Kun maalainen kaupunkiin läks

Kuinkas sitten kävikään?

No, kas. Juna vei tätsyn aamutuimaan suureen kaupunkiin. Hyvässä seurassa, matka sujui joutuisaan. Hyppy junasta ja kipin kapin taksijonon hännille. Matkalla kohteeseen tätsy sitten otti kukkaron esiin maksaakseen. Tai kuvitteli ottavansa. Ei ollut mitään kukkaroa.

Onneksi arvon kollegalla oli kukkaro ja muutama pennonen... perille sitten päästiin, vain huomataksensa olevansa väärässä paikassa. Onneksi jalkapatikka ei ollut kovin pitkä... mitä lie vajaa kilometri, kyllä maalaiset sen kipaisevat.

Itse asiaan päästyä tämä tätsynen jäi sitten jumiin vessaan. Tätsynen myös oli soitellut useampaan paikkaan selvittääkseen kukkaronsa kohtaloa ja seuraamuksia. Maksuvälineet sulkuun ja sen semmosta. Kukaan ei tiennyt pankin tätsyä lukuun ottamatta juuri mitään. No, ei sitten ollut varaa uuteen taksikruisailuun, pari kolikkoa taskun pohjalla.... Mitäs sitten tätsyt tekisivät? Pummilla junalla keskustaan... paitsi että eräällä tätsyllä ei ollutkaan junalippua... onneksi jollain oli tabu ja sähköpostista löytyi sihteerikön tilaama tiketti peedeeäffänä...

Nyt seuraa tätsyn päivän paras. Junassa kotiin tätsyt tapasivat aamuisen junahenkilön. Pitkät keskustelut hurmaavan nuoren miehen kanssa, hän lupasi selvitellä, josko joku tietäisi tätsyn kukkarosta jotain. Ja huraa ja jipii, kukkaro oli löytänyt tiensä maalaisaseman junatoimistoon!! Tätsy olisi hypännyt molempien nuorten miesten kaulaan, mikäli olisi pokeri riittänyt, muuta tätsy on luonnostaan arka, hiljainen ja pidättyvä, ei sellaista nyt vaan voi tehdä. Mutta voi sanoa, ettei tämä jää tähän. Luonnossakin voi maksaa. Ja hyi ja joku nyt jotain rumaa ajattelee. Kakkua kuitenkin tätsy ajattelee... junaherrasmiehille kakkua, eikös se ole jotain?

Kokemusta rikkaampana, ilman kortteja
joku tätsy

Ja huomenna uudestaan...