Ei taideta saada mansikoita jouluna

Mansikat nimittäin kukkivat,

mutta marjantuotto on vähän heikkoa.

Kukkia on paljon,

raakileet mätänevät vähän kasvettuaan.

Sentinkokoiset ovat jo ruskeita,

tässä kuitenkin uutta pukkaa.

Ja jotta oikeasti saataisiin aikaan

kuvitelma puutarhablogista,

tässä muutama kuva päiväkirjanomaisesti.

Syksy on niin lämmin,

että pakko koota kuvia muistiin

tulevia vuosia varten.

Ja toisaalta viime syksynä

meillä oli jo lunta tähän aikaan.

Suonette anteeksi huonon valaistuksen,

aurinko oli jo laskemassa ja

automaattisalama nousi esiin...

Tuoksupielus huumaa tuoksullaan edelleen.

Mikälie kesäkukka puskee nuppua,

krassi jaksaa,

samettiruusu on

syöttänyt lehtensä

jollekin ötökälle,

mutta jaksaa silti kukkia.

Orvokki nostaa päätääni siellä täällä.

Malva on kymmenen sentin korkuisena,

pienin valkoisin kukin,

äitinsä on kuitenkin vaalean punainen.

Ja vielä rikkaruoho,

pillike ilahduttaa puutarhassa myöskin.

Mutta sitten vakavampaan asiaan.
Jos olen asiasta jo kirjoittanut,
ei haittaa, pakko kirjata muistiin
tämä ikimuistoinen kesä.

Koko kesän olemme käyneet rottasotaa.
Meidän seinien välissä on asustellut rottaperhe.
Tai suku.
Tai klaani.


Meillä on avoin kellari, suhteellisen matala.
Keväällä vessassa istuessa
tuli sellainen olo,
ettei ole yksin.
Seinän takaa kuului rapinaa.
Sitten toisenkin seinän takaa kuului rapinaa.
Sitten isolapsen lattian alta kuului rapinaa.
Tai ei ihan rapinaa.
Rottahumppaa.


Rottamies kutsuttiin paikalle.
Hän osoitti meille pienet pyöreät reiät,
joista perheet kulkivat,
seinän sisään.


Pohdimme pitkään
rottien ravintoa.
Kävi ilmi naapurin ruokakompostorissa¨
olevat reiät.
Samanlaiset kuin meidän kellarissamme.


Tällaisia baareja rottamies
asensi ympäri kellaria ja pihaa.
Syömäjälkiä lasketaan.
Edelleen.

Vessan puolella oli seinässä patteri.
Lämpöä riitti seinän toisellekin puolelle,
koko klaanille.


Rottamies näytti monia reikiä.
Tursutti niihin jotain myrkkyä,
rotat kun ovat siistejä eläimiä
ja nuolevat turkkinsa,
siinä samalla myrkyn.


Myrkky tehosi,
rotat vähenivät.
Uskoimme niiden kuolleen sukupuuttoon.
Olimme niiin väärässä.


Koitti syksy, tämä ihanan lämmin,
ja lehtikompostien täyttö.
Kompostit täynnään rottien onkaloja,
polku naapurin kompostoriin.
Edelleen ruokaa riittää.
Rottasota jatkuu.


Hitto.
Jos kiroilisin, sanoisin jopa jotain muuta,
mutta eiväthän äidit kiroile, eiväthän?
Hhmmpfhh...




Mutta vakavasta asiasta vielä johonkin aivan muuhun:


Jotain käsittämätöntä on tapahtunut!!


Minä olen voittanut taas arpajaisissa :)


Ihan mietin, josko tämä voi olla todellistakaan.
Pikainen kelaus pikku pikku päässäni
toi tulokseksi
Rintelän Ruusan,
Unilaulun,
Vee niinkuin villalangan ja
nyt taas,
tällä kertaa Wanhat päivät.

Minä, joka en milloinkaan voita mitään.
Jiiihhaaa!

Päivä on ollut hyvä,
olen saanut olooni parannusta,
työt palkitsevat,
aurinko paistoi,
ehdin hetken haravoida ennen pimeää,
vanhan miehen tekemä ruoka oli hyvää
ja sitten vielä arpajaisvoittokin.

Ja huomenna
työmatka Tampereelle,
samalla tapaan isolapsen.

Jos olisin nuorempi,
sanoisin:

PARHAUTTA!

Mutta kosken ole nuori, sanon:

Tykkään :)