Kuvatta

...edelleen. Kameran laturi on uponnut jonnekin, koko perheen kovista etsinnöistä huolimatta se ei ole tullut esiin. Bloggaa siinä sitten. Kokeiltava on.

Olisi niin paljon näytettävää, tuunauksia, kirppuhankintoja ja vaikka mitä. Pitänee siirtyä jonkun toisen kameraan tai jos oikein äityy pahaksi, kännykän kameraan. Viimeiseen en toki usko.

Eilinen, maanantai oli minulle sopiva päivä, lämpötilaltaan, kahdessakymmenessä asteessa. Ekan kerran kesän aikana nukuin, ihan yhdeksään saakka. Sitten tulikin kiire labraan, toiveikkaana kilpparituloksista. Ja ah, aamunapit, jotta saadaan päivä rullaamaan ja sitten ah ah aamukahvit, lähes koko perheen keralla, yksi sulhoineen puuttui porukasta.

Päiväjätskit ja kirpulla poikkeamista, puisin ostoksin. Ostin kolme kynttilänjalkaa ja yhden kopan, mikälie, maalattaviksi ja lisäksi yhden elämää nähneen leikkuulaudan. Kunnostuksen jälkeen ne kaikki saavat paikan elämänkulussamme.

Tiskirättien virkkuuta, matonkuteiden selvittelyä (pitsimattoon), pihan kuopsutusta, siinä ne muut illan jutut. Sopivan simppeleitä minun tajunnalleni. Joku on kuitenkin hukannut ison virkkuukoukkuni, sen laturin lisäksi, enpä taida virkata sitä...

Aamulla ajoin tutulle luottokampaajalleni hiusten leikkuuseen. Kaikki nämä vuodet mieheni firman konkurssin jälkeen ovat olleet rahallisesti hankalia, mutta yhden oman asian olen pitänyt koko ajan, kampaajani. Viiden-kuuden viikon välein olen käynyt hoidattamassa pääni, sisä- ja ulkopuolelta. Vaikka raha on ollut tiukalla, tosi tiukalla, sen olen pihistänyt kaikkien näiden vuosien ajan. Tunnustan. Ja olen iloinen siitä, se on ollut minun paheeni ja henkireikäni, muutenhan minä olen mitä hyveellisin ihminen ;) vitsi vitsi, mikään ole.

Tänä aamuna soi puhelin, lääkäri soitti ja kertoi tulosten olevan loistavat leikkausta ajatellen, hän siis antoi luvan kilpparin leikkaukselle. Siitä kiireen vilkkaa soittamaan kirralle ja sieltä sain tiedon, että huomenna on leikkaava lääkärini paikalla. Nyt siis toivo häneen, toivon totisesti pääseväni leikkaukseen pian. Tämä väsymys on jotain niin inhottavaa, puhumattakaan vaa'an lukemista. Vajaatoimintaa kun on, koko elimistö käy säästöliekillä, ts. nukuttaa ja lihottaa... kahden tunnin päikkärit yön kymmenen tunnin lisäksi ei ole oikein aikuismaista. Eikä sekään oikeasti riitä.

Ja riemullinen uutinen piristi tätä viikkoa, saan isolapsen kummitädin, hyvän ystäväni loppuviikosta meille, ihan yökylään :) ihanaa :) voidaan ehkä olla turisteja kotimaisemissani, siitä tulee mukavaa, voidaan tuulettaa aivojamme, saadaan ehkä vähän aurinkoa (D-vitamiinin verran vain), syödään ja juodaan hyvin ja ja ja... katsotaan.

Juhannusta

Hei tämä on niiin sitä parasta!

Keittiössä kikattaa kolme prinsessaa

laittamassa ruokaa,

muurikka on etsinnässä

ja vaaleanpunaista juomaa on nautittu.

Aurinko paistaa,

on mukavat 20 astetta

ja nuoripari kisailee tuossa vieressä.

Vanhan talon vanha mies ja pikkulapsi

ovat ulkona ja grilli kuumenee. 

Kesäiltaa ja yhdessäoloa, niin parasta :)

Tässä kuva viime kesältä,

olen piilottanut

kamerani laturin jonnekin

ja kamera on tyjhä,

ei voi edes purkaa otettuja kuvia.

Tähän kuvaan,

näihin tunnelmiin,

ihanaa juhannusta kaikille :)

Isolapsen kyydissä

Taivas on selkenemässä kaatosateen jälkeen.

Aiemmin tänään poikkesimme maaseudulla

näin juhannusaatonaaton kunniaksi:

Tässä on mielestäni jotain hyvin herkkää :)

Kauanko on mennyt?

No, nyt se sitten ottaa kunnolla, tuo tauti. Jos on koko kevään ollut saamaton ja väsynyt, nyt sen voi korottaa toiseen potenssiin. Armoton väsymys ja loputon unenpuute.

Saamattomuus on muuttunut siten, että enää en pysty tekemään mitään, mikä vaatii loogista ajattelua. Pystyn tekemään yksinkertaisia asioita, kuten istuttamaan kukkia, tai leikkaamaan nurmikkoa, tai virkkaamaan tiskirättiä, mutta en pysty esim. laittamaan ruokaa. Tai pystyn laittamaan ruokaa, jos ruoanlaitoksi voi sanoa vaikka banaanin kuorimista tai voileivän tekoa. Mitään, missä on enemmän työvaiheita, ei käsistäni lähde. Monet blogistit herkuttelevat vaikka ihanilla raparperipiirailla, niistä voin vain haaveilla.

Kuva osoitteesta www.fancyhouseroad.com

Mitään suunnitelmaa asioiden tekemisestä en pysty aikaansaamaan, edes niillä tekemilläni listoilla.

Kuva Googlen kuvahausta

Muistini on siitä kiva, että samaa lehteä voi lukea aina uudelleen ja uudelleen, jutut ovat joka kerta tuoreita ja ennen näkemättömiä (no vitsi vitsi, ei ihan noin, mutta esim. viimevuotinen käsityölehti on tänä vuonna minulle aiva uusi ja lukematon).

Kuva Googlen kuvahausta

Todellisuudessa luen paljon, päivittäin. Ja sitten tiedän lukeneeni aiheesta jotain, en vain mitenkään pysty saamaan mieleeni, mistä sen luin, tai edes milloin, tänään, eilen, viime viikolla? Lehdestä, kirjasta, blogista? Vai kenties kuulin jostain? Ja sitten tiedän tietäväni asiasta, mutta huomaan tietäväni vain vähän ääneen lausuttavaksi jäsenneltyä asiaa.

Onneksi on yksi työpäivä jäljellä, ensi viikolla yksi päivä, sitten alkaa loma.

Kuvathan eivät ole itse otettuja, tällä kertaa näin, netti on pullollaan ihanaa kuvamateriaalia. Jos vaikka ensi kerralla omia kuvia ja vaikka niistä cakepopseista :)

Lunta tulvillaan...

...on ihana kesäsää :)

Zorro ei näyttänyt entiseltään, mutta muuten oli mukavaa. Matkallamme tein löydön lossirannassa:

Samassa rannassa löysin viimekesäisen unohtuneen hiekkaämpärin:

Yritin tunnistaa kuvan kukan osoitteessa
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kasvit, siinä onnistumatta. Tiedän kukan nimen, mutta armelias muistini estää minua sitä muistamasta. Kukka on siis pinkki, muistuttaa mäkitervakkoa, mutta lehdet ovat pehmeän nukkamaiset ja pyöreämpimuotoiset kuin tervakolla.

Minulla on aina ollut periaatteena olla käymättä kaupassa sunnuntaisin, se on meille lepopäivä ostosten suhteen. Tänään olen kuitenkin lähdössä kukkaostoksille. Piha kaipaa vielä värejä ja täydennystä, olemme varmastikin lähes koko kesän kotona niin, että kastelu hoituu. Ajattelin hankkia sekä perennoja (jos löytyy hyviä, pitänee katsastaa myös pihakirput), että kesäkukkia ruukkuihin.

Joko tänään sataa? Piha ainakin sitä kaipaa, minun lisäkseni :)

Yksin talossa kaksi

Yksin, tai ainakin lähes, edelleen. Isolapsi oli yön kotona kanssani, kuuden työyön jälkeen kotiöitä kaksi. 


Mutta eilinen oli kaikkiaan kumma päivä. Kumma. Valitsin itse, mitä teen, kuten eilen mainitsin, ei se tekeminen mitenkään erilaista ole, erona siinä on vain se, että voin valita itse, ilman tekemisteni vaikutuksen arviointia muiden tekemisiin nähden. Olihan tarpeeksi monimutkaisesti sanottu?

Eilen tapahtui merkittävä markkinoinnillinen asia. Ennen joulua kiersin silmälasiliikkeitä, paljon. Etsin pokia, joita voisin ajatella käyttäväni seuraavat vuodet, hienot monitehot siis. Tammikuussa sitten löysin ne ainoat sopivat. I-alkuisesta liikkeestä. Kaikki meni hyvin, ainoastaan hinta kirpaisi, lähes 600, kaikilla alennuksilla. Kauhea hinta kun mieheni osti samoihin aikoihin sekä lähi-, että kaukolasit alle kolmellasadalla eräästä s-alkuisesta liikkeestä.


Kevät kului ja huomasin kehysteni värin muuttuneen, pääväri oli kulunut pois sellaisista kohdista, etteivät ne edes ihoa koskeneet. Kolme kuukautta laseja käytettyäni menin takaisin i-alkuiseen kauppaan ja he aivan kiltisti myönsivät laatuvirheen. Olin tässä kohtaa tyytyväinen, sain uudet lasit, samoja pokia ei ollut mutta heille oli tullut uusia, toinen sattuma, löysin mieleiset.

Kuten lehdistä ollaan saatu lukea, linssien toimitusajat ovat pidentyneet kovasti, uudet kävin hakemassa eilen. Ja nyt tulee se yksityiskohta, joka vaikutti minuun suuresti:

Kysyin, josko voisin

lunastaa nuo moniväriset

itselleni varalaseiksi

kohtuullisella hinnalla.

Toki.

Heidän kohtuullinen hintansa

oli puolet linssien hinnasta!!

Laseista, jotka ovat

minulle hiotut,

joita kukaan muu

ei voi käyttää.

Kehykset käyttökelvottomat.

Niillä linssien

puolikkaalla hinnalla

voin mennä

s-alkuiseen ja valita vaikka kahdet!!

Vaikka päätelasit ja kaukolasit,

tai vaikkapa aurinkolasit vahvuuksilla.

Voin valita.

Tämän jälkeen tiedän,

mitä ainakaan en tee.

He pelasivat itsensä ulos

meidän perheestämme.

Meillä on neljä näkörajoitteista perheenjäsentä.

Mutta sitten niitä kivoja valintoja. Päätin korkata vieraspelikauden tässä mainiossa suomalaisessa kansallispelissä. Istuin kentän laidalla seuraten musta- ja punahousuisten herrahenkilöiden mittelöä, lämpötila katsomossa 30,5°C.

Ja sitten se Suomen suvi iski.

Kentällä pitää aina varautua siihen, että sää muuttuu takuulla, niin nytkin. Satoi. Helteessä. Tuo vanha totuus unohtuneena ei edes käynyt mielessäni, että voisi ottaa mukaansa sateenvarjon...

Kotijoukkue voitti.

Aamu on ihanan aurinkoinen, pari kuppia aamukahvia kera sanomalehden ja oman (ihanan) seurani, aurinkovarjon katveessa. Ja sitten koittaa seuraava valintani, tapaan Zorron.

Aurinkoista lauantaita :)

Kummallista kesää

On tämä kumma tämä kesä, mutta kumma olen itsekin. En ole varmaan pariin vuoteen ollut yksinäni kotona, ainakaan yön yli. Nyt on tiedossa muutamia öitäkin, koko pesue on eilen hajonnut maailmalle hoitamaan erilaisia pestejä. Olen aivan kummissani.


Eilen illalla sitten puuhastelin kaikkea sitä aivan samaa kuin muulloinkin, siitä poiketen nautin vain hiljaisuudesta. Ykskaks oveen koputetaan, ensin hennosti (meillähän ei ole ovikelloa). Ääni kovenee, kovenee, kunnes se on huikeaa oven hakkaamista, ryskis jymps!! Noista sävyistä sitten tiesin, kuka haluaa sisään, pikkulapsen prinsessaystävä, hän kaikesta prisessuudestaan huolimatta osaa olla myös varsin vähän prinsessa... Ihana prinsessa kuitenkin :)


Prinsessa kysyi pikkulasta, sanoin hänen olevan poissa ja tulevan vasta monen yön kuluttua. Prinsessa oli kovin vaisu, ääni poikkeavan hiljainen, aavistin jotain, en kuitenkaan vielä tiennyt, mitä. Prinsessa kertoi hiljaisella äänellään olevansa aivan yksin kotona, ja häntä pelotti, hän nyyhkytystensä lomassa sai sanotuksi. Sovimme niin, että hän käy katsomassa paria muuta kaveriaan vielä ja ellei heitä löydy, hän tulee meille, jätän oven hänelle avoimeksi tulla.


Niinhän siinä sitten kävi, että prinsessa palasi hetken kuluttua. Otimme jääkaapista suuren pullon keltaista limpparia ja lähdimme katsomaan ohjelmaa kotivideoista. Pullo vajeni ja sitten katsottiinkin hääohjelmaa, oikein naisellisesti arvioitiin kaikkien asut ja kampaukset.


Ja sitten tulikin hänen äitinsä, pitääkö sanoa "kuningatar", hakemaan prinsessaansa takaisin kotilinnaan.


Se siis siitä yksinolosta, kaksin. Mutta näin aamusella voin sanoa, että se oli aivan ihana tapa olla "yksin", hyvässä seurassa pikkuprinsessan kanssa. Kukapa ei prinsessaseuraa haluaisi?


Aamuvalolla kävin ottamassa kuvia unikoista, jotka ovat juuri kaikki avautuneet. Syreenin lilat kukat ovat jo harmaita, olivat juuri kukkeimmillaan lakkiaispäivänä, tuoksuvat toki vielä huumaavasti.

Vasemmalla näkyy malvaa vielä vihreänä, joukossaan muutama suopayrtti. Oikeassa reunassa vuorijalavan bonsaitaimet ovat vahvistumassa ja pari kuivahtanutta vuohenjuurtakin kukkii edelleen. Takaa näkyy puutarhakompostin hakkuupölkky ja vanhan pajuaidan ranka pilkkomattomana.

Ja se puunrunko, joka unikoista lähtee, on minun oman pihapihlajani runko. Se nousee satavuotiaana kaadetun suuren vaahteran kannosta, siitä tulee minun toinen pihapuuni. Lapsuuskodissani olivat sekä suuri koivu että suuri pihlaja, ne molemmat minä nyt saan tähänkin kotiini. Lapsuuskotinihan myin veljeni kanssa viime keväänä, isäni nukuttua pois. Puut ja niillä leikittelevä tuuli ovat jäljellä hänestä.

Cakepopsit olivat suuri menestys lakkiaisissa, sääli vain, ettei kuvia ole. Pyöräytän muutamat popsit tuossa ja sitten kuvien kera kerron lisää. Hyväähän kannattaa odottaa. Muutenkaan en kunnostautunut kuvaamisessa juhlien aikaan, mikä tietenkin on sääli, sillä pöytä oli kaunis, puhumattakaan muusta. Valmistin kakkupöytään lasisen kerrosvadin, jossa Cupcaket olivat tarjolla, senkin kuvaan.


Olen varmasti porukanpetturi, kun sanon toivovani viileämpää ilmaa. Tämä on minunikäiselleni ja -tautiselle aivan liikaa, kilppari ei oikein siedä tätä lämpöä. Siis vanharouva. Ensi viikolla ajattelin ottaa ompelukoneen työpöydälleni, sikäli mikäli viilenee. Muussa tapauksessa kannan kirjastollisen lukemista kotiin ja istun aurinkovarjon alla evääni liikauttamatta, monta pulloa kivennäisvettä seuranani.


Kuulin muuten tänään kollegalta, että tällä helteellä suositellaan piimää janojuomaksi, siinä ovat kuulemma kivennäiset kohdallaan. Siis piimäkauppaan :)


Nautitaan siis auringosta!

PS. Ostin uusimman Kotilieden eilen kauppareissulla, houkuttimenaan kesäkäsityöt. Odotin paljon, sitten siinä oli jotain äkkiä roiskaistuja juttuja, jotka ovat enemmän askartelua kuin käsitöitä. Petyin kannen lupauksiin.

Ihanaa iltaa

Kesä näyttää koittaneen, ilma on kuin linnunmaitoa. Istun puutarhassa pikkuläppri sylissäni, kukat tuoksuvat huumaavasti ja linnut kosiskelevat toisiaan lähipensaissa ja -puissa. Vierelläni lasillinen viiniä ja lämpö hyväilee ihoa. Työt tehtynä, perheen seuraa tiedossa ja juhlat onnistuneesti juhlittuna. Mitä muuta voisi toivoa?

Tuore ylioppilas juhli täysin rinnoin, läheisten ja ystävien kanssa. Hänelle sateli suitsutusta kaikilta suunnilta eikä suotta. Kaunis nuori nainen kauniissa puvussa ja itse tehdyssä kampauksessaan. Kuuden E:n ja yhden L:n todistus. Itse suunniteltu menu ja puku, itse valmistetut herkut ja ihana juhla. Kaikki sujui kuin unelma, sää oli kaunis ja vieraat pääsivät nauttimaan juhlista toistensa seurassa ja tuttuja tavaten.

Tärkeät kummit paikalla, mummu ja vaari, isoäiti ja sitten ne muut tärkeät, yhteensä viitisenkymentä vierasta kaikkiaan. Ihanat juhlat, kaikki meni nappiin. Tarjoilijoiden hankinta oli vaikeaa, ammattitaitoista henkilöstöä oli mahdoton saada, niinpä toteutimme suunnitelman B, keskilapsen luokkakavereista palkkasin kaksi tyttöä hoitamaan tarjoilut keskilapsen lisäksi. Loistava valinta sekin, kaikki sujui toivotusti.

Tarjolla oli mukavia herkkuja. Mukaeltu Caesarsalaatti oli pääroolissa, ei sekoitettuna vaan eri kulhoissa. Kanaa ja kalaa, leipäkuutioita, paljon erilaisia marinoituja kasviksia ja kastikkeita, lepuskoita ja voita. Lisäksi suolaisia pallovartaita, jotka pikkulapsemme tärkeänä sai koota, niissä oli leipäpalloja, lihapullia, melonipalloja, kirsikkatomaatteja ja mozzarellapalloja.

Kahvipöytä koostui musteherukka-suklaa-marenkikakusta, sitruunaisista cupcakeista ja suklaisista cake-popseista ja pikkulepuskoista, joissa oli täytteenä joko kylmäsavusilakkamoussea tai kanamajoneesia.

Joimme vaaleanpunaiset onnittelumaljat ja roseviiniä sekä tietenkin erilaisia vesiä.

Huomaan kirjoittaneeni rivikaupalla aivan ajatuksenvirtaa vain, olen niin onnellinen ja iloinen kaiken sujumisesta. Luultavasti läpi tihkuu äidin onni ja ylpeys esikoisensa suuresta päivästä. Jotenkin se toi omaankin sieluun onnellisuutta ja iloa, niin että tihkun hyvää oloa. On ilo olla äiti, sekä keski- että pikkulapsi toivat kotiin hienot todistukset isolapsen lisäksi, saan olla ylpeä, onnellinen ja iloinen upeista lapsistani.
Ruokaa teimme paljon, ja lähes kaikki meni vaikka sitä oli varattuna yllin kyllin ylimääräistäkin.

Ihanaa viikkoa kaikille, palaan kertomaan muutamia yksityiskohtia herkuista ja niiden valmistuksesta, vinkkejä sille, joka mahdollisesti haluaa kokeilla jotain uutta ja mukavaa. Lisäksi voisin liittää pari kuvaakin juttuun, nyt juuri ei ole kameraa vireessä (lue: akku ladattuna).

Aamutuimaan

Olen ollut jo pari tuntia puuhastelemassa, nyt se on alkamassa. Meidän perheen ekat lakkiaiset. Tosin lakki tulee vasta huomenna.

Tänään saapuvat rakkaat ystävämme pääkaupunkiseudulta, isolapsen kummitäti miehineen sekä kummisetä täältä läheltä. Valitsimme esikoisellemme upeat kummit, he ovat olleet mukana elämässämme läpi vuosien, lapsen elämää tukien ja iloissa ja suruissa eläen. Silloiset ja nykyiset hyvät ystävämme. Kiitos teille täälläkin, jos tätä luette!

Illalla siis herkutellaan ja harjoitellaan. Mitä harjoitellaan? Emme tiedä, mutta kautta vuosien juuri ennen suurta juhlaa olemme kokoontuneet kotiimme harjoittelemaan seuraavaa suurta päivää, hyvin syöden ja juoden. Viime kesänä harjoittelimme keskilapsen siunaamista konfirmaatiota edeltävänä iltana, isolapsen kummit ja meidän perheemme. Keskilapsen kummit asuvat Atlantin rannalla eivätkä päässeet mukaan. Söimme kilottain kalaa ja paljon leipää sekä joimme litroittain hyvää viiniä. Huomenna odottaa pitkä ja rauhallinen aamiainen ja siitä sitten lähdemme lakitukseen. Kolmeksi on kutsuttu mummut ja muita pitkämatkalaisia ja siitä iltamyöhään saakka nautimme.

Lakkilapsi on reipas tyttö, työnantajan soitettua ja pyydettyä töihin jo sunnuntain vastaisena yönä tyttö vastasi "tottakai" ja menee siis juhlista suoraan ansaitsemaan opiskelurahoja. Me muut sen sijaan taidamme levätä juhlia :)

Taidan nyt ottaa suuren kupin kuumaa kahvia ja siirtyä puutarhan puolelle kuuntelemaan lintujen aamukonserttia,

palaillaan,

Armotonta menoa

Ajattelin vain tulla kirjaamaan, että olen olemassa, vaikkei minusta muuten täällä paljon merkkejä näy. Blogger temppuilee edelleen, ei päästä minua kirjautumaan ulos eikä kommentoimaan muiden blogeissa. No, aikansa kutakin.

Tapahtumarikasta aikaa ollaan eletty, isolapsi sai astmakohtauksen matkalla yksin halki Suomen omalla pikku autollaan. Arki-iltana, kahdeksalta. Ambulanssilla sairaalaan ja äiti perässä. Kaikki hyvin jo. Kotona nukkumaan 3.22. Seiskaan töihin aamulla.

Viikolla olen kahdesti syönyt hyvässä seurassa erinomaisen hyvää ruokaa, kumpikin uudessa ravintolassa. Ravintoloista mainittakoon sen verran, että näyttää olevan melutrendi. Kummassakaan paikassa ei ollut tekstiilejä juurikaan ja melu oli sen mukainen. Tarjoilija ei kuullut huutamatta tilausta edes... ajatella, jos työskentelisi siellä joka päivä...

Lakkiaisvalmistelut ovat edenneet sen verran, että olen ottanut maalisudin käteeni ja huiskinut valkoista maalia vähän sinne ja tänne. Sehän pitää tietty juuri nyt tehdä. Hain myös kirpulta ja kierrätyskeskuksesta materiaaleja kerrosvateihin. Reseptiikka alkaa selkeytyä, jotain vanhaa, jotain uutta, jotain punaista ja jotain lainattua, siitä se menu syntyy.

Iso-, keski- ja pikkulapsi ovat olleet muutaman päivän lomailemassa toisella puolella Suomeamme. Ovat nyt paluumatkalla. Kuulin keskilapsen kompuroineen portaissa ja loukanneen nilkkansa. Kotimatkalla he poikkesivat paikallisessa sairaalassa lääkäriä tapaamassa. Ei röntgeniä tietenkään paikalla sunnuntai-iltana, hän sai lähetteen lähemmäs kotia suureen sairaalaan kuvattavaksi, jahka kotiutuvat. Ehkä illalla kymmeneltä ja sitten äitsykkä ottaa lapsen mukaansa ja vie filmiin. Hyvästi yöunet, onneksi huominen aamu on vasta 9.30. Tapaan uuden kollegan ja suunnitellaan vähän tulevaa.

Eikä postausta ilman kuvaa, kuva toki on vanha, mitään uutta ei ole. Kuvassa on sitä pinkopahvitusaikaa, tuossa seinässä on nyt se Pihlgren & Ritolan käpytapetti, josta postaus aiemmin. Huomatkaa kaunis nurkka ja sen pahvitus, ihan ite tein. Ja vaikka kuinka remontti olisi, kukkia pitää olla. Ja pinkopahvituksesta sen verran, että se on mukavaa puuhaa, kunhan oppii temput. Lopputulos kiittää.

PS. Mikä vuodenaika nyt on? Sataa, tuulee, on jäätävän kylmä ja puiden lehdet ovat heleän vihreät!

Ruusua

Ne lakkiaiset kun tässä päälle pukkaavat ja mietityttävät, niin tässä nyt on yksi lisäaihe päänvaivaksi:

Isolapsi haluaa äidin tekemän puvun. Ja tästä kankaasta. Mikään väreistä ei ole oikea kuvissa, katsotaan sitten uudelleen, kun puku on valmis, josko saisi oikeaa väriä kuviinkin.


Mutta kaiken kaikkiaan, koti ei edelleenkään ole edennyt yhtään, ruokalista juhliin on valmis, kutsut ovat postissa ja auringonpaiste tilattu. Mitä sitä muuta voi vaatia, onhan juhliin vielä ruhtinaalliset kaksi viikkoa. Olen niin paljon juhlia elämässäni järjestänyt, ettei se ole mikään pulma, enemminkin pulma on ajan puute. Ruoat ja juomat oheistemppuineen menevät rutiinilla, mutta miljöön juhlakuntoon saaminen vähän ahistaa... ellei ahistuksen aiheita muuten muista, voi kurkata tästä.


Muuten toivotan kaikille mukavaa kevätsunnuntain jatkoa :)

PS. Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!

Kilpirauhanen voitti

Olen pitkään miettinyt, josko annan "julkisuuteen" elämääni varjostavan asian. Ja nyt päätin sen tehdä, en julkisuudenkipeänä, vaan varoittavana esimerkkinä.

Olen julkisesti soimannut itseäni keittiöremontin etenemättömyydestä. Siihen on syynä säälittävä kilpirauhaseni. Se ei enää tiedä, kuinka olla. Olen liki kahdeksan vuotta sairastanut kilppariani, milloin liika- milloin vajaatoiminnalla. Leikkausta ja radiojodihoitoa on tarjottu, olen kerta toisensa jälkeen kieltäytynyt, olen pärjännyt lääkkeillä, tähän saakka. Radiojodia en ota, missään tapauksessa, en ala säteillä. Leikkaus on siis ainoa vaihtoehto. Leikkauksen riskeihin kuuluu äänihermon halvaus. Tarvitsen työssäni ääntä, en voi tehdä työtäni ilman sitä. Tähän asti olen sinnitellyt lääkkeillä, mutta nyt alkoivat haitat olla suuremmat kuin hyödyt.

Olo voi olla samalla täysin lamaantunut ja sähköjänis-efekti potkii silti. MUISTI PÄTKII. Tai siis sitä joskus on, yleensä ei. En muista nimiä, en muista, mitä olen vaikka kollegan kanssa hetki sitten puhunut. Voiko ylipäätään jossain työssä pärjätä ilman muistia?

Miten tämä siihen keittiöön sitten liittyy? No, alkukeväästä suunnittelin keittiön purkamista uuden tieltä. Irrotin kaiken irtoavan ja hankin samalla uudet kalusteet. Oli sitä liikatoiminnan sähköjänisaikaa. Ja sitten se lamaantui, siihen jäi keittiö. Käsi ei nouse mitään tekemään.

No, minulla on kaksi loistavaa lääkäriä, työpikalla toinen ja yksityisellä toinen (hyväksi lääkäriksi en laske sairaalamme sisätautipolin minulle osoitettua tohtorisetää, hoitakoon vaan mummoja). Tämä yksityinen on hoitanut minua oireenmukaisesti jo kauan, olen ollut koko ajan tosi tyytyväinen. No, muisti alkoi haitata työtäni, joten työpaikkalääkäri ohjasi minut muistitesteihin, ensin psykologin tekemään ja sitten sen jälkeen neuropsykologin tekemään. Serauksena diagnoosi joka viittasi kilppariin, noin vapaasti tulkittuna.

Tämä upea työpaikkalääkäri perusteli minulle tilanteeni vakavuuden niin hyvin, että suorastaan pyysin päästä leikkaukseen :) Fakta se on, joka minuun tehoaa! Pääsin kirurgin pakeille, hän sanoi, ettei nyt voi leikata, koska veriarvot ovat vinksallaan. Siis lääkeremontti, yksityinen viilaili ne heti samana päivänä. Aika yliopistosairaalan endokrinologille kun vei kuukauden tehokasta tasausaikaa, päätin vaikuttaa asiaan heti eikä vasta joskus (sain kuluneella viikolla ajan kuun loppuun, siellä kirralla olin viime kuun lopulla). Kuukaúsi on siis se "nopea" vastaanottoaika, josta se kirurgi puhui. Kuun lopulla siis pääsen sinne, katsotaan nyt, mitä labra silloin sanoo. Siihen on vielä paljon aikaa.

Se asia, josta minun oikeasti piti postata, on tämä ihana kevätsade. Se on laskeutunut yllemme ja raikastaa luonnon ja puutarhat, oi odotettu sade!! Kuivaakin kuivemmat tulppaanit huusivat vettä, en kuitenkaan aio kalliilla hanavedellä heti keväällä kasvejani kastella! Onneksi sade tuli ja raikasti kaiken, tuota vihreää puskee oikein silminnähden.

Tässä nämä kuivikkaat:

MaMa-haasteetkin ovat kilpparini armoilla, niitä joko teen tai en.

No, nyt nautitaan viikonlopusta, rakkaista omista ja yritetään muistivajauksesta huolimatta selvitä :)

Kevätsateessa

Pulassa?

Voisiko joku ystävällisesti kertoa, mitä  minun pitäisi tehdä?

• Keittiö on edelleen kesken, pahasti. Valoja ei ole.
• Keskilapsen huone / työhuone täynnä tavaraa keittiöstä ja katto ja lattia kesken, sähköt puuttuvat myös (ellei lasketa sitä noin sataa metriä jatkojohtoa).
• Ruokasalissa keittiön "uudet" kaapit pinottain / limittäin / lomittain odottamassa.
• Vaatteet silitettynä ruokasalin pöydällä odottamassa kaapittajaa.
• Kirjastosta puuttuu pinkopahvit / tapetit ja kattolevyt, sekä listat, myös sähköt (jotka eivät tule jatkiksella)
• Ruokasalista puuttuu vain tapetit ja listat (myös neljään oveen ja kahteen ikkunaan) ja myöskin lattialankkujen kunnostus. Sähköä ei ole.
• Kaikki kolme eteistä odottaa pintoja. Sähköä ei ole.
• Muutama ikkuna odottaa kunnostusta.
• Kirjastossa ja keskilapsen huoneessa ei ole verhoja, ei edes tankoja.
• Ruokasalissa on valmiina tätini virkkaamat pitsiverhot, ei kuitenkaan tankoja, jolle ne ripustaa.
• Kylppäriin pitäisi laittaa vain leka heilumaan, mitään ei voi jättää.

Voidaan laskea, että kaksi huonetta talosta on valmiina, vessa ehkä kolmantena. Se pystyy odottamaan remppaa, kunnes kaikki nuo edelliset ovat kunnossa.

Ja nyt tulee se paras:

Meillä on lakkiaiset kolmen viikon kuluttua!!


Tätä jään miettimään,

Edit: ja tämä tuli takaisin bloggerin sekoilukekkereiltä kommentit hukkaantuneina. Oli vaan ihan kiva huomata, että mennessäni vanhaan taloon kone ilmoitti ettei koko blogia ole olemassa ja että se on rekisteröitävissä. Kiitos herra tai rouva Blogger, koetahan ryhdistäytyä, säilöt historiaa!!

Partiotytöt pusikosta

Kävin sitten hakemassa

pienet partiotytöt pusikosta,

sen jälkeen kun olin

pihaa taas ollut inventoimassa.

Mahonia on avaamassa nuppunsa,

mikälie ruiskukan näköinen kukka

on kasvattanut komean lehtiruusukkeen,

punainen suolaheinä on noussut yrttimaalta,

herkkä kasvitieteellinen tulppaani

on avoimena kaunis, samoin rykelmä niitä,

ja tuo orvokki, mikä intensiivinen väri,

tykkään siitä.

Alin tulppaani on myös joku,

mikälie, niitä on penkissä

viisi kappaletta,

ollut jo kymmenisen vuotta,

ne viisi ja vain ne viisi,

joka kevät ne vuorotellen

nousevat pintaan.

Oi ihana toukokuun lauantaiaamu

Muistin taas, miksi ostin pimennysverhot makuuhuoneeseemme. Kevät! Makuuhuoneen ikkunat ovat itään ja pohjoiseen, verhot antavat aamulla pari tuntia lisää nukkumisaikaa. Tosin vain, ellemme nuku ikkuna auki. Ainakin näin keväällä linnut aloittavat luontonsa mukaisen sirkuttelun ja riekkumisen auringon noustessa.

Tämän maiseman näen aamulla sängyn päädyn yli katsoessani, ilman verhoja, tänä aamuna koivumme oli suurilla hiirenkorvilla:

Eli, ellei herää nousevaan aurinkoon, herää lintujen sirputukseen. Parempia ne ovat kuin moni muu, mm. naapurin tupakankatku, mopopojat, poliisi pilleineen, naapurin ruohonleikkuri kello kuusi, listaa voisi jatkaa jos tarvetta olisi, ei kuitenkaan ole tarvetta.

Päääni takaa näin siis tuon edellisen näkymän, vastapäinen seinä näyttää tältä:

- Uuniseppien romahtaneen vanhan puuhellan tilalle vuonna 2001 tekemä kakluuni

- tapettikaupasta pahantuulisena hankittu paperitapetti (Tapettitehtaan mokattua tilauksemme)

- itse kunnostamani oviaukko ja ovi

- tapetin taustalla ensimmäinen itse naulattu pinkopahvi, samoin katossa pinkopahvi. Kattoihin emme enää tämän pahvituksen jälkeen edes harkinneet pinkopahvitusta, sen verran haastavaa se taidoillemme oli, kyprokki jyrää muualla...

Talomme kaikki vanhat alkuperäiset helmiponttiset ikkuna- ja ovilistat on irrotettu, olen puhdistanut maalista nyt jo lähes kaikki listat ja kunnostanut ja maalannut ne. Peiliovet olen myös puhdistanut, korjannut ja maalannut. Ikkunat ovat samoin kunnostetut, lisänä tietty vanha lasi, vähän rikoinkin niitä kunnostukseni hyörinässä. Tuo ovi menee yhteen eteiseemme ja tulevaan pikkuvessaamme.

Asumme ihmisasutuksen keskellä, kirjailmellisesti, olemme itse kotimme valinneet ja sen myötä tulevat lisärasitteet mukana. Liki satavuotias hirsirunkoinen talo, ei remonteilla juurikaan pilattu (ellei halua mainita upeita keittiön lattialankkuja, jotka oli revitty lastulevyn tieltä pois).

Meillä on erinomaiset kulkuyhteydet maailmaan ja työ ja koulut ovat lähellä, ne ovat sitä mitä me arvostamme. Tosin on se arvostus aika-ajoin rankkaakin, talvinen sisälämpö saattaa aamulla herätessä olla neljätoista plusastetta, silloin pitää erikseen muistuttaa itseään valinnoistaan...

Tässä kuvassa vielä kakluunin suunnalta otettu aamukuva. Sänky on Askon, kaapit Ikean ja näkymä kotikoivulleni. Pitsipeite edesmenneen mummuni virkkaama.

Montako tonttinaapuria teillä on? Meillä on yhdeksän.