Kissa noita-akan seurana

Pikkulapsi se sitten läks virpomaan. Meillä käytiin kiintoisa keskustelu iso- ja pikkulapsen välillä:

- Mikä aiot olla kun menette virpomaan?
- Noita.
- Noidat on naispuolisia!
- Sukupuolisyrjintää!!!

No, ei sitten tullut noitaa, vaan prinsessa olkoon noita ja pikkulapsesta tuli paksu kissa. Musta-harmaaraidallisin jaloin, oli metka näky.

Tässä eilisillan tunnelmia:

Meillä ei käytetä liimaa laisinkaan, vaan tuollaisilla helmihärpäkkeillä laitetaan ruusukkeet ja höyhenet kiinni, siistimpää niin. Oksina käytetään omenapuuta tai joskus kirsikkapuuta.

Palkkiokuuleri odottaa:

Saanen muuten huomauttaa löytäneeni viimeinkin kukkalajikkeen, joka viihtyy meillä, neilikka :) Nyt vain pitäisi hieroa niitä muutamaa harmaista aivonystyrää, joita mielikuvitukseksikin kutsutaan, ja kehitellä jokin muu kiva tapa maljakoida niitä. Tuo perinteinen maljakkojuttu on jo niin, miten sen sanoisi, niin passé, kielillä jos puhutaan. Toivoa sopii...

Pikkulapsen ollessa virpomassa isolapsi se sitten päätti testata kädentaitojaan, teki rautalankamunan. Neula antanee mittakaavaa:



Ja voi, tuo suloistakin suloisempi auringonpaiste! Se kylläkin hämää, siellä on tosi kylmä tuuli. Jää nähtäväksi, josko uskaltaudumme ulkoistamaan itsemme :)

"Tehdään nyt töitä vielä vajaa viikko ja hiljennytään sitten pääsiäisen viettoon." Tuo on se lause, jonka olisin halunnut täydestä sydämestäni kirjoittaa, en vain pysty. Meidän pääsiäisemme tulee sisältämään myös surua ja huolta. Sain viikolla puhelinsoiton, jota en osannut edes kuvitella tulevan, syöpäpeikko on jälleen lähellä. Pian repeää pää.

Yritän pitää mieleni, jos en positiivisena, niin sitten edes rauhallisena. Sitä tarvitaan vielä, paljon. Onneksi on omat rakkaat lähellä.

Yritetään rauhallista laskeutumista pääsiäiseen,