Viattomien lasten päivä

Täsä mittä viatont ol. Kuha ny vvaa otsiko sai kirjotta, kalentterii ko kattosi.

Olen olemassa. Siitä on hyviä tuntemuksia. Koko syksy on ollut sanalla sanoen raskas, monelta kannalta. Onneksi vastapainona on ihania asioita. Niistä ihanuuksista olemme saaneet joulun aikaan nauttia.  Kaksi kuormaa laivantuomia "omiamme", tärkeitä pieniä ja isompia, yksi autollinen toisia omiamme tuolta nääsvillestä, kaksi hurmaavaa nuortaparia yllättäen, yksi mukava "adoptiolapsi", kummisedän tapaaminen, tätsy seurueineen hyvissä voimissa, vanhan miehen vanha isä tilanteeseen nähden hyväkuntoinen, siinä onnea. Omat muruset ovat olleet ilonamme ja lähellämme. Onnea.

Insinööri tuli kotiin

Valkea joulu, pakkasta, auringonpaistetta, hyvää ruokaa ja juomaa. Onnea. Yllättävä villasukkatehdas tuotti muutamat sukkelit, muuten joulupukki toi tonttujen tekemiä lahjoja. Ei mitään mahdollisuutta muuhun kuin tonttutehtaiden tuotantoon tänä vuonna.

Onko tämä jo
ylikukkinut?

Minkäänlaista kiiltokuvajoulua ei ole ollut. Ei olla pukeuduttu parhaimipiime, joululaulut eivät ole kaikuneet, siivoukseksi on laskettu imurointi, kortit läksivät viimeisenä mahdollisena päivänä postiin, kukaan ei leiponut ihania joululeivonnaisia (ei silti, ei niitä kukaan olisi syönytkään), lapset eivät ole kilvan leikitelleet kuusen äärellä... noiden sijaan ollaan syöty kaksi kinkkua, tai siis oikeastaan kolmattakin, kaikki ollaan venytty mukavissa asustuksissa, telkkukin on pauhannut, kynttilöitä on poltettu, kuusta ihailtu, se oli ainoa koristeemme (haettiin se taas kirkolta, meidän metsä on siellä), ollaan tavattu sukulaisia ja ystäviä, juotu litratolkulla kahvia ja pikkuisen viiniäkin, nukuttu, pelattu ja luettu, ja  joo, syöty riittämiin särkylääkkeitä, meillä kun on noita nuuskuttajia riittänyt (hahaa, en minä), ja kyllä, meillä ollaan naurettu, iät ovat pidenneet huomattavasti kaikilla mukana olleilla.

Yksi erikoinen ja mieltäni sykähdyttänyt tapahtuma on ollut, isolapsi kun uuden auton itselleen osti. Takuuaikana siinä ilmeni vika, joka on auton vienyt toistamiseen pukeille. No joulunajaksi muru sitten sai sijaisauton. Huoh. Miten sen nyt sanoisi.

Tikka hakkaa,
taustalla
sembrianmänty

On aika mukava auto autonen, sen hinnalla saisi parikin minun autoani uutena. Neliveto, vähänkö olen kade. Ajomukavuus ihan omalla taajuudellaan, enpä ole ennen kokenut ( tai siis en nytkään tietty kokenut, sillä kun oli lupa vain muruni ajaa, ihan vaan vieressä istuin). Kaikki tapahtuu nappia painamalla suitsaitsukkelaan. Matka sujuu kuin kehdossa keinahdellen, sulavasti. Äänentoistolaite poimii takapaksista kassista tabletin soittolistan ja toistaa sitä, milloin soinnahdellen, milloin basson jytkeellä. Toki sillä soittaakin voi, ratista puhelinta säädellen. Huoh.

Talvi yllätti hakkaajan

Automaattivaihteinen lulla. Nyt ymmärrän vähän enemmän tuonmerkkisillä autoillaan ajavien kuskien aiheuttamia reaktioita liikenteessä. Se vaan toimii kuin unelma, kiihtyy nanosekunnissa, hyrrää ja on silkkaa ajonautintoa. Olenkohan hehkuttanut rarpeeksi. Varmaan. Voi ehkä tihkua läpi, että tykkään hyvästä autosta ja varsinkin hyvällä autolla ajamisesta. Olen liikenteessä kuin kotonani. Josta puheen ollen, pätevyydestä puuttuu edelleen kaksi päivää. Ehkä keväällä voisi olla aikaa hoitaa ne pois alta.

Tiäks muuten mikä tuo on, tuon ekan kuvan kohde? Vihjeenä voi sanoa, että sen otatti lapsi, joka aina miettii miksi. Miksi mitä ja miten. Ehdotuksia?

Näin eväin kohti huomista työpäivää ja sitten juhlistamaan vaihtuvaa vuotta, palataan linjoille, voikaatte hyvin :)