Kun tässä olen niin kovin saamaton ollut, vanhan talon vanha mies on kokannut tässä talossa. Alkuviikosta vanha mies ja pikkulapsi keräsivät valkeita kuulaita, lohkoivat ne ja siemenet poistettuaan hillosivat ne, nam! Nyt lohkomistaan odottavat seuraavat omput
Ja näitä ei sitten hillota, ne ovat omasta puustamme naapurin pihalle pudonneita
Jos ajattelee, mikä metsäläinen olen ollut, on kummaa ajattella, etten ole sienen sientä tänä kesänä etsinyt, saati löytänyt. En niin kovin sieni-ihminen ole, mutta kanttarellit ja suppilovahverot ovat herkkua, pari vuotta sitten löysin lampaankäävän herkuksi. Koska kesäni meni lähinnä selviytymiseen, sienetkin siis ovat minun osaltani metsässä. Kiitos ihanan työkaverin, sienikesäni on pelastettu, hän toi minulle suuren laatikollisen kanttarelleja, nyt ne ovat menossa pannulle ja sitä kautta pakkaseen.
Ihan vaan yksi kastike niistä tehtiin... ja herkuteltiin... on se kummallista, miten hyvää voi kastikkeesta tulla jos laittaa köntsän voita, hauduttaa sienet siinä ja kaataa päälle aimo annoksen kermaa... sen lisäksi tätä hiilihydraattikammoisten niin kovasti hyljeksimää perunaa, mitä enää muuta tarvitaan?
Keväällä minulle jäi yksi Saves-ruukku tyhjäksi, viimevuotisella mullalla. Mitä näinkään eilen? Siinä kasvaa viime vuonna itsekseen siementynyttä koristetupakkaa, päivänkakkaraa ja kanadanpiiskua.
Toinen ihmetys löytyi kukkapenkistä. Keväällä minulta kuivui kolme kaunista valkoista pikkuruusua, iskin ne vain maahan. Ja mitä sieltä pilkistääkään, yksi kukka, jota en saanut tarkennettua kuvaan, uusi kamerani on vielä vähän vajaatehoinen käsissäni. Mut eiks oo tarkat lehdet...
Ja vielä kauniin väristä krassia
Mietin tuossa edellistä postaustani, jossa sanoin unohtaneeni syödä. Se on lähinnä ennenkuulumatonta, ei kuulu tapoihini. Jos painoindeksi lähenee tasakymmeniä, ei ole montaa kertaa syöminen unohtunut. Unohdus kuvastanee aika hyvin tilaani silloin. Ja toisaalta jos ajattelee niitä muita oireita, ne sopisivat vaikka stressin oireiksi, siitä kuitenkaan ei ollut kyse, vaan ihan klassinen kilpirauhaseni temppuilu. Kuten olen jo vuosia lääkäreiltä kuullut, "vaikeahoitoinen" kilppari. Äh, nyt loppuu tämä valitus.
Mukavampaa sen sijaan on tämä tuleva syksy, minun vuodenaikani. On tämä tämänpäiväinenkin lämpö mukavaa, mutta paras on vasta edessä. Olin eilen naapurissa, leikkasin pensasaidan taas ja sen lisäksi julkisivupihan nurmikot. Aurinko lämmitti mukavasti ja ilma oli täynnä ihanaa syksyn tuoksua.
Kuka kertoisi, kuinka sen tuoksun saisi talletettua? Tuore ruoho, kypsyneet omenat, multa, syysleimu ja suopayrtti. Tässä ilmainen vihje tuoksutehtailijoille, voisi myydä kauniissa pullossa syksyn tuoksua.
Olen näköjään niin aloitteleva bloggaaja, etten ole tajunnut lukijapaneelini kasvaneen, lämpimästi tervetuloa kaikki uudet lukijat :) Yhdessä nämä blogit tehdään ja vasta lukijat kirjoittajan lisäksi tekevät tästä aina vain parempaa.
Moni kirjoittaja valittelee sitä, ettei ole ehtinyt kommentoida muiden juttuja. Uskon meidän kaikkien kommentoivan juuri silloin kun siihen on syytä tai aikaa, ei murehdita sitä. Tosin olen huomannut kolmannenkin syyn olla kommentoimatta, bloggerin temput. Aina ei voi kommentoida, vaikka haluaisikin, ei edes nimettömänä, olen huomannut.
Mutta kaiken kaikkiaan, vietetään mukava syksy kirjoitellen ja komnmentoiden mahdollisuuksiemme mukaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti