keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Pessimisti ei pety


Kevät tuli, mutten suostu uskomaan. 
Kasvit nousevat innolla pintaan.
Moni kasvi on selvinnyt talvesta 
(siis mistä talvesta?) hyvin, 
pakkasta taisi olla kerran 
ainakin kaksikymmentä astetta. 
Lumitöitä en tehnyt kertaakaan, 
vanha mies teki kerran lapion verran. 
Kasvit eivät ole myöskään hukkuneet, 
pelostani huolimatta, 
vaikka vettä on riittänyt. 

Aurinko paistaa
ja linnut laulaa, 
on kylmää.

Haravointi tehty.

Milloin sataa seuraava lumi?
Se sataa varmasti,
nyt on maaliskuun alkupuoli.
Mutta milloin?

Olisi ihana tuudittautua
kevään tuloon. 
Blogit ovat pullollaan
ihania kevätkuvia,
minulla kevätkuvia, 
eivät niinkään ihania.

Koska olen niin vanha,
tiedän tämän olevan harhaa.
Harha keväästä.
Niin mielelläni olisin väärässä.
En ole kuitenkaan.


Tässä muutama otos sunnuntailta, 
tänään kamera lepäsi.


Särkynyt sydän esiintyy



Muksei kukaan ole haravoinut?

Krookuksista ei havaintoa
vain päivänkakkaraa ja tulppaania


Ilmasipuli on siementänyt ympäriinsä



Pääsen kuljettamaan 
elokuvantekijöitä.
Pienet ihmiset ovat innoissaan
ja minä saan
"hyvä-äiti"-pisteitä 
kuljettamalla filimaustiimiä.
Parasta.
"Äiti oletko valmis!!"
"Äitii, onko voileivät valmiit!!"
"Äiti, mennään jo!?"

No, menen.
Nyt.

Muistaakseni




2 kommenttia:

  1. Voi ei! Siis ei meillä ole vielä näin "elämää" tuolla pihalla! Oikein innostuin, että lähden vähän kurkkimaan! Mutta kevään ensimmäiset narsissit ostin eilen! Odotan innolla tuota luonnon heräämistä!

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti taidat olla oikeassa, että joku lumikuuro vielä iskee ennen lopullisen kevään ja kesän tuloa. Täällä perennapenkit ovat vielä umpilumessa.

    VastaaPoista