Ei täällä sitten mitään päivänvaloa viikonvaihteessa ollut. Tänään sen sijaan oli, näin ikkunasta. Lakipöytä sitten valmistui, olen sen jo suhulakannutkin. Tänään sipaisin viimeiset liimat hyllyyn, joka niinikään sai päälleen lakia. Hylly lienee ostettu esikoislapsen ollessa kovin pieni, ihan oikeasti mappihyllyksi. Siitä alkaen se on valitettavasti seilannut mukanamme, aina sitä on jostain ihme syystä tarvittu. Ja näytetään tarvittavan edelleen. Se kun oli susiruma, ajattelin, ettei se ainakaan rumene lakikäsittelystä. Olen edelleen samaa mieltä.
Ja kuten kuvista saattaa päätellä, päivänvalo oli tuli, oli ja meni, ainakin vartin tänään. Emme kuitenkaan samaan aikaan osuneet päivänvalo ja minä lakikirjani kanssa samaan paikkaan. Kuvista näkyy, miten työni jälki on kohtalaisen tuoretta, liimavesi vielä kosteana. Tavoitteeni ei missään tapauksessa ollut olla millintarkka, siinä onnistuin mielestäni loistavasti. Sinne päin kaikki.
Kuvata kun en osaa, klikkailen vaan ja tulos valitettavasti näkyy oikeassa laidassa. Toinen salamalla ja toinen ilman. Huhhuh. Onneksi en osallistu mihinkään valokuvauksen kauneuskisaan, onneksi tämä on vain päiväkirja ja tähän otettuja kuvia. Olisi ihan mukava perehtyä valokuvaukseenkin, niitä mukavia perehdyttäviä juttuja vaan olisi niin paljon, Ei vanha jaksa...
Ja tässä voi vielä lisätä, että perehtyminen vaatii myös muistia. Minun piti tänään tehdä marsipaaniruusuja. Mietin ja mietin pienessä päässäni, en saanut mitään muistikuvaa mieleeni. No, ajattelin, että kun vaan otan sen marsipaanipallukan tassuuni, käsi muistaa liikkeen. Ei muistanut. Joitain satoja ruusuja tehneenä. No, tämäkin on juttu, joka ei jää ihan niineen tekemättä, maailma on täynnä kaikenmaailman juutuupeja, mutta kertoo kieltään muistini tilasta. Kun edes lihasmuisti ei pelitä. Minä kun en koskaan kiroile (edelleenkään...), voisin sanoa tässä vaikka "voihan pahus".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti