Kummallista kesää

On tämä kumma tämä kesä, mutta kumma olen itsekin. En ole varmaan pariin vuoteen ollut yksinäni kotona, ainakaan yön yli. Nyt on tiedossa muutamia öitäkin, koko pesue on eilen hajonnut maailmalle hoitamaan erilaisia pestejä. Olen aivan kummissani.


Eilen illalla sitten puuhastelin kaikkea sitä aivan samaa kuin muulloinkin, siitä poiketen nautin vain hiljaisuudesta. Ykskaks oveen koputetaan, ensin hennosti (meillähän ei ole ovikelloa). Ääni kovenee, kovenee, kunnes se on huikeaa oven hakkaamista, ryskis jymps!! Noista sävyistä sitten tiesin, kuka haluaa sisään, pikkulapsen prinsessaystävä, hän kaikesta prisessuudestaan huolimatta osaa olla myös varsin vähän prinsessa... Ihana prinsessa kuitenkin :)


Prinsessa kysyi pikkulasta, sanoin hänen olevan poissa ja tulevan vasta monen yön kuluttua. Prinsessa oli kovin vaisu, ääni poikkeavan hiljainen, aavistin jotain, en kuitenkaan vielä tiennyt, mitä. Prinsessa kertoi hiljaisella äänellään olevansa aivan yksin kotona, ja häntä pelotti, hän nyyhkytystensä lomassa sai sanotuksi. Sovimme niin, että hän käy katsomassa paria muuta kaveriaan vielä ja ellei heitä löydy, hän tulee meille, jätän oven hänelle avoimeksi tulla.


Niinhän siinä sitten kävi, että prinsessa palasi hetken kuluttua. Otimme jääkaapista suuren pullon keltaista limpparia ja lähdimme katsomaan ohjelmaa kotivideoista. Pullo vajeni ja sitten katsottiinkin hääohjelmaa, oikein naisellisesti arvioitiin kaikkien asut ja kampaukset.


Ja sitten tulikin hänen äitinsä, pitääkö sanoa "kuningatar", hakemaan prinsessaansa takaisin kotilinnaan.


Se siis siitä yksinolosta, kaksin. Mutta näin aamusella voin sanoa, että se oli aivan ihana tapa olla "yksin", hyvässä seurassa pikkuprinsessan kanssa. Kukapa ei prinsessaseuraa haluaisi?


Aamuvalolla kävin ottamassa kuvia unikoista, jotka ovat juuri kaikki avautuneet. Syreenin lilat kukat ovat jo harmaita, olivat juuri kukkeimmillaan lakkiaispäivänä, tuoksuvat toki vielä huumaavasti.

Vasemmalla näkyy malvaa vielä vihreänä, joukossaan muutama suopayrtti. Oikeassa reunassa vuorijalavan bonsaitaimet ovat vahvistumassa ja pari kuivahtanutta vuohenjuurtakin kukkii edelleen. Takaa näkyy puutarhakompostin hakkuupölkky ja vanhan pajuaidan ranka pilkkomattomana.

Ja se puunrunko, joka unikoista lähtee, on minun oman pihapihlajani runko. Se nousee satavuotiaana kaadetun suuren vaahteran kannosta, siitä tulee minun toinen pihapuuni. Lapsuuskodissani olivat sekä suuri koivu että suuri pihlaja, ne molemmat minä nyt saan tähänkin kotiini. Lapsuuskotinihan myin veljeni kanssa viime keväänä, isäni nukuttua pois. Puut ja niillä leikittelevä tuuli ovat jäljellä hänestä.

Cakepopsit olivat suuri menestys lakkiaisissa, sääli vain, ettei kuvia ole. Pyöräytän muutamat popsit tuossa ja sitten kuvien kera kerron lisää. Hyväähän kannattaa odottaa. Muutenkaan en kunnostautunut kuvaamisessa juhlien aikaan, mikä tietenkin on sääli, sillä pöytä oli kaunis, puhumattakaan muusta. Valmistin kakkupöytään lasisen kerrosvadin, jossa Cupcaket olivat tarjolla, senkin kuvaan.


Olen varmasti porukanpetturi, kun sanon toivovani viileämpää ilmaa. Tämä on minunikäiselleni ja -tautiselle aivan liikaa, kilppari ei oikein siedä tätä lämpöä. Siis vanharouva. Ensi viikolla ajattelin ottaa ompelukoneen työpöydälleni, sikäli mikäli viilenee. Muussa tapauksessa kannan kirjastollisen lukemista kotiin ja istun aurinkovarjon alla evääni liikauttamatta, monta pulloa kivennäisvettä seuranani.


Kuulin muuten tänään kollegalta, että tällä helteellä suositellaan piimää janojuomaksi, siinä ovat kuulemma kivennäiset kohdallaan. Siis piimäkauppaan :)


Nautitaan siis auringosta!

PS. Ostin uusimman Kotilieden eilen kauppareissulla, houkuttimenaan kesäkäsityöt. Odotin paljon, sitten siinä oli jotain äkkiä roiskaistuja juttuja, jotka ovat enemmän askartelua kuin käsitöitä. Petyin kannen lupauksiin.