Tein lauantaina keskiaikamarkkinaostoksia, muutamalla kympillä... Markkinoilla oli koju, josta sai ostaa lasista taidetta. Nuori nainen oli myymässä sisarensa tekemiä ihania lasitöitä, joihin oitis hullaannuin. Ostin vain muutaman tontun, kaulakorun, vetskarivetimen, ikkunakukkia... ne ovat taatusti sellainen tuote, joita en ikinä tule itse tekemään. Useinhan tuollaisilla markkinoilla on myynnissä tuotteita, joista ajattelee "tuollaisenhan voisin itsekin tehdä", tämän kohdalla ei tule käymään niin. Lasijuttujen valmistaja oli Lasini, Sini Louko Hollolasta.
Lisäksi ostin viitan, tänä syksynä ah-niin-muodikkaan :) Eipä tarvitse itse tehdä, varsinkaan tällä vauhdilla, jolla itse valmistettu viitta valmistuisi ehkä parin vuoden kuluttua... viitan valmistajaa en muista, katsotaan, josko senkin löytäisin.
Kuvassa koristeltuna volkkarin vararengas, koristeenaan Lasinin tekemä ikkunakukka. Renkaasta ja kukasta aasinsilta seuraavaan juttuun.
Sattuipa eilen taas kiintoisa juttu. Kiintoisaa ei ole se, että volkkarini on kummallisesta syystä taas korjaamolla, vaan se, että väsymys vaikuttaa kaikkeen.
Olin ajelemassa kotiin päin, jouduin väistämään kahelia mieskuskin ajamaa autoa ja väsymystäni kait osuin rotvallirreunaan, niin kuin tamperelainen sanoisi. Rengas puhki. Minä sitten miettimään kaukana kotoa renkaanvaihtoa, volkkarikaupan sijaisautoon :) no, huhhei vaan.
Kello puoli seitsemän illalla. Ystävällisten ihmisten ansiosta sain yhteyden paikalliseen autopalvelumieheen ja hän viivana paikalle vaihtamaan rengasta. Toden sanoakseni olisin itsekin osannut renkaan vaihtaa, olen jopa ajanut työkseni autoa, en kuitenkaan halunnut amatöörinä koskea kaupan autoon. Ammattilainen sen vaihtoi, mukavia jutellen. Puoli tuntia työtä ja siihen vielä lisäksi tunti muuta mukavaa juttelua, taas tein sen, juttelin ventovieraan ihmisen kanssa vaikka mistä ja vaikka kuinka kauan ja mukavaa oli. Oli muuten aika erikoisiakin aiheita, karhujen viheltelystä kulttuurieroihin. Mikä siinä onkin, että moni haluaa puhua näistä maahanmuuttajista ja kulttuurieroista juuri minulle+ Näkyykö se jotenkin, positiivisesti tai negatiivisesti, että työssäni olen aika-ajoin paljonkin tekemisissä maahanmuuttajien kanssa, ihan positiivisessa mielessä.
Tämän jälkeen kotiin päin lähdettyäni romahdin, ajoin tien reunaan ja vain hengitin, kauan. Takki tyhjänä olin niin loppu, liian vähän unta, sydämen lyöntitiheys kaikkea mahdollista neljänkymmenen ja sadankahdenkymmenen välillä, peuroja liikenteessä, pettymys henkilökohtaisessa jutussa, selkärangan lihakset maitohapoilla, ihana uuvuttava työ, olin unohtanut syödä ja mitälie muuta, kaikki tämä oli liikaa.
Matka, joka normaalisti joutuu puolessatoista tunnissa, otti eilen neljä ja puoli tuntia. Pysähtelin välillä hengittämään, en oikein edes tiennyt sijaintiani sitä minulta kysyttäessä (perhe soitteli). Oli oikeasti sekopää olo. Ajoin rauhassa, annoin radion viihdyttää ja pitää ääntä ja koetin keskittyä kotiin pääsyyn.
Pääsin. Nukuin. Heräsin päänsärkyyn. Jäin kotiin. Valmistaudun huomiseen, kovaan työpäivään, olen vain ollut ja koonnut päätäni, nukkunut, lääkinnyt ja selvinnyt. Huomenna kello seitsemän olen tien päällä ja olen valmistautunut tekemään kaikkeni homman kotiin hoitamiseksi. Näin on.
Odotanko liikoja toivessani leikkauksen vievän edes osan oireistani ja vaivoistani huspoispiiloon?
PS. Ajellessani pohdin noita mopoautoja. Ja kuin taikaiskusta luin tänään blogiystäväni kirjoitelman aiheesta, voitko ystävällisesti käydä ottamassa kantaa, jotta me muutkin voisimme paremmin ymmärtää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti