Se suomen laki

Joo, kirjoitin harkitusti 

tuon otsikon pienillä kirjaimilla,

onhan kyse askartelumateriaalista,

ei sillä enää ole mitään tekemistä 

lain tai valtion kanssa.

Tässä ekana kylppärin ovi,

vielä puuttuu suhulakkaus ja 

sen jälkeen saa pikkulapsi kiinnittää 

kahvan ja lukon takaisin paikoilleen.

Ovi on joskus parisen vuosikymmentä sitten 

hankittu rompparilta,

siihen on tehty jätepuusta karmit. 

No, ne ovat edelleen paikoillaan,

koko kylppärihän odottaa edelleen

(varmaan vielä vuosikymmeniä) remppaansa.

Joitain kesiä sitten 

isolapsi maalasi sen karmean pinnan

valkoisella.

Nyt sekin jäi piiloon suomen lain alle.

Tiättetkö muuten, 

miksen voi ottaa pihastani 

mustaherukkapensasta pois?

Koskei sitä voi maalata valkoisella...

Tätä mieltä minusta on armas vanha mieheni...

Ja tässä taasen on sen yhden

 viime talvena valkoiseksi maalamani

viiden euron hyllyn sisältöä. 

Oli vähän hankala rajata sitä, 

ettei kaikki sekasotku  paljastuisi...

Olen siis päällystänyt 

sekä kenkä- että karkkilaatikoita,

lehtilaatikoita ja muutenvaanlaatikoita

tuolla riittoisalla suomen lailla.

Sitä siis riittää vielä moneksi vuodeksi,

vaikka keksisi päällystää mitä.

Tuo kellertävämpi paperi on 

jostain viiskytluvun romaanista.

Tässä meidän viimeinen auringonkukkamme,

rassukka.

Pelastin sen pakkaselta 

parisen viikkoa sitten 

ja viikko sitten se avasi kukkansa.

Tai siis no joo, kukkansa.

Varmaankin kaikki 

kynnelle kykenevät terälehtensä.

Se on juonut puolisen litraa vettä 

saadakseen kukkansa puhkeamaan,

lehdet nuutuvat,

mutta kukka sen kun kukkii,

iloksemme.

Mitä luulette, 

valehtelenko paljon 

väittäessäni tämän seuraavan kuvan

sekamelskan olevan ruusupuska?

En valehtele.

Puska sattuu olemaan vaahteran alla.

Mihinkäs muualle tuo vaahtera 

lehtiään tiputtelisi

kuin suoraan alleen...

Ja vielä pakkokuva arkistointimielessä.

Tämän vuoden ensilumi.

Ilmeisesti perjantai-iltana 

satanut märkä lumi,

siihen pakkanen päälle

ja tuloksena aamuinen jäämaa.

Ei edes jalanjälkiä jäänyt, 

niin jäässä oli.

Nuo lehdet on nyt säkitetty,

odottavat poiskuljetusta.

Meidän tontillamme on niin paljon 

niin lujasti lehteviä puita, 

ettei kompostointikeskuksemme

joka vuosi vedä niin paljoa.

Tänä vuonna siis on vuoro ajaa ne pois,

omenapuiden alla odottaa vielä

 ainakin saman verran samaa kohtaloa.

Lumimarja, syreeni ja kirsikkapuut 

pitävät vielä lehtiään tiukasti,

montakohan pakkasta ne vielä vaativat 

ennen lehdistään luopumista?

Näillä aatoksilla 

lähdetään uuteen viikkoon,

erikoiset ja -laiset viikot edessä,

saas nähdä, kuinka käy.

Näillä aivoilla.

Noppavalot

Heti aamutuimaan lainasin hävyttömästi ystäväni vanhaa fb-päivitystä, muuttaen siitä "vapaapäivän" sanaksi lomapäivä. Anteeksi Jaana, hyvään tarkoitukseen meni :)


Näin loma-aamuna, saanko esitellä insinööri-isolapseni taittelut kohteessaan:

Olen siis jossain kaukaisessa menneisyydessä ostanut askartelumateriaaliksi Suomen lain vuodelta jotain, erinomaista ohutta paperia, taipuu mihin vain eikä kovin helpolla repeä ja sitä vaan riittää ja riittää. Jos jostain valoa vähän lisää vielä tulisi, voisin kuvata muutaman muunkin käyttökohteen. Kolmetoista noppaa niistä näpeistä siis ilmaantui, kymmenen niistä ripustelin pienemmän ruotsalaiskaupan neljällä eurolla (kolmeysiysi oikeesti) myymään patterikäyttöiseen ledisarjaan. Hauska yksityiskohta on se, että otin käyttöön pikkulapsen legorekasta pois vaihdetut patterit, ne riittävät vielä mainiosti ledivalojen käyttöön. 

Ajatus nopista tuli vastaani viime viikonvaihteessa blogistaniassa seilaillessani. Pieni hetki vain, tarkistan tabletin kirjanmerkeistä linkin, jossa on hyvät ohjeet taittelulle.

Kas tässä, Anun Kotliving:

http://kotoliving.fi/keijukaisvalot-origami-ilmapalloilla/

Kuvastaa minun asennettani verrattuna Anuun, minulle nuo ovat nopat ja hänelle keijukaisvalot :)


Mukavaa päivää, itse kullekin, iloitaan hyvästä päivästä :) 

Hukassa

Minä hävisin. Olin hukassa. Menin pois. Järjettömän suuren stressin alla piilossa. Olenko löytänyt itseni esiin? En. Hukassa edelleen.Ja kun tässä istun ja sen kirjoitan, kyyneleet nousevat silmiin. Hukassa. Hukassa itseltäni, hukassa kaikilta.

Teen suhteellisen järkeviä asioita, silti hukassa. Laitan ruokaa, poljen, siivoan, iloitsen, leivon, teen työtäni, kuopsutan pihaa, pesen pyykkiä, odotan, käyn kaupassa, soudan, hämmennyn, vedän ja nostan, olen äiti, puhallan, poimin, kaadan, lohdutan, tankkaan,avaan ja suljen, kuulailen, rakastan, haravoin, kuljetan, suren, noudan, petyn, etsin, hymyilen, haen, unohdan.

Nyt myönnän, kilpirauhaseni poisto ei ole tuonut minulle terveyttä. Se on tuonut minulle näennäisen elämän. Päivät, joista en muista mitään. Tietysti blogista ja kamerasta voi tarkistaa, mitä olen tehnyt. Palkkakin tulee tilille, teen siis työni, teen sen ammattitaidolla, kokemuksella.  Minulla ei ole muistia. Jos joku kysyy jotain tarkennusta, tiedän tietäväni, en vaan muista, mitä tiedän. Pinnan alle kun vähän kurkistaa, hajoan. Ulkokuori on liian ohut. Se hajoaa.

Eihän näin voi kirjoittaa. Ja kuitenkin kirjoitan. Kahvia kuluu. Litrakaupalla.

Ja jotta pystyisin palaamaan tähän hetkeen ajatusteni arkistosta, tarkistan kamerastani, mitä on tapahtunut viime aikoina:

Mahoniamme kukkii

Kultapallo haluaa jatkaa kesää

Joku yrtti tunkee ulos kasvatuslaatikostaan,
en taaskaan tunnista...

Yritettiin naamioida kompostori ja roskis.
Ruusussa pari hassua kukkaa koko kesänä.

Syksyn kootut:
fillari
tikkataulu
vaahtera

Tätä tietä saan ajaa kotiin joka päivä

Enää muutama lehti vaahterassa jäljellä,
nyt ne odottavat haravoituina kasassa kuljetusta

Tästä täytyy kertoa enemmän. Viime perjantaina pikku- ja isolapsi tekivät puhelinpullaa. Isolapsi Onnibussin kyydissä ja pikkulapsi kotona. Välissään puhelinlinja. Tuloksena täydellinen litrainen pullataikina. Ikänään pikkulapsi ei taikinaa ole tehnyt. Maku täydellinen, rakenne täydellinen ja lopputuloksena täydellisiä korvapuusteja. Minun ihanat lapseni ©© Täytyy vielä mainita keskilapsen olleen jossakin missä lie vakkasuomalaisessa pusikossa partsaporukoidensa keralla, ei saanut nauttia perheensä, pullien eikä suklaiden seurasta... se oli se miinuspuoli lauantaissa...

Lauantai-illan huumaa:
pikkulapsen tekemä suklaamousse ja
isolapsen suomen laista tekemät nopat
(hahahaa, alkuluku 13 kappaletta)
valosarjalle.
Näette nopat sitten kun olen ostanut ne valot...

Lomalainen

PS. Sataako huomenna lunta?

Kukassa

No huhhuh vaan. Tulin kotiin salin kautta. Aivan kuin en ikinä mitään olisi tehnyt. Miksikö? Olin edellisen kerran viikko sitten, normaalisti käyn kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Loppuviikko meni kuluneella viikolla jonnekin häviten, tosin tunnustan torstaina arponeeni salin ja verenluovutuksen välillä. Näin netistä oman veriryhmäni veren olevan kovasti vähissä ja sitten vielä sattui olemaan kamala nälkä, muistin luovutuksesta "palkkiona" saatavan kaffen, bullan ja leipää. Se voitti, sali siis jäi. Muistutuksena siitä kärsin hapenpuutteesta, miljoonaa lyövästä sydämestä ja huonosta omatunnosta. Sain kuitenkin muutaman sata kaloria jätettyä sinne, mikä näin edukseni lasketaan :). Ja neljältä tänään salaattibuffet odottamassa...

Viikonloppu meni rakkaiden kanssa, kaikki lapset olivat yhtaikaa kotosalla, ainakin vähän aikaa... Kaikenmoista kodin talveen valmistamista tuli tehdyksi, kukkamaita siivotuksi, siemeniä kerätyksi, puutarhakalusteiden inventaariokin tuli tehdyksi ja monta monta kottarillista koivunlehtiä haravoiduksi. Tomaattisato kerätty (minähän sain ne kasvamaan vasta joskus juhannukselta, olemattomin satotoivein), punaista ja pyöreää paljon. Auringonkukat ja kehäkukat loput sisään ja maljakoihin. Ikkunoita pesin, toisia kunnostettiin, pattereita viriteltiin, toppatakkikaupassakin käytiin. Tilasin muuten itselleni Varustelekasta parkatakin, vähän reilun kympin hintaan, olen kovasti tyytyväinen ostokseeni.

Tätä me syötiin lauantai-iltana, pikkulapsen toiveesta, pikkulapsen ja isänsä tekemää, nam :)

Joskus milloin lienee viime vuonna kukkani kukki, yhdellä vaiko kahdella kukalla. Pestessäni ikkunoita katsoin sitä tarkemmin. Kattokaa, herrajjestas ku se kukkii, kakskytyheksän kukkaa:

Mukavaa viikkoa!

Lumihiutale

Meidän lumihiutaleemme 

(jonkinlaisen maahumalan kera) 

innostui kukkimaan vasta nyt kunnolla. 

Taitaa kutsua luokseen niitä oikeita hiutaleita. 

Viime yö oli ensimmäinen pakkasyö tänä syksynä,

saunan katto oli herätessä valkoinen. 

Maa sentään ei ollut... 

Pikkuisen tässä kuvassa leikin kuvankäsittelyllä, mutta vain pikkuisen.

 Ja tämä toinen kuva 

on yhdestä kesän aikaansaannoksestani, 

puutarharyhmän pehmusteet 

ja liian lyhyt kaitaliina, 

kangas kerta kaikkiaan loppui.

Istuintyynyjen taustat ovat luonnonvalkoiset,

tosin nyt mustapisteiset,

ilma on ollut homeille kovasti otollinen :(

Näillä tänään, palataan linjoille,

Värimyrsky

Että minä sitten rakastan tuota vaahteroiden syksyistä värimyrskyä. Olen jo viikon verran kuljeksinut ympäriinsä ja nautiskellut siitä. Että voi olla kaunista, miten se punainen väri alkaa valua latvasta tyveä kohti keltaisen ja vihreän säestäessä sitä valumaa. Olen kuljeskellut vain nauttimassa, en ole edes yrittänyt tallentaa kameralleni niitä, olen vain katsellut ja haiskutellut. 

Nyt taitaa tännekin päin olla kylmää tulossa, aamulla ennen kuutta upea kuutamo, seitsemältä kaatosade ja kahdeksalta aurinko paistoi. Kaiken aikaa seitsemisen astetta lämpöä. Ekan kerran tänä syksynä otin aamulla lähtiessäni päälleni syksyisen ulkotakin, tähän asti ollaan menty farkkutakilla tai jollain muulla liehukkeella. Nyt fjellu kehiin, on syksy. Eilen sisäytettiin pihalla kesänsä viettäneet amaryllikset ja omenapuussa roikkuneet kaktukset, juuri ennen viileyttä, onneksi.

Eilen kävimme jokavuotisella isoisä-retkellämme hiidenkirnulla, kamera ei mukana ollut, joten kännykkäkuva, olkaa hyvät:

Huomatkaa takana näkyvä metallinpaljastin :)

Vauvana ekan kerran täällä.

Hämä-hämähäkki, kiipes...

Lapsena tätä ainakin sanottiin metsäkieloksi,
mikähän oikeasti lie?

Nämä jätin kasvamaan ja odottamaan seuraavaa poimijaa

Ja koska jätin pikkupoikaset metsään kasvamaan, oma saaliini oli laihanlainen, pari litraa suppiksia ja litran verran kosteikkovahveroa. Metsässä oli muuten huomattavasti viileämpää kuin ihmisten ilmoilla, auton mittari kertoi eroksi useita asteita (joo, ulkoilutettiin autoakin vaikka oli autoton päivä, täältä ei metsään ilman autoilua pääse).

Mutta mikä vielä ikävämpää kuin saaliin pienuus, oli "metsänhoito". Koneella oli myllätty koko metsola, en viitsi käyttää sitä r-alkuista sanaa, se kuitenkin mielessäni oli maisemaa katsellessani. Voi vain oikeasti toivoa, että se mylläys on kannattavaa. Tietenkin on vain yksittäisen kulkijan ajatus, että metsällä on muutakin arvoa kuin rahallinen, esimerkiksi sielullinen. Pitää vaihtaa sielunsa lepopaikkaa, näemmä.

Työviikko on alkanut, 

Käsityöläisyyttä

Seikkailinpa tuossa netin syövereissä, vastaani tuli juttu, jota mietin pitkäänkin. Juttu oli käsityöläisistä. Juttu oli myös lasten kädentaidoista. Kurkistapa tämän linkin taakse ja ota kantaa

http://yle.fi/uutiset/kasityolaisen_ei_tarvitse_tingata_tyonsa_arvosta/6827740


Samasta aiheesta toisenkaltainen linkki:

http://www.rannveig.fi

Näin tällaisen teräksestä tehdyn naulakon eräällä seinällä ja olin myyty, siis kiireen vilkkaa heidän sivuilleen. Kuva ei kerro kaikkea, kyseessä on siis naulakko, kaari, jossa on aivan kuin heinäharavan piikit, mutta se mikä on parasta, siinä tuo alaspäin oleva musta on kaareva pitkä koukku, aivan kuin viehkeä kissan häntä. Ja nuo taaemmat ovat siis varjoa, eivät itse naulakkoa. 

 

kuva on osoitteesta 

http://www.rannveig.fi/fp/timg/naulakko_s.jpg

Ja tämä ei sitten ole maksettu mainos, vaan omia mieltymyksiäni kuvaava postaus. Varmaan tarttee joulupukille kirjoittaa, josko olisi ollut riittävän kiltti saadakseen tuollaisen...

Erilaisuutta ja monenlaisuutta

Kenkuttaa. 

Kauniisti sanottuna. 

Maailmassa niin monta on kamalaa asiaa,

se hämmästyttää kummastuttaa tätä kulkijaa.

Takana on hämmentävä päivä. 

Kuulen paljon, 

kuuntelen vielä enemmän. 

Ja kun tarpeeksi kuuntelee, 

pieni pää ei enää kestä. 

Maailma on paha. 

Joskus kauan sitten 

totesin olevani taivaan lahja maataloudelle,

nyt voin todeta olevani 

taivaan lahja oikeuslaitokselle. 

Pysyn nimittäin kaukana siitä. 

En joudu tuomitsemaan. 

En nimittäin tänäänkään enää tiedä, 

kuka on oikeassa, 

onko kukaan. 

Monia tarinoita samasta asiasta. 

Kukin kuulostaa oikealta. 

Paitsi, ettei voi olla, 

niin paljon vastakkaisuuksia ja ristiriitoja. 

Erilaisuutta:

Onnekseni saan olla rinnallakulkija, 

en joudu tuomitsemaan.

Pahaa oloa joudun silti tuntemaan.

On päivässä paljon hyvääkin.

Läheiset.

Ystävät.

Syksy.

Katso vaikka:

Kotikoivun satoa

Nämä kaikki kolme seuraavaa samettiruusua

ovat samasta siemenpussista,

monenlaisuutta:

Kukkaruukussa
aurinko paistaa koko päivän
ja kastelu riittävää

Seinän vierellä
aurinko paistaa vain aamupäivällä

Kukkapenkissä paahtavassa auringonpaisteessa
huomaa öttiäinen :)

Surullisena,

Kukkimuksia

Voi tuota ihanaista syyssäätä, ihana pimeys illalla ja yöllä, ihana auringonpaiste jä hellivä lämpö päivällä. Sormet niin syyhyäisivät jo putsaamaan pihan aikansa eläneistä kasveista, ei vaan vielä voi, ei vielä niin oikea syksy ole. Tiedän, että syksyyn pitäisi varautua jo, villasukkakudinten kutsuun pitäisi vastata, ei vaan voi, ei ole niin oikea syksy vielä, että lämpöistä hyppysiinsä vielä kaipaisi. Ole täsä sitten.

Eilen illalla hiippailin kotipihassa kamerani kanssa, mikä kauhea villiinnys pihan onkaan vallannut, kaikki sikin sokin ja liikaan tai liian vähään veteen kuukahtaneita kasveja joka puolella. Tähän valitsin kuitenkin suurin piirtein elossa olevat... 

Kuvankäsittelystäni sen verran, että käytän hyvin lyhyttä reittiä siinä. Ensin rajaan kuvan, sitten muutan sen koon niin, että pidempi sivu on 800 pistettä ja sen jälkeen lisään kehyksen. Viimeisenä lisään tuon kopiraittikuvan tuohon alareunaan ja se on siinä, kirkkauksia ym värinsäätöjä en harrasta, kun ei nappaa niin ei nappaa. Nämä kuvat on otettu ilta-auringossa, hassut värit tulevat sen ja kamerani yhteistyön tuloksena.

Kas tässä akileija, kivenkolossa sepelin päällä.

Ehtiiköhän tämä enää avautua, tämä auringonkukka?

Tämä ehti, ei taida kuitenkaan 

siementen tuleentuminen enää onnistua.

Kehäkukka ja muistaakseni kiinansipuli

(valkosipulivivahteisella maulla).

Chilinraatokin on päättänyt elää, 

kukkii ja tekee jopa hedelmää, 

ei vaan näy kuvassa.

Jonkin ihme kesäkukkaseospussin 

heittelin keväällä parvekelaatikkoon, 

sieltä ne vaan ovat puskeneet, 

vaikka ovatkin olleet taivasalla 

ja pariin otteeseen olleet 

vähällä hukkua sadeveteen

(joku ei viitsinyt niitä siitä vapauttaa...) 

Aikoinani MaMa-haasteeseen tekemäni 

sydämellisyys vahtii pihaamme edelleen, 

edessä muuta kukittelua...

Ja meidän tomaattisato. 

Iskin maahan semmoiset kuikelot 

muutaman kerran kuivuneet 

taimenräähkät kesäkuussa. 

Ovat sitten ihan itsekseen 

saaneet muuten olla, 

mutta vettä olen niille antanut 

töihinmenooni saakka. 

Nyt näyttää olevan satoakin tulossa.

Huomattava varsien asento,

ei niillä mitään tukea ollut...

kauhea sekamelska varsia 

ja tomaatteja joka suuntaan...

Ja viimeisenä

ei-taivasalla (saunan räystään alla)

oleva petunia 

ei ole saanut töideni alun jälkeen vettä,

ja sen kyllä huomaa. 

Tämä oli valtava, 

toista metriä pitkä alaspäin valuva kukkimus, 

eipä ole enää. 

Olen poistanut sen jo vahvuudesta. 

Näillä tänään, 

katsotaan sitten mitä ensi kerralla,

kaunista loppuviikkoa meille kaikille :)

Kauhea vanha akka

Kauhea vanha akka pääsi irralleen. Minä. Olen viime viikonvaihteena ollut poikkeuksellisen suorasanainen, yleensä olen melko varovainen sanoissani (ei, älkää kysykö tästä perheeltäni...), nyt taisin päästää sen todellisen minäni taas hetkeksi valloilleen. 

Tapasin vapaa-ajallani oikeastaan aika lukuisan määrän ihmisiä, suuri osa heistä oli aiemmin minulle tuntemattomia. Monta uutta positiivista tuttavuutta plakkarissani nyt on, mutta se, mitä ihmettelen, on ei-enää-ihan-niin-nuorten osallistujien käsittämätön möllötys. 

Menen mukaan, tervehdin, vain ne paikalla olleet nuoret siihen vastasivat. No, olkoon. Ei siinä muuten mitään, mutta vietin liki puoli vuorokautta näiden ihmisten kanssa. Onneksi olivat ne nuoret, heitä voi kuvailla vain sanoilla "upeat" ja "ihanat". Tusinoista suista kuulin päivän aikana "meidän äiti", "meidän iskä", tosin aika vahvalla murteella painotettuna, pakko kuitenkin oli suomentaa nuo... pitkään aikaan en ole noin iloisessa joukossa aikaani viettänytkään, se antoi voimia kestää niitä vähemmän nuoria. Näin meidän kesken, kamalia.

Lauantai-illan huumaa,
huomatkaa, olen ulkoiluttanut kameraani :)

Sana hattivatti voisi kuvata hyvinkin tapaamiani olioita. Liikahtelee paikoillaan, ei pysty kommunikoimaan puheella,  pitää omituista, hieman sähköistä sähinää tai ison ihmisjoukon kaltaista muminaa. Ne ovat valkeita ja suippoja, sienen jalkaa muistuttavia olioita, joilla on kaksi käsivarretonta kättä vartalon sivuilla sekä kaksi silmää. Kyllä, lainasin wikipediasta määritelmiä, enkä häpeä.

Ihan oma lukunsa olisi myös kanssa-autoilijat, mutta antaapa olla. Samoin jotakuinkin-olematon asiakaspalvelu ollessani rahani kanssa liikkeelä aikomuksenani tehdä kohtalaisenkokoisia hankintoja, rahalla. Eipä kiinnostanut. Anti olla siis, tosin kerroin mielipiteeni, sielläkin.

Sen sijaan olin aivan hiljaa ollessani erikoislääkärillä suuressa sairaalassa. Hän käski erään jutun kohdalla ottaa yhteyttä työterveyslääkäriin saadakseni lähetteen labrakokeeseen. Hän olisi voinut sen lähetteen klikata yhdellä sormenkoukistuksella, mutta eipä voinut. Niinpä minä sitten näppäränä tyttönä tilasin samoin tein verkon kautta itselleni ajan ko. kokeeseen. Kuinka ollakaan mieleeni aamulla tuli, ettei minulla ole sitä lähetettä ja olen jo perjantaina sinne menossa... kiireesti soittamaan työterveyteen ja tunnustamaan tilanteeni. Kovasti ystävällinen henkilö siellä toisessa päässä pikimmiten hankki minulle lääkärin soittoajan. Samaan hengenvetoon hän värikässanaisesti päivitteli samaa, mitä itse aiemmin olin päivitellyt, ei voinut lääkäri sormeaan koukistaa. Ei ole ihme, että resurssit hupenevat, kun pienestä asiasta saadaan tehtyä näin monimutkainen. 

Olen iloinen oivalluksestani, olisi ollut varsin inhottava mennä perjantaina testiin ja tajuta vasta siellä lähetteen puuttuminen, huhhuh, joskus sentään lanttu leikkaa. Olisin voinut tietty rasittaa järjestelmää vähän lisää ja tilata henkilökohtaisen vastaanottoajan tältä työterveyslääkäriltä ja olisimme käyneet aivan kasvokkain läpi jo erikoislääkärin kanssa käydyt asiat uudelleen. Hahaa, säästin omaa aikaani...

Viime postauksessa mainitsin kait jotakin lihassärkyjen hankkimisesta. No, totisesti, hankittiin. Ja vielä uudestaan ja vielä vaan uudestaan. Voisin juuri nyt esittää arvelukseni ja pohdinnan huomisen pukeutumisen vaikeudesta. Uskon, ettei monikaan lihas anna myöden nostaa tai kääntää raajoja. Tai sitten se kaikkein kamalin tulee vasta perjantaiaamuna, kun pitäisi sinne labraan suunnata. 

Joo, on totta, systemaattinen kunnon kohottaminen tai edes ylläpito ei ole kuulunut vakiotoimintoihini. Tähän ikään on päästy vain hyöty-, työ- ja asiointimatkaliikunnalla. Luulenpa, että krooninen päänsärky sai minut lopullisesti tähän kummalliseen ajatusmuutokseen sopeutumaan. Aika sitten taasen tulee näyttämään tämän muutoksen pysyvyyden. Hassuja tuntemuksia muuten tuossa leikatussa olkapäässä...


No, näillä eväillä keskiviikkona, palataan linjoille,

Sleski

Olen hiljalleen palailemassa blogistaniaan. Ihan vain vähän olen kurkistellut teidän blogejanne, ihan kuin kotiinsa tulisi, kaikki on sopivan tuttua ja ripaus uusia tuulia. Mukava palata.

Minä se vain jatkan vanhoin tuulin. Sienikausi on korkattu. Kun elokuu saa, olen aina varma suppilovahveroiden olevan jo poimittu. Ja pah. Ei tänäkään vuonna. Pari hassua pienen pientä sienen sientä löysin suppiksia, yhden ruisleivällisen verran. Menin vakipaikkaani, jossa on aina lautasen kokoisia lampaankääpiä. Kaksi. Lusikan kokoista. Päätöntä vaeltelua lähimaastoissa tuotti korin pohjalle juuri sen verran kääpää, että ilkesi kotiin lähteä, muka saaliin kanssa. 

Pikkulapsella muuten on uusi harrastus, kuluneena kesänä arkeologislta kaivauksilta mukaan tullut uusi kiinnostuksen kohde.Hän hankki saamillaan lahjarahoilla itselleen metallinpaljastimen, likipitäen samanlaisen kuin sillä heppusella, joka sieltä Espoon pellosta sen "mittaamattoman arvokkaan" kultasormuksen viime viikolla löysi. Pikkulapsella tosin ei ole niitä ihania luureja päässään, arvatkaas vaan kun on helppo tietää lapsensa liikkeet, kuuntelee vaan sitä piipitys-ulinaa, joka siitä vekottimesta lähtee. Kertokaas muuten joku viisas: mitä syytä kuusituumaisella tehdastekoisella rautanaulalla on olla viidentoista sentin syvyydessä keskellä metsää, keskellä ei mitään siis, rinteen juurella juurien ja kaiken muun maakerrosten alla? Rautanaula? 

On se pentu pellonrenassakin piipitytellyt, lainaan tässä luvatta kuvaa, joka on lähetetty museovirastolle tulkittavaksi. Puukonterää ja muuta sen sellaista kivaa, kolikko...

Tossa aiemmin kerroin olevani edelleen kleski. Nyt se on varmaan sitten vaihtunut sleskeksi, onhan syyskuu. Olen kolmisin kotona pikku- ja keskilapsen kanssa. On tämä niin omituista. Ite täytyy ruokakin laittaa. Olen edelleen nimittäin sitä mieltä, että joka päivä pitää syödä lämmin ateria, jotta vatsa voi hyvin. Lämpöä, tiedättehän. Tänään kuittasin sen ihanaisella ruisleivällä, päällään kukkurakeollinen lampaankääpää. Ah ja voih! Lapsia nimittäin ei näy ei kuulu. Juuri tänään päätin olla niuhottamatta. Ja olen ah-niin-yksin kotona, saan rauhassa istuksia tässä koneella ja virittää muutamat uudet jutut tänne netistaniaan. 

Kännykästä kaivoin viime viikolla ottamani kuvan. 

Lupaan etten aja läpi.

En oikein tiedä, en ole edelleenkään saanut kameraani viritetyksi siihen asentoon, että sillä jotain tähtäilisi, laukussaan vaan olla möllöttää, omituinen. Ehkä sillä voi olla jotain tekemistä sen kanssa, että viime viikko oli taas niitä aamustailtaan juttuja. Tällä viikolla onneksi saa hengähtää, vähäsen. Huomenna ajattelin hankkia lihassärkyjä, hivuttaudumme ystäväni kanssa hiljaa takaovesta salille rehkimään (me, tirsk!). 

Työpöytä pullistelee kaikenmaailman materiaalia, joka pitäisi valmiiksikin saada, jaa'a, saas nähdä. Edelleen Suomen Laki, punainen joogamatto, kaksi idiootinväristä elloksen halpispussilakanaa, ite värjätty kammottavakuosinen puuvilla, vetoketjuja, liimaa, lakkapullo, tilkkuja, vanua, lankoja, Poliisi kertoo vuodelta jotain... äh, mitä niitä luettelemaan, ahistaa vaan.

Kuuntelen tässä sujuvasti pyykkikoneen klonkutusta, heitin sinne yhdet työkengät pyykin sekaan... eihän niin kuuluisi tehdä, mutkun...

Ootteko muuten huomanneet, että se ihana, odotettu syksy on tulossa? Aamulla oli pimeää, satoi ja tuuli aivan kuin lokakuussa konsanaan. Tätä on odotettu :) Onhan?