sunnuntai 14. elokuuta 2011

Väsypäsy

No ottihan se eka työviikko näemmä koville. Sain taas kaikki rakkaat kotiin eilisillaksi, istuttiin, syötiin ja juotiin hyvää. Isolapsen sulhokin oli päässyt unohtamaan, mitä se todellisuus meillä onkaan, kaikki puhuvat, nauravat ja höpöttävät koko ajan, lienee turha mainostaa sulhon olevan hiljaisemmasta kodista...

Mitä se kello lienikään kymmenen paikkeilla, kun minun piti tunnustaa heikko kuntoni ja painua pehkuihin, muut jäivät ilakoimaan. Kello kymmenen tänä aamuna heräsin, aamukahvin tuoksuun. Tunnin perheaamiaisen jälkeen pukeuduin ja siirryin sohvalle päiväunille herätäkseni kolmen aikaan, ruoan tuoksuun. Tuntui jopa kohtalaisen virkeältä... kilpiruahenen lienee turhan hiljaisella, pitänee tarkistuttaa arvot, ei näillä unimäärillä mennä ensi kuun loppuun saakka, töissäkin pitäisi jossain välissä antaa panoksensa.

Salainen paheeni silmän takainen päänsärky ei ollut kadonnut eilisaamusta minnekään, jouduin jopa sanomaan "ei" ystäväni lenkkikutsulle, kodeiini kehiin ja särkyä karkoittamaan. Särky himmeni ja sain kesän alussa huutokaupasta ostamani työtuolin päällystettyä.



Kuvassa tuoli juuri kostealla pyyhittynä, näkyvillä vielä painanteet kolmesta taulusta, jotka samasta huutokaupasta tuolin kanssa huusin. Tuo keinonahka on aivan ehjä, päällystin sen siniruutuisella kankaalla (näkyy seuraavassa kuvassa), joka sopii muiden työtuolien väriin. Toin viime kesänä kotiimme lapsuudenkodistani sinistä, vihreää ja valkoista 70-lukulaista Muuramen laatikostoa ja pöytälevyä uudelleen valkoiseksi maalautettuina, nyt sitä on yksi viiden metrin seinä koko leveydeltään ja lisäksi vielä toiselle seinälle jatkuu metrin verran. Pöydästä löytyy siis kolme työpistettä, yksi perheen tietokoneelle, yksi keskilapselle ja yksi minulle kädentöihin. Kaikki siis tyytyväisiä kolmanteen tuoliin :)

Eilen poikkesimme pikkulapsen ja vanhan miehen kanssa kirpulla. Ostin parit alumiiniset kakkuvuoat töihin (3e) (hahhahhaa, tarkoitusta saa kukin itse arvailla), neljä vanhaa tyynyliinaa eurolla ja kuusi valkoista kirjailtua lautasliinaa eurolla.



Lisäksi löysin kauan haluamani kehruupuolat "telineineen" kympillä, tummansinisiä nappeja muutamia senteillä ja pari kaunista haarukkaa taulutekeleisiin, nekin senteillä. Teline vielä on pesemättömänä odottamassa pitsejään ja sitä, että joku ripustaisi viimein seinään hyllyt sille ja kaikelle muulle kivalle.

Nyt on taasen pakko tunnustaa, että uni kutsuu, edelleenkin, aloitetaan uusi viikko kukin itsellemme sopivalla tavalla ja sopivassa muodossa, koetetaan tehdä siitä hyvä :)


2 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä ja onnistunut muodonmuutos tuolille!

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo kehruupuola, sellaista olen vähän etsinyt. Meillä ollaan vielä lomalla viikko, en oikein ole täällä netissäkään ollut loman aikana. Lämmintä viikonloppua t. leena

    VastaaPoista