini taasen on eka, joka on koko aikana vaivaa halunnut hoitaa. Varmuudeksi ruusulääke. Kaiken perusteella hän on sitä mieltä, että kyseessä on leikkaukseen liityvä tila,  joka on jostain syystä nyt riipii leikkausalueen lähistöllä olevaa hermostoa. Siis kipulääkearsenaali käyttöön. Nimen omaan arsenaali. En edes leikkauksen jälkeen ole tällaista määrää lääkkeitä napaani vetänyt. Tänä aamuna jätin itse oma-aloitteisesti panacodin ottamatta. Virhe.

Olin apteekissa täydentämässä varastojani kivun iskiessä. 

Mitä muuta sitä sitten voi, kun mennä pää täristen tekemään hypistelyterapiaa?

Katsokaatte mitä ihanaa löysin, ylempi on pakkausteippi ja alempi kangasteippiä

Pakko vielä kirjata itselleni muistiin erikoinen tapahtumasarja. Eilinen oli aika haipakkaa, aamulla kävelin kuulemaan leikanneelta lääkäriltä, ettei töihin ole menemistä kivun ollessa näin kova ja käden toimimaton, ei nouse, ei. (Minulla on sellainen tuntemus, että käden ja aivojen väliltä puuttuu joku juttu, tuntuu, kuin käsky nostaa käsi ei menisi käteen saakka. Ei edes satu se nostaminen, vaan ei nouse. Ja jos nostan, niin nostan kehoa taakse päin viemällä, en käden lihaksia käyttämällä.) Pöh.

No lääkäriltä suoraan kuntoutukseen, Mikko vatkutti lihaksiani, jotta edes jotain edistystä saataisiin aikaan. Ah, ihanaa, nyt tuntuu yläpää vähän liikkuvammalta, ei kaikki lihaksisto ole jäässä (vaikka hiton kylmä koko ajan onkin). Pää pystyyn vaan ja hartiat taakse, siitä se lähtee. Siitä sitten hammaslääkärin pakeille viimeisiä kuvia otattamaan, (hänen kirjoittaessaan diagnoosia varasin itselleni puhelimella netin kautta yleislääkäriajan). Siitä sitten tälle lääkärille ja sieltä apteekkin. Keksilapsi partiojuttuihinsa ja suihkun kautta vanhan miehen kanssa iltahuveihin, piitkästä aikaa kahdestaan. Illalla ei tarvinnut nukkumattia houkutella, mitä nyt yksi kohtaus taas iski painaessani pääni tyynylle. Yöllä näin aivan tajuttomia unia. Anopista. Onko järkee? Olipa päivä.