Haastettu

Kirahvilan Kati haastoi minut jo kauan sitten vastaamaan yhteentoista kysymykseen. Minun puolestani pitää keksiä samaiset yksitoista kysymystä ja haastaa uudet yksitoista bloggaajaa mukaan.

1. Minkä värinen tunnet olevasi?

Yksinkertaisesti sanottuna olen sininen. Ja jos muuten herkullista väriä ajattelee, se on ilman muuta keväänvihreä, tai oikeammin kevään vihreät, ne moninaiset ihanaiset :)

2. Millaista blogia kirjoittaisit, jos olisit nyt 20-vuotias (ja jos olet nyt n. 20-vuotias, millaista kuvittelisit kirjoittavasi 20 vuotta vanhempana)?

 

Kati, vaikea kysymys. Mietitääs vähän. Ollessani kaksikymppinen tietokoneet olivat aivan uusi juttu. Ensin rakastuin tietokoneella kirjoittamiseen, se oli niin helppoa. Jos siirrän ajatukseni tähän päivään ja kuvittelisin olevani kaksikymppinen, luultavasti kirjoittaisin, niin, mistä? Taitaa olla niin, että itsekeskeinen kun olen, kirjoittaisin jotakuinkin samoin kuin nyt, itsestäni.

 

3. Jos olisit kasvis, mikä kasvis olisit?

 

Jos pohtisi vähän:

 

Sen pitäisi olla

• kotimainen
• lähellä kasvava
• voisi myös itse kasvattaa
• mitä sitä tarvitseekaan: vitamiinit, lukuisat kivennäis- ja hivenaineet, ja ja ja...
• herkullinen
• kauniin värinen
• pyöreä

 

Mitä tästä siis tulee? Tomaatti.

 

4. Kuka ajattelija/kirjailija tms. on tehnyt sinuun vaikutuksen?

 

Jo työnikin puolesta joudun lukemaan paljon, samoin itseni vuoksi. Maailma on täynnään vaikutuksen tehneitä, kukin tavallaan, joka päivä vaikutun. Mutta takaraivossani naputtaa vain yksi nimi, joka palaa usein: jo edesmennyt Juice. Kun kuuntelee hänen verbaliikkaansa, huomaa sen olevan aivan hämmästyttävä. Mielestäni suomen kieli on aivan huikean kaunis ja monivivahteinen ja henkilö, joka sitä lahjakkaasti käyttää, saa aina arvostukseni.

 

5. Osaatko seistä päälläsi?

 

Herrajjumala, en!

 

6. Onko sinulla joku erityistaito tai -kyky?

 

Kyllä, olen hyvä työssäni.

 

7. Lempituoksusi?

 

Luonto sateen jälkeen.

 

8. Kuka on lempirunoilijasi ja miksi?

 

Ehdottomasti Heli Laaksonen, hän kirjoittaa lapsuudesta saakka tutulla murteella. Häntä voi sujuvasti sekä lukea, kuunnella että katsella.

 

Mieleeni nousi myös Lauri Viita ja mieheni edesmennyt täti. Tädillä oli tapana aina juhlatilaisuuksissa lausua Viidan Kaarisilta. Vieläkin menee kylmät väreet selkäpiissä ja kyynelet nousevat silmiin sitä ajatellessa, ei niinkään runo, vaan taitava ja vaikuttava lausunta.

 

9. Mikä on tärkein aistisi?

 

Tähän vastaisin, että näkö.

 

10. Tiedätkö kumpi aivopuoliskosi on dominoiva?

 

Tietoa ei ole, mutta uskon aivojeni olevan sekametelisoppaa

 

11. Mikä musiikki saa sydämesi laulamaan?

 

Tässäkin asiassa olen umpisuomalainen. En paljoakaan siteeraa sanoituksia, mutta tykkään niin paljon suomen kielestä, että suomalaiset sanoitukset kolahtavat ja sitä myöden sydämeni lähtee mukaan. Niin vanha kuitenkin olen, että vanhat, seiskyt-kasikytlukuiset poppirokkijutut iskevät syvimmälle.

 

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan :)

 

 

Ja nyt ne minun kysymykseni:

1. Puhuitko vai kävelitkö ensin?

2. Missä vietit suurimman osan valveillaoloajastasi ennen kouluikää?

3. Oletko käynyt pikkukoulua vai isoa koulua?

4. Millä kuljit koulumatkat?

5. Oletko opiskellut pitkään?

6. Onko sinulla kummilapsia?

7. Minkä aineen opettaja on jäänyt erityisesti mieleesi?

8. Haluaisitko opiskella vielä uuden ammatin?

9. Mitä haluasit tehdä, jos mikään ei sitä rajoittaisi?

10. Fillarilla vai kävellen?

11. Nyt vai huomenna?

Ja keitäs minä sitten haastan vastaamaan?

Ihan nimeltä mainiten tietenkin Katin Kirahvilasta (Nokkos-Silakalle terveisiä!) ja sen jälkeen juuri sinut, jokaikisen blogini lukijan, joko kirjautuneen tai kirjautumattoman, ei väliä. Mielelläni lukisin vaikka kommenttilaatikostani, jos (tai siis kun) olet ottanut haasteen vastaan ja pääsen lukemaan vastauksiasi :)

Positiivinen ajattelu ja murheen alhosta nousu alkaa juuri nyt. On tässä maailmassa paljon hyvää ja kaunista, se pitää vaan nähdä.

Katsos vaikka tätä:

Mukavaa alkavaa viikkoa :)

 

Nonni.

Ja yksi "riemu" lisää. Nuori nainen peruutti autonsa minun autooni. Katsomatta peileihin siis peruutti autonsa. Järjen riemuvoitto. Pääsi pari rumaa sanaa. Eipä tarvinnut ajella enempää tänään. Taas soitin pellinsuoristajalleni. Itsehän ajoin viime(tai jonain)talvena peräkolarin, itse siis, nokka suoristettiin. Viime kesänä isolapsi vähän oikoi aidankulmaa, kylki suoristettiin peräpäästään, nyt toinen kylki nokkapäästään... joku kun lukee auton papereita, taitaa luulla (suottako?) autolla ajetun romurallia...

Onni onnettomuudessa oli eilinen autonkatsastus. Vain viikon myöhässä, mutta näemmä riittävän ajoissa... joku johdatus kait... istuessani poliisiautossa antamassa tietojani ystävälliselle poliisisedälle mitä näinkään, keskilapsi se siitä poliisiauton editse käveli päin punaisia, äitinsä vain hymyili vienosti poliisisedän kanssa.

Lopputulos luonnollisestikin oli kolhijan syyllisyys, minulle jää vain suoristuttamisen vaiva ja sijaisauto, onnekseni näin.

Tällaista tänään, kuinkahan huomenna? Koko päivä satakunnassa...

Minun kesäni alkoi

Kiitos kaunis kaikista kannustavista kommenteistanne näiden postausten aikana, arvostan niitä kovasti! Kiitän ja kumarran :)

Niin paljon tapahtuu, ettei enää tiedä mikä on oikeasti tapahtunut ja mikä unta. Olen nimittäin nukkunut paljon ja nähnyt kovin todentuntuisia unia, paljon. Unia jotka voisivat aivan yhtä hyvin olla niin totta kuin untakin. Yritän jäsentää päätäni kirjoittamalla tätä tänään, nämä ovat sitten elettyä, eivät valitettavasti unta.

• Mörköpeikko on palannut keskuuteemme. Suuret tutkimukset ja sitten sytostaatti. Ei hyvää seuraa.
• Olen saanut niin neuloja kuin hierojan kouriakin, paljon, vähän pehmittämään pinkeätä kroppaani. Yhden mörköreissun jälkeen hieroja kysyi "Mitä sulle on tapahtunut!!!" Keho soi  "pingg" lihasta koskettaessa. Huomasin ajaessani purevani hampaita yhteen, raivolla. Ei tainnut auttaa.
• Keskilapsen kanssa teinikiemurat ovat jänniä.
• Pohdin koko ajan isolapsen mahdollista uupumista omaishoitajana, työssään pesistuomarina ympäri isänmaatamme, mummun pikku apurina, äidin pienenä tyttösenä, sulhonsa varusmiespalveluksen päättymistä odottavana prinsessana... huoh.
• Loma ei vain millään tunnu tulevan.
• Anoppi teki typeryydessä pohjanoteerauksen.
• Olen ensi kertaa puhunut isästäni tuntematta suurta tuskaa.
• Tulen liittymään mörön häätämisen seurausten tukemiseen, minusta taitaneepi tulla taas satakuntalainen, kesää on paljon edessä.
• Miten ihminen, joka on jo valmiiksi luuta ja nahkaa, ilman mainittavia lihaksia, tulee kestämään sytostaattihoidot??
• Ilon asioista, meillähän kotipiha on pieni. Vuokrasimme pienenpienen pellonläntin ja siellä näyttää kasvavan jotain muutakin kuin juolavehnää.
• Pieni kotipihamme on ihanan vehreä. Ongelmana on saamattomuuteni kesäkukkien istutuksessa. Niitä taimia on pilvin pimein, mutta ne odottavat pihalla ruukutustaan tai kukkapenkkeihin pääsyä. Siellähän odottavat.
• Arvatkaas miltä näyttää, kun vanhan talon vanha mies kantaa olallaan säkillistä hyvin kompostoitunutta hevosenlantaa ja se säkki halkeaa...
• Nyt pihassa on minun lempparilämpöni, 19 astetta plussaa.
• Ostin villasukkalangan, menen lauantaina tutustumaan sähköttömän elämän saloihin, satakuntaan taas.
• Olin tänään pupsuteltavana molemmmista päistä, jalkahoito, säärten siloitus ja vielä geelatut kesävarpaat. Siitä sitten muutaman viraston kautta hiuksia huollattamaan, ihanaakin ihanampi kampaajani on saanut sytostaattikuurinsa lävitse ja "enää" sädehoidot, yli kolmekymmentä kertaa sädetystä ja lisäksi viisivuotinen lääkitys. Kuten tavallista, palasin kampaajalta rentoutunueena kaikesta huolimatta.
• Työkaverini sairastui rintasyöpään huhtikuussa, leikkaus, piti olla sillä selvä, nyt sitten kuitenkin hoidot alkavat. Toinen työkaveri tuli eilen töissä käymään, suoraa sairaalasta rintasyöpäleikkauksesta. Kolmannen työkaverin mies kuoli vappuna yllättäen syövän komplikaatioihin. En jaksa jatkaa tätä listaa. Mietin vain, murenenko vai jaksanko. Ympärillä on nyt liikaa pahaa. Vaikea pitää omaa mieltä edes neutraalina, saati sitten positiivisena.
• Tässä yksi positiivinen juttu:

Pikkulapsi ja Prinsessa

Tässä tämä ajatusten sekamelska, ei siitä taida tolkkua saada, mitä väliä. Taidan mennä nukkumaan, taas.

Missä kesä?

Teini-ikäisen äitinä olo on ainkin vaihtelevaa, eipä pääse luutumaan vanhoihin kaavoihin ja joo'o, kyllä pääsee yllättymäänkin. Iltapäivällä suuren kaupungin sosiaalikeskuksen täti soitti. Ystävällisesti soitti hän. Kiihkottomasti kertoi tapahtuneen. Kiittäen otin tiedot vastaan. Ja sitten olikin pää tyhjä. Yritin sulatella. Sulattelin. Tein toimintasuunnitelman. Toteutin sen. Enää on siitä suunnitelmasta viimeinen osio tekemättä.

Suunnitelmaa tehdessäni käteni eivät voineet olla paikallaan. Otin kuvan ikkunalaudalla olevasta kasvista, jota en tunne. Sain sen pienenpienenä ja muistikuvani on sellainen, että siitä pitäisi tulla amppeliin sopiva riippumallinen.

Pienet vihreät(!) nappimaiset aavistuksen nukkamaiset lehdet ja yllätys-yllätys siihen tuli kukka. Kymmenen sentin mittaisen varren päässä on pikkuisen orvokkia muistuttava hennon lila kukka.

Minun taidoillani niitä oli mahdoton tarkentaa samaan kuvaan, kukka näes ihan oikeasti sojottaa kymmensenttisen varren päässä, irrallaan muusta kukasta kuin varresta. Siispä kaksi kuvaa samaisesta, pahoitteluni jälkimmäisen salamankäytöstä.

Tunteeko joku tämän?

Lisäksi meillä on sijoituskukkana pienenpieni appelsiini(tai mikä lie mandariini...)puun alku. Jahka hän vahvistuu ja isolapsi muuttaa taas kotiinsa, hän matkaa mukana. Saanko esitellä:

Huomaattekos, meni aika monta hetkeä, etten ollenkaan miettinyt tätä viimeistä suuren toimintasuunnitelmani kohtaa, sain sekä omat että teidän ajatukset siirretyksi sijaistoimintoihini kukkiin. Nyt pitänee palata maan pinnalle ja miettiä jos-käy-niin-sitten-teen niin-jos-käy-näin-sitten-teen-näin-vaihtoehtojani. Nyt saa kyllä toivottaa tsemppiä!!

Huoh!

PS. Koulut loppui, kesä saisi tulla :)

Kirpulle oli päästävä

Viikko sen kun kulkee kohti loppuaan, onnekseni. Tällaista viikkoa en kestäisi enää pidempään. 

Vastapainona kaikelle tällä viikolla kirjoittamalleni työrankkuudelle olen tänään saanut suunnitella ja näperrellä huomista ajatellen. Kierrätyskartonkia, keltaisia kukkia, leimailua, koivunlehtiä tralalaa.

Kirpulta kiva hame ja heikkouteni, napit ja Iittala virhreänä (ok, vihertävänä).

Vanha mies ja pikkulapsi ovat viljelmillämme kuopimassa maata ja istuttelemassa ja kylvämässä viimeisiä, kotona on aivan hiljaista.

Ulkona mustarastas availee iltalaulujaan. Pihapiirissämme päristelee myös jonkinlainen harakkapopulaatio, ne tappelevat räkättirastaiden kanssa aika metelillä aamuisin. Ikkunasta katsellessani huomaan naapurin syreenin olevan pulpahtamaisillaan kukkaan, nuput suorastaan pullistelevat.

Taidan lähteä nuuhkimaan kevättä :)



Kovan päivän ilta

Arki-ilta.

Lasillinen viiniä on paikallaan tänään,

juuri nyt.

Tämä päivä oli

yksi niistä syistä

olla töissä vähän sairaana.

Onnekseni se on ohi, 

poikkeuksellisen kova päivä.

Aamusta iltaan.

Suuria päätöksiä on tehty

ja niiden seurauksia tässä sitten

suunnitellaan ja toteutetaan tulevaisuudessa. 

Käytäväkeskusteluja.

Puhelinkeskusteluja.

Naamakkainkeskusteluja.

Perusteluja.

Ratkaisuja.

Tunteet pinnassa kaikilla.

Vielä kun osaisi

noiden tunteiden vierelle nousta,

en yläpuolelle nousua kaipaa,

vaan nimenomaan

niiden rinnalle nousu olisi hyvä taito osata.

Suurten juttujen vastapainona

tässä muutama rauhoittumiskuva

tältä illalta:

Kevään eka tulppaaninnuppu,
viimeisenä avautunut

Salaattiorvokit

Retiisi-vesiheinä-ratamo-voikukkaviljelmä

Ellei päärynäpuu kuki,
ainakin kirsikka kukkii

Harvaa patjarikkoa rutikuivassa kivikossa

Heikäätte hei, laskeudutaan loppuviikkoon :)

Ihana tuoksu leijui vastaani...

... tullessani töistä tänään. Vanhan talon vanha mies oli valmistamassa ruokaa, yhtä parhaistaan, kaikenmaailmansalaattia. Kysyin josko herneenversot kelpaisivat mukaan ja toki vain kelpasivat.

Kas näin:

Ja ellen milloinkaan ole aiemmin maininnut, kasvatusruukku on Saves-tuotantoa :)

Köhä voi hyvin, kohköh vaan, antibiootti puree. Olen kuullut kauhujuttuja mykoplasman aiheuttamista jälkitaudeista ja seurauksista. Olen luvannut itselleni olevani heti pois töistä jos olo pahenee, töissä kuitenkin teen merkittäviä asioita merkittävien ihmisten kanssa, niin kauan kuin minä siellä olla voin, olen, en voi jättää töitäni muille ilman suurta pakkoa. Ja kyllä, sädekehä on himmennyt jo aikoja sitten ;) Kuten satakuntalainen sanoisi, kippiä mikä kippiä.

Ulkona on liki kolmekymmentä astetta pihan mittarissa, samoin oli eilen illalla kotitutuessani töistä kahdeksan aikaan. Ah, mieleni tekisi tempaista kesämekko päälle ja istahtaa omenapuun varjoon siemailemaan vaaleaa sangriaa. Haaveissa vain, huomenna taas pitkä työpäivä, ei kannata pohjustaa sitä ihon palamisella. Hyi jos joku jotain muuta pohjustuksesta ajatteli!

Tuosta herneenverson vihreydestä tuli mieleeni yksi uudehko ikuisuusprojektini, siksak-kuvioinen villapeitto. Yksi sen väreistä on aika lähellä tuota versonvihreää, katsokaa vaikka:

Vaaleanpunainen ei oikeasti ole noin heleä, se otti valoja ikkunan kautta. Seiskaveikkaa. Muistaakseni varasin vähän toista tusinaa kerää tuohon projektiin, kun kerran halvalla sai, muka ;) Joitain raitoja valmiina, vain joitain kymmeniä puuttuu, ehkä jouluksi, jonkin vuoden jouluksi.

Mörköpeittoon, siihen isäni sairastaessa aloittamaani isoäidinneliöiseen, olen virkannut yhteneviä uloimpia reunoja luonnonvalkoisella. Kutinaihoisia kun vanhan talon väki on, olen ajatellut laittaa siihen toisen puolen esimerkiksi fleecepeitosta. Niin se puoli olisi ihoa vasten ja toinen puoli olisi se lämmittävä puoli. Saas nähdä kuinka etenee. Valmiita palojahan minulla on joitain satoja. Päättelemättä. Suurimman osan virkkasin saattohoidon aikana, silloin vain virkkasi, ei ajatellut mitään niinkin monimutkaista kuin lankojen päättelyä, virkkasi vain lapun toisensa jälkeen.

Jos joku miettii tämän viimeisimmän mörön tilannetta, se on aisoissa, tulevaisuus näyttää ainakin viikon verran vielä valoisalta. Ensi viikolla kuullaan tuloksia patologin tekemistä tutkimuksista. Mitkä ne ovatkin, ne otetaan vastaan ja eletään niiden mukaan. Isolapsi edelleen puikoissa, ollaan alettu nimittää häntä omaishoitajaksi ilman palkkaa. Siunattu lapsi, tuo minun Muruseni.

Lämpimäistä viikkoa, palaillaan jälleen linjoille!

Näin vanhaksi piti elää, että...

...sai elämänsä ensimmäisen keuhkoputkentulehduksen. Kaksi viikkoa ehdin yskiä keuhkojani ulos ennen lääkärikäyntiä. Olen tottunut viruksiin ja uskon viikon hoitavan ne pois. Tämä siis ei haihtunut viikossa ja nyt sitten antibioottikuuri naamariin. Pikkulapsi samoin. Vanha mies varmaan ensi viikolla. Keskilapsi kait samoin ensi viikolla. Isolapselta tämä tuli. Huoh! Henki toppaa niin, ettei ulos tee edes mieli.

Muuten,

katsokaas mitä herttaista

löytyikään tänä aamuna majatalostamme?

Entä mitä katseeni kohtasi eilen?

Joku on naamallaan matkalaukussa!

Tästä on hyvä jatkaa, keuhkojen rauhoittaminen tähtäimessä, töissä rankka viikko edessä, aamusta iltaan koko viikko. Toki lääkäri olisi kirjoittanut viikon saikkaa, mutta joskus vaan on oltava korvaamaton. Ei tässä mitä sädekehää viritellä, nyt vaan asia on näin. Piste.

Aurinkoista alkavaa viikkoa :)

Huhhellettä :)

Ei sitä hellettä vielä muualla taida olla

kuin minun sisälläni.

Tulin akupunktiosta.

Kehossa kuplii ihana rentous ja lämpö.

Jano.

Verenpaineet alle arvostelun

minähän syön migreeninestona verenpainelääkettä...

ja ihan normipaineet ilmankin),

fillarimatka varsin kiintoisa

näillä paineettomuuksilla,

ehjänä kotona kuitenkin.

Sain luottolääkäriltä puhelimitse luvan

jättää painelääkityksen kokeeksi pois,

katsotaan kuinka akan käy. 

Ja hui kauheaa, minä tuoksun mieheltä,

tuoksu leijuu nenääni aina vähänkin liikahtaessani.

Partavettä (-vesiä?) kait.

Asettelin naamani siihen hierojanpenkin läpeen

ja siitä kait se tarttui.

Hmm.

Tuonne Siperian puolelle valtakuntaamme

on torstaille ennustettu hellettä,

toivottavasti se siellä pysyykin,

minä tykkään tästä tämmöisestä,

kohtalaisesta.

On niin parasta herätä aamuisin lintukonserttiin

jo ennen kukonlaulua,

vielä paremmaksi sen tekee auringonnousu samaan aikaan.

Meidän pihan lämmöt kohdistuvat tällä kertaa orvokeihin

ja kukkapenkissä killittävään voikukkaan

Kiitos kaikki ihanaiset kommentoijat,

kommentit ovat ilo :)

Ja tervetuloa

uusi lukijani,

tervetuloa, toivottavasti viihdyt!

Parhautta :)

Kaikki lapset kotona, vävyllä höystettynä :)

Aamulla venytellessäni

vanhan talon vanha mies toi minulle

sänkyyn kupillisen kahvia,

johon pikkulapsi totesi

ettei nyt ole äiteinpäivä, vasta huomenna!

Halutessaan tästä voisi vetää johtopäätöksiä,

mutta sanonpa vain, ettei kannata :)

Täällä elellään hiljalleen,

osittain mörön valtakunnassa.

Hiljalleen myös näyttää puutarha elelevän,

herää tosi hiljaa.

Nämä tulppaanit ovat näyttäneet tältä

jo ainakin kaksi viikkoa,

mitenkään muuttumatta.

Keltaisia jo odotan todella avautuviksi,

muut tulkoon sitten kun tulevat.

Lisäksi olemme saaneet joukkoomme uusia vahvistuksia,

ruttojuuren ja uudenlaisen orvokin.

Ruttojuuri ystäviltä

ja orvokki on ilmeisesti naapurista siementynyt.

Tämä orvokki taasen taitaa olla omia siemennyksiä,

jälleen uusi värimuunnos.

Eka näkyvä nuppu päivänkakkarassa.

Ja mahonia avaa kukkiaan:

Näillä eväillä huomiseen :)

Mukavaa lauantaita!

Mörkö se lähti piiriin

Aurinko helli paisteellaan jo heti aamusta. Minulla oli koko jälkikasvu tilapäisesti yön yli kotosalla, aamuherätys kovin aikaiseen. Ja kun tuo isolapsi kovin kapeaa mallia on, hän sai kunnian ajaa naapurin uuden upean auton ulos tallista, talli kun on "vähän" ahdas sille, vain kapealuinen mahtui sinne pujottautumaan. Otin kameran mukaani aamuaurinkoon ja nappasin kuvia.

Isolapsi alkoi mörkövahdiksi, saapa nähdä kauanko häntä tässä vaiheessa tarvitaan, varautunut hän on viikkoihin.

Koska hän aikoo olla matkassa pitkään, hänen piti ottaa viljelyksensä mukaansa matkaan.  Niinpä hänen pienessä rusinassaan (jota autoksikin kutsutaan) oli huumaava basilikantuoksu hänen viilettäessään läpi maiden ja mantereiden. Yhden ruukullisen hän jätti adoptioon ystävälleni ja persiljan meidän salaattimaahamme satoa tuomaan. Automatkailu pimeässä oli kellastuttanut persiljaa , nyt se on jo valohoidossa.

Kannoin myös säkkilakaupalla valuuttaa paikalliseen kaukoidänkauppaan. Kaikkea tärkeää, kuten orvokeita, lobeliaa ja autoshampoota, no ehkä vähän jotain muutakin. Kotimatkalla ei voinut ajaa kirpun ohi, vaan oli pakko jarruttaa. Saaliina muunmuassa nämä:

Ostin minä vähän muutakin, mutta kuvaan ne vasta valmiina. Puuta...

Ja ikäänkuin loppukaneetiksi on pakko sanoa tämän mörön tuovan esiin läheisissä ihmisissä aivan kummallisia piirteitä. Ei niistä kuitenkaan sen enempää, olen vain hämilläni kaikesta koetusta ja kuullusta. Kai sitä kriisissä ihmisen sisin jotenkin salaa nousee pintaan, omanikin.

Nautitaan keväisestä viikosta, ainakin täällä meillä päin :)

Toivotaan aurinkoa kaikkialle!

Kotihengetär iskee

Ja tiskaa.

Ja huijasi taas,

kone se tuolla suhistelee.

Kirpulta riihimäkeläinen ja

sävy sävyyn

pesutabletit.

Mitään muuta en olekaan tehnyt:)

Ruokablogi

Huijasin, tämä mikään ruokablogi ole.

Kuka minun teelmiäni viitsisi katsella

kahta kertaa useammin?

Kunhan näytän, mitä tänään syötiin :O

Eikös näytä kauhealta?

Voisi varmaan harkita annoksen

kokoamista oikeaoppisesti

ennen kuvaamista,

mutta kuka sitä kaikkea jaksaa?

Mutta voin vannoa,

että maku päihitti taas kaiken kaameuden.

Rosamundaa viipaleina,

possunfilettä suurina suikaleina,

tuoreita herkkusieniä vain pikaisesti freesattuna,

salaatti ja kaiken keralla

omasta uuden sadon ruohosipulista

ja aurajuustosta tehty kastike.

Perusmausteet merisuola ja rouhittu mup.

Ja jälkiruoaksi eilen leivottua pullaa

(sen kuudensadan euron kahvin keralla nautittuna).

Ei laihduttajille.

(Sanoo hän ja katse hakeutuu alas kohti vyötäröä)

Oli vähän potkua meidän ruohosipulissa.

Litran taikina

Sisaruspullaa siitä tuli,
saiskos nämä erillisinä?

Jos nyt sattuisi ottamaan ompelukoneen kauniiseen käteensä,

voisi samalla ihastella tätä pelargonianalkua.

Jos joku tietää sille nimen,

olisin iloinen jos sen meille muillekin kertoisi :)

Humala, miniminiorvokki, mininarsissi ja minitulppaani

Voisiko nyt sanoa,

että kotihengetär on iskeytynyt kotiimme?

Onko?

Kysyy

Elämää vapun jälkeen

Blogihiljaisuus on jatkunut pian viikon. Olen lukenut blogeja, mutta enpä juurikaan ole edes kommentoinut. On toki ollut niitä ihania juttuja, joita olisi voinut surutta kehua ja iloita muiden saavutuksista, on vain ollut jotenkin liian monimutkaista se kommentointi. Ja varsinkin nyt ne sanavahvistukset saavat ihon kananlihalle. Eipä ole napannut.

Tiättekös, olen tullut vanhaksi. Naistenlehdistä on aina saanut lukea selviytymistarinoita aikuisista naisista, jotka ovat jostain syystä opetelleet sanomaan ei. Ja aivan kuin varkain huomaan opettelevani itse sitä. Olenko siis aikuinen? Olen päättänyt harjoitella tietynlaista itsenihuomioimista ensin ja vasta sitten jos jaksan, voin ottaa pientä taakkaa lähi-ihmisten hartioilta, voin jakaa sitä, mutten ota sitä kantaakseni. Oliko tarpeeksi epäselvää? Pari esimerkkiä valaiskoon tätä.

Hyvä hyvä ystäväni on vaikeuksissa aikuisen poikansa kanssa, on ollut jo pojan vauva-ajasta saakka. Hän tarvitsisi tukea. Vaikka on ilmiselviä juttuja, joissa voisin auttaa, en vain voi, en jaksa, vaikka osaisinkin. Pystyisin tekemään asioita ja soittamaan vaikka puheluita oikeille ihmisille saadakseni asioita eteenpäin. En vain jaksa, en pysty.

Hyvä hyvä työkaverini on sairastanut viime syksystä ja nyt palaamassa töihin. Hän tarvitsisi tukea paluussaan ja minä laistan auttamisen, ei riitä paukkuja. Jäin nimittäin itse sairaslomalle juuri, kilppariarvoini seilaavat aivan missä vain ja aineenvaihduntani on aivan sekaisin. Migreeni puskee koko ajan taas läpi ja muisti pätkii... tue siinä sitten.

Apellani on muistisairaus, anoppi väsyy. Kevyt hymy nousi suupieleen kuultuani apen syötyä aamupalalla teepussia haarukalla ja veitsellä, hymy kylläkin hyytyy nopeasti. He tarvitsevat tukea. Puhelut ovat vieläkin soittamatta.

Syöpämörkö aiheuttaa suuria muutoksia lähipiirini elämässä, siinä olen mukana, vahvasti. Omasta halusta. Puhelin soi taukoamatta mörköjuttuja. Josta tulikin mieleeni soittaa sairaalaan, hetki vain. Noin,sekin tuli hoidettua. Isolapsestani tulee maanantaista alkaen kotihoitaja, insinööri hoitajana, hyvä siitä tulee :)

Oppitunnit jatkukoon.

Tässä muutama otos vappupäivältä, vanhoja siis jo ovat. Orvokki kukkii jo avonaisena, itsesiementänyt orvokkimme valtaa alaa kaikkialta, tämä versio on ruohosipulin vierellä. Ja orvokin alla on joskus huhtikuun alussa pihalle kylvetyt retiisit, pakkanen ja lumi eivät toistaiseksi ainakaan ole haitanneet kasvua.

Mikä kuvassa ei kuulu joukkoon?

Ja vastaus edelliseen tietty on retiisi, sehän voidaan syödä. Fillarinkello on yhtä kaunis katsottava kuin kukatkin, eikö ?

Viikonlopun alkua vain meille kaikille, nautitaan :)